Toivotvasti muistan tuon PS:n kansanedustaja nimen oikein - kertoi mm. olleensa aikoinaan VOKissa töissä pitkään. Hän oli viikko sitten perjantaina muistaakseni YLE TV:ssä, oliko siellä muuten tämä, lelukauppias Rami A. myös, se joka nyt paljastunut yhteyksistään jihadisteihin, valehtelusta loukkaantumisestaan avustusmatkalla Syyriaan, ja tuomioita saaneeksi pahoinpitelyistä ja dopingainerikkomuksista.
Täällä Helsingin kaupungin kaupungintalon aulassa olen usein havainnut ewttä Eerola puhuu totta. Täällä töissä olevien uslkomalaisten aika kuluu enimmäkseen muiden mamujen pakolaisten palvelemiseen.
Tänäänkin yksi heistä opasti nettipäätteellä paria mamua siitä miten tehdään anomus oleskeluluvan jatkamisesta. Puhuivat Suomea kaikki, joten Suomessa oleskeltu aika kauan. Hoitivat ilmeisesti jonkun toisen asiaan nämä kaksi mamua, eivät omaansa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Kokemuksesta voin sanoa somalien osalta Eerolan olevan oikeassa. Somaliloiset ovat työssä toistensa tulkkeina ja avustajina. Erilaisissa tyhjäntoimittajan töissä kuten kulttuuri koordinaattoreina ja ohjaajina heitä on työllistetty. Olemme kuullet myös YLE:n ohjelmissa näitä tyhjäntoimittaja-paskanjauhaja-somaleita. Maksamme veroina heidän palkkansa. Suurin osa on KELA:n palkkalistoilla. Etujen nauttijoina.
RKP:n määrätessä Suomen pakolaispolitiikassa kaikki somaliloiset saivat oleskeluluvan. He ovat täysimääräisesti ja kirjaimellisesti käyttäneet oleskeluluvan tuomat edut. Oleskelua ja etujen nauttimista ilman vaivannäköä.
En ole koskaan nähnyt tai kuullut somaliloisen olevan tuottavassa työssä tai edes marjanpoimijana.
Saksaan tunkeutui vuodessa yli miljoona matua. Heistä TYÖLLISTYI VAIN NELJÄ !!! Miksi tätä ei kerrota juutalaismediassa ?
Persujen Eerola on esiintynyt välillä ajankohtaisohjelmissa ja heti kun hän on kertonut olleensa useita vuosia töissä vastaanottokeskuksessa, ovat hyysärien naivit mustatuntuu jorinat päättyneet kuin seinään koska heillä itsellään ei oikeasti ole kokemuksia pakolaisista ja turvapaikanhakijoista muutakuin mitä he ovat lehdistä lukeneet ja muilta kaltaisiltaan hyysäreiltä kuulleet.