Miksi ateistitkin haluavat kunnioittaa vainajien muistoa?

toisinpäin: Miksi raamatun sanaan uskovat haluavat kunnioittaa vainajien muistoa?

Jossain muissa uskonnoissa opit kehottavat kunnioittamaan mutta raamatussa ei ole siihen kehoitusta, päinvastoin Jessehän kehottaa etenemään hautajaisten sijasta.

Kyllähän respektiä voi antaa ja osoittaa sekä eläville että kuolleille.

..vainajan pitäisi tietää, että hänen muistoaan kunnioitetaan?

Ateistit ovat pääsääntöisesti tunnevammaisia kiusaajia ja katkeroituneita riidan haastajia.

Eiköhän se kunnioitus ole lähinnä kohtelias tapa, jolla muistetaan poismenneitä, myös eräänlainen myötätunnonosoitus elämään jääneille läheisille.

Se, uskooko elämän jatkuvan kuoleman jälkeen jossakin muodossa, ei ehkä liity tähän asiaan.

PS: Ihan bueno keskustelun aloitus (uskovalta) muuten....

Kuulin, kun eräs ateisti... (loistava provokaatio).
Kristinuskossa on tuonpuolleista painottavia suuntia. Tämänpuoleinen on valmistautumista, Jumalan
asettamien testien suorittamista.
Arvostaako tuollainen mentaliteetti elämää?
Voihan sitä eksistentialismin viedä niin pitkälle, ettei millään ole väliä, koska loppujen lopuksi tulos on sama, oli ihminen tai silakka.
En kannata kumpaakaan näistä ajattelutavoista.

>> Miksi pitäisi kunnioittaa semmoisten ihmisten muistoa, joita ei enää ole olemassa? >>

..., enpä tosiaan tiedä, enkä niin välitä tietääkkään ! Minusta vain tuntuu siltä.

Sikäli aiheellinen kysymys, että ilmanmuuta on tärkeämpää ajatella henkiinjääneitä, erityisesti uhrien omaisia.

Nykyiset vainajat olivat hetki sitten vielä eläviä. Ehkei heitä elävinäkään muistettu suuresti kunnioittaa. Nyt kun heidän muistonsa elää enää meissä itsessämme, meidän tulee vakavasti pysähtyä sen tosiasian edessä, että elämä on jokaiselle vain lainaa, joka mitataan takaisin minä hetkenä tahansa. Jokaisella ihmisellä oli suuri merkitys heille itselleen, omaisilleen ja kansalleen. Kansan "voimasta" mureni suuri osa, kun menetettyjä oli niin paljon.
Kunnioitus merkitsee myös nöyrtymistä sen tehtävän edessä, kun joudumme täyttämään sen aukon, jonka heidän poismenonsa aiheutti.

Kunnioitus merkitsee aina vastuun ottoa jäljelle jääneiden hyvinvoinnista. Vainajalla oli vastuu siihen asti, kun hän sai elää. Nyt se on meillä muilla, jotka vainajaa kunnioittamalla samalla ilmaisemme halumme ja kykymme ottaa vastaan ne tehtävät, jotka hän meille jätti.

Kyky kunnioittaa muita ihmisiä liittyy enemmänkin ihmisen eettisiin ja moraalisiin käsityksiin kuin uskonnolliseen vakaumukseen, joskin niillä on varmasti yhteyttä keskenään.

Näin aamukahvia juodessa mulle tulee mieleen se että en minä heidän kuolemaansa kunnioita vaan elettyä elämää. Niissä hautajaisissa joissa olen ollut olen ajatellut kuolleen elettyä elämää, en mahdollista uutta majapaikkaa.

Eiköhöhän tuo vainajan muiston kunnioittaminen ole todellisuudessa sitä, että osoitetaan osanottoa heidän läheisilleen. Ja jos itse on näitä läheisiä (tai miksei myös etäinen, mutta kokee esim. ylikansallisen katastrofin koskettavan myös itseä) niin se on tapa käsitellä omaa surua ja jäsentää läheisen poismenon aiheuttamaa uutta tilannetta. Ehkä se on myös tapa hiljentyä miettimään sitä, mitä voisimme oppia vainajan elämästä ja teoista.

Aivan samanlaisia ihmisiä me jumaliin uskomattomat olemme kuin te uskovaisetkin. Tunnemme surua ja myötätuntoa siinä missä tekin. Ei me mitään tunteettomia robotteja ole, niin kuin tunnut kysymyksesi perusteella ajattelevan.

Osaatko itse asettua lainkaan toisen ihmisen (etenkään toisin ajattelevan kuin sinä itse) asemaan ja miettiä hänen motivaatioitaan ja ajatuksiaan erilaisissa tilanteissa ja kriiseissä? Se voisi olla sinullekin aivan hyödyllinen taito, oppisit ymmärtämään elämää ja ihmisiä muutenkin kuin jumalasi epämääräisenä kuvajaisena.

Jäljelle jäävien läheisten vuoksi ja myöskin osana kollektiivista surutyötä.

Suru ja ilo eivät ole Suomen valtiokirkon yksityisomaisuutta.

Se luo tunteen siitä, että ihmiselämällä on arvoa. Ja ehkä joku joskus kunnioittaa minunkin muistoani.

...atestit tuntevat surua ja myötätuntoa siinä kuin kristitytkin. Emme me kuvittele, että kuollut saa kunnioituksestamme tietää, mutta ehkä hänen läheisensä/katastrofissa kärsineet kansat saavat. Kai voisi todeta, että solidaarisuuden ja empatian vuoksi kuolleita kunnioitetaan teoin ja sanoin, vaikka he eivät tuttuja olisikaan.

Ei sunkaan kysymys ole saivartelusta???

Ne kannattaa haudata jonnekin. Muuten ne alkaa haisemaan.