Tiltu valehtelee YHdysvalloista

Tiltu: "Toinen tapahtui Ukrainassa, toinen Syyriassa.
Yhdysvallat puuttui ikävällä tavalla Ukrainan sisäisiin asioihin kun se lähti tukemaan McCainin ja monen muun politikon voimalla Maidanin laitonta vallankaappausta."

Maidan oli ukrainalaisten omaa työtä. McCain ei ollut USA:n edustajana. Hän on yksi kymmenistä republikaanisenaattoreista. Presidentti oli demokraatti.

" Manööveri jäi keskentekoiseksi, koska Itä-Ukrainalaiset eivät hyväsyneet sitä ja sen ajan johtajat Turtsinov ja Jatsenjuk lähtivät Azov-pataljoonan ja oikean sektorin militanttien kanssa sotimaan venäjänkielisiä vastaan. Krimiläiset tajusivat nopeasti tilanteen ja pelastautuivat kansanäänestyksellä Venäjän suojaan."

Ukrainan hallitus lähti kukistamaan Venäjän tukemaa kapinaa ja onnistui melko hyvin. Kapinallisilla on hallussaan vain pieni nurkka Ukrainaa ja tuskin neljännes venäjänkielisestä alueesta.

"Somevetoiset arabikeväät eivät nekään menneet aivan niin kuin Pentagonissa oltiin suunniteltu, paitsi siltä osin, että Libya ja Syyria ovat ajautuneet kaaokseen ja muuutkin arabimaat voivat nyt huonommin kuin ennen kuohuntaa."

Arabikeväät syntyivät ao maiden kansalaisten toimin diktatuureja vastaan. USA pyrki vain rauhoittamaan tilanteita.

"Syyrian kapina on muuttunut kansainväliseksi selkkaukseksi. Ja Yhdysvaltain osaa tapahtumiin kuva juuri se ainoa asia, jota Yhdysvaltain johto jankkaa jankkaamasta päästyään. Al Assadin on saatava vallasta,"

Syyrian muutti kansainväliseksi Venäjän osallistuminen Assadin pelastamiseksi.

" vaikka yhdestäkään jenkkien aseistamasta ryhmästä ei ole johtoon, ei Syyriassa, ei Libyassa, ei Jemenissä eikä Irakissa."

Jenkit pyrkivät saamaan johtoon mahdollisimman laajan tuen omaavan kansalisen hallituksen. Tällainen on Irakissa. USA ei toimi Jemenissä.
Syyria on täysin auki.

"Molempien vierheiden lähtökohtana on astua Venäjän varpaille ja lisätä omaa vaikutusvaltaa."

Tiltun valetta. USA pyrkii tukemaan demokraattisia liikeitä ja hallituksia, Venäjä diktatuureja.

"Nato toimii statistina näissä valloitussodissa."

Nato ei ole näissä mukana muuten kuin tiltujen valeissa.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Eikö muut natomaat saa yhtä sodanlietsojaa kuriin vaikka sekin kuuluu natoon?
Eli yksi päättää ja muut menee mukana=nato demokratiaa!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


MeNotTiltu kirjoitti:

Tiltu: "Toinen tapahtui Ukrainassa, toinen Syyriassa.
Yhdysvallat puuttui ikävällä tavalla Ukrainan sisäisiin asioihin kun se lähti tukemaan McCainin ja monen muun politikon voimalla Maidanin laitonta vallankaappausta."

Maidan oli ukrainalaisten omaa työtä. McCain ei ollut USA:n edustajana. Hän on yksi kymmenistä republikaanisenaattoreista. Presidentti oli demokraatti.

" Manööveri jäi keskentekoiseksi, koska Itä-Ukrainalaiset eivät hyväsyneet sitä ja sen ajan johtajat Turtsinov ja Jatsenjuk lähtivät Azov-pataljoonan ja oikean sektorin militanttien kanssa sotimaan venäjänkielisiä vastaan. Krimiläiset tajusivat nopeasti tilanteen ja pelastautuivat kansanäänestyksellä Venäjän suojaan."

Ukrainan hallitus lähti kukistamaan Venäjän tukemaa kapinaa ja onnistui melko hyvin. Kapinallisilla on hallussaan vain pieni nurkka Ukrainaa ja tuskin neljännes venäjänkielisestä alueesta.

"Somevetoiset arabikeväät eivät nekään menneet aivan niin kuin Pentagonissa oltiin suunniteltu, paitsi siltä osin, että Libya ja Syyria ovat ajautuneet kaaokseen ja muuutkin arabimaat voivat nyt huonommin kuin ennen kuohuntaa."

Arabikeväät syntyivät ao maiden kansalaisten toimin diktatuureja vastaan. USA pyrki vain rauhoittamaan tilanteita.

"Syyrian kapina on muuttunut kansainväliseksi selkkaukseksi. Ja Yhdysvaltain osaa tapahtumiin kuva juuri se ainoa asia, jota Yhdysvaltain johto jankkaa jankkaamasta päästyään. Al Assadin on saatava vallasta,"

Syyrian muutti kansainväliseksi Venäjän osallistuminen Assadin pelastamiseksi.

" vaikka yhdestäkään jenkkien aseistamasta ryhmästä ei ole johtoon, ei Syyriassa, ei Libyassa, ei Jemenissä eikä Irakissa."

Jenkit pyrkivät saamaan johtoon mahdollisimman laajan tuen omaavan kansalisen hallituksen. Tällainen on Irakissa. USA ei toimi Jemenissä.
Syyria on täysin auki.

"Molempien vierheiden lähtökohtana on astua Venäjän varpaille ja lisätä omaa vaikutusvaltaa."

Tiltun valetta. USA pyrkii tukemaan demokraattisia liikeitä ja hallituksia, Venäjä diktatuureja.

"Nato toimii statistina näissä valloitussodissa."

Nato ei ole näissä mukana muuten kuin tiltujen valeissa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu