Tiitu kertoo totuuden kaikesta

Palstalla riehuu täysin kieroutunut totuudenpuhujaporukka, joka suuren esikuvansa mukaan on nimetty tiituiksi.
He kun ovat samalla lailla Mäntsälän asialla Piensuomea vastaan.

Kustaa Emil Tiitu (10. kesäkuuta 1896 Lapua – 7. heinäkuuta 1990 Lapua) oli eteläpohjalainen maanviljelijä ja Maalaisliitto-Keskustapuolueen kansanedustaja ja ministeri.

Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Jaakko Tiitu ja Liisa Tynjälä. Käytyään keskikoulun Tiitu toimi maanviljelijänä Lapualla vuodesta 1917 lähtien.

Tiitu oli Maalaisliiton kansanedustaja Vaasan läänin pohjoisesta vaalipiiristä 1945–1957 ja Keskustapuolueen kansanedustaja 1965–1970 Vaasan läänin vaalipiiristä. Tiitu tuli eduskuntaan kansanedustaja Kauno Kleemolan tilalle 19. maaliskuuta 1965 jolloin puolue ei ollut vielä vaihtanut nimeään Keskustapuolueeksi. Tiitu oli puolustusministerinä Kekkosen I hallituksessa 1950–1951 ja kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä Sukselaisen I hallituksessa 1957.

Kustaa Tiitu kuului 1930-luvulla Lapuan liikkeen johtajan, Vihtori Kosolan lähimpiin luottomiehiin. Presidentin valitsijamiehenä hän toimi vuosien 1931, 1937, 1940, 1943, 1950 ja 1956 presidentinvaaleissa. Kunnallispolitiikassa hän oli mukana Lapuan kunnan- ja kauppalanvaltuuston puheenjohtajana ja Lapuan kauppalanhallituksen jäsenenä. Tiitu sai kunnallisneuvoksen arvonimen 1953.
8396
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Aino Kallio eli Moskovan Tiltu (s. 1903 Hämeenlinna) oli suomalaissyntyinen neuvostoliittolainen radiokuuluttaja, joka levitti talvi- ja jatkosodassa sotapropagandaa suomalaisille sotilaille. Hänestä tuli Suomessa kyseenalainen kuuluisuus.

Venäläisiä rintamasotilaita uhkailtiin vakavilla rangaistuksilla suomalaisten propagandaradioiden kuuntelemisesta. Suomalaiset saivat kuitenkin kuunnella venäläisiä propagandaradioita, joista Moskovan Tiltu on ehkä kuuluisin. Suomalaiset usein pilailivat Tiltun kustannuksella, koska propaganda oli useasti hyvinkin ilmiselvää.

1Äänestä
  • Hanki lasit!!!

    Äänestä

  • Ilman muuta! Onko sinullapullo valmiina?

    1Äänestä

  • KiitosKutsusta kirjoitti:

    Ilman muuta! Onko sinullapullo valmiina?

    Mulla ois lusikka.

    Äänestä

Tiitut kannattavat Natoa.

Äänestä
  • Silloin he ovat Naton Tiituja, jotka kertovat aina Totuuden.

    Äänestä

tuu tii tu tööti tuu

Äänestä
  • Lusikka näköjän kelpasi paremmin...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TiitunHarmi kirjoitti:

Palstalla riehuu täysin kieroutunut totuudenpuhujaporukka, joka suuren esikuvansa mukaan on nimetty tiituiksi.
He kun ovat samalla lailla Mäntsälän asialla Piensuomea vastaan.

Kustaa Emil Tiitu (10. kesäkuuta 1896 Lapua – 7. heinäkuuta 1990 Lapua) oli eteläpohjalainen maanviljelijä ja Maalaisliitto-Keskustapuolueen kansanedustaja ja ministeri.

Hänen vanhempansa olivat maanviljelijä Jaakko Tiitu ja Liisa Tynjälä. Käytyään keskikoulun Tiitu toimi maanviljelijänä Lapualla vuodesta 1917 lähtien.

Tiitu oli Maalaisliiton kansanedustaja Vaasan läänin pohjoisesta vaalipiiristä 1945–1957 ja Keskustapuolueen kansanedustaja 1965–1970 Vaasan läänin vaalipiiristä. Tiitu tuli eduskuntaan kansanedustaja Kauno Kleemolan tilalle 19. maaliskuuta 1965 jolloin puolue ei ollut vielä vaihtanut nimeään Keskustapuolueeksi. Tiitu oli puolustusministerinä Kekkosen I hallituksessa 1950–1951 ja kulkulaitosten ja yleisten töiden ministerinä Sukselaisen I hallituksessa 1957.

Kustaa Tiitu kuului 1930-luvulla Lapuan liikkeen johtajan, Vihtori Kosolan lähimpiin luottomiehiin. Presidentin valitsijamiehenä hän toimi vuosien 1931, 1937, 1940, 1943, 1950 ja 1956 presidentinvaaleissa. Kunnallispolitiikassa hän oli mukana Lapuan kunnan- ja kauppalanvaltuuston puheenjohtajana ja Lapuan kauppalanhallituksen jäsenenä. Tiitu sai kunnallisneuvoksen arvonimen 1953.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu