Oli mielenkiintoista kuulla tänään Suomen adventtikirkon johtajan saarna Turussa. Hän painotti pariinkin kertaa, että opinkohtien opettamisen ei pitäisi olla niin suuressa osassa adventistiliikkeen opetuksia, mitä ne ovat olleet vaan että opetuksen pitäisi painottaa kristuskeskeisyyttä opinkohtien sijaan. Toisaalta hän sanoi jotakin sen suuntaista, että Kristus on kaikkien opinkohtien keskushenkilö. No, siitä en olisi itse niin varma.
Hän ei kuitenkaan itse malttanut olla puhumatta joistakin valituista opinkohdista. Mutta hänen näkökulmansa perinteisiin opinkohtiin oli täysin toisenlainen, kuin mihin oli totuttu. Pyhäkköopista hän sanoi suurinpiirtein niin, että sen tärkein sanoma on Kristuksen sovitustyö ja sen suuruus. Nämä ajatukset olivat kuin suoraan Desmond Fordin kirjasta. Myös sapatista ja luomisesta oli muutamia hienoja oivalluksia. Hänen määritelmänsä sitä, miksi pelastustyö todella tarvittiin oli myös mielenkiintoinen. Saarnassa oli paljon hyviä ajatuksia, jotka puhuttelivat ainakin minua.
Puheessa sanottiin, että meidän adventistien pitäisi palata alkuperäisen adventismin juurille ymmärtääksemme paremmin adventistiliikettä. Aikaan, jolloin opinkohtia oli vain viisi kappaletta. Tuossa saarnassa oli paljon muutakin kuulemisen arvoista. Alkupäässä puhetta on pieni adventistihistoriikki mutta sen jälkeen alkaa asia. Tämä saarna on tulossa Betel-kirkon youtube kanavalle todennäköisesti ensi viikon aikana.
Tuossa saarnassa oli joitakin samoja ajatuksia kuin Kai_An kommenteissa. Taitaa olla niin, että ikä tuo viisautta.
Hän ei kuitenkaan itse malttanut olla puhumatta joistakin valituista opinkohdista. Mutta hänen näkökulmansa perinteisiin opinkohtiin oli täysin toisenlainen, kuin mihin oli totuttu. Pyhäkköopista hän sanoi suurinpiirtein niin, että sen tärkein sanoma on Kristuksen sovitustyö ja sen suuruus. Nämä ajatukset olivat kuin suoraan Desmond Fordin kirjasta. Myös sapatista ja luomisesta oli muutamia hienoja oivalluksia. Hänen määritelmänsä sitä, miksi pelastustyö todella tarvittiin oli myös mielenkiintoinen. Saarnassa oli paljon hyviä ajatuksia, jotka puhuttelivat ainakin minua.
Puheessa sanottiin, että meidän adventistien pitäisi palata alkuperäisen adventismin juurille ymmärtääksemme paremmin adventistiliikettä. Aikaan, jolloin opinkohtia oli vain viisi kappaletta. Tuossa saarnassa oli paljon muutakin kuulemisen arvoista. Alkupäässä puhetta on pieni adventistihistoriikki mutta sen jälkeen alkaa asia. Tämä saarna on tulossa Betel-kirkon youtube kanavalle todennäköisesti ensi viikon aikana.
Tuossa saarnassa oli joitakin samoja ajatuksia kuin Kai_An kommenteissa. Taitaa olla niin, että ikä tuo viisautta.
Vastaukset 38
Vanhimmat
"Nämä ajatukset olivat kuin suoraan Desmond Fordin kirjasta."
Kohtalokin saattaa olla pian Suomen adventtikirkon johtajalla sama kuin D.F:lla, mikäli jatkaa Desmond Fordin linjalla?
Suomen adventtikirkon johtajan paikka on ollut viimeaikoina tuulinen ja sinne kuitenkin eräät pitkän linjan adventistisuvut haluavat päästä päättämään asioista, joten monen aikaisemman johtajan lento on katkennut kuin päättömällä kanalla. Pannaan hemaiseva nainen viettelemään ja sitten syytetään huoruuden synnistä. Siinä oli se lento.
Hei-
Kirjoitin johtajuudesta, joitakin sellaisia asioita, mikä hyödyttää Sinunkin viestiäsi.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
ingen pappi
Eihän tuo ollut mikään Desmond Fordin linja. Ilmeisestikään et tunne Fordin kirjoituksia. Ja selvästikään et ollut kuuntelemassa Adventtikirkon johtajaa. Toinenkin virhe: adventtikirkon johtajan palli ei ole ollut viime aikoina tuulinen paikka. Eli et tunne myöskään nykypäivän adventtikirkon asioita vaan elät jossakin menneisyydessä.
Ompa nyt hienoa kun tiesit tämänkin asian ja sait sen oikein omakätisesti levittää tänne kaikkien luettavaksi. Tuntuuko nyt hyvältä?
Eikö teillä muuta keskusteltavaa ole kuin ihmisten henkilökohtaiset asiat. Kukaan meistä ei täydellinen ole. Uskovakin lankeaa ja nousee jälleen. Naisille ei kuitenkaan pastorin virka sovi.
Ette sitten taaskaan tiedä mitään. Ellen Whiten mukaan Kristus on kaikkien oppien keskipiste. Se ei ole Desmond Fordin ajattelua. Hänen oppinsa oli koko pyhäkköopin poistamista ja muuta liirumlaarumia.
Ellen Whiten oksennuksilla ei kehtaa pyyhkiä edes persettänsä.
Kannattaa muistaa, että Whiten aikana ei ollut 28 opinkohtaa vaan niitä oli vähemmän. Miten pukeutumis- tai ruokavalio-ohjeet laittavat Kristuksen opinkohtien keskipisteeseen? Jeesus söi liharuokaa ja joi viiniä.
No no...Ford on ansioitunut ja tunnustettu teologi. Tuskin hän mitään liirumlaarumia latelisi. Ford ei muuten poistanut pyhäkkö-oppia. Hän ei vain löytänyt Raamatusta perusteita Kristuksen kuoleman jälkeisille Adventtikirkon pyhäkkö-oppi ajatuksille. Annetaan Fordin uskoa niin kuin hän uskoi ja pidä sinä oma uskosi.
Fordin ja Cottrellin kohtalo oli adventtikirkossa "pää kiinni!"-tuomio. Eli kun he ammensivat Raamatusta, ainoasta luotettavasta lähteestä (koska Jumalan sanaa), niin sepä ei adventtikirkolle kelvannut. Raamattua korkeammalle kun kirkko korottaa esim. pyhäkköopissaan jonkun maanviljelijän pellon laidalla 1800-luvulla näkemän hallusinaation, niin sitä on sitten kaikkien kirkon teologien opetettava, vaikkeivät itse siihen edes uskoisi - kunhan vaan ovat pyhäkköopin ja tutkivan tuomion opin epäraamatullisuudesta hiljaa. Eli valhetta adventtikansalle...
Hep-
Minun pitäsi lukea itse joskus hyvin ko. 28- opinkohtaa.
Mutta mitä kirjoitat niin sanoisin että kristillisiä ihanteita voidaan ko. asioissa luonnehtia, ei ne käskytystä ole. Kyllä ihminen saa olla ja edetä kaikessa hengellisyyden arvossa omassa tahdissaan omassa uskossaan.
Saattaa olla ettei kaikki A-liikkeessä ymmärrä että ravinto on ihmiselle tarkoitettua, ja että jos kyse on ravinnosta on aina kyse terveysasioista, -ei usko syömistä ja juomista ole. Terveysasioissa jokainen tekee 1 Kor 3:16-19, 6:12-20 mukaan sen mukaan mitä itse näkee hyväksi.
Olen itse jo ennen Adventtikirkon aikaa lukenut kaupungin kaikkien kirjastojen kaikki life-style-mitä-suuhunsa-pistää- kirjat läpi 1990 luvun alkupuoliskolla.
Ravintotalous-keittiölinjalla oli poikasena ammattikoulussa, mutta jätin kouluni vuotta vaille kesken.
Adventtikirkon Raamattukurssit luin kaikki tiskin altakin 1995 lähtien 8- kurssia.
Luin Raamatun 3 kertaa läpi ja etsin vastaukset kaikkeen mitä en ymmärtänyt.
Ostin yksitoista metriä hengellistä kirjallisuutta, monia kalliita hakuteoksiakin, mm. kahdet kreikan sanakirjat ja yhdet hebrean sanakirjat, Raamattutietokirjat.
>>> Mutta halusin sanoa että Adventtikirkolla on yksi vaivainen terveyskurssi opistollaan, jossa on yksinkertaisimmat perusasiat.
Olen kyllä sitä mieltä että terveellistä kasvisvoittoista ravintomallia -samaa mitä terveystohtorit tänään voi suosittaa, mutta monet Ellen G Whiten -esim. pähkinäneuvot ovat kummallisia tämän päivän ihmiselle. Otan esim. itse monipuoliset ravintoaineet lisäravinteista. Pähkinässä on sitä jotakin monipuolista ihmiselle jolla on yksipuolinen ravinto esim. juuri 1800 luvun ihmisille.
Kalsiumin, hyvän hiilihydraatin, proteiinin ja K-2 vitamiinin määrän olen laskenut niin että ne otan ravinnosta. Kaiken muun olen laskenut lisäravinteina päivittäin.
Eli itse syön mikro- ja milligrammojen tarkkuudella ravintosuositukset ja reippaat lisäravinteet päälle. Tehokasvatusravinto on yllättävän ravintoköyhää. Minun tietämykseni maallikkona on vaatinut 1990 luvulta saakka aikaa, eikä usko liity asiaan sanallakaan. Terveys sen sijaan liittyy asiaan. Lisäravinteita voi valita kustannustehokkaita valmisteita, ja itse sillä rahalla jätän paljon roskaa ostamatta. Joskus poikkean ja hetkeksi sorrun esim. suklaaseen.
Sitten olen vuodenkin syömättä suklaapatukoita.
Sairauksia ihminen hankkii, jatkuvalla ja paljolla jonkun terveydelle epäedullisen syömisessä.
3 Moos 11 on käyttökelpoinen siitä edelleen että 3 Moos 11 neuvoo ravintoketjun ensimmäiset eläimet, -ne elukat jotka eivät kerää eläintauteja ja saastejäämiä ravintoketjussa. Kuitenkin se mitä eläinkasvattajafarmari syöttää elukoille ratkaisee paljon asiaa. Broilerin liha on esim. hienoa ravintoarvoiltaan rasvoja myöten hyvää ravintoa, ja minunkin ruokavaliota.
Nykyaikana voi siis minusta suosittaa terveitä ravintotottumuksia, mutta ei antaa yksityiskohtaisia 1800 luvun ihmisille suunnattuja pähkinäneuvoja.
Amerikassa oli pähkinöitä saatavilla! _Ei monessa kolkkaa maailmassa ryhdytä pähkinöitä syömään, mutta jenkkimaan pähkinöitä maapähkinäpussi sisältää tänäänkin, eli pähkinät olivat Amerikkalaisille helposti saatavilla olevaa hyvää ravintoa. Suomessa i dag on tänään joku muu ravintoaine helposti saatavilla ja vastaavalla tavalla yksipuolisen ravinnon nauttijalle hyväksi.
Ravinto-aineissa on tavallisesti 1-2 ravintoainetta suurina pitoisuuksina.
Pitää osata koostaa. Taito ei ole helppo, vaan vaatii perehtymistä vuosikymmeniksikin asiaan.
Mutta annan neuvon; http://fineli.fi ja hae hakukoneella esim.; C-vitamiini/Tolonen.
Tri Tolonen on ollut minun suosikki asiantuntija, terveysasioiden kokonaisvaltainen tuntija, joka perustaa sanansa tieteelliseen tutkimukseen.
Liitä asiasanan kohdalle "Tolonen" niin näet mitä setä kirjoittaa mahdollisesti.
Jumalan siunausta
Jari Laurila
keskustelija
ingen pappi
Kurpan torpan sepän pojanpoika
Olen lukenut Fordin tekstit ja ne ovat liirumlaarumia ja harhaoppia.
Ford ja Cottrell ovat väärässä.
Jos pystyt sanomaan, että ne on liirumlaarumia, niin sinulla on oltava teologin koulutus. Kaikki muut kuin muut teologit nielevät adventismin opit koukkuineen eivätkä pysty kommentoimaan Fordi kaltaista arvostettua asiantuntijaa.
Mutta hei, kyse onkin uskon asioista. Usko sinä omaan liirumlaarumisi, niin minä uskon omaan liirumlaarumiini. Kiitos Herralle, että sinun pelastuksesi ei ole kiinni sinun pyhäkköoppiuskostasi, niin kuin ei ole minunkaan.
Uskon tutkivaan tuomioon. En usko siihen, että ketään ilman tutkimatta tuomittaisiin.
Hei!
Otan kantaa muutamaan asiaan;
1.) "Suomen adventtikirkon johtajan ..."
- Adventtikirkon esimies on kirkon palkkahenkilöstöjen työnjohtaja, ja voi toimia tietenkin demokratian valinnan mukaan toimielimissä puheenjohtajana. Toimielimissä nämä käyttävät äänestyslappuaan omana itsenäisenä toimivaltanaan.
Puheenjohtajilla on joskus sääntöjen mukaan kaksi äänestyslappua jos äänet menevät tasan.
> Älkää käyttäkö niin isoa sanaa kuin "johtaja" ihmisistä hengellisissä ryhmissä, kun nämä eivät edes johtamisesta paljoakaan ymmärrä, koska ovat koulutettuja vain Raamatun teologiassa teologisissa tiedekunnissa.
Kirkolla ja seurakunnilla on demokratia jonka säännöt merkitsevät tasa-arvoa, ja yhteisiä sopimuksia siitä minkälaisia normistoja voi jäseniltä vaatia.
Nuo säännöt ovat joiltakin osin vanhentuneita nykyajan koulutettujen ja yhteistyökyisten ihmisten ryhmien tarpeisiin eivätkä välttämättä vastaa hyvän hallinnon ja kaiken lainsäädännön vaatimuksia esim. yksilön integriteetti-asioita koskien.
Kukaan jäsen ei rivipenkkiläisenä esim. ole velvollinen orientoitumaan alaistaitoihin "johtajille," vaan on oltava työsopimus, josta käy ilmi perustehtävä, jonka mukaan sitten tietää minkälaiseen alaistaitoon sopiomus velvoittaa ja paljonko siitä maksetaan kuukaudessa. >Kaikki mikä ei ole toimielimen päätöstä on mielivaltaa, jolle ei tarvitse korvaansa lopsauttaa.< toimielimien päätöksissä vedotaan aina normistoihin eli niihin yhdessä sovittuihin sääntöihin.
Pitää katsoa ettei johtajat ryhdy sooloilemaan, eli tekemään päätöksiä joihin ei ole legitimiteettiä. Liian paljon ihmisiä loukkaantuu 1920 luvun vertikaaliseen auktorisoitujen ihmisten alamaisjärjestelmiin, joissa ei kukaan voi olla vastaamassa jäsenien toiveisiin ja tarpeisiin. Vessan pöntölle vielä johtajat taipuvat, mutta ei puolen minuutin aikaa löydy vuorovaikutukseen. Kiireitä kaikilla on.
Johtajien on itse huolehdittava työhyvinvoinnistaan, ja on selvää että johtajaa olisi aina 5000 ihmisistä vähintään vaivaamassa jollakin, eli on pidettäväkin jotakin rajaa.
> Mutta tottakai etujärjestön puheenjohtaja on henkilö joka vastaa kokouksien asiakirjojen kasaamisesta asialistaan mitä etujärjestön ylimmässä toimielimessä kokouksissa käsitellään.
Jäsenet eivät voi liittyä/ orientoitua palkkatyön kaltaisiin alaistaitoihin "johtajille."
Normistot eli käsikirjat on oltava jokaisen saatavilla, että tietää miten pitää menetellä, ja mitkä ovat jäsenyyden ehdot.
Yhdistystoiminnan kaltaisissa etujärjestö- ryhmissä ei voi vaatia tiedollisuuden vaatimuksia jäseniltä, -siksi on oltava ajan tasalla olevat säännöt.
(Minä en kuitenkaan ole sääntöihin tarkemmin tutustunut, kuin jonkun vanhan painoksen Seurakuntakäsikirjaa lukenut joskus aikoinaan.)
Puheenjohtaja on tärkeä organisaation informaalisuus-asioiden kannalta, ja tärkeimpien sidosryhmien suhdetoiminnankin henkilö. Jäsenyksilöille ei riitä aikaa jakaa mielin määrin.
On tärkeätä ymmärtää että seurakunnan "vanhemmiston" on oltava toimielin, eikä ryhmä vanhuksia. Ihmisten henkilökohtaisilla asioilla ei voi hypätä itsenäisesti ja ilman informaation/vuorovaikutuksen/ sopimuksien velvoitetta subjektia koskevassa asiassa. Johtokunnat, ja hallitukset eli toimielimet kun kantavat juridisenkin vastuun kaikesta toiminnan päätöksien vaikuttavuduen tuloksista.
Jeesus Kristus on Raamatun keskushenkilö, johon kaikki profetia viittaa.
Pyhäkköoppi on pelkästään sitä ittiänsä Jeesusta Kristusta, esim. "Pyhäkkö-oppi" on "koko Raamattu." Harva jäsen pyhäkköopin ymmärtää, pyhäkköoppi on niin iso teologia.
Adventtikirkon teologia on tiukasti Kristus kalliolla. Adventtikirkon teologia on kirkon ylimmän toimielimen ammatti-teologien käsissä, ja niin on oikein.
Adventtikirkon "johtajat" ovat vastuunsa tuntevia hengellisiä tiedollisesti koulutettuja ja päteviä teologeja.
Jatkan alla >>>>>heti >>>>>>>>>>>
Lisäystä edelliseeni; >>>>>>>>>>>>>>>>>>
Vastuunkantajina on ihmisiä joilla on työelämä, näillä on oma perhe ja omat perhe-edut. Itsensä ja perheensä viihdyttäminen. Harva löytää evankeliumista mitään sellaista todellista tehtävää ja palvelua missä voisivat olla hyödyksi niille ihmisille joilla ei ymmärrystä mistään vielä ole.
Hengellisessä elämässä onkin sitten toisaalta työasioita, ja palveluun liittyviä asioita, -jonkinlaiseen hallintaan ja vallintaan liittyvää.
Poloinen parka voi olla perheleirien keskellä sitten väliinputoaja rakkaudessa, ja ollakin ystävien sijasta tekemisissä aina jonkun työasioissa, taikka jossakin asiassa missä joka tapauksessa on kyse jostakin vertikaalisen järjestyksen hierarkian sädekehien vetämisestä joidenkin harmaille hapsille, joitka sitten odottavat että kaupunkilaiset rientävät osoittamaan näille kunnoitusta evankeliumin ansioista.
- Jotka kuitenkin sitten ovat em. kaltaisia itsensä viihdyttämiseen ja perhe-etuihinsa keskittyneitä.
Adventtikirkko täyttää sellaiset pyhyyden "vaatimukset" mitä lopun ajan seurakunnalta voi edellyttää. Seurakunnat ovat kuitenkin kaikki vajaita, joska penkeillä istuu vain ihmisiä yksilöllisellä taipaleellaan.
On totta kuitenkin että laodikean ongelmakin (Ilm 3:14-21) on todellisuutta kaikissa nykyajan seurakunnissa.
Myös on totta että yhdistykset kokoontuvat ja hajaantuvat, -ihmisetkin viikoittain, ja jäsenet eivät elä yhdessä noin vain, vaan ystävät kvalifikoituvat oman valinnan mukaan. Perhe-keskeinenkin osallistumistapa on yleinen.
Seurakuntien ja kirkon demokratia ei voi olla perheasia koskaan, vaan sääntöjen mukaan.
Kirkon teologiaan monet kompuroivat. Terminologiaan ei tarvitse orientoutua orjallisesti, vaan omia synonyymeja voi käyttää. On hyvä ja välttämätöntä toisinaan, jos ei ole aikaa istua 10- vuotta nenä kirjoissa kiinni opiskellen Raamatun ja kirkon teologian hyvin että kaiken ymmärtäisi, -on kirkon 28- perusopinkohtaa riittävä, ja siinäkin voi olla liikaa. Tiedon nälkäisille ei tieto lopu koskaan kirkossa.
Usko Jeesukseen ja synnin määrää periaatteellisesti vähentävä elämäntapa, -on sekin riittävä. Moni on turhautunut, ja kompastunut siitä ettei voi ymmärtää isoja teologioita, joiden ymmärtämiseen pitääkin ymmärtää ensin useitakin isoja kokonaisuuksia pohjatiedoksi että isoimmat teologiat voisivat selvitä päässä, kirkastua ja valjeta.
Ihmisyksilön toiveet ja tarpeet eivät aina kohtaa ryhmien rajapintoja, eikä ydinkeskustaa, -on itse huolehdittava itsestään.
Uskonnollinen elämä ei ole niin ruusutarhaa että ihmisen onnellisuuden ehtoja täyttäisivät eikä uskosta ole Raamatussa luvattukaan mitään maanpäällistä ruusutarhaa.
Kivikkoista ja kapeaa polkua, baana on liukas, -yksilön taival kapealle portille josta on luvattu, ei ole ongelmaton koskaan.
>>>>>>>>>>> Mutta jossakin kapea portti on. Päänvaivaa se aiheuttaa.
Jokainen kokee ajallaan että ainoa mahdollisuus on olla Jumalan _Jeesuksen yhteydessä, -neuvossa ja rakkaudessa puhuttelussa kaikessa.
Ihmisiin ei todellakaan voi katsoa, vaan ainoa uskon lähde ja uskonelämän esimerkki opissa on Jeesus Kristus, Ylipappimmme.
Tähän Jumalan Hengen puhutteeluun ihmisen on orientoiduttava, -muuta tietä ei ole, ja kun tämä sama Henki ohjaa jokaista ryhmän jäsentä seuraa hengellisesti positiivista synergiaa aiheuttavia päätöksiä.
Jumalan siunausta
Jari Laurila
Ingen pappi
Kurpan torpan sepän pojanpoika
Adventismi on suurta paskaa, kuten sen kultin johtokin. Paskaläjiä kaikki.
Kuvasit vain itsesi.
Sinäkin olet paska.
Täytyy kuunnella tuo saarna, niin pääsee kommentoimaan. Silloin tähänkin ketjuun saadaan jotakin sivistyksen tapaista.
