Alle puolet perussuomalaisten vaikuttajista

Lännen Media: Alle puolet perussuomalaisten vaikuttajista haluaa Soinin jatkokaudelle
Tänään klo 06:30
Maahanmuuttoa vastustavat perussuomalaiset ovat tyytymättömiä puolueen linjaan.

Sampo Terho ja Jussi Halla-aho nousivat kyselyssä esiin.
Kyselyyn vastasi 207 henkilöä perussuomalaisista.


JOEL MAISALMI/AL
Hieman alle puolet perussuomalaisten keskeisistä vaikuttajista kannattaa nykyisen puheenjohtajan Timo Soinin jatkokautta, ilmenee Lännen Median kyselystä. Soinin jatkokausi sai 48 prosentin kannatuksen.
Soini on silti puolueen vaikuttajien suosikki puheenjohtajaksi myös kesän 2017 puoluekokouksen jälkeen. Toiseksi eniten kannatusta puheenjohtajaksi sai Sampo Terho ja kolmanneksi Jussi Halla-aho. Terhoa kannatti 16,5 ja Halla-ahoa 13 prosenttia vastaajista.

Kyselystä käy ilmi, että maahanmuuttoa vastustavat perussuomalaiset ovat tyytymättömiä puolueen linjaan.
Lisäksi 56,9 prosenttia kannatti Jussi Niinistöä puolueen presidenttiehdokkaaksi.
Kyselyyn vastasi 77 piirihallitusten jäsentä, 86 paikallisosaston tai jonkun muun puolueen järjestön puheenjohtajaa, 11 kansanedustajaa sekä 33 jossain muussa tehtävässä toimivaa perussuomalaista.
STT
5<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Soini ja Niinistö eivät tosiaankaan sovi persuihin. Hakkarainen, Oinonen, Immonen, Kiemunki... ovat oikeita persujen vaikuttajia.

Äänestä

Maahanmuuttoa vastustavat perussuomalaiset ovat tyytymättömiä puolueen linjaan.

Äänestä

Sampo Terho ja Jusdi Halla-aho ovat natohihhuleita joten pro-nato eliittimme saattaisi olla mielissään jos persujen johtoon tulisi natohihhuli.

Äänestä

Persujen kannatuslukemat ovat nyt sitä luokkaa, että puolueen maahanmuuttovastaisen siiven tulisi haarautua mahdollisimman nopeasti omaksi puolueekseen, esimerkiksi liittymällä Suomi Ensin -puolueeseen. Tuo tulisi takaamaan suuren menestyksen seuraavissa vaaleissa, ja toivottavasti saataisiin kansankim ääntä jatkossa paremmin esiin. Seuraavissa vaaleissa jytkyn tulee tekemään maahanmuuttokriittinen puolue (kuten muissakin Euroopan maissa) ja persut ei todellakaan ole enää sellainen.

Äänestä
  • Aamulehtikin (29.10.16) uhrari oikein kaksi sivua Perussuomalaisiin ja Soiniin! Eikä tietenkään mitenkään positiivista näkemystä Persuista. Aamulehti osaakin penkoa kaikki ongelmat, mitä Persuista vaan voi löytää ja keksiä! Muut puolueet onkin sitten parhaita ja puhtoisia!
    Kunnallisvaalit lähenee. Perussuomalaisten mustamaalaus on paras aloittaa nyt kunnolla! Jotta kansa tajuaa, ketä pitää äänestää! Vai kuinka?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


haluuaa-soinin-jatkokaud kirjoitti:

Lännen Media: Alle puolet perussuomalaisten vaikuttajista haluaa Soinin jatkokaudelle
Tänään klo 06:30
Maahanmuuttoa vastustavat perussuomalaiset ovat tyytymättömiä puolueen linjaan.

Sampo Terho ja Jussi Halla-aho nousivat kyselyssä esiin.
Kyselyyn vastasi 207 henkilöä perussuomalaisista.


JOEL MAISALMI/AL
Hieman alle puolet perussuomalaisten keskeisistä vaikuttajista kannattaa nykyisen puheenjohtajan Timo Soinin jatkokautta, ilmenee Lännen Median kyselystä. Soinin jatkokausi sai 48 prosentin kannatuksen.
Soini on silti puolueen vaikuttajien suosikki puheenjohtajaksi myös kesän 2017 puoluekokouksen jälkeen. Toiseksi eniten kannatusta puheenjohtajaksi sai Sampo Terho ja kolmanneksi Jussi Halla-aho. Terhoa kannatti 16,5 ja Halla-ahoa 13 prosenttia vastaajista.

Kyselystä käy ilmi, että maahanmuuttoa vastustavat perussuomalaiset ovat tyytymättömiä puolueen linjaan.
Lisäksi 56,9 prosenttia kannatti Jussi Niinistöä puolueen presidenttiehdokkaaksi.
Kyselyyn vastasi 77 piirihallitusten jäsentä, 86 paikallisosaston tai jonkun muun puolueen järjestön puheenjohtajaa, 11 kansanedustajaa sekä 33 jossain muussa tehtävässä toimivaa perussuomalaista.
STT

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu