1990 lähtien Suomeen muutti yli 30.000 inkerinsuomalaista ilman mainittavampia erioikeuksia. Suomeen muutti Vietnamin venepakolaisia ei erityisasemaa heillekään. Sitten tuli muslimit Afrikasta ja Lähi-Idästä ja yhtäkkiä ministeriö, hallitus, viranomaiset ja tyhmimmät kansalaiset ovat vaatimalla vaatimassa muslimeille erityisasemaa. Huoltosuhteessa mitattuna muslimit ovat kaikista vaikeimmin työllistyvä etninen ryhmä. Vasta vuonna 2016 Suomessa on virallisesti tunnustettu että muslimeilla on aivan eriluokan sosiaalietuudet kuin muilla etnisillä väestöryhmillä.
Kansalaisena ihmettelen miten ja mistä tällainen muslimien palvonta sai alkunsa?
Olen yrittänyt löytää ilmiölle selitystä, mutta en ole löytänyt. Ruotsalaiset pilasivat maansa ja nyt 20 vuotta myöhemmin Suomi toistaa samat virheet ilman mitään järkeenkäypää syytä. Suomessa on vähemmän työpaikkoja kun 1987 ja "vierastyövoimaa" 300.000. Suomi rupesi laajasti haalimaan teollista työvoimaa siinä vaiheessa kun omillekaan ei ollut enää töitä.
Kansalaisena ihmettelen miten ja mistä tällainen muslimien palvonta sai alkunsa?
Olen yrittänyt löytää ilmiölle selitystä, mutta en ole löytänyt. Ruotsalaiset pilasivat maansa ja nyt 20 vuotta myöhemmin Suomi toistaa samat virheet ilman mitään järkeenkäypää syytä. Suomessa on vähemmän työpaikkoja kun 1987 ja "vierastyövoimaa" 300.000. Suomi rupesi laajasti haalimaan teollista työvoimaa siinä vaiheessa kun omillekaan ei ollut enää töitä.
Vastaukset 19
Vanhimmat
Ei se muslimeista alkanutkaan vaan joku idiootti Englannista? keksi, että Fazerin lakritsipötkön kuva on rasistinen. Siitä pikkuhiljaa on pieniä rasistiukkoja puolesta loukkaantuvat suvakit nähneet joka puolella. Nyt on ollut myöhäistä jo peruuttaa, vaikka terve järki hävisi matkasta jo ajat sitten.
Tästä käärepaperista on jo vuosia aikaa. Silloin suurin osa ihmisistä oli vielä ihan normaalijärkisiä.
Mikko Alatalo lauloi neekereistä, miksi häntä ei eroteta eduskunnasta?
Tämä ei-valkoisten hyysääminen on saanut alkunsa jo kauan sitten kuten seuraavasta artikkelista huomaa - kannattaa lukea erityisesti lainaukset ja palkinnonsaajat:
https://fi.wikipedia.org/wiki/Richard_Coudenhove-Kalergi
Kommunismi nyky-Euroopassa - tärkeitä artikkeleja:
http://www.deathofcommunism.josru.com/communism-in-europe-of-today/
Muslimien luonnolliset liittolaiset:
https://www.youtube.com/watch?v=wb_4U2UJucE
tämä invaasio lienee osa suurempaa kokonaisuutta, Bildenberg kokouksissa päätettyä. Onko se yksi iso liittovaltio, jossa valta ja omaisuus on pienen eliitin käsissä ja muut yrittävät selvitä elämästä hengissä, en tiedä. Joka tapaukseessa järjetöntä, ahneuden, ikuisen kasvun ja vallanhimon vuoksi tuhotaan toimivia sivistysvaltioita.
muslimit ovat pelottavia, koska terroristeista niin moni on heikäläisiä.
se on pelko joka pistää päättäjiin typeryyden.
Kukas se sanoi ettei anneta pelolle valtaa. se lause taisi olla ns. psykologinen lipsahdus ihan omasta alitajunnasta.
Mitä onko Suomeen tullut muslimeja ? Mitä mistä kuka missä.....?
Islam ei kuulu sivistysvaltioihin.
Matujen pakkotuoni on juutalaisten salaliitto kansojen tuhoon. Etsi "Kalergi suunnitelma". Siinä se on kerottu selvällä suomen kielellä.
Niin tai näin, mutta totta on, että Suomi on muslimeille maanpäällinen paratiisi. Siis parasiittien paratiisi. Meillä suvakit ovat innolla (muu väki inholla) ottaneet vastaan kaiken sen paskan, mitä kehitysmaamuslimit ovat tänne mukanaan tuoneet. Hiljainen enemmistö on tyytynyt toistaiseksi puristelemaan nyrkkejään taskuissa. Kaikki valtaapitävät ovat enemmän tai vähemmän hyysärisuvakkeja. Media on varovainen, ettei kultamunosia vaan mitenkään loukattaisi.
Nyt on sitten hyysäreillä ihan superhyysäyspuoluekin perusteilla. Feminatsit! Ja ullatus, ullatus johtotroikassa aito kaapuakka Somppulasta. Siinäpä sitten onkin "tasa-arvomeininkiä" kerrakseeen! Niinhän tuo kummitus sanoi ettei islam ja naisten sekä miesten tasa-arvo ole millään lailla ristiriidassa! Voi jumalan hampaat tätä ihmisten typeryyttä!
No, emme me muslimeilta kysy, onko heidän ideologiansa meidän mielestämme ristiriidassa länsimaisten arvojen kanssa. Koraani ainakin on. Siitä ei päästä mihinkään. Niin on Raamattukin suurilta osin. Siksi kristinuskoa onkin muokattu pikku hiljaa - pahasti muusta yhteiskunnasta jäljessä, tosin - moraalisesti kehittyneemmäksi. Muslimit voivat tehdä samoin. On helppoa todeta, ettei Muhammedin toiminta ole nykyajan näkökulmasta millään tavoin kunnioitettavaa.
Eivät+voi,+koska+islamin+uskonnossa+ei+ole+mitään+keskusvaltaa+(paavi,+piispainkokous...)+joka+määrittelisi+mitä+se+sisältää+ja+miten+sitä+tulkitaan.+Jokainen+imaami+vetäisee+hatustaan+sellaisen+versioin,+joka+sopii+hänen+agendaansa+parhaiten.+Muslimi+uskoo,+että+Koraanissa+jokainen+lause+on+kirjaimellisesti+totta+ja+sitä+on+toteltava.+Näin+sanoi+Suomessa+yli+20+vuotta+asunut+korkeasti+koulutettu+ja+osittain+maallistunut+marokkolaismuslimi.+Valitettavasti+kirja+on+väkivaltaa+ja+vääräuskoisten++tappamista+täynnä.+
Yhteistä+islamille+on+se,+että+vääräuskoiset+ovat+toisen+luokan+kansalaisia+eikä+heitä+kohtaan+löydy+mitään+sympatioita.+Suurin+osa+muslimeista+kieltäsi+mm.+homojen+oikeudet.+Yli+20%+englannisssa+asuvista+muslimeista+tuomitsisi+heidät+kuolemaan.+Näin+väittää+Lontoossa+asuva+ja+Amerikan+kampuksia+puhumassa+kiertävä+julkihomo+Milo+Yannopolis.+
Missä+islamin+mukaan+elävässä+maassa+on+asiat+KAIKILLA+kansalaisilla+ikään,+sukupuoleen,+sukupuoliseen+suhtautumiseen...+hyvin.+Ei+missään,+vaan+päin+vastoin+helvetin+huonosti.
Erityisasema johtuu siitä, erä islamilla on uskonnon status. Uskonnon nimissä saa palvoa vaikka Muhammedia. Suurin osa muslmeista ei kuitenkaan toimi kuten Muhammed.
Islam ei kuitenkaan ole (vielä) Suomen valtauskonto. Tuntuu järjettömältä että Suomessa on tuhansia asunnottomia oman maan kansalaisia ja sitten 300.000 musulmannia 30.000 matua joille on järjestetty asunnot, elatus, terveydenhuolto yms.
No mutta kun halutaan sitä monikulttuurisuutta ja rikastuttamista ja tämän on sanoneet monet poliittiset päättäjämme.
Kristityt on vainotuin ryhmä ja ne on heitetty mereen lautoilta ja tässä kuvaa...
https://thesusansmithshow.files.wordpress.com/2015/03/isis-killing-children-4.jpg
Etelä-afrikan buurit on vainottu ja kristitty...
http://magneettimedia.com/tarvitsemme-valkoisia-valtioita/
enemmistön kansanosalta mutta eihän näitäkään voi ottaa kun pitää kostaa isien teot ja ovat liian sopeutuvaisia suomenyhteiskuntaan.
http://www.hs.fi/ulkomaat/a1477193629288?ref=hs-b-kommentit
Tuosta hesarin jutusta sharia lain toiminnasta briteissä voi vähän ymmärtää kuinka tuo islam uskonto ja yhteiskuntajärjestys ujuttautuu muslimiväestön lisääntyessä osaksi yhteiskuntaa. Paljon myös hyviä kommentteja kirjoitukseen.
Lontoossa on muslimipormestari Sadiq Khan. Piti mm. ulkoilmameetingin, jossa musunaisten piti käyttää huivia ja seisoa miesten takana, kun imaami itse saarnasi korokkeella musu-ukkojen seistessä lavan edessä. Naisten paikka on nyrkin ja hellan välissä niin kuin täällä 100 vuotta sitten. Musuakat ovat olleet siellä jo 2000 vuotta ei helpotusta näy. Sitten soppufemakko kehtaa väittää, että tasa-arvo ei ole ongelma. HEH, HEH!!
Sehän on maailmanlaajuinen tai ainakin koko sivistyneen maailman vitsaus, ei pelkästään Suomen.
Yhtenä syynä on se se että YK on pikkuhiljaa vuosikymmenten saatossa Islamisoitu ja se on luonut ja muuttanut julkilausumiaan siten että niitä noudattamalla Islamisaatio etenee vaivatta.
Ja sitten, EU ja sen jäsenmaat ottivat paljon Islamistisen YK:n julistuksia sellaisenaan säädöksiinsä ja lakeihinsa.
Sopulien vaelluksesta voisi päätellä sen että kaikki Suomen ja muiden maiden Afrikkaan ja Lähi-Itään 60 vuoden ajan syytämä raha toimii nyt lahjoittajiaan vastaan. Ahtisaaret, haavistot ja muut YK:n syöttö- ja juottoporsaat uhraavat Suomea pala kerrallaan. Milloin viemisinä on sairaala, milloin muutama miljoona täydellisen valvomatonta projektirahaa. Suomen kautta aikain lahjoittamilla liki 100 mrd e kehitysapurahoilla on saatu aikaan vain vahinkoa suomalaisia kohtaan.
Tästä tulee vielä miesten maailma ja se tasa-arvo tulee ottamaan huomattavaa pakkia ja kun on ennustettu Ruotsissakin käyvän että ne alkuperäiset ruotsalaiset on vähemmistönä muutamassa vuoskymmenessä niin sitten on nillä femakot helisemässä....