Outoa, ettei meitä uskota

Pettur

Toteavat fennomaanit. Samalla tavalla totesi doping-'uhri' Johaug. Kansalta ei löydy ymmärtämystä fennomaaneille eikä dopingurheilijoille. Kummatkin ovat kansan pettureita?

33

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Nimettömäthirviöt

      Miten yleensä jotkut kehtaavat kutsua tällä keskustelupalstalla itseään fennomaaniksi tai joksikin fennoksi. Nimettömyys näyttää synnyttävän jopa hirviöitä.

      • Negaatarvot

        Fennomaanit eivät ole ainakaan näillä sivuilla vakuuttaneet. Vanhat fennomaanit olivat todellisia arvovaltaisen suomalaisuusaatteen nostajia. Tämän päivän fennomaaneilla ei ole kuin negatiivista arvovaltaa ja he alistavat kansaa omien poliittisten tavoitteiden saavuttamisessa.

      • Räksyt

        Nyky fennomaanit räksyttävät kuin päättömät. Kukin tahollaan. Räksytystä räksytyksen vuoksi.

    • Tiedotan

      Fennomaanin voi paistaa voissa, mutta fennomaani se on silti.

      • Eikannatalukea

        Voi menee ihan hukkaan! Ihan hukkaan menee myös fennomaanien kirjoituksien lukeminen.

      • Muille

        Hputkihan tämä palsta todella on nimittäin fennomaaneille. Ei muille.

      • Umpparissa

        Ovatkohan palstan fennomaanit täysjärkisiä läheskään. Hyvä kysymys mutta ainakin on varmaa, että heidän psyykensä on sekavassa solmussa ja aika selkeästi umpisolmussa.

    • svekoepätoivo

      Huhhuh! Olipa siinä epätoivoinen vertaus jopa nettisvekolta???

      Ja kehtasi käyttää vielä douppavaa skandiurheilijaa esimerkkinä!

      • Olipamikätahansa

        Ei ota Johaug vastuuta tapahtuneesta mutta lääkäri ottaa. Olipa sitten totuus mikä tahansa.
        Ei ota vastuuta myöskään fennomaanit mutta eduskunta ja hallitus ottaa. Olipa sitten totuus mikä tahansa.

      • Räksänder

        Fennomaani ei tiedä, mitä on vastuunottaminen. Fennomaani pelkästään räksyttää.

      • Räksytin

        Harvinaisen totta.

      • "Fennomania, suomenmielisyys, suomenkiihko oli suomalaisten kansallisen heräämisen liike, joka syntyi 1800-luvun alkupuolella ja vaikutti erityisesti saman vuosisadan jälkipuolella.
        Fennomaniaan sisältyi pyrkimys saattaa suomalaisuus ja suomen kieli hallitsevaan asemaan Suomessa. Myöhemmin fennomania on usein suomennettu suomalaisuusliikkeeksi, mutta käsite ei ole vakiintunut.
        Vastareaktio, ruotsalaismielinen svekomania, syntyi kun osa suomenruotsalaisista alkoi kokea vahvistuneen suomalaisuusliikkeen uhaksi identiteetilleen."

        https://fi.wikipedia.org/wiki/Fennomania

        Silloinkin me ruotsinkieliset olimme puolustuskannalla, ensin tuli aggressivinen hurmosliike, fennomania, jonka vastavoimaksi syntyi svekomania.

      • Trotjänare
        Ankdam kirjoitti:

        "Fennomania, suomenmielisyys, suomenkiihko oli suomalaisten kansallisen heräämisen liike, joka syntyi 1800-luvun alkupuolella ja vaikutti erityisesti saman vuosisadan jälkipuolella.

        Näinkä ruotsinkieliset asian näkevät?

        Ensi askel aggressiisen hurmosliikkeen linjalla oli Tampereen seudun talonpoikien anomus Senaatille v. 1846, jonka mukan viranomaisilta voisi saada päätökset tarvittaessa suomeksi, ei aina vain ruotsiksi. Anomus raukesi tyhjiin ruotsinkielisessä senaatissa, jossa ei tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista puhuttu.

        Venäläisten kehotettua parannuksiin vuoden 1848-yleiseurooppalaisten levottomuuksien jälkeen, tuomioistuimiin saatiin tulkkeja ja tuomareilta alettiin vaati suomen kielen opintoja. Kaikki meni verkaleen parempaan suuntaan, levottomuuksia ei ollue Euroopan kapinavuotena 1863, kunnes ruotsinkieliset havahtuivat huomaamaan, että suomenkieliset tulevat kilpailemaan asemista heidän kanssaan. Ruotsinkieliset ryhtyivät vastatoimiin ja aloittivat jopa kansavalistuksen (suomenkielisten mallin mukaan) rannikkojen oppimattomille ruotsinkielisile.

      • Ankdam kirjoitti:

        "Silloinkin me ruotsinkieliset olimme puolustuskannalla, ensin tuli aggressivinen hurmosliike, fennomania, jonka vastavoimaksi syntyi svekomania. "

        Vielä aikasemmin oli suuret kuolon vuodet,. jolloin lähes koko Suomi kärsi vakavasta aliravitsemuksesta.

        Ruotsissa ei ollut katovuosia.
        Ruotsissa oli ruokaa vaikka hurumykke.

        Ruotsalaiset antoivat alempirotuisten itämäälaisten kuolla nälkään.

      • Trotjänare kirjoitti:

        "Anomus raukesi tyhjiin ruotsinkielisessä senaatissa, jossa ei tasa-arvosta ja ihmisoikeuksista puhuttu."

        Olivat rasisteja jo tuolloin.

      • kusettava_kirkko kirjoitti:

        "Silloinkin me ruotsinkieliset olimme puolustuskannalla, ensin tuli aggressivinen hurmosliike, fennomania, jonka vastavoimaksi syntyi svekomania. "

        Vielä aikasemmin oli suuret kuolon vuodet,. jolloin lähes koko Suomi kärsi vakavasta aliravitsemuksesta.

        Ruotsissa ei ollut katovuosia.
        Ruotsissa oli ruokaa vaikka hurumykke.

        Ruotsalaiset antoivat alempirotuisten itämäälaisten kuolla nälkään.

        Nälänhädät johtuivat säistä, maantieteellisestä sijainnista ja muista onnettomuuksista, kuten kulkutaudeista, eikä hallinnosta, ja vielä vähemmän väestön äidinkielestä!

        http://www.farfarsfarfar.se/missvaxt.html

      • maahanmuuttajat_
        kusettava_kirkko kirjoitti:

        "Silloinkin me ruotsinkieliset olimme puolustuskannalla, ensin tuli aggressivinen hurmosliike, fennomania, jonka vastavoimaksi syntyi svekomania. "

        Vielä aikasemmin oli suuret kuolon vuodet,. jolloin lähes koko Suomi kärsi vakavasta aliravitsemuksesta.

        Ruotsissa ei ollut katovuosia.
        Ruotsissa oli ruokaa vaikka hurumykke.

        Ruotsalaiset antoivat alempirotuisten itämäälaisten kuolla nälkään.

        Ruotsissa on koettu nälkää siinä missä Suomessakin. Esim. Amerikkaan lähteneet maahanmuuttajat Ruotsista lähtivät juuri nälkää ja kurjuutta pakoon

      • Ankdam kirjoitti:

        Nälänhädät johtuivat säistä, maantieteellisestä sijainnista ja muista onnettomuuksista, kuten kulkutaudeista, eikä hallinnosta, ja vielä vähemmän väestön äidinkielestä!

        http://www.farfarsfarfar.se/missvaxt.html

        "Nälänhädät johtuivat säistä, maantieteellisestä sijainnista ja muista onnettomuuksista, kuten kulkutaudeista, eikä hallinnosta, ja vielä vähemmän väestön äidinkielestä! "

        Joo, ja avun evääminen uskonnosta ja ruotsalaisuudesta.

    • tietääköiituliasplun

      Onko vetyperoksiidi bimbo enää kunnon arjalainen manne edes kallonmuodoltaan.

      • Nykyraaka

        Fennomaaniparat palasivat historian höpöilyyn kun nykyisyys on liian raakaa.

      • Nykyraaka kirjoitti:

        Fennomaaniparat palasivat historian höpöilyyn kun nykyisyys on liian raakaa.

        Tässä onkin nykysvekomaaneille ja svekomielisille fennoille nielemistä: vapaan kielivalinnan kannattajat, 74 prosenttia suomalaisista, pitävät tavoitteenaan, että englannin tai jonkin muun suuren maailmankielen rinnalla pitää saada opiskella pakkoruotsin sijasta toisena (kolmantena, neljäntenä...) vieraana kielenään mitä tahansa tarjolla olevaa kieltä, ruotsi kiltisti yhtenä tarjokkaana muiden joukossa.

        Vapaa kielivalinta on myrkkyä svekomaaneille ja svekomielisille fennoille, jotka haluavat väkisin pukea kaikkien suomalaisten ylle pakkopaitaruotsin, koska eivät luota ruotsin menestymiseen kilpailussa muiden tarjolla olevien kielten kanssa.

      • Kilpaluttaja

        Kilpailuttaminen olisi ratkaisu kielivalinnoissa; näin toivoo Nettisuoma. Mikä taho laatii kilpailusäännöt, nettifennonotko? Ilmeisesti suomen kielikin on kilpailutuksessa mukana. Muutenhan säännöt olisivat puolueelliset

      • Naurupidentää

        Fennomaanien kilpailuttamissäännöt olisivat valtakunnan naurun kohde

      • Tiedotan
        Nettisuoma-nettifenno kirjoitti:

        Tässä onkin nykysvekomaaneille ja svekomielisille fennoille nielemistä: vapaan kielivalinnan kannattajat, 74 prosenttia suomalaisista, pitävät tavoitteenaan, että englannin tai jonkin muun suuren maailmankielen rinnalla pitää saada opiskella pakkoruotsin sijasta toisena (kolmantena, neljäntenä...) vieraana kielenään mitä tahansa tarjolla olevaa kieltä, ruotsi kiltisti yhtenä tarjokkaana muiden joukossa.

        Vapaa kielivalinta on myrkkyä svekomaaneille ja svekomielisille fennoille, jotka haluavat väkisin pukea kaikkien suomalaisten ylle pakkopaitaruotsin, koska eivät luota ruotsin menestymiseen kilpailussa muiden tarjolla olevien kielten kanssa.

        Miksi sinä et oppinut koulussa ruotsin kieltä?

      • naffelle.ongelma

        Vapaa kielivalinta taitaa olla myrkkyä lähinnä neffeille, koska Vapaa kielivalinta -yhdistys ei tavoittele yksikielistä Suomea eikä kyseenalaista ruotsin kieltä kansalliskielenä.

        Lisäksi Vapaa kielivalinta yhdistys -puhuu useiden kielten puolesta, kun taas pääosa neffeistä haluaa pelkän englannin.

      • naffelle.ongelma kirjoitti:

        Svekomielinen neffe, tämä naffelle.ongelma 30.10.2016 12:30, loihe lausumaan näin: "Lisäksi Vapaa kielivalinta yhdistys -puhuu useiden kielten puolesta, kun taas pääosa neffeistä haluaa pelkän englannin."

        Haluaisivatpa svekommieliset neffet tätä: englannin tai jonkin suuren maailmankielen rinnalla pitää saada opiskella toisena (kolmantena, neljäntenä...) vieraana kielenään pakkoruotsin sijasta mitä tahansa tarjolla olevaa kieltä, ruotsi yhtenä tarjokkaana muiden joukossa.

        Tuo on vapaan kielivalinnan tavoite. Hyvä tavoite monipuolisen kielivarannon puolesta. Sitä mannersvekojen 60-prosenttinn enemmistö, RKP:n svekomaanikellokkaat, svekomieliset fennot ja svekomieliset neffet svekomielisine fennokellokkaineen (lipposlaisineen, sasilaisineen) vastustavat Suomen vahingoksi.

        Pakkoruotsia ei tarvita, sen tarvetta ei voi johtaa perustuslaista, olkoonpa ruotsi kansalliskieli tai kansallinen vähemmistökieli. Kielivähemmistö pärjää erinomaisesti palvelemalla keskenään toinen toisiaan (omissa lastentarhoissaan, ikiomassa yliopistossaan, ikiomassa Hankenissaan jne.) ilman enemmistölle säädettyä vähemmistökielipakkoa, väittäköön svekokellokas Mikaela Nylander mitä tahansa.

    • AxelOlof

      Muistutus kateellisten fennomaanien strategisesta näkemyksestä:

      1. Pakolliset ruotsin opinnot pois jokaiselta kouluasteelta;
      2. Virkamiesruotsi pois;
      3. Suomesta suomeksi yksikielinen tasavalta; ja
      4. Ruotsin kielen juuriminen yhteiskunnan kaikista rakenteista.

      Fennomaanien mukaan mikään ei pysäytä heidän etenemistään, sillä pakollinen yo-ruotsi on jo poistettu.

      Fennomaaninen "totuus" on tarkennettu talan teeseissä.

      • loogisuudenkukka

        ja tähän lisäisin: "historialla ei voi perustella mitään".

        tämähän on se kuuluisia huussiannan lausuma. erikoista tässä lausumassa on se, että suomen kieltä kyllä saa perustella historialla, mutta muiden kielten perustelu historialla on kielletty.

      • jhsgfdshjsjhs

        Huussianna on 100 % fanaatikko!

    • Svekomielinen neffe, tämä naffelle.ongelma 30.10.2016 12:30, loihe lausumaan näin: "Lisäksi Vapaa kielivalinta yhdistys -puhuu useiden kielten puolesta, kun taas pääosa neffeistä haluaa pelkän englannin."

      Haluaisivatpa svekommieliset neffet tätä: englannin tai jonkin suuren maailmankielen rinnalla pitää saada opiskella toisena (kolmantena, neljäntenä...) vieraana kielenään pakkoruotsin sijasta mitä tahansa tarjolla olevaa kieltä, ruotsi yhtenä tarjokkaana muiden joukossa.

      Tuo on vapaan kielivalinnan tavoite. Hyvä tavoite monipuolisen kielivarannon puolesta. Sitä mannersvekojen 60-prosenttinn enemmistö, RKP:n svekomaanikellokkaat, svekomieliset fennot ja svekomieliset neffet svekomielisine fennokellokkaineen (lipposlaisineen, sasilaisineen) vastustavat Suomen vahingoksi.

      Pakkoruotsia ei tarvita, sen tarvetta ei voi johtaa perustuslaista, olkoonpa ruotsi kansalliskieli tai kansallinen vähemmistökieli. Kielivähemmistö pärjää erinomaisesti palvelemalla keskenään toinen toisiaan (omissa lastentarhoissaan, ikiomassa yliopistossaan, ikiomassa Hankenissaan jne.) ilman enemmistölle säädettyä vähemmistökielipakkoa, väittäköön svekokellokas Mikaela Nylander mitä tahansa.

      • eimassaaa

        ei massapostitusta, kiitos!

      • Keskustella

        Todella Nettisuoma, voisitko käyttäytyä kuin normaalit ihmiset täällä netissä. Et keskustele vaan kopioit samaa liturgiaa tunnista toiseen, päivästä toiseen, kuukaudesta toiseen ja vuodesta toiseen. Tuollainen ei ole keskustelua. Loukkaat oikeata keskustelun periaatetta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      612
      2256
    2. Sinä. Just sinä.

      Palataan ajassa taaksepäin vuosi tai kaksi. Mitä tekisit toisin jos voisit?
      Ikävä
      108
      1108
    3. Hotellille löytyi ostaja....

      Tämän päivän Kainuun Sanomissa oli uutinen, että pesänhoitajan mukaan Hotelli Kainuu myydään ensiviikolla. Hieno homma,
      Kuhmo
      26
      1096
    4. Saana airola ja. muusikko spekulaatiota

      Saara airolan kirja muusikko mies. Oisko redrama tai lauri tähkä? Saana oli 13 v vuonna 2014 Tekoäly sanoo : tähkä Julki
      Yhteiskunta
      5
      954
    5. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      101
      865
    6. Miten kuvaisit tunteitasi

      tällä hetkellä?
      Ikävä
      86
      855
    7. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      50
      759
    8. Jos saisit palata takaisin johonkin vuoteen

      Mikä vuosi se olisi? Ja mitä siinä hetkessä tapahtuisi?
      Ikävä
      89
      752
    9. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      63
      725
    10. Moi, olen Lampunhenki

      Kerro toivomuksesi🏺
      Ikävä
      65
      573
    Aihe