Opetushallituksen opas johtaa harhaan

Opetushallituksen julkaisema opas "Tasa-arvotyö on taitolaji", on täynnä vääristyneitä ja kieroutuneita näkemyksiä, joilla pyritään tukahduttamaan oppilaiden seksuaalinen identiteetti niin, että pojat eivät saisi olla poikia eikä tytöt tyttöjä.

Opettajia kehotetaan ohjaamaan pojat sellaiseen tehtäviin, jotka ovat biologisesti luontevampia tytöille ja päinvastoin.
Opas vähättelee biologian merkitystä ja oppaassa virheellisesti kuvitellaan, että tasa-arvo muodostuu siitä, kun pojat ja tytöt tekevät samoja töitä.

Oppaan tekijät eivät näytä olevan tietoisia siitä, että ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, eikä heitä tästä syystä ole tarkoitettukaan tekemään samoja töitä ja tehtäviä, eikä edes ajattelemaan samalla tavoin. On siten aivan oikein, että tytöt ja pojat ovat erilaisia ja että heillä on erilaiset näkemykset, toiveet ja odotukset.

Oppaan tekijöillä on myös virheellinen käsitys tasa-arvosta. He eivät näytä ymmärtävän, että tasa-arvo käsite, sellaisena, kuin se yleisesti ymmärretään, ei ole ollenkaan sama asia kuin oikeudenmukaisuus ja totuus. Tasa-arvo käsitys on ihmisten mielikuvituksen pohjalta sepittämä ajatusmalli ja ristiriidassa biologisten tosiasioiden kanssa.

Oppaassa annetaan myös vieheellinen, biologian vastainen, käsitys ihmisen sukupuolesta ja valehdellaan, että sukupuolia voisi olla enemmän kuin kaksi. Kun opetushallitukselta on tivattu sukupuolten lukumäärää, se ei ole kyennyt vastaamaan siihen.
Opas on mielestäni tyypillinen kirjanen lasten aivopesemiseksi sukupuolettomiksi olennoiksi.

Jeesus sanoi lapsista: "Ja joka ottaa tykönsä yhden tämän kaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta, joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen." (Matt.18:5-6)
6148
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Taas yksi päänsä mielikuvitusjeesuksella sekoittanut hihhuli älämölöää :)

Äänestä

pian sukupuolten välillä ei saa olla mitään eroa

tarkoittaako se silloin sitä, että homostelu on ihan ok, koska mitään muutakaan ei voi olla olemassa, koska sukupuolia ei ole?

:-)

Äänestä

Opetushallitus ei kysele opetusasioista lahkolaisilta. Eikä pidäkään kysellä.

Äänestä

Voisitko osoittaa, että et valehtele ja anna noitten väitteiden tueksi lähdeviite tuosta oppaasta?

Äänestä
  • Jomman kumman varmaan voisi osoittaa...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saku942 kirjoitti:

Opetushallituksen julkaisema opas "Tasa-arvotyö on taitolaji", on täynnä vääristyneitä ja kieroutuneita näkemyksiä, joilla pyritään tukahduttamaan oppilaiden seksuaalinen identiteetti niin, että pojat eivät saisi olla poikia eikä tytöt tyttöjä.

Opettajia kehotetaan ohjaamaan pojat sellaiseen tehtäviin, jotka ovat biologisesti luontevampia tytöille ja päinvastoin.
Opas vähättelee biologian merkitystä ja oppaassa virheellisesti kuvitellaan, että tasa-arvo muodostuu siitä, kun pojat ja tytöt tekevät samoja töitä.

Oppaan tekijät eivät näytä olevan tietoisia siitä, että ihminen on luotu mieheksi ja naiseksi, eikä heitä tästä syystä ole tarkoitettukaan tekemään samoja töitä ja tehtäviä, eikä edes ajattelemaan samalla tavoin. On siten aivan oikein, että tytöt ja pojat ovat erilaisia ja että heillä on erilaiset näkemykset, toiveet ja odotukset.

Oppaan tekijöillä on myös virheellinen käsitys tasa-arvosta. He eivät näytä ymmärtävän, että tasa-arvo käsite, sellaisena, kuin se yleisesti ymmärretään, ei ole ollenkaan sama asia kuin oikeudenmukaisuus ja totuus. Tasa-arvo käsitys on ihmisten mielikuvituksen pohjalta sepittämä ajatusmalli ja ristiriidassa biologisten tosiasioiden kanssa.

Oppaassa annetaan myös vieheellinen, biologian vastainen, käsitys ihmisen sukupuolesta ja valehdellaan, että sukupuolia voisi olla enemmän kuin kaksi. Kun opetushallitukselta on tivattu sukupuolten lukumäärää, se ei ole kyennyt vastaamaan siihen.
Opas on mielestäni tyypillinen kirjanen lasten aivopesemiseksi sukupuolettomiksi olennoiksi.

Jeesus sanoi lapsista: "Ja joka ottaa tykönsä yhden tämän kaltaisen lapsen minun nimeeni, se ottaa tykönsä minut. Mutta, joka viettelee yhden näistä pienistä, jotka uskovat minuun, sen olisi parempi, että myllynkivi ripustettaisiin hänen kaulaansa ja hänet upotettaisiin meren syvyyteen." (Matt.18:5-6)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu