Henkilö josta en pitänyt alkoikin kiinnostaa

Olen ihmetellyt viime aikoina mitä oikein tapahtuu. Olen aina tiennyt millaiset ihmiset kiinnostavat minua ja millaisten seuraan tunnen kuuluvani eli ketkä ovat minun tyyppiäni. Kaikillahan se on näin ja toiset ihmiset kiinnostavat ja toiset eivät.
No sitten itse asiaan. Samassa koulussa on kanssani eräs henkilö joka on mielestäni hieman omalaatuisensa tyyppi. En rehellisesti tiedä hänestä juuri muuta kuin nimen ja ulkonäön enkä ole aijemmin halunnutkaan tietää. Todennäköisesti hänen elämäntapansa kuitenkin eroaa omastani. Aikalailla siis alusta lähtien on ollut minulle selvää ettei hän ole tyyppiäni enkä ole häntä voinut kuvitella edes kaveriksi.
Jossain vaiheessa kuitenkin huomasin, että ajattelenkin tätä henkilöä useammin kuin ennen ja hän on alkanut vaikuttaa jopa mielenkiintoiselta. Vaikka edelleen tykkään olla omien kavereideni seurassa ja parissa parisuhteessakin ollut niin nykyisin tulee ajateltua millainen tämä henkilö olisi jos tutustuisin häneen ja voisiko hänen seurassaan olla kivaa. Haluaisin tietää hänestä enemmän. Pidän häntä edelleen omanlaatusenaan mutta jokin siinä on vain alkanut viehättää. Rehellisesti sanottuna on jopa käynyt mielessä millaista hänen kanssaan olisi sängyssä. Mitään yhteyttä en ole häneen ottanut enkä tiedä miten voisin ottaa. En osaa sanoa miten hän siihen suhtautuisi ja mietin myös kavereideni reaktiota mitä ajattelisivat jos alkaisin häneen lähemmin tutustumaan.
Mutta mistä tällainen kiinnostus voi tulla. Kuinka on mahollista, että henkilö joka ei aijemmin kiinnostanut pätkääkään ja tuntui oudolta niin vaikuttaakin nyt omalla tavallaan kiinnostavalta ja viettävältä vaikka missään vaiheessa en ole ollut hänen kanssaan tekemisissä tai tutustunut millään lailla.
Olisi kiva kuulla muiden mielipiteitä ja kokemuksia voiko kiinnostus todellakin herätä ihan keneen vain olkoon sitten vaikka entinen inhokki tai vihamies.
058
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

kiinnostunutjuu kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu