Haamujengi

Seuraavana aamuna puhelimeni soi, päätäni jomotti mielettömästi, kun hapuilin luuria yöpöydältäni. Nostin luurin korvalleni ja vastasin vaivalloisesti –”Kowalsk”, kuulin Egonin vaimean äänen kysyvän –”minne katosit eilen?”, vastasin –”öö, sori tuli muuta menoa, miten ilta meni?”, seurasi pitkä hiljaisuus, kysyin –”haloo Egon oletko siellä?”, Egon vastasi –”minulla ja Raylla on idea, tuletko tapaamaan meitä vanhalle paloasemalle Williamsburgiin?”, vastasin –”ok, nähdään siellä puoliltapäivin” suljin luurin ja jatkoin uniani.

Seisoin Williamsburgin vanhan paloaseman edessä ja poltin röökiä. Rayta ja Egonia ei näkynyt missään, heitin röökin kaivoon ja vilkaisin kelloani. Kello oli jo yksi, olin jo lähdössä pois, kun kuulin Rayn huutavan –”Kowalsk!” vilkaisin kadunpäähän ja huomasin Egonin ja Rayn kävelevän kuin kaksi lonkkavaivaista kohti minua. Pian he saavuttivat minut, kysyin –”mitä teille kundit on tapahtunut?”, Egon ja Ray vilkaisivat toisiaan kiusallisesti ja sanoivat yhteen ääneen –”ei sillä väliä, meillä on loistava idea”, -”no antaa kuulua” sanoin ja vilkaisin kelloani. Ray aloitti –”tiedäthän, että New York on pullollaan mitä hullumpia ihmisiä”, sanoin –”joo, kaksi heistä seisoo täällä kanssani”. Egon naurahti ja jatkoi –”vuokrasimme tämän paloaseman, mitä jos aletaan tutkimaan paranormaaleja ilmiöitä”, Ray täydensi –”ainoa mikä meiltä puuttuu on auto”. Seurasi hiljaisuus. Ray ja Egon vilkuilivat minua kuin lapset isäänsä, jotka pyysivät viikkorahaansa korotusta. Lopulta päästin heidät piinasta ja tokaisin –”autoko, ehkä voin auttaa. Nähdään illalla Queensissa, tiedättehän missä Kentman asuu?”, Ray vastasi –”joo, kyllä me tiedetään, mitä sä aiot?”, vastasin –”no sitten näette ja puketukaa muuten mustaan”.

Kylmä tuuli puhalsi yksinäistä muovipussia jalkakäytävällä ja katuvalot valaisivat puskaa, jossa istuin slaavikyykyssä tupakalla. Vilkuilin kelloani, missä hemmetissä Ray ja Egon viipyivät. Pian kuulin korkokenkien lähenevän äänen jalkakäytävällä ja kyyristyin syvemmälle piiloon. Korkokenkien äänet lähenivät asemapaikkaani ja pian ne pysähtyivät puskani eteen, pian tuttu ääni kysyi –”Kowalsk ooksä siellä?” tunnistin sen Egonin ääneksi ja nousin puskasta. Hämmästykseni oli suuri, kun Egon ja Ray seisoivat edessäni pikkumustissa, sanoin järkyttyneenä –”mitä helvettiä kundit”, Egon vastasi –”sä itse käskit pukeutua pikkumustaan”, vastasin –”sanoin mustaan, ei helvetti, näytätte ihan Puerto Ricolaisilta huorilta”. Ray ja Egon hivuttautuivat kanssani puskaan, sanoin –”näättekö ton kärryn”, Ray vastasi –”joo”, sanoin –”se on Kentmanin auto ja Kentman hoidattaa varpaitaan sairaalassa pitkään, joten kukaan ei huomaa, jos me vähän lainataan sitä vai mitä?”.

Pomppasin puskasta ylös ja kuiskasin –”nyt mennään”, lähdin kävelemään kohtia autoa. Ray huusi takanani –”ai saatana näillä on vaikea kävellä” kun nyrjäytti nilkkansa korkokengissä, naurahdin ja hiivin auton sivustalle. Otin povitaskustani ruuvimeisselin, jonka tungin avaimenreikään, ovi lähti helposti auki ja hyppäsin sisään. Avasin oven Raylle, joka seisoi toisella ovella ja sanoin –”hypätkää sisään”, Ray ja Egon kiipesivät sisään. Repäisin kotelon irti ja käynnistin Kentmanin Talbot Horizonin johdoista. Johdot iskivät kipinää ja radiosta alkoi soimaan Modern Talkingin New York City Boy. Vilkuilin peiliin peruuttaessani Talbottia pois Kentmanin pihasta, kuinka ironista ajattelin, tämä biisi ja kaksi transua takapenkillä, ihan tätä en elämältäni odottanut kun valmistuin Princetonista kurssini priimuksena.

Pysäköin Talbotin Brooklyn Bridgen levähdyspaikalle ja sanoin –”Ray tuu etupenkille ja tsekkaa mitä hanskalokerosta löytyy”, Ray taittoi penkin ja kömpi etupenkille, kaasutin Talbotilla takaisin liikenteen sekaan, Rayn tonkiessa hanskalokeroa vierelläni. Pian hän kaivoi sieltä esiin, jonkun hyytelömäisen esineen ja huusi –”mikä hemmetti tää on Kowalsk!?”. Huusin –”hyi saatana heitä se ulos!”, Ray heilutti tuota löllyvää putkimaista esinettä naamani edessä, mikä sai Talbotin heittelehtimään. Lopulta Ray veivasi ikkunan auki ja heitti esineen alas Brooklyn Bridgeltä, kysyin –”mitä muuta siellä on?”, Ray vastasi –” Ted Nugentin c-kasetti”, sanoin –”heitä se sisään” ja painoin vanhan kasetin ulos, katsoin soittimesta tullutta kasettia, jossa luki ”valaiden paritteluääniä”, ennen kuin viskasin sen lopullisesti ulos ikkunasta. Ted Nugentin laulaessa Strangest Folksia, Talbot mateli liikenteen seassa hitaasti kohti Brooklynia.

Istuin paloaseman toimistossani ja katselin kadulle pysäköityä Talbottia, jonka Ray ja Egon päättivät maalata valkoiseksi. Olimme avanneet yrityksemme, mutta puhelin oli soinut heikosti. Olin sytyttämässä röökiä, kun puhelin yllättäen soi. Luojan kiitos ajattelin mielessäni ja annoin puhelimen soida hetken, etten antaisi liian epätoivoista vaikutelmaa yrityksestämme. Lopulta nostin luurin ja vastasin –”Haamujengi Kowalsk puhelimessa”, naisen ääni vastasi –”Dana Von Mooseflesh hyvää päivää”, kysyin –”kuinka voin auttaa Dana?”, Dana vastasi –”joku juo mun kaljat”. Ajattelin hämmentyneenä, että tämä tästä vielä puuttui, joku hullu alkoholisti alkaa soittelemaan meille, mutta koska puhelin ei ollut juurikaan soinut päätin kysyä –”anteeksi Dana sanoitko, että joku juo kaljasi?”, Dana vastasi –”kyllä sanoin, vaadin teitä tulemaan välittömästi tutkimaan asiaa, raha ei ole este, lähetän autonkuljettajani Alfredin hakemaan teidät”, naurahdin mielessäni ja vastasin –”teemme näin, kuulemiin”. Pidin soittajaa hulluna, enkä odottanut kenenkään saapuvan meitä hakemaan, mutta noin tunnin kuluttua puhelusta katsoin ikkunastani, kuinka valkoinen limusiini kurvasi paloaseman eteen. Limusiinista nousi vanha heiveröinen mies, jonka selkäranka oli 32 ° kulmassa. Hänen hiuksensa olivat tuhkan valkoiset ja hänen olemuksensa oli heikko. Ihmettelin miten, hän pystyi edes ajamaan autoa, skolioosi oli vaivannut häntä varmasti jo vuosia.

Noin 20min päästä heiveröinen mies oli vihdoin ovellamme, hän soitti paloaseman ovikelloa ja minä olin oven takana valmiina avaamassa. Heiveröinen mies sanoi –”nimeni on Alfred Karminen, Dana lähetti minut hakemaan teitä”, vastasin –”kyllä, se olut hävikki”.

Istuimme valkoisen limusiniinin takapenkillä ja kuuntelimme kuinka Alfred puhui puhelimeen –”kyllä Dana, he ovat juuri nyt kyydissäni, olemme siellä tunnin kuluttua, haenko sinulle olutta matkalla?”. Sitten sähköinen välilasi aukesi ja Alfred sanoi –”pojat, eihän teitä haittaa jos teemme välipysähdyksen huoltoasemalle”, vastasin –”ei haittaa”, Alfred vastasi –”hyvä homma, voitte nauttia vapaasti limusiinin virvokkeita” ja sulki sähköisen välilasin.

Noin tunnin kuluttua saavuimme Manhattanin Chelseaan, oivalsimme melko pian, että asiakkaamme oli melko varakas. Alfred pysäköi limusiinin talon omaan parkkihallin ja nousimme hissillä kattohuoneistoon. Kattohuoneiston aulassa meitä tervehti Dana Von Mooseflesh ja hänen kookkaat Irlanninsusikoiransa Flesh ja Jack. Flesh ja Jack eivät kiinnittänet meihin minkäänlaista huomiota, mutta koitivat kaataa Alfredia, Alfred oli hätää kärsimässä ja koitti rauhoitella koiria –”no niin pojat, otetaan rauhallisesti”.

Alfred ojensi Danalle pussillisen olutta kahden suurikokoisen koiran ahdistelusta huolimatta. Sitten Dana huomasi meidät ja kysyi –”oletteko te haamujengi?”, vastasin –”kyllä olemme, tässä ovat Ray ja Egon, minä olen Kowalsk. Käsittääkseni teillä oli jokin ongelma oluenne säilyvyyden kanssa?”, Dana puristi olutpussia tiukasti käsissään ja vastasi –”kyllä näin on, seuratkaa minua olkaa hyvä.”. Kävelimme Danan perässä keittiöön, jossa pysähdyimme suuren jääkapiin eteen, Dana sanoi –”jääkaappini pitää outoa ääntä ja kaikki sisälle laitetut oluet juodaan, lisäksi olen löytänyt kaapin sisältä mitä ihmeellisimpiä asioita”. Tartuin jääkaapin oveen ja avasin sen, jääkaappi vaikutti aivan normaalilta. Komensin Egonin ja Rayn virittämään tuomamme tarkkailulaitteiston jääkaapin läheisyyteen, sen jälkeen Egon haastatteli Danan, Alfredin ja sisäkön Kaisan.

Asetimme jääkaapin sisälle tuomaamme syöttiolutta ja istuimme keittiöön tarkkailemaan jääkaappia, edessä olisi pitkä yö, joten Alfred keitti meille kahvia. Kaisa ja Dana lähtivät nukkumaan, pelasimme Monopolya yön pikkutunneille, mutta mitään ei tuntunut tapahtuvan. Kello läheni jo kolmea aamuyöllä, kun Alfred kysyi –”ottaako kukaan vielä kahvia?”, Ray vastasi –”minä ainakin voisin ottaa”, Alfred nousi hitaasti tuoliltaan ja lähti kulkemaan kyyryssä kohti kahvinkeitintä, joka sijaitsi jääkaapin vieressä. Kun Alfred oli tarttumassa kahvipannuun kuului huoneessa tupakankarhentama ääni –”saatanan englantilainen homo” Alfred säikähti ääntä ja alkoi tärisemään. Kysyin Egonilta ja Raylta –”kuulitteko te tuon?”, Egon ja Ray vastasivat –”kyllä kuulimme”, samassa keittiöön levisi outo tuoksu. Tuoksu oli paskan, kusen, hien ja vanhan viinan yhdistelmä, jonka kruunasi aavistus tupakkaa. Tuoksu sai meidät pidättelemään hengitystämme, Alfred haukkoi henkeään ja huusi paniikissa –”tehkää jotain!”, nousin ylös tuoliltani ja juoksin jääkapille.

. Avasin jääkaapin oven ja huomasin, yhdeksän syöttikaljan olevan tyhjiä, lisäksi juustoon oli tumpattu neljä röökiä. Suljin jääkaapin oven ja huusin Raylle ja Egonille –”mitä täällä tapahtuu”, samassa ääni huusi –”mie oon huumepoliisi, saatanan huorat!”, tartuin nopeasti ovenkahvaan ja vedin jääkaapin auki, näin vilaukselta parrakkaan miehen kasvot, jotka katosivat välittömästi avattuani oven. Juoksin keittiönpöydän ääreen ja kysyin Egonille –”toitko mukanasi kirjan muinaisista skandinaavien jumalista?”, Egon tarttui laukkuunsa ja nosti sen pöydälle, hän selasin hetken aikaa laukkuaan, kunnes antoi kaipaamani kirjan minulle. Tartuin kirjaan ja kääntelin sen sivuja, muistin nähneeni ne kasvot jossain, sitten törmäsin etsimääni sanoin –”ahaa tässä”, käänsin kirjan aukeaman Egonin ja Rayn nähtäväksi ja sanoin –”tässä on haamumme”, Egon luki ääneen –”muinainen Kolttasaamelaisten jumala Pihi” samassa Pihi sanoi –”saatanan homo mie tapan sut” sitten kusta alkoi valumaan katosta Egonin päälle, jonka jälkeen koitti hiljaisuus. Istuimme syvästi hämmentyneinä, kukaan ei sanonut sanaakaan.

Alfred kuivasi Egonia keittiöpyyhkeellä, mietin tilannetta ja sanoin –”Pihi luultavasti sammui, meillä on rajoitetusti aikaa, Alfred onko talossa rotanmyrkkyä?”, Alfred lopetti Egonin kuivaamisen ja sanoi –”kyllä on, käynkö hakemassa?”, vastasin –”mene nopeasti”. Alfred liikkui niin nopeasti kuin pystyi ja minä kysyin Raylta –”onko meillä vielä syöttiolutta jäljellä Ray?”, Ray vastasi –”kolme pulloa”, sanoin –”avaa ne, säästä korkit”. Ray avasi kaljapullot ja asetti ne siistiin riviin keittiönpöydälle, pian Alfred saapui rotanmyrkyn kanssa. Kaadoin rotanmyrkyn kaljapulloihin ja iskin korkit takaisin päälle. Komensin Alfredin viemään kaljapullot jääkaappiin, suoriuduttuaan tehtävästä Alfred saapui luokseni ja kysyi –”mitä nyt Kowalsk?”, vastasin –”nyt odotellaan”.

Aamu alkoi sarastamaan ja näytti siltä ettei mitään tulisi tapahtumaan, pian kuitenkin kuulimme röyhtäisyn. Ray tokaisi innostuneena –”Pihi heräsi”. Pian Pihi huusi –”mie oon huumepoliisi” kuulimme myös lujan pieraisun, jonka jälkeen jääkaapiin tiivisteiden välistä valui hieman ulostetta.

Tovin päästä haistoimme ilmassa savua ja huomasimme kuinka jääkaappi alkoi tärisemään kevyesti. Pihi huusi –”Saatana nyt mie tapan teidät kaikki, minulle ei vittuilla”. Jääkaappi tärisi yhä voimakkaammin ja valkoinen savu laukaisi palohälyttimen. Alfred juoksi sammuttamaan hälytystä, jääkaappi alkoi liikkumaan syvennyksestään tärinän voimasta ja samalla ilmassa kuului Pihin ääni –”nanananagnangnanggggggggggggjeaaah” kunnes jääkaapin ovet räjähtivät irti sotkien koko keittiön löysään ripulipaskaan. Alfred lensin räjähdyksen paineaallon voimasta olohuneeseen, jossa Flesh ja Jack koittivat astua häntä, Alfred huusi –”ei taas, auttakaa” ja koitti nousta ylös, mutta voimakkaat koirat painoivat hänet maahan ja koittivat vuorotellen hypätä hänen selkäänsä. Egon ja Ray juoksivat auttamaan Alfredia, minä menin katsomaan savuavaa jääkaappia, tai kaikkea mitä siitä oli jäljellä.

Katselin höyryävää ulosteen tahrimaa jääkaappia, joka oli täynnä kaljapullonsirpaleita ja röökintumppeja, haju oli todella kuvottava. Ehkä voimakkaan hajun johdosta mieleeni tuli kysymys” Who you gonna call? ”, siinä se yrityksemme slogan! Koko keittiö tuhoutui räjähdyksen voimasta, mutta saimme räyhähengen häädettyä. Dana oli niin vaikuttunut työmme jäljestä, että maksoi meille ruhtinaallisen korvauksen, niin meistä syntyi haamujengi.

http://keskustelu.suomi24.fi/t/14546985/miss-moosepennyn-seikkailuja
Luetko tämän?