Tilanne on se,että olen ollut naimisissa vuoden päivät.Suhde on kokonaisuudessaan kestänyt kolmatta vuotta. Koen masennusta, sillä mieheni uppoutuu liiaksi omaan harrastukseensa ja jättää minut taka-alalle. Yhdessä emme juuri mitään tee. Huumorin kukat kukkivat suhteessa, ja hauskaa meillä on usein. Monesti itken, sillä tunnen itseni yksinäiseksi. En muista milloin mieheni olisi sanonut rakasvansa minua, ja viime aikoina jos sen olen sanonut, ei vastakaikua ole tullut. Miehellä ei varmasti ole ketään toista, siitä olen varma. Mieheni ei myöskään auta minua peruskotiaskareissa,mikä loukkaa minua. Seksi on olematonta, ja silloin kun sitä on, se on vain pelkkää panoa. Meillä ei siis rakastella, vaan hoidetaan hommat samalla tylsällä kaavalla kuten aiemmin. Itse olen seksuaalinen, enkä yhtään pahannäköinenkään,joten tuskin se aiheuttaa asian.
Asiaa vaikeuttaa se, että me ystävystyimme erään suomenruotsalaisen miehen kanssa. Mies on kaikkea mitä mieheltä toivoisi,en valehtele ollenkaan että kyseessä on unelmien mies. Tämä mies vielä on tehnyt selväksi että toivoisi että olisin hänen kanssaan,mutta sanoo että ei halua pilata minun ja mieheni suhdetta, sillä ei kestäisi jos minä joutuisin kärsimään. Kaikin puolin kyseinen mies on kaikkea mitä olen aina miehen toivonut olevan. Mokoma sitten käveli vasta nytten vastaan, vähän myöhässä...
Vielä asiaa vaikeuttaa se että rakastan miestäni todella,enkä haluaisi satuttaa häntä. Ja hänen vanhempansa ovat parhaat mahdolliset appivanhemmiksi. Ja jos jättäisin mieheni, sukuni, ainakin vanhempani vihoittelisivat ja kenties katkaisisivat välit, näin varmasti mös osa ystävistä.
Mutta en ole onnellinen näin. Toivon että asiat paranevat, mutta pelkään että jatkuvat näin. Pelkään että joudun sitten koko elämäni elämään vajaavaisessa suhteessa,ja olen onneton.
Huokaan syvään ja jään odottamaan...
Asiaa vaikeuttaa se, että me ystävystyimme erään suomenruotsalaisen miehen kanssa. Mies on kaikkea mitä mieheltä toivoisi,en valehtele ollenkaan että kyseessä on unelmien mies. Tämä mies vielä on tehnyt selväksi että toivoisi että olisin hänen kanssaan,mutta sanoo että ei halua pilata minun ja mieheni suhdetta, sillä ei kestäisi jos minä joutuisin kärsimään. Kaikin puolin kyseinen mies on kaikkea mitä olen aina miehen toivonut olevan. Mokoma sitten käveli vasta nytten vastaan, vähän myöhässä...
Vielä asiaa vaikeuttaa se että rakastan miestäni todella,enkä haluaisi satuttaa häntä. Ja hänen vanhempansa ovat parhaat mahdolliset appivanhemmiksi. Ja jos jättäisin mieheni, sukuni, ainakin vanhempani vihoittelisivat ja kenties katkaisisivat välit, näin varmasti mös osa ystävistä.
Mutta en ole onnellinen näin. Toivon että asiat paranevat, mutta pelkään että jatkuvat näin. Pelkään että joudun sitten koko elämäni elämään vajaavaisessa suhteessa,ja olen onneton.
Huokaan syvään ja jään odottamaan...
Vastaukset 10
Vanhimmat
kertoisit noista tunteistasi ja pahasta olostasi vaikka SILLE OMALLE MIEHELLESI ... ei meiltäkään luullun arvaaminen onnistu.
Joo olen yrittänyt puhua mutta ei tunnu reagoivan eikä tekevän mitään asian eteen.. Että taitaa olla aika toivoton tilanne?
Mutta onko muita vastaavassa tilanteessa olleita?
Voin hyvällä kokemuksella sanoa että häivy, jos et ole onnelinen, elät vain itsellesi et sen takia että olet ja odotat että toinen muuttuu SE ei muutu mihinkään vaan menee pahemmaksi mitä pidemmälle odotat. Hyvää jatkoa kaikesta huolimatta.
Saanko muuten kysyä mistä päin olet? Sanomasi kuulostaa niin tutulta..
tai jotain siltä väliltä, uskomattoman lapselliselta kuitenkin juttusi tuntuu, SINÄ et ole valmis pitempiaikaiseen suhteeseen , jos nyt tätyy poikki lyödä...Ei sua kanna käsillään kukaan urho koko ikäänsä, kummallakin puolisolla täytyy olla omat menonsa...
Sun ikäarvauksesi meni nyt kyllä päin honkia. Minä kyllä olen varsin valmis kunnon suhteeseen, mutta mieheni ei näköjään. Kohta varmaan tulee kuittia että helppohan se on niin sanoa. Mutta turhauttaa kun tuntuu ettei toinen tee suhteen eteen mitään. Ja noista omista menoista.. tottakai niitä saa olla ja täytyykin, mutta entä kun koneen edessä menee kaikki päivät?!
Kohta kyllä kieltämättä pakko mennä miehen kanssa terapiaan ellei se pikkuhiljaa opi miten suhteessa eletään.
pELKÄÄNPÄ PAHASTI,ETTEI SE TOINEN MIES SEN KUMMEMPI OLE,MINUSTA SINUN KANNATTAISI YRITTÄÄ
MIEHESI KANSSA SELVITTÄÄ ASIOITA.
Jos molemmat rakastaa, niin keskustelkaa keskenänne asioista. Jos ette pysty keskenänne puhumaan, niin varaa aika terapeutille. Enpä antaisi vielä periksi. Itse annoin ja nyt olen sinkku tahtomattani. Kannattaa myös lukea kirjallisuutta itse. Niistä voi löytää apua.
Älä enää pähkäile, vaan toimi sen mukaan, mitä sisäinen tunteesi sinulle kertoo. Ehkä olisi hyvä olla hieman erillään nykyisestä kumppanistasi ja katsella kuinka tunteet kehittyvät.
Älä ainakaan velvollisuudentunteesta jää nykyiseen suhteeseesi.
En ihan uskoisi siihen "suomenruotsalaiseen" uuteen rakkauteenkaan. Tutkaile rauhassa omia ajatuksiasi yksinäsi. Olet varmasti vielä aika nuori, joten elämä on vielä melko lailla edessäsi.
Kaikki me vähän vanhemmat ihmiset tiedämme, että esittämäsi kaavio on täysin tuttu, lähes kaikissa avioliitoissa.
Alussa on sitä ihanaa lemmenhuumaa, jota kestää muutaman vuoden. Sitten alkaa tasainen arki ja se on monelle naiselle kompastuskivi. Enkö enää olekaan palvottu prinsessa?? Et ole, olet miehen vaimo. Se ei tarkoita sitä, etteikö hän rakasta sinua. Sitä ei vaan enää osoiteta yhtä kiihkeästi kuin seurusteluaikoina. Kiukuttelemalla se muuttuu entistä vaikeammaksi. Molempia alkaa ahdistaa.
Viisas vaimo antaa miehen touhuta rauhassa ja hoitaa oman osuutensa. Kun ei ahdistele miestä liikaa, niin kyllä niitä helliäkin hetkiä vielä tulee. Jokaisessa liitossa on huippuja ja laaksoja. Se vain täytyy hyväksyä. Omaa elämääsi voit täydentää harrastuksilla, opiskelulla ja hyvillä ystävillä.
Vaikka kokeilisit 5 miestä peräkkäin, sama kuvio toistuu aina.
Linnutkin ovat koreita kosiopuvussaan vain keväällä.
Tämä kaikella ystävyydellä neuvoksi.
Jos tuntuu vaikealta omaksua ja hyväksyä, sitten on se toinen vaihtoehto eli ryhtyä sinkuksi.