Nuorempana mietin jatkuvasti mitä muut ajattelevat minusta, vaikka olisi ollut tuntematon ihminen bussissa. Tämä sama juttu toistui myös naisten kanssa ja osittain sen takia olin aika stressaantunut ja jännittynyt treffeillä. Se ei ollut myöskään sellaista hyvää jännitystä vaan ehkä olin turhan itsekriittinen ja se näkyi myös ulospäin. Oletusarvona oli, että kaikki ajattelisivat minusta jotain negatiivista ellen sitten pystynyt muuttamaan heidän mielipidettään itsestäni.
Nykyään on juuri toisten päin. Oletuksena olen positiivisin mielin, käyttäydyn rennommin ja itseluottamukseni on kasvanut. Vaikka en olekaan mikään YTM niin huomaa, että naiset suhtautuvat minuun täysin eri tavalla. En mieti ollenkaan mitä tuntemattomat ihmiset ajattelevat minusta. Tietenkin käyttäydyn kohteliaasti ja tapahtuman mukaan, mutta en yritä mielistellä enää.
Mietitkö itse LIIKAA mitä muut ajattelevat teistä?
Nykyään on juuri toisten päin. Oletuksena olen positiivisin mielin, käyttäydyn rennommin ja itseluottamukseni on kasvanut. Vaikka en olekaan mikään YTM niin huomaa, että naiset suhtautuvat minuun täysin eri tavalla. En mieti ollenkaan mitä tuntemattomat ihmiset ajattelevat minusta. Tietenkin käyttäydyn kohteliaasti ja tapahtuman mukaan, mutta en yritä mielistellä enää.
Mietitkö itse LIIKAA mitä muut ajattelevat teistä?
Vastaukset 15
Vanhimmat
En ajattele yhtää mitä muut musta ajattelee, ellen kelpaa sellaisena kun olen saavat pitää tunkkinsa.
Miksi tuolla pitäisi itseään stressata?
Nuorempana on aika tärkeää, että kuuluu joukkoon eikä ole hylkiö. Jopa silloin, kun haluaa esittää hylkiötä / kovista niin pitää olla tietyllä tavalla kuitenkin joukkoon kuuluva. Vanhempana oppii olemaan paremmin sinut itsensä kanssa.
En mieti. Minä olen minä ulkoisista puitteista huolimatta. Naiset usein pörrää rahamiesten ja pukupellejen seurassa mutta voi sitä hävetyksen määrää kun vanhalla -80 luvun Escortilla annetaan uuteen Porscheen virtaa.
Auto voi olla vanha eikä päällä ole pukua. Mutta jos mieli teke niin vaikka heti voi lähteä puoleksi vuodeksi Boraboralle. Eikä sekään vaikuta millään tavalla siihen millainen olen. Minä olen minä.
Lopuksi voisi sanoa että on hauska seurata miten naiset ovat statuksen ja rahan perässä. Ja tekevät kaikkensa että olisivat kiinnostavia näiden luottokorteilla ja tyhjillä lupauksilla hehkuttavien pukumiesten mielestä. Kai se sitten on niin että se tunkion kukko on se jota naaraat ihailevat ja haluavat. Vaikka vieressä olisi paljon parempaa. Hymyilyttää.
Taidat itse määritellä elämisen ja olemisen pinnallisen kautta? Ainakin vaikutat kiinnittävän sellaisiin asioihin eniten huomiota. Ja seuraavassa lauseessa syyllistät naisia pinnallisiksi.
Aloittajalle: nuorempana kun hahmottelee minuuttaan, on ihan normaalia ehdollistaa asioita, paikkaansa maailmassa. Toiset ihmiset ovat kuin katujyriä, eivät muita mieti, mutta heiltä usein puuttuukin kyky empatiaan. Mikä taas voi olla oirehdintaa toisenlaisen diagnoosin alla.
Missä muualla tuollaista tapahtuu kuin somessa ja juorulehdissä? Ei ainakaan Helsingissä. Onko pikkupitäjissä paljon pukumiehiä ja gold-digger-naisia?
Nuorena tuli aikalailla mietittyä ja stressattua kuka mitäkin ajattelee ja olenkohan nyt niin kun pitäisi olla. Semmonen muiden ajattelusta liioin välittäminen jäi tuossa kolmekympin tienoolla aina vaan vähemmälle arvolle. Nykyään en enää mieti mitä ajatellaan, ellen ole työpaikkaa hakemassa.
Mua ei oikeastaan juurikaan kiinnosta mitä joku ajattelee, jos ei sillä ihmisellä ole joku merkitys mulle ja sen ajatuksilla. Sittenkin ne ajatukset ei kuitenkaan enää määrittele minua vaan minä itse määrittelen itseni.
Näin vanhempana kun oma paikka pallolla on löytynyt ja elämä suurinpiirtein asettunut raiteilleen, niin yhä vähemmän jaksaa kiinnostaa mitä muut ajattelee. Kaikkia kun et voi kuitenkaan miellyttää teit niin tai näin.
Mietin ja ihan liikaa. Olen todella syvällä oman pään sisällä.
Eilen kävin kaupassa ja mulle tuli todella paha jännityskohtaus kun menin kassalle.
En ymmärrä omia aivojani, mitä minä jännitän niin paljon?
Saatan jännittää sitä että näkeekö muut että jännitän, paha noidankehä.
En tiedä miten pääsisin eroon tästä.
Työkokouksessa jos pitää sanoa oma nimi niin mulla on sydämensyke ja adrenaliini ihan häiritsevän korkeana ja tekee mieli juosta karkuun. Tärisen koko kehon voimin..
Mulla niin sama, varsinkin tuollaisissa kokouksissa. Ihan vieraat ihmiset ei jännitä aivan niin paljoa, mutta joskus kylläkin. Mutta puolituttujen kanssa jännittää ihan kamalasti, vaikka kaikki olisivat ihan myönteisen oloisia. Ja miehet jännittää mua ainakin tuplaten enemmän kuin naiset.
En mieti LIIKAA. En mieti vähääkään. Se oli nuoruuden juttuja. Karissut pois niinkuin jotkin muutkin piirteet. Pitäisi piitata niin jaksaisi miettiä mutta kun en piittaa. En ole välittänyt pitkään aikaan. Siis miettiä. Wittujako täällä päätään lahottaa muiden ajatusten vuoksi, kun ei siitäkään mitään kostu. Turhia mietitte, tekin. En oikeastaan piittaa teistäkään mutta mitä sitten. Tuli nälkä.
Olen Jeesuksen huora.
Valitettavasti joudun elämässäni ottamaan huomioon muitakin ihmisiä, joten kyllä minä mietin mitä minusta ajatellaan.
Se vähän riippuu siitä kuinka kokenut ko. tilanteessa on. Olen käynyt elämäni aikana jokuset treffit ja alan jo uskaltaa ne.
Mutta aina tulee uusia tilanteita jossa ei oikein tiedä miten päin tässä pitäisi olla.
Koitan aina olla mahdollisimman hirveä jotta saisin elää rauhassa. Minulla on ystäväni ja heistä pidän huolen.
Merkkivaatteita käytin ja muotilehtiä luin joka kk kolmekymppiseksi asti...en tiedä miksi...kai luulin että niin pitää tehdä niinkuin luulin myös että pitää löytää puolisokin. Kolmenkympin jälkeen noudatan vain omaa muotiani ja tuntuu että se on vielä suositumpaa kuin muotisuuntausten perässä juokseminen. Nykyisin tunnen itseni hyväksytyksi ja rakastetuksi vaikken tekisi mitään eli täysin sama mitä joku vieras minusta tuumaa.
Voi olla että minulla on nirppanokkamaine mutta on se ehdottomasti parempi kuin jakeluautomaatinmaine. Tärkeintä että ystävät tuntevat minut ja pysyvät vierellä.
Tietysti kaikki ajattelevat mitä toiset heistä ajattelevat. Jokainenhan tietää itse parhaiten, mitä muut hänestä ajattelevat, joten pakkohan se on ajatella ajattelua!