Oliskiko Eduskunnan Pellehermannia & Vappunaamaria

- siis sakotettava ehkä jopa syytettäväkin ja ankaramman mukaan ja taannehtivasti vuosikymmenten aikaisesta pelleilystä ja kansan kiihottamisesta ja siten vihapuheesta ja pelottelusta monin eri tavoin!?

Nyt siellä on noussut kahden vanhemman pellen ja vihapuhujan rinnalle noussut liki saman tasoisia kansan naurattajia ja oman etunsa ajajia ainakin kaksittain jopa ministerin tasolle ja johtoon saakka! Se "Pieni sininen mies" joka hukannut itsensä ja korkeaotsainen lupaus tulevaisuuteen esim.!"

Kaikki tietävät minne vihjeet johtavat... ja tutkinnan tulos on ennen muita Kokoomuksen kykypuolueessa!
3<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Valtion kehityshistoriaa.

Vaasa-aika (1523–1617)
https://fi.wikipedia.org/wiki/Ruotsin_vallan_aika_Suomessa

"Kustaa Vaasan hallituskausi

Unionin lopputaistelut

Unionin loppuaikana oli Suomessa rauhatonta muuallakin kuin Viipurissa, 1500-luvun alussa tanskalaiset kävivät ryöstöretkillä Suomen rannikoilla, ja kaapparikapteeni Otto Rudi ryösti Turun sekä sen tuomiokirkon aarteet. Tanskalaisen unionikuninkaan Kristian II:n noustessa valtaan, hän kruunajaisissaan mestautti kymmenittäin ruotsalaisia ylimyksiä. Sitä kutsutaan Tukholman verilöylyksi. Ruotsalainen ylimys Kustaa Vaasa nousi vastustamaan unionikuningasta ja sai talonpojat puolelleen. Myös saksalaiset hansakauppiaat tukivat Kustaa Vaasaa ja toimittivat hänelle aseita ja rahaa. Suomalaissyntyiset Flemingin veljekset Eerik ja Iivar valloittivat Suomen linnat Kustaa Vaasalle ja ajoivat tanskalaiset pois Suomesta vuonna 1523. Pohjolan unioniaika päättyi, ja Kustaa Vaasasta tuli Ruotsin ja Suomen kuningas."

Nykyään eletään kuningas Pölhö Kusfaan aikaa.

1. Pölhö Kustaa I
2. Pölhö Kustaa II
...

Trendit ja motto:
"Musta talvi pukee mustaa asujaimistoa, vaalea talvi pukee vaaleaa asujaimistoa."

EU-unioni printtaa niille rahaa ja Kustut myyvät kaiken irtisaatavan, kiinteän omaisuuden amerikkalaisille pohatoille, kuten sorokselle.


Vaalea talvi löytyy.

Seychellit
Valtio: Itä-Afrikka
https://fi.wikipedia.org/wiki/Seychellit

Äänestä
  • Motto lähtee keskiajan tieteenharjoittajien käyttämän signatuuriopin tyylisesti pohtimaan valtion ominaispiirteitä. Joku asia saa nimensä sen mukaan miltä se näyttää, mm. Sinivuokko on saanut latinalaisen nimensä, Anemone Hepatica siitä, että se muistuttaa lehdiltään maksaa. Sinivuokolla on hoidettu maksavaivoja.

    https://fi.wikipedia.org/wiki/Sinivuokko
    http://web153.liikeprojektit.net/?page_id=54

    Äänestä

  • Juoni muodostuu vähitellen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kokoomuksen_pellet kirjoitti:

- siis sakotettava ehkä jopa syytettäväkin ja ankaramman mukaan ja taannehtivasti vuosikymmenten aikaisesta pelleilystä ja kansan kiihottamisesta ja siten vihapuheesta ja pelottelusta monin eri tavoin!?

Nyt siellä on noussut kahden vanhemman pellen ja vihapuhujan rinnalle noussut liki saman tasoisia kansan naurattajia ja oman etunsa ajajia ainakin kaksittain jopa ministerin tasolle ja johtoon saakka! Se "Pieni sininen mies" joka hukannut itsensä ja korkeaotsainen lupaus tulevaisuuteen esim.!"

Kaikki tietävät minne vihjeet johtavat... ja tutkinnan tulos on ennen muita Kokoomuksen kykypuolueessa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu