Mitä voin tehdä, kun ex-mies soittaa puheluita jossa uhkaa itsemurhalla? Hän soitti ja ilmoitti myös saaneensa juuri tietää, että sairastaa maksasyöpää. Pitäisikö vain ajatella juopon uhkailuiksi vai ottaa tosissaan.Tämä on ihan hirveätä. Äskeinen puhelu loppui siihen, että hän hakee pyssyn naapurista ja sitten yhteys katkesi.
itsemurha
pelottelua
291683
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Kaikki itsemurhauhkailut on otettava tosissaan. Miehesi on varmasti mielettömän ahdistunut!!! Hän tarvitsee apua!!!
Ota ihmeessä yhteyttä poliisiin!!!!!!!!! Hänet on saatava hoitoon, toivottvasti hän ei ehdi tekemään itselleen mitään. Ja vaikkei tekisikään, niin jo tuo, että hän on soittanut sulle ja uhannut tehdä itsarin, on hänen hätähuutonsa, joka on otettava tosissaan!!
Soita heti poliisille!!!!
Yleensä ne, jotka oikeesti on itsemurhaa tekemässä, ei kauheesti huutele siitä missään. Kun taas ne, joita elämä tuntuu potkivan päähän kun tänäänkin kengästä irtosi kantalappu, keräävät vain huomiota ja haluavat muiden tanssivan oman pillinsä mukaan.
Sinuna ottaisin miehen puheet rauhallisesti. Ei ole ikinä koskaan missään nimessä sun vastuulla, vaikka mies sitten jotain tekiskin - itsemurhapäätös on aina ihmisen oma asia, ei siitä voi muita syyttää.
Helpotti hieman oloani.Sain juuri tekstiviestin, jossa sisareni totesi; et voi auttaa häntä. Mutta pelkään, että syytän itseäni lopun elämääni, jos hän nyt kuolee. Lapset jäävät ilman isää. Poliisit eivät puutu tällaiseen asiaan. Monesti jouduin soittamaan poliisit kotoa hakemaan miehen putkaan, kun hän vielä asui kotona.
Poliisit kävivät usein ennen lopullista eroa hakemassa miehen kotoa putkaan. Ei siitäkään ollut apua. Aamulla mies palasi takaisin ja jatkoi juomista. En halua enää sotkea poliiseja tähän. En ole edes varma mistä hän soitti. Jonkun puliäijän kämpästä kai.
Itsemurha on ihmisen OMA päätös. Ei sitä voi kukaan muu tehdä toisen puolesta. Siksihän sen nimi on ITSEmurha!
Ex-miehesi käytös on julmaa kontrollointia ja viimeinen keino yrittää hallita sinua. Itsemurhalla uhkailu on järkyttävää ja vetoaa sinun tunteisiisi.
Minun mielestäni sinä et kuitenkaan ole millään lailla vastuussa exäsi tekemistä päätöksistä. Jokainen vastaa omista teoistaan, ja jos aikuinen ihminen on tosissaan päättänyt päivänsä päättää, hän tekee sen joka tapauksessa, et sinä voi häntä millään lailla estää, vaikka palaisit yhteenkin. Ketään ei voi jatkuvasti vahtia ja valvoa.
Exääsi voit halutessasi yrittää auttaa ohjaamalla hoitoon, JOS koet, että uhkailulla voisi olla jotain katetta. Ihmistä tuntematta epäilen kuitenkin, että kysymyksessä on lähinnä hallitsemisyritys, jonka ITSE jättäisin omaan arvoonsa.
Sinä teet kuten omalta kohdaltasi ja exäsi tuntien parhaaksi koet. Älä kuitenkaan säälistä lähde tinkimään omasta elämästäsi ja valinnoistasi.
Voimia ja jaksamista sinulle!
Juuri noin juoppo yrittää saada huomiota ja sääliäkin osakseen. Itsekeskeisyydessään ei edes tajua kuinka naurettava se on. Kuvittelee ongelmiensa ratkeavan, jos saisi sinut takaisin (ja voisi jatkaa juomista). Se ei tajua, että sen ongelma on alkoholi, ja se johtuu sairaudesta nimeltä alkoholismi.
Juoppo saattaa yrittää teatraalisesti itsemurhaa, mutta se jättää aina "takaoven" auki. Se onnistuu vain vahingossa.
Vai että maksasyöpä, aika hyvä. Tuota minä en itse koskaan keksinyt yrittää, kun maksa oikein vinkui.
Et voi tehdä yhtään mitään. Voit sanoa hänelle, että et ole vastuussa hänen elämästään ja että hänen kannattaisi hankkia apua siihen tunteeseen, että haluaa kuolla. Ehkä tunnet jonkun hänen ystävänsä, joka voisi auttaa asioissa? Sinun ei kannata taipua hänen uhkailuunsa, jos hän lopulta päästää itsensä päiviltä, et sinä ole siihen vastuullinen sen enempää kuin kukaan muukaan.Voit vain neuvoa mistä hän voisi saada apua. Sitäpaitsi itselleen vaarallinen ihminen voidaan toimittaa pakkohoitoon psykiatriselle osastolle!
Kiitos teille kaikille jotka vastasitte viestiini. Luin yöllä vastauksianne ja minulle tuli hyvä ja rauhallinen mieli. Koin ajatuksenne ja neuvonne omikseni. Kyllä minä yritin pelastaa useita vuosia sitä ihmistä ja nostin sen pohjalta ylös. Sitten loppui omat voimat. Itken kun katson lasten kuvia ja mietin miten tämä kaikki vaikuttaa heihin. Itse en käytä alkoholia siksi ristiriita oli kai vielä suurempi puolison kanssa. Toivottavasti nämä vaikeudet tekevät ihmisestä vahvemman sillä minusta tuntuu, että sitä vahvuutta tulen vielä tarvitsemaan tällä tielläni.
Ex-miehesi pelottelu itsemurhalla on vain vanhan juopon uhoamista, koska viina on käynyt vähiin tai sattuu olemaan liian kuninkaallinen kankkunen päällä. Ei tällainen krooninen juoppo malta itsemurhaa tehdä, sillä silloinhan hänen pitäisi lopettaa ryyppääminen. Itsemurhauhkailua hän käyttää vain Sinun pehmittämiseksi, jotta pääsisi ryyppäämään taas turvallisessa kotiympäristössä.
Jos ex-miehesi tekisi itsemurhan, niin hän todennäköisesti joutuisi helvettiin sinne kaikkein tulisimpaan paikkaan. Se ei olisi vanhalle ryyppymiehelle ollenkaan sopiva paikka, koska siellä ei ole turvallista nauttia palavia nesteitä. Juuri tästä syystä ex-miehesi ei itsemurhaa tee. Ei hän kestä katsoa sitä, että viina syttyy palamaan siellä helvetissä.
Mies uhkasi tappaa itsensä kun jätin hänet.Soitteli jatkuvasti kännissä että hyvästi nyt sen teen.Samat puheet jatkui myös selvinpäin:Hyvästele lapset puolestani minä tapan nyt itseni kun olen niin huono ihminen.
Aikani sitä kuuntelin ja sitten kyrvähti.
Sanoin että tee se kuule ja tee se nopeasti että päästään sinusta lopullisesti eroon.Niin teen sanoi mies ja löi luurin korvaan.
Nyt se elelee vallan tyytyväisenä uuden naisensa kanssa.
Minäkin sanoin, että ole hyvä vaan kun soitti ja uhkasi. Enhän minä sitä voi estää, jos kerran haluaa tehdä. No, kävin sitten hautajaisissa. Eli se teki sen sittenkin. Tiedän kuitenkin taustat ym, joten se ei ollut todellakaan minun syyni.
Yleensä uhkailijat eivät kyllä teekkään. Tämä ei ollutkaan uhkailusoitto, vaan hyvästely, tosin sehän selvisi minulle vasta jälkeenpäin. Aiemmin ei ollut koskaan puhunut sellaisesta, mutta todella hyvin se oli suunniteltu etukäteen.
..nimimerkki s.s. ja pari muuta... Jos alat hääsätä ja yrität "pelastaa" eksäsi, niin hän ei pääse sinusta irti. Vaikka ero varmasti ottaa koville, niin hänen on opittava nyt seisomaan omilla jaloillaan, ilman sinua. Joten älä anna hänen manipuloida sinua ja roikkua sinussa kiinni. Se on karhunpalvelus sekä hänelle että sinulle.
Saman koin oman "ensirakkauteni" kanssa kun maailma vei meidät eri teille.. Tulin siihen tulokseen että jos hän oikeasti on elämäänsä niin kyllästynyt ettei enää jaksa, en minä ainakaan pysty häntä auttamaan. Koska en pystynyt toteuttamaan sitä mitä hän tempullaan haki: että olisin palannut hänen luokseen takaisin ja kestänyt taas hänen mahdottomia oikkujaan.
olen valppaana lukenut viestejänne. sisälläni on vahvistunut kirjoitustenne ansiosta tunne, että teki mies itselleen mitä vain en voi häntä auttaa. Kaikki on jonkun muun käsissä.
Tänään mies oli ainakin vielä kunnossa, koska oli soitellut vanhemmilleni uhkauksia ja sitten minulle. Hänen mielestään minä olen se joka tarvitsee hoitoa. Sitten hetken kuluttua uusi soitto, jossa hän ilmoitti vaativansa lapset itselleen. Mies oli niin tolkuttomassa kunnossa, että puheesta ei selvää saanut. Ja nyt sain tietää, että on aloittanut sekakäytön - lääkkeet alkoholi. Puhelut vaihtelevat raivon, itkun ja anteeksi pyytämisen välillä.
Välillä en jaksa vastata puhelimeen. Sitten vastaan ja taas satelee uhkauksia. Onkohan se nyt menoa sillä, kun tämä sekakäyttö on ilmestynyt mukaan. Tätä piinaa jatkuu päivästä toiseen. Soittelu ahdistaa ja sitten kun ei soita olen jo varma, että on lopettanut itsensä.
puhelinnumero vaihtoon ja laita salaiseksi!
ohjeittensa mukaisesti alkoholistille "pameja", koska pääsee näin vähemmällä työnteolla. (ja varmaan saa bonukset lääkefirmalta). Sekakäyttäjän elämä ei ole kadehdittavaa; täydellistä sekoilua, muisti menee jo parista olutpullosta, totaalisia "blackouteja", ainainen pelko onko huomiseksi pillereitä, (niistä tulee aivan järisyttävät vieroitusoireet)jne.
Sekoilusta päätellen miehesi on käyttänyt lääkkeitä jo jonkin aikaa, ja tuska senkuin kasvaa. Se on kuitenkin hyvä, sillä tämä on ehkä nopein tapa vajota niin alas, että se itsekin havahtuu ymmärtämään tarvitsevansa apua.
A-klinikat ja katkot eivät enää riitä avuksi, sillä niissä vaan uusitaan reseptit, ja pannaan mies kuntoon uutta turneeta varten.
Itselläni sekakäyttöä kesti yli kaksi vuotta, mutta sitten olin niin lopussa, että olin valmis hakemaan apua. Jos vaimoni olisi jättänyt minut aikaisemmin, olisin ehkä hakenut apuakin aikaisemmin, kukapa sen tietää.
Nyt kai ymmärrät, ettei tarvi huolestua itsemurha-uhkailuista, jos se kerran haluaa lapset itselleen. Juoppo ei saa itseltään henkeä, kuin vahingossa sammumalla raiteille.
Salainen puhelinnumero voi olla hyvä idea, se on helppo toteuttaa ottamalla kännykkään uusi liittymä. Ja ainahan voi hakea lähestymiskieltoa. Toivon sinulle voimia jaksamiseen.
Näin on käynyt seitsämän vuotta sitten. Katkaisuaseman lääkärille soitin ja sanoin; Miksi siirrätte alkoholiongelman pilleriongelmaksi. Sellainen siitä seurasi, kun vein miehen apua saamaan. Painajaismainen aika. Kaadoin vessapytystä alas purkki tolkulla hänen saamiaan pameja ym. ja hän yritti epätoivoisena haroa vessapytystä viimeisiä käsillään. Sydänkin pysähtyi kerran ja saatiin uudestaan toimimaan sähköllä. Onneksi en ollut sitä itse näkemässä. Lapsi oli silloin vasta puoli vuotias. Jaksoin sukulaisten avulla tuosta eteenpäin.
aivan totaalisesti. Olen ihmetellyt, miksi lääkärit yhä niitä juopoille kirjoittavat. Ohje niiden käyttämisestä on todella vanha ja osoittautunut epäonnistuneeksi. Täytyyhän lääkärikunnassakin olla sen verran alkoholisteja, että tietävät näiden lääkkeiden aiheuttavan päihderiippuvaiselle todella pahan koukun.
Teilläkin sekoiltiin aika totaalisesti, et varmaan muuten olisi kipannut lääkärin määrämiä lääkkeitä vessanpönttöön. Näissä sekakäytön aiheuttamissa sekoiluissa on se paha puoli, ettei niistä itse muista juurikaan mitään. Itselleni näitä tempauksia on kerrottu vasta raitistuttuani ja ne ovat olleet sikamaisia.
Sekakäytön alettuakaan juoppo ei silti saa itseltään henkeä, eli niiltäosin pelkosi on edelleen turha.
Juominen ei enään pitkään aikaan ole ole ollut miehellesi hauskaa vaan pakonomaista, ja yhä useammin pullosta löytyykin vain "itkuviinaa". Siksi näissä puheluissa esiintyy uhittelun ja uhkailun lisäksi itkuntuherrusta, mitään järkevää niissä ei taatusti ole.
Juoppo yrittää vielä palata entiseen, kun kaikki oli "paremmin". Se kaipailee nuoruutensa nousuhumalaa, sitä aikaa kun juominen vielä oli hauskaa, ja se luulee saavansa sen ajan takaisin jos saa sinut takaisin. Näin ne juopon aivot toimivat.
Se yrittää kaikin tavoin syyllistää sinua nykytilanteestaan, saada sinut tuntemaan huonoa omaatuntoa tai edes sääliä, ja näin palaamaan takaisin. Mutta älä lähde mukaan tähän syyllistymiseen.
Vaikka et mennytkään naimisiin juopon kanssa, sinä et ole tehnyt miehestäsi juoppoa. Syy juomiseen ei ole sinussa, olet vain hoivaamisellasi mahdollistanut juomisen jatkumisen. Ja nyt kun et enään ole hoivaamassa, se luulee tai paremminkin jo tietää, ettei tällainen juominen kauaa voi jatkua.
Sinulle tekisi todella hyvää löytää joku saman kokenut ihminen tai joku vertaistukiryhmä, esim, hyvä alanon-ryhmä, jossa voisit puhua tuon "syyllisyyden" pois itsestäsi. Terapia on ainut toimiva lääke niin juopolle kuin juopon läheisillekin. Koita vaan jaksaa.
Vain saman kokenut voi ymmärtää nämä kaikki tuskat. On hienoa jos sinä nimimerkki s.s olet selvinnyt kaikesta siitä. Ei ole varmasti sekään ollut helppo tie minkä sinä ja mieheni ja moni muu alkoholisti käy läpi. On vain niin hirveetä, että se ihminen, joka tuhoaa itseään ja lähimmäisiään on ollut niin suuri rakkaus. Ja se varmasti tekee jättämisestä vielä vaikeamman. Aina kun katsoo lapsiaan, niin ajattelee, että he ovat jotain erityistä. He ovat miehen jota on rakastanut joskus niin paljon, että oikein pelotti se kiintymys toiseen ihmiseen. Monasti kysyy mielessään; "Miksi niin ihanalla ihmisellä pitää olla niin hirveä sairaus kuin alkoholismi."
Kyllä varmaan sinunkin (nimimerkki s.s) puolisosi olisi halunnut jatkaa sinun kanssasi, jos olisi voinut vakuuttua siitä, että kaikki muuttuu paremmaksi. Ei koskaan enää...se tuntuu niin lopulliselta. Ja lopullistahan se nyt on. En koskaan enää tule viettämään yhteisiä hetkiä lasteni isän kanssa. Tarkoitan nyt niitä hyviä hetkiä. Oli aikoja jolloin mies oli juomatta puoli-vuotta yhteen menoon. Silloin olimme mökillä ja retkeilimme lasten kanssa. Remontoimme yhdessä. Nyt hänestä ei ole kuulunut kahteen päivään. Huomenna on lapsen syntymäpäivä.
Taas käy mielessä, että nyt se makaa siellä pulipoksissa hengettömänä. Onkohan tässäkään mitään järkeä. Pitäisi vain unohtaa ja elää omaa elämää.
sillä noin puolesta miljoonasta Suomalaisesta alkoholistista, aina sillointällöin joku huomaa vajonneensa niin alas, ettei sen alemmas voi enää vajota.
Silloin juoppokin huomaa itkunsekaisessa mielessään, että oma henkilökohtainen pohja on löytynyt. Se pohja kestää ponnistaa ylöspäin jos vain juoppo todella niin haluaa.
Se tarkoittaa, että on valmis myöntämään jääneensä toiseksi kuningas alkoholin kanssa, ja tarvitsevansa ulkopuolista apua siitä erilleen pääsemiseen. Kun kyseessä on sekakäyttäjä, kuten itsekin olin, A-klinikat tai pelkkä AA eivät taida riittää.
Itse hakeuduin Minnesota-hoitoon, ja sinne jäivät niin lääkkeet kuin alkoholikin. Sinne jäi rehellisesti sanottuna minun maanpäällinen helvettini, ja sain tilalle uuden elämän tosi hyvät rakennusohjeet. Tänään olen aivan toinen ihminen.
Parhaiten sinun miestäsi voi auttaa toinen raitistunut alkoholisti, sellainen joka tuntisi miehesi edes jotenkin, ja voisi näyttää tälle millainen on todellinen juoppo. Siihen tarvitaan vain pieni hetki kunhan se hetki on oikea.
Uskon, että jostain kumman syystä rakastat vieläkin miestäsi, ja olisit valmis jatkamaan yhteiseloa, mikäli tämä raitistuisi. Halusin vain vielä kertoa, että aina tietysti on toivoa, mutta ei missään nimessä niin kauan kun juominen jatkuu.
On vielä yksi asia joka tekee tämän asian käsittelemisen niin vaikeaksi. Se on tämä sukulaisten ja tuttavien närkästys ja viha tätä alkoholistia kohtaan. Heidän mielestään teen itseni naurunalaiseksi, jos vielä olen tekemisissä tämän juopon kanssa. Vaikka hän olisi selvinpäin ei esim. vanhempieni mielestä häntä saa päästää kotiini katsomaan lapsia. Kyllä lapset äkkiä unohtavat, sanoi isäni. Minun on kuitenkin vaikea hyväksyä ajatusta, että lasten isä ei saisi edes selvinpäin tavata lapsiaan. Onhan tätä pelleilyä jatkunut jo vuosia, että ymmärrän heitäkin, mutta...
Mutta lähestymiskieltoa hakiessani, tuli poliisipäällikkö käymään kotonani oikein juttelemassa. Hän oli todella mukava. Hän kuitenkin totesi, että läh.kielt. on vaikea saada. Syynä oli että mies ei ole koskaan ollut väkivaltainen. Lopuksi hän totesi, että "Hän on silti lasten isä, vaikka hän olisi kuinka alkoholisti."
En enää kehtaa puhua näistä asioista lähipiirin kanssa. Heillä ei riitä enää ymmärrystä eikä sympatioita juopolle. ÄLKÄÄ PAAPOKO SITÄ JUOPPOA, on yhdenkin kommentti.
On otettava vakavasti,koeta saada vaikka ajattelemaan lapsia ja kuinka tärkeä hän on heille.
Pari vuotta itse soitin samanlaisia soittoja ja oli todella lähellä,onneksi tyttöni soitti ja sanoi rakastavansa minua,sitten vavahduin.
Kukaan ei soita tuollaista pelotellakseen tai hakeakseen sääliä tai muuta vastaavaa,on vaan
niin helkatin paha olla.
Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen etten tehnyt sitä.
Missään nimessä ei ole kyseessä mikään kiusanteko,vaikka se ulkopuolisesta siltä tuntuu
Tässä minun mielipiteitä ja kokemuksia.
Ystäväni joka todella teki itsemurhan ei varoittanut ketään etukäteen. Ei jättänyt viestiä. Ei ollut uhkaillut tai syyttänyt ketään. Kukaan ei aavistanut mitään etukäteen. Yhtäkkiä hän oli vaan poissa. (mies)
Toinen ystäväni uhkailee usein itsemurhalla. Tätä on jatkunut jo useampi vuosi. Itsemurhauhkailut liittyvät aina runsaaseen alkoholin käyttöön. Ne alkavat aina silloin kun joku uskaltautuu kritisoimaan hänen juomistaan tai käytöstään, tai silloin kun hän ei mielestään saa tarpeeksi huomiota. Koskaan tämä ihminen ei ole itsemurhaa edes kunnolla yrittänyt. (tyyliin pieni viilto ranteessa, pieni, eikä lähelläkään valtimoa. Pelkkää näyttämisen halua). Kysesssä on tässä tapauksessa nainen.
Kolmas tuntemani tapaus oli perhetuttavamme. Hän joi paljon ja uhkaili entistä vaimoaan itsemurhalla. Tätä jatkui muutama vuosi ennenkuin tragedia tapahtui. Mies oli sinä iltana ottanut pameja ja viinaa. Hän saapui ex-vaimon ovelle sekavana ja tahtoi sisälle juttelemaan. Ex-vaimo ei päästänyt koska mies oli niin sekaisin. Mies rupesi riehumaan ja uhkasi tukka ikkunasta. Ex- vaimo otti jalat alleen ja pakeni asunnosta muutaman korttelin päähän ystävänsä asuntoon. Tämä ystävä (miespuolinen) oli aiemmin ollut pariskunnan hyvä ystävä, ja koitti rauhoitella naista. Hän ei pitänyt poliisille soittamista tarpeellisena, sillä tunsi miehen ja uskoi ettei mies koskaan pystyisi väkivaltaan. Hetken päästä tämä sekava mies pimpotti asunnon ovikelloa. Oven läpi hän huusi, että halusi vain asiallisesti keskustella ja että oli jo hiemn rauhoittunut. Ex-vaimon kiellosta huolimatta mies avasi oven, jolloin tämä täysin sekavassa tilassa ollut ex-mies ampui häntä haulikolla kasvoihin. Ex-vaimo pääsi pakoon, mutta tämä sivullinen ihminen, pariskunnan ystävä, kuoli.
Jälkeenpäin olen miettinyt, että olisi ollut paljon parempi jos tämä mies olisi toteuttanut uhkauksensa ja tappanut itsensä. Olisi säästynyt viattoman ihmisen henki. Ja ex-vaimo kokee syyllisyyttä varmasti enemmän ystävänsä kuolemasta kuin mitä olisi tuntenut miehensä itsemurhasta. Vaikka kumpikaan ei tietenkään ole hänen syytään.
Koskaan ei voi olla varma, eikä liikaa saa yleistää, mutta usein se menee niin, että se joka uhkailee, ei itseään tapa. Hän hakee vain huomiota ja purkaa pahaa oloaan muihin. Tätä toisen pahaa oloa ei kannata ottaa vastaan syyllistämällä itsensä. Et sinä ole vastuussa ex-miehesi elämästä ja onnellisuudesta. Hän on vastuussa siitä itse.
Ja jos hän todella itsensä tappaa, se on hänen ratkaisunsa, et sinä sille mitään voi. Eikä se ole sinun vastuulla.
Viina ja lääkkeet on petollinen yhdistelmä. Ihminen voi muuttua täysin toiseksi niiden vaikutuksesta. Ole siis varovainen, äläkä päästä miestä perheesi lähelle sekopäisenä. Itsemurhalla uhkailu kun ei ole väkivaltaa itseään kohtaan, vaan nimenomaan väkivaltaa (henkistä) sitä ihmistä kohtaan jolle uhkaukset osoitetaan. Miehen aggressiot purkautuvat sinuun nyt henkisenä väkivaltana, on ihan tervettä pelätä että se voi joskus muuntua myös fyysiseksi väkivallaksi. Aggression kohde olet kuitenkin sinä, ei mies itse.
Toivottavasti en liikaa pelotellut. Ilmaisin vaan asiani omien kokemuksieni valossa. Mielestäni koskaan ei voi olla liian varovainen. lapsien ja isän suhde on myös vaikea asia... Onko parmepi katkaista heidän välisä vai antaa isän olla isä selvinä päivinään (mistä niistäkään voi aina ola varma?)? Tähän en sano mitään, sillä siitä minulla ei ole minkäänlaista kokemusta. Sinä äitinä varmasti itse tiedät parhaiten.
Hieman olen varmasti asennevammainen näiden itsemurhaajien suhteen. Näen heitä töissäni sairaalassa usein. Ottaa päähän hoitaa ihminen kuntoon epäonnistuneen yrityksen jäljiltä, kun tietää että parin kuukauden päästä hän on paikattavana uudestaan, tai vaihtoehtoisesti kuollut. Näin siis lähes aina alkoholistien ja muiden päihderiippuvaisten (melkein aina sekakäyttöä) kohdalla. Heitä ei valitettavasti tunnu terapia auttavan tai pelastavan (kuten esim. puhtaasti mielenterveysongelmaisia usein). Itse ne päihteet kun ovat jo jonkinlainen valinta itsetuhoon. Vaikea siihen on ulkopuolelta puuttua. Joskus käy mielessä sellainen kerettiläinen ajatus, että voi kun onnistuisivat kaikki heti keralla, niin saataisiin terveydenhuollon määrärahat riittämään kaikille pienille hengestään taisteleville vauvoille, syöpäsairaille, leikkausta jonottaville jne. ihmisille jotka eivät itse ole tilannettaan aiheuttaneet.
Kirjoituksesi oli täyttä asiaa. Ei mitään pelottelua. Ja tosi asia on, että juoppojen paapomiseen menee tärkeitä rahoja, jotka pitäisi suunnata pienten sairaiden lasten auttamiseen.
Tiedän sen ja häpeän, mutta elämä on niin täynnä vääryyttä.
Mutta sinä hetkenä, kun lasten isä lopetti juomisen pitkäksi aikaa se apu oli enemmän kuin tervetullut.
Mutta en usko katkaisuhoidon apuun enää. Se tosiasia on se, että lääkäri määrää sieltä unilääkettäym.
Voi kunpa olisi varaa siihen hoitoon mitä yksi palstan nimimerkki oli kokeillut. Siihen täysin päihteettömään. Se on kuulemma tosi kallista.
En kuitenkaan jaksa osallistua ex-miehen nostamiseen jaloilleen. Kaikki muu..tämä arki jossa työ, kodista huolehtiminen ja lapset vievät kaikki voimavarani.
Mies soitti eilen. Vielä on hengissä onneksi. Hän totesi, että äiti ja siskon mies ovat käyneet tarkistamassa onko hän kunnossa. Mies soitti koska hänen äitinsä oli käynyt ja ilmeisesti antanut rahaa. Ja olihan eilen lapsen 6-vuotis synttärit.
Pyyteli anteeksi, koska oli ollut niin törkeä puhelimessa. Hän sanoi myös, että hän ei parane, jos ei saa olla minun vierelläni.
Kyllä minä mielelläni antaisin kaiken rakkauteni hänelle ja läsnäoloni, mutta tein sitä kymmenen vuotta ja ollaan tässä pisteessä.
Väkivaltaisuus voi tosiaankin tulla mukaan, kun tarpeeksi lääkkeet ja muut sekoittavat pään.
Siksi viimeksi, kun hän murtautui meille ennen joulua vapisin pelosta olohuoneen nurkassa ja soitin poliisit.
Niin en nyt sentään ihan sitä tarkoittanut, ettei juoppoja hoitaa pitäisi. Tottakai pitää, mutta joskus se vaan turhauttaa kun mikään ei tuota tulosta.
Muista kuitenkin, että sinun tehtäväsi ei ole nostaa miestä jaloilleen. Se hänen täytyy tehdä itse. Sinun velvollisuutesi on elää itsellesi ja lapsillesi. Luoda teille hyvä ja tasapainoinen koti ja elämä. Olla lapsille vanhempi miehesikin edestä. Siinä on jo ihan tarpeeksi tekemsitä yhdelle ihmiselle. Älä koe huonoa omatuntoa siitä, ettet kaiken tämän lisäksi jaksa huolehtia miehestä. On ihan ymmärrettävää ettet jaksa. Ja se ei todellakaan ole sinun vastuullasikaan.
Ja se on täyttä kukkupuhetta, kun hän sanoo että asiat paranisivat jos vain olisit hänen vierellään. Johan olet tosiaan sen 10 vuotta hänen vierellään ollut, ja silti ollaan tähän tultu. Ja kun se alkoholismin selättäminen tapahtuu ihmisen omassa päässä, jos tapahtuu. Sitä ei pelkkä vaimon läsänäolo paranna. Pahimmassa tapauksessa se tukeminen voi tosiaan jopa tukea sitä alkoholismia (kuten tuossa eräs mies kirjoittikin omista kokemuksistaan, iso hatunnosto hänelle).
Ja vielä sellainen mieleen tullut asia, kuin häpeä. Moni alkoholistin omainen häpeää tämän puolesta. Tämä on mielestäni turhaa. Alkoholisti on itse tehnyt valintansa, ja hän itse on ainoana vastuussa hullusta käyttäytymisestään. Läheisten ei tarvitse pyydellä heidän puolestaan anteeksi keneltäkään.
Älä syyllistä itseäsi, älä tunne häpeää. Sinun velvollisuutesi on elää oma onnellinen elämäsi. Hyvää jatkoa teille!
sillä se on aika kattava. Myös sinä ja isommat lapset otetaan siihen mukaan, sillä niinkuin on ollut puhetta läheiset ovat usein sairastuneet pahemmin kuin itse alkoholisti.
En tedä asuinkuntasi suhtautumista asiaan, mutta minä sain aikanaan kuntani sosiaalilautakunnalta maksusitoumuksen tätä kyseistä hoitoa varten. Se on kannattanut, sillä kunta on senjälkeen säästänyt toimeentulotuessa ja saanut verotuloja jne. Sitä kannattaa kysyä, vaikka voi olla että olet jo kysynytkin.
En ole ottanut selvää, noista korvausjutuista, mutta aion ehdottaa seuraavassa puhelussa tätä vaihtoehtoa hänelle. Joulukuussa hän oli jo valmis ottamaan ihon alle antabukset, mutta hän itse kommentoi niiden tulevan ulos haavasta.
Jouluna hän kertoi nykyisen kämppäkaverinsa pääsevän johonkin kalliiseen hoitoon sukulaisen maksamana. Hänen Kämppäkaverilla on menossa harkinta- aika runsaan alkoholin käytön takia. Luulisi, että heillä olisi yhdessä tuki toinen toisistaan. Tämä hoitola on kuulemma jossakin kauempana. Mahtaako olla juuri sama paikka missä s.s ollut.
Hänellä pitää nyt kyllä olla itsellä kova halu päästä tuosta elämäntilanteestaan eroon. Jos minä nyt ehdotan hälle myös tätä hoitoa ja koska hän voisi sinne lähteä yhdessä kämppäkaverinsa kanssa. Onkohan sinnekin kova jono. Se ei kyllä varmasti jaksa jonottaa paikkaa.
Mitenhän tämän hoidon aikana nämä muut asiat sitten hoituvat. Toimeentulo ym.
Olen liikuttunut näistä kommenteista. Todella kannustavia ja rohkaisevia. Ja kyllä minä uskon, että edessäpäin tulee varmasti jotain hyvääkin. Nyt ehkä elämä muistuttaa välillä painajaista.
kun me istumme lasten kanssa lauantai iltana katsellen televisiota; ei tarvitse jännittää milloin mies taas tulee sisälle, kun on käynyt autotallissa piilopullolla ja silmät seisoo päässä ja alkaa se riidan haastaminen.
Kuin taakka olisi keventynyt ja olisi alkanut vapaus. Kun kuulen puhelimessa mieheni sekavan sopertavan äänen ja totean, että taas se on tuossa kunnossa, niin nyt ei tarvitse enää paeta lasten kanssa autolla mummolaan. Nyt voin vain todeta, että se ihminen ei ikinä opi. Taas sen on pitänyt ottaa jonkun syyn takia. Ja syitä löytyy aina.
Mietein juuri, että onko minun ikävä sitä. Ei minun enää ole sitä ikävä.
Ensimmäinen kuukausi oli tuskaa, kun vierellä oli tyhjä paikka ja niin oli sydämessäkin. Silloin oli ikävä. Ja lapset ikävöivät isää.
Enää lapset eivät kysele jatkuvasti isää. Isä oli heille tosi tärkeä ihminen. Isä oli kiltti ja osallistui lasten hoitoon. Hän oli hyvä isä.
Mutta alkoholi sai hänet unohtamaan aina mitä hän oli lapsille luvannut. Kaikki muu menetti merkityksensä, kun vain sai pakin kaljaa kaupasta. Ja kun se oli juotu piti hakea lisää. Sitten hän alkoi varastaa rahoja minulta, jotta sai kaljaa. Lapsilta hän vei kouluun tarkoitetut pipareista saadut rahat lukollisesta laatikosta.
Olen muutaman kerran katsonut mielessäni elämääni taaksepäin ja kirjoitin tapahtumia paperille. Aivan kuin vuosien patoutumat olisivat päässeet sisältäni hirveänä vyörynä. Itkin kuin pieni lapsi..huusin ääneen tuskani ulos. Ja kun kaikki oli ohi ;se tunteen purkaus; olin kuin olisin juossut kilometrin täysillä ja sydän hakkasi, mutta aivan kuin olisin puhdistautunut kaikesta ahdistuksesta hetkeksi.
Olen antanut niin monesti jo ne kaikki teot anteeksi mitä hän on minulle tehnyt. En kuitenkaan voi antaa anteeksi mitä hän on tehnyt lapsille. Koskaan ei ole pahoinpidellyt, mutta ne henkiset haavat ei parane.
"Mä katsoin yhtä kuvaa tuota lapsuuteni illan,
oli siinä kaksi lasta, kulki vaarallista siltaa.
Heitä uhkas metsän pimeys sekä synkkä virta pyörteinen, mut ei hätää heitä suojas enkeli valkosiipinen.
Kun tänään katson sinuun, sinut uneen tuuditan. Mä muistan päivän leikit, kuinka sua rakastan. Sä olit tosi pieni ja mä melkein toivoisin, et rinnallesi saisit ikioman enkelin.
Tuli vain mieleeni lapsilleni laulamani unilaulu.
hoitopaikkaan ja keskustele asiasta.
Itse olen sitä mieltä, että on turha murehtia hoituvatko toimeentulo- tai muut asiat hoidon aikana, sillä yleensä ne eivät tahdo millään hoitua juomisen aikana muuhun kuin huonompaan suuntaan.
Onnistuneen hoidon jälkeen asiat lähtevät hoitumaan, olen itse siitä elävä esimerkki.
Minnesota-hoito on Lapualla ja sinne ei pidetä jonoja. Siellä tiedetään, että kun alkoholisti haluaa tulla hoitoon, hänen on päästävä heti. Muutoin alkoholisti lähtee juomaan.
Soita sinne ja keskustele asiasta, sen puhelun jälkeen sinulla on jo paljon helpottuneempi olo.