Lajien synty ... alkuperäinen teos: Raamattu

saaku787865434556

Lajien synty,Raamatun opetus lajien muodostumisest

jamppi78654321

26.10.2016 22:23
Miten kaikki maailman eläin-, lintu-, hyönteis- ym. lajit ovat kehittyneet. Tätä on pohdittu useita satoja vuosia. Yleensä vastakkain ovat olleet Raamatun luomiskerto-
mus ja teoria kaiken kehittymisestä itsestään ja alkeellisista eliömuodoista.
Oikeastaan vois sanoa että molempien selitysten kannattajat ovat osittain oikeassa.

Toki täytyy sanoo, että Raamattu itsessään on täysin totta. Mutta Raamattua tulkinneet luomisopin kannattajat usein erehtyvät siinä, että kivenkovaan kieltävät kokonaan evoluution osallisuuden lajien muodostumisessa. Evolutionistit taas menevät, vielä enemmän pieleen siinä, että kieltävät Raamatun esittämän 6000 vuoden ajan lajien luomisesta ja väittävät lajien olleen maapallolla jopa miljoonia vuosia, myös siinä että kieltävät Luojan olemassaolon ja väittävät ja kuvittelevat että historian saatossa laji on muuttunut toiseksi lajiksi(makroevoluutio) ja että muka esim ihminen on kehittynyt apinaihmisestä.

Faktoja, joita myös tosi tiede nykyään puoltaa(ei todista, koska ihminen ei voi todistaa omilla löydöksillään näin suuria asioita) ovat nämä, aivan samoin kuin Raamatussa opetetaan. 1)Kaiken alku on ollut siinä, 6000 vuotta sitten, kun Jumala on luonut kaiken, aivan hetkessä, (Raamattu: kuudessa vuorokaudessa). 2)Alussa on ollut peruslajeja, joista on sitten tuhansien vuosien kuluessa muodostuneet nykyisin eläneet "lajit", tai oikeastaan vois sanoa että myös suuri joukko erinäköisiä "lajeja" on oikeestaan samaa lajia, mutta muotoutunut hieman erinäköiseksi ja kokoiseksi. Esim. ihmisiäkin on vaaleita, ruskeita, mustia, kellertäviä, punertavia jne. mutta siitähuolimatta kaikki ovat ihmisiä.

Tai oikeastaan näin. Ensin Jumala loi peruslajit n.6000 vuotta sitten. Emme tiedä tarkkaan kuinka paljon eri lajeja oli. Vähän yli 4000 vuotta sitten oli vedenpaisu- mus, joka sitten laittoi kaiken alkaan jälleen alusta. Jumala käski Nooaa ottamaan arkkiin kaikista lajeista, jotka Jumala halusi säilyttää, joko yhden tai kaksi paria. Emme tiedä kuinka monia lajeja tässä oli, mutta näistä Nooan arkissa säilyneistä lajeista on sitten kaikki nykyisin elävät "lajit" muotoutuneet.

Esimerkkinä linnut. Maailmassa laketaan olevan tällä hetkellä n. 9600 "lintulajia". Nooan arkkiin, vaikka se iso olikin, ei olis mahtunut näin suurta lajimäärää. Emme tiedä miten paljon Nooan arkissa on säilynyt lintulajeja, ehkä vain muutamia kymmeniä, mutta näistä peruslajeista on sitten muodostuneet ja muokkautuneet eri tekijöiden vaikutuksesta nykyisin elävät "lintulajit" .

Jumala on luonut kaiken pienessä ajassa, makroevoluutiota ei ole koskaan tapahtunut, ihmisen esi-isä on ihminen, ei apina-ihminen. Toki, sen jo ihmiskunnan nopeasti tapahtuva rappeutuminenkin kertoo, että ekat ihmiset ovat olleet paljon kookkaampia kuin me nyky-ihmiset. Näitä isoja luurankojakin on löydetty maan povesta, ja tää on yksi tekijä joka on antanut aihetta apinaihmisteorioille, kun eivät oo tienneet että aiemmin ihmiset oli kookkaampia. Eli Raamattu kertoo totuuden lajien synnystä, kreationistit ovat suurimmalti osin oikeassa, mutta eivät ole aina osanneet täysin tulkita Raamattua oikein. Evolutionistitkin on monissa asioissa oikeessa, että lajien syntyyn on vaikuttanut evoluutio, mutta ei makroevoluutio vaan mikroevoluutio lajien sisällä.

6

68

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Lajien synty, alkuperäinen teos Carles Darwin.
      Olen lukenut sekä Raamatun, että Darwinin Lajien synnyn. Toinen on uskonnollinen kokoelmateos ja toinen länsimaisen ajattelun mullistanut tieteellinen teos . Niitä ei voi rinnastaa, eikä ainakaan väittää Raamattua alkuperäiseksi Lajien synty teokseksi. Raamattu ei anna kuin uskonnollisen kuvauksen lajien luomisesta.

      Kertomillasi "faktoilla" ei ole tieteen kanssa mitään tekemistä. Evoluutio on niin faktaa kuin joku voi faktaa olla ja evoluutioteoria on kuvaus kyseisestä prosessista.

    • Hohhoijaa, voiko kaltaisiasi ihmisiä todellakin olla enää olemassa näin 2010-luvulla!? Mä en voi muuta kuin ihmetellä kaltaistesi ihmisten aivoissa tapahtuvaa liikettä tai tuskin siellä mitään liikkuukaan. Olet täysin aivoton ihminen! Säälittävää!

    • Onnittelut avaajalle hienosta parodiasta.

      • Parodiahorisonttitutkani kertoo, ettei kaikki ole parodiaa mikä kiiltää...

        Pystytkö, aloittaja, määrittelemään käsitteen 'laji' tavalla, joka ei veny ja pauku tilanteen mukaan?


    • pakko olla trolli :)

    • saaku787865434556

      Jos näkyy vanne, se on siinä vain dekoratiivisista syistä.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      31
      6262
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      34
      3652
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      53
      3562
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      31
      3457
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      124
      3036
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      32
      2737
    7. Millaista läheisyyttä

      Toivoisit ikävästi kohteesi kanssa?
      Ikävä
      48
      2688
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      27
      2435
    9. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      125
      2408
    10. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2215
    Aihe