"Täytyy kuunnella tuo saarna, niin pääsee kommentoimaan. Silloin tähänkin ketjuun saadaan jotakin sivistyksen tapaista."
Sinulla on suuret luulot itsestäsi, mutta pienet teot, niin kuin niissä lahkoissa on tapana olla.
Tuo kommentti oli passiivissa HÖLMÖ!! Opettele suomenkielen kielioppi ennen kuin rupeat julkisesti kirjoittelemaan.
Täällä on niin hauskoja lotkautuksia että olen tällä viikolla nauranut useampaan kertaan! :) Näistä saisi tosi hyvä kirjan - 'Hölmöläiset 2000-luvulla'.
Hölmöläiset 2000-luvulla lausahduksen synonyymi on adventismi? Jos sitä tarkoitit, niin olemme ainakin yhdestä aisiasta täysin samaa mieltä.
"Täytyy kuunnella tuo saarna, niin pääsee kommentoimaan. Silloin tähänkin ketjuun saadaan jotakin sivistyksen tapaista."
Fixed version:
Täytyykin kuunnella tuo saarna, jotta osaan kommentoida sitä. Tällä tavoin saadaan sivistystä tähänkin ketjuun.
Kenttäope got owned!
Lisäys;
- Minulle prätkähti mieleeni yhtäkkiä, väärinkäsityksen välttämiseksi, että
haluan sanoa lisäksi siihen mitä tässä ketjussa kirjoitin että;
- "Suositan lämpimästi kyllä Adventtiseurakunnissa vierailuja, -kuulemassa kirkon- ja seurakuntien ohjelmaa."
Minun kirjoitukseni kosketteli nykyajan seurakunnan ongelmia paljolti, -ei sitä ettäkö olisi jotakin sellaista vikaa mikä erottuisi pahaksi asiaksi esim. muista hengellisistä liikkeistä.
Kirkon pastorikunta/työntekijät ovat tiedollista väkeä, ja puheensa mieluisaa hengellistä kuultavaa tavallisesti.
- On aina muistettava että jokainen on ihmisyksilö omalla yksilöllisellä uskon taipalleellaan.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
"Adventtikirkko täyttää sellaiset pyhyyden "vaatimukset" mitä lopun ajan seurakunnalta voi edellyttää."
Missä vaiheessa vaatimuksista on rajusti tingitty?
Ja oleminen vähän tunnetun sepän jälkeläinen alenevassa polvessa, sekö antaa pätevyyden vaatimustason alentamiseen?
Vielä;
Kirkon ja seurakuntien piirissä ihmiset ovat hengellisessä arvotoiminnassa sen mukaan miten itse tahtovat- sopimuksiensa mukaan.
Usko Jeesukseen ja synnin määrän vähentämiseen pyrkivä missio riittää jäsenyyden vaatimuksiksi.
Organisaation rakenne on kunnossa ja mahdollistaa kaikinpuolin tasa-arvon arvon, sillä toimielimissä istuu sekä kirkon työntekijöitä että maallikoita, ja toimielimiin valitaan demokratian sääntöjen mukaan.
- Vain asennekysymyksiä yksilötasolla voi olla ongelmana, mutta väki muuttuu tietenkin luonnollisen poistumankin kautta koko ajan koulutetummaksi ja yhteistyökyisistä ihmisistä, että 1920 luvun pappis-isien demokratia
onneksi pakostakin unohtuu aikansa eläneinä.
Tuli mieleeni hauska asia;
>>>-Kun minä teetin sukututkimuksen niin minusta lähtöhenkilönä tehty tutkimus meni sotapäällikkö Jaakko Ilkan kautta, ja päättyi sitten Köyliön ja Tammelan kirkkoherroihin 1400-1500 luvulle. Suomea alettiin asuttamaan laivoilla saapuneilla, ja näiden laivojen päälliköt olivat kuninkaallista valtaapitäviä sukuja. Näitä valtaa pitäviä sijoitettiin kirkkoherroiksi vaikka nämä eivät Raamatusta juuri paljon mitään ymmärtäneet. Jaakko Ilkka samoin peri valtaa suvun kautta.
Minä polveudun Jaakko Ilkasta suoraan alenevassa polvessa, mutta sukupolvien mittaan tuhannet muutkin toki, sillä onhan sukupolvia välissä ja Jaakolla jälkeläisiä.
Jaakko oli kruunun miehiä eli kuninkaallisessa palveluksessa, ja upporikas maanostaja ja vallesmanni,. jonka sydän heltyi talonpoikien puolelle kun Klaus Fleming keräsi veroja Turun linnan sotilaiden tarpeisiin ja jätti köyhiä perheitä nälkään verojenkeruun jäljiltä. Veivät perheen viimeisen viljasäkin sotilaille, esim.
Jaakko Ilkalla oli Vaasan edustalla oma purjevenkin. Rikkaampaa miestä sai hakea kaukaa.
Äidinisä: Mikko Ilkka, Ratsuisäntä, valtiopäivämies, piispan sakkovouti s. 1567 Ilmajoki k. 1642 Ilmajoki Jaakko Ilkka, Isäntä 1585-1597, Nuijasotapäällikkö s. 1545 prob Ilmajoki k. 27.1.1597 Isokyrö Pentti Ilkka, Rahnasto, Isäntä 1546-1566, Rahnaston isäntä, lm s. 1520 Ilmajoki k. 1566 Ilmajoki, Rahnasto Jaakko Ilkka - N.N. Peltoniemi, oo ..... ja sitten>>>>>> tässä on taukoa monta sukupolvea ja jatkuu>>>>>>>>>>
XVII sukupolvi XVIII sukupolvi XIX sukupolvi XX sukupolvi XXI sukupolvi katso Isä: Johannes Mulle, Köyliö kappalainen 1512 s. 1460 Isänisä: Olaf Mulle, Köyliön kirkkoherra s. 11.1420 k. 1508 Perniö Isänäiti: - Lähtöhenkilö: Matias Johannes Mulli, Tammelan kirkkoherra 1557-1575.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
Vielä edelliseeni täsmennystä;
Lisäys edelliseeni; --Prätkähti siis mieleeni kun kirkkoherroista mainitsin, tuo minun hauska sukuasia polveutua ristiretkeläisistä valtaapitävistä.
Kirkkoherruus meni sitten sukuasiana, ja perustui paljolti maalliseen valtaan siihen aikaan.
Jaakko Ilkalla oli tietenkin oma purjelaiva, -ei vene.
Siunauksia
Jari Laurila
keskustelija
Paskapuhetta kaikki. Kaikki se, mitä adventtikirkoissa julistetaan on rahan ja mammonan himossa suollettua paskapuhetta.
Ja todistajana olet toiminut sinä, joka niin usein olet kirkon toiminnassa mukana. Miten muuten voisitkaan tietää viimeaikaiset tiedot paskapuheista. Sinähän olet oikea loan kuningas.
Valheesi ei hetkauta.
Adventtikirkon pastorin saarna=kultin puskajussin paskanjauhanta.
Tämäkin on ihan hauska loksautus.
Valheesi ei hetkauta tippaakaan.
Tiedätkös pyhpyhjapyh mistä tuo sinun viljelemäsi ilmaisu "hetkauttaa" on saanut alkunsa?
Se ilmaisu liittyy hetekaan ja siinä suoritettuun miehen/miehen tai miehen/naisen väliseen kiihkeään puuhasteluun. Eli "piiloon, pois piilosta, piiloon...jne." "Hetkautus" on siis rautahetekan http://media.tori.net/image/medium/93/9350602349.jpg jousiston edestakainen liike, kun partnerit suorittavat "pumppaavaa" liiketä yhdessä.