suuri joukko suomalaisia elää keskellä syvää lamaa

Häkellyttävän suuri joukko suomalaisia elää keskellä syvää lamaa, eikä heistä juuri puhuta
Vaikka ei itse jäisi työttömäksi heti koulun penkiltä, työttömyyden uhka koko ammattikoulusta valmistuneiden ryhmällä on silti todella suuri. Pitäisi puhua lamasta, sillä se on todellisuutta näille nuorille.

Tilanne on kärjistynyt nopeasti. Vielä vuonna 2011 vastaavassa tilanteessa olleiden työttömyysaste oli 14 prosenttia.
Näiltä nuorilta puuttuu ääni. Ehkä joku alkaa käyttää sitä heidän puolestaan seuraavissa vaaleissa.
http://www.hs.fi/ura/a1476421312864?ref=a-luet-#9
9<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Satoja työhakemuksia tuloksetta !!

Kävit kunnon koulut, hankit työkokemusta ja kehitit itseäsi. Kun se ei riitä, tuntuu pahalta.

Taskussa on työkokemusta, osaamista ja useita tutkintoja, joista vähintään yksi akateeminen. Silti voi olla työtön.

Jos työtä tekemällä, opiskelemalla ja itseään kehittämällä ei pärjääkään, se koetaan hirmuisen epäoikeudenmukaiseksi, Turun yliopiston sosiaalipolitiikan professori Heikki Ervasti sanoo Taloussanomille.

Nykyaikana akateeminen työtön ei ole harvinaisuus. Kesäkuussa korkeasti koulutettuja työttömiä oli Suomessa 47 190.

enemmän kuin yksi tutkinto. Toisella on takanaan 40 vuoden työura.

Työhakemuksia he ovat lähettäneet yhteensä noin 700 ilman mainittavaa tulosta, jollei lasketa työnantajien puolelta vyöryvää hiljaisuutta.

– Kun ollaan aktiivisia ja mitään ei löydy, eikä pääse edes haastatteluihin, kyllähän se tuntuu hirveän pahalta, Ervasti sanoo.

Professorin mukaan on ongelmallista, että samaan aikaan kun työtä ei ole, koko työttömyyskysymys esitetään ikään kuin kaikki olisi kiinni työttömästä itsestään.

Tilastot, koulutuksen eetos ja juhlapuheet eivät kuitenkaan lämmitä, kun tarjolla on pelkkää ei-oota.

”Työttömältä loppuu rahat

Ilman työtä jääminen on Ervastin mukaan ennen kaikkea rahallinen kriisi, joka lisää muuta stressiä.

– Työttömältähän loppuu rahat. Mikään työttömyysturva ei sitä menetystä korvaa, hän huomauttaa.
työttömien patistaminen on silloin turhaa, kun työtä ei ole tarjolla, Ervasti huomauttaa.
http://www.taloussanomat.fi/tyo-ja-koulutus/2014/08/25/satoja-tyohakemuksia-tuloksetta-pitakaa-tunkkinne/201411663/139

Äänestä
  • ulun penkiltä, työttömyyden uhka koko ammattikoulusta valmistuneiden ryhmällä on silti todella suuri. Pitäisi puhua lamasta, sillä se on todellisuutta näille nuorille.

    Äänestä

  • malaisia elää keskellä syvää lamaa, eikä heistä juuri puhuta
    Vaikka ei itse jäisi työttömäksi heti koulun penkiltä, työttömyyden uhka koko ammattikoulusta valmistuneiden ryhmällä on silti todella suuri. Pitäisi puhua lamasta, sillä se on todellisuutta näille nuorille.

    Tilanne on kärjistynyt nopeasti. Vielä vuonna 2011 vastaavassa tilanteessa olleiden työttömyysaste oli 14 prosenttia.
    Näiltä nuorilta puuttuu ääni. Ehkä joku alk

    Äänestä

  • yttävän suuri joukko suomalaisia elää keskellä syvää lamaa, eikä heistä juuri puhuta
    Vaikka ei itse jäisi työttömäksi heti koulun penkiltä, työttömyyden uhka koko ammattikoulusta valmistuneiden ryhmällä on silti todella suuri. Pitäisi puhua lamasta, sillä se on todellisuutta näille nuorille.

    Äänestä

Suomeen pitäisi saada laki, että virkarikolliset tapetaan. Etteivät piiskaisi kuolleita hevosia.

Äänestä
  • suuri joukko suomalaisia elää keskellä syvää lamaa, eikä heistä juuri puhuta
    Vaikka ei itse jäisi työttömäksi heti koulun penkiltä, työttömyyden uhka koko ammattikoulusta valmistuneiden ryhmällä on silti todella suuri. Pitäisi puhua lamasta, sillä se on todellisuutta näille nuorille.

    Äänestä

'syvä lama' on parasta mitä olla voi....siis sentakia kun mitkään hinnat ei nouse, riittää köyhälläkin raha ruokaan ym. ja vähän jää ylimääräistäkin, toisin kuin jos olisi nousukausi, jolloin hinnat nousee kilpaa auringon kanssa. Hyvin on mennyt vähävaraisellakin jo v. 2009 asti, ja meneekin, kunnes se kirottu nousukausi jatkuvasti nousevine hintoineen tulee.

Äänestä
  • Eihän tästä puutu kuin se puoli miljoonaa työpaikkaa, niin olisi valtakunnassa kaikki hyvin. Tai jos nyt alkuun 250 000 työpaikkaa vuoden parin sisällä, niin johan alkaisi maan talous olla kunnossa.

    Mutta kun Suomessa halutaan pitää suurtyöttömyyttä, jotta saadaan painettua palkat alas. Ei Sipilän hallutuksella ole pyrkimystäkään luoda töitä vaan saada työkustannukset (eli palkat) alas.

    Aina verrataan Saksaan ja kehutaan miten Saksassa on kaikki hyvin. Eivät vain kerro, että saksassa on seitsemän miljoon työssäkävijää, jotka eivät tule toimeen omalla palkallaan ja samaan aikaan rikkaat ovat rikastuneet ennennäkemättömällä vauhdilla.

    Äänestä

  • Aina on oleva ryhmä, joka ei tule 'toimeen palkallaan'. Esim ekaa kertaa työmarkkinoille tulevat kouluttamattomat nuoret suoraan peruskoulusta. Ei heille kuulu mikään ammattilaisen palkka vaan pieni palkka taidon mukaan, niistä aputöistä joita pystyvät tekemään. Vanhempiensa kotona asuvat ilmaiseksi, vaate-ja ruokahuolto on siis maksutonta myös. Siinä on keino 'tulla toimeen' pienellä palkalla kunnes jotenkin onnistunevat senverran pätevöitymään ja oppimaan tuössään lisää jotta se palkkakin nousee ja alkavat tulla toimeen sillä ja itsenäistyvät muutoinkin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kjhuytr kirjoitti:

Häkellyttävän suuri joukko suomalaisia elää keskellä syvää lamaa, eikä heistä juuri puhuta
Vaikka ei itse jäisi työttömäksi heti koulun penkiltä, työttömyyden uhka koko ammattikoulusta valmistuneiden ryhmällä on silti todella suuri. Pitäisi puhua lamasta, sillä se on todellisuutta näille nuorille.

Tilanne on kärjistynyt nopeasti. Vielä vuonna 2011 vastaavassa tilanteessa olleiden työttömyysaste oli 14 prosenttia.
Näiltä nuorilta puuttuu ääni. Ehkä joku alkaa käyttää sitä heidän puolestaan seuraavissa vaaleissa.
http://www.hs.fi/ura/a1476421312864?ref=a-luet-#9

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu