Suomen sisällissota ! moniko soitti Kirkon kelloja

Monessako maassa soitettiin Kirkon kelloja, kun Suomessa riehui verinen sisällissota ?

Nyt kerrotaan lapsista ja vauvoista. On täysin edesvastuutonta vanhemmilta tai aikuisilta harrastaa seksiä ja saattaa lapsia alulle kun sota on tuossa tilanteessa.

Aleppossa ja muuallakin on vuosia jatkunut tämä ISIS hirmuvalta ja jokainen normaali pariskunta on sotatilan ajan käyttänyt ehkäisyä. ettei lapset synny kärsimyksen keskelle.

Tuo lastenkin alulle paneminen kertoo vain muslimien välinpitämättömyydestä.

Lapsi ei ole muslimeille minkään arvoinen, joten hän voi heidän mielestään kuollakkin.

Vapaa maailma huutaa näiden vauva ja lapsi uhrien perään - eivät itse muslimit.

muslimit siellä keskenään tappelee ja voivat lopettaa sotansa aivan koska haluavat.
1683
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Normaalille ihmiselle ei tule ihan ekaksi mieleen hnaiminen kun maassa on sotatila.

Äänestä
  • Ellei naiminen ole aina mielessä

    Äänestä

USA ja Britit olivat Suomea vastassa kun ryssä tänne hyökkäsi.

USA varmisti massiivisella ryssän tukemisellaan. että sillä riitti kalustoa.

Suomi ei kalustoa saanut mistään.

Kukaan ei välittänyt miten Suomelle käy. Samaten vapaa maailma uhrasi Baltian maat kommunismille.

Äänestä

Maailma paskat välitti kuinka Suomen käy. Silloin alkoi vasta kiinnostaa, kun äijät pani hanttiin niin pirusti.

Äänestä

Ei mikään sisällissota vaan PUNAKAPINA.

Äänestä
  • Sanoo palstan kokoomuslainen.

    Äänestä

  • zxoiuysq kirjoitti:

    Sanoo palstan kokoomuslainen.

    Aivan kuin Aleppossa Naton edustajat kävivät kiihottamassa väkeä kapinaan, kävi Stalin Helsingissä masinoimassa punakapinan.

    Äänestä

  • 9qeUqRqN kirjoitti:

    Aivan kuin Aleppossa Naton edustajat kävivät kiihottamassa väkeä kapinaan, kävi Stalin Helsingissä masinoimassa punakapinan.

    Linkki tietoosi, muutoin HUUHAATA.

    Äänestä

  • zxoiuysq kirjoitti:

    Sanoo palstan kokoomuslainen.

    Aitona isänmaallisena kokoomuslaisena puhuisin kyllä perinteisesti Vapaussodasta...!

    Äänestä

  • Ainakin demarit nostivat Paasitorniin punaisen lyhdyn 27.1.1918 kapinan alkamisen merkiksi !

    Äänestä

Kremlissä soitettiin.

Äänestä

Jämsän kirkon kellotapulissa lahtarit ampuivat punikkeja v. 1918.

Äänestä

SDP maanpetospuolue kiellettävä ja sen jäsenet ammuttava maanpettureina aamunkoitteessa.

Äänestä
  • Kepu myös ja kokoomus nuolevat Brysselin ökyrikkaita satraappeja. Kataisen kieli AIVAN RUSKEA.

    Äänestä

Jokainen maa on omat sisällissotansa sotinut. joten turha on Syyrian tai muidenkaan maiden sisällissotia ihmetellä.

Tuo sota kuuluu siihen että valtio kehittyy ja menee eteenpäin.
Olisivat voineet valita äänestämisenkin, mutta yhtään muslimi maata ei ole jossa olisi oikea ja toimiva Demokratia.

Diktaattorit osasivat pitää nämä kansat kurissa.
Saudi Arabian kuningas on myös diktaattori ja pitää kansalaiset kurissa.

Äänestä

Tuo sota kuuluu siihen että valtio kehittyy ja menee eteenpäin."

Paitsi, että arabit ei koskaan kehity muuta kuin huonompaan suuntaan.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


muslimitTappaaRaiskaa kirjoitti:

Monessako maassa soitettiin Kirkon kelloja, kun Suomessa riehui verinen sisällissota ?

Nyt kerrotaan lapsista ja vauvoista. On täysin edesvastuutonta vanhemmilta tai aikuisilta harrastaa seksiä ja saattaa lapsia alulle kun sota on tuossa tilanteessa.

Aleppossa ja muuallakin on vuosia jatkunut tämä ISIS hirmuvalta ja jokainen normaali pariskunta on sotatilan ajan käyttänyt ehkäisyä. ettei lapset synny kärsimyksen keskelle.

Tuo lastenkin alulle paneminen kertoo vain muslimien välinpitämättömyydestä.

Lapsi ei ole muslimeille minkään arvoinen, joten hän voi heidän mielestään kuollakkin.

Vapaa maailma huutaa näiden vauva ja lapsi uhrien perään - eivät itse muslimit.

muslimit siellä keskenään tappelee ja voivat lopettaa sotansa aivan koska haluavat.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu