Suomi-elokuva ei juuri kiinnosta ulkomailla

http://yle.fi/uutiset/3-9239571
Voisi ensin edes kiinnostaa kotimaassa.

Synkkä draama taitaa olla kotimaisen elokuvateollisuuden parasta antia.

Ensimmäiset varekset oli hyviä, loput floppaa sitten, en tiedä miksi Juha Veijosesta luovuttiin muissa vareksissa. Pahaa maa, rööperi, bad luck love, koiran kynnen leikkaaja, Aki Kaurismäen elokuvat, uuno turhapurot suomen komediaa (itse tykkäsin).. Toki paljon muitakin hyviä elokuvia ja tässä niitä ala listaamaan kun unohtuu kuitenkin suurin osa..

Niin ja paljon elokuvia tehty mitkä olisi voinut jättää tekemättäkin.

Tuskin nyt pitää syyttää näyttelijöitä tai ohjaajia, enemmän voisi miettiä käsikirjoitusta ja teemaa mistä elokuva tehdään
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

JAKSAA katella ääliömäistä juonta,- jossa yhtä-äkkiä homssuakka alkaa kiljua kuin mielipuoli, ja jätkä ajaa KILJUPÄISSÄÄN traktorilla pitkin peltoa naapurin horopersemuijaa nujuuttamaan.

Sellaisia on suomen elokuvien ohjaajien suurimmat fantasiat olleet aina !

Äänestä

Kommentoi aloitusta


mitä.v.elokuva kirjoitti:

http://yle.fi/uutiset/3-9239571
Voisi ensin edes kiinnostaa kotimaassa.

Synkkä draama taitaa olla kotimaisen elokuvateollisuuden parasta antia.

Ensimmäiset varekset oli hyviä, loput floppaa sitten, en tiedä miksi Juha Veijosesta luovuttiin muissa vareksissa. Pahaa maa, rööperi, bad luck love, koiran kynnen leikkaaja, Aki Kaurismäen elokuvat, uuno turhapurot suomen komediaa (itse tykkäsin).. Toki paljon muitakin hyviä elokuvia ja tässä niitä ala listaamaan kun unohtuu kuitenkin suurin osa..

Niin ja paljon elokuvia tehty mitkä olisi voinut jättää tekemättäkin.

Tuskin nyt pitää syyttää näyttelijöitä tai ohjaajia, enemmän voisi miettiä käsikirjoitusta ja teemaa mistä elokuva tehdään

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu