Pahin moka

HämmentynytSika

Tästä viestistä tulee aika sekava koska en tiedä miten selitän tämän asian, mutta teen parhaani. Toivottavasti koku jaksaa lukea.

Eli, töissä on eräs nainen joka on viime aikoina hakeutunut mun lähelle ja vilkuilee välillä. Aikaisemmiin ei puhuttu juuri ollenkaan, mutta viime aikoina hän on tehnyt tikusta asiaa ja ollaan puhuttu paljon vaikka ei oikeesti edes olisi mitään asiaa.
Jossain vaiheessa tajusin että tämä nainen pyörii koko ajan mun ajatuksissani ja taidan olla vähän ihastunut häneen.

Noh, sitten tuli firman juhlat...
Vietetiin työporukalla iltaa ja kaikilla oli hauskaa.
Kunnes jossain vaiheessa iltaa osa porukasta lähti kotiin ja minä, tämä nainen ja pari muuta kaveria päätettiin lähteä baariin jatkoille.
Matkalla kuitenkin muut kaverit muutti mieltä ja lähti lähimpään baariin.
Mutta mä halusin edelleen lähteä sinne mihin oltiin alunperin menossa ja myös tämä nainen halusi lähteä mukaan.

Olin ihan innoissaan kun huomasin että olen ihastukseni kohteen kanssa kahestaan iltaa viettämässä. Hän näytti tosi upealta ja meillä oli hetken aikaa kivaa.
Olen yleensä aika ujo ja minulla on vaikeuksia puhua ihmisille joista tykkään ja nyt kun oltiin kahestaan niin tuntui että aivot jäätyi ihan täysin enkä osanut puhua mitään.
Ajattelin että alkoholi rentouttaisi ja otin muutaman drinkin, mutta se oli iso virhe.
Innostuin humalassa niin paljon että yritin suudella häntä mutta hän käänsi ihan viime hetkellä päänsä pois ja sanoi "älä".
Kun kysyin että miksi, hän sanoi että ei ole kiinnostunut musta sillä tavalla (luulen että säikähti vaan).

Olin ollut ihan varma että myös hänellä oli jotain tunteitä minua kohtaa ja siksi hämmennyin tästä kaikesta niin paljon että lähdin ulos tupakalle jotta rauhoittuisin vähän ja saisin kerätty ajatukset taas kasaan.
Mutta sisälle ei enää päästetty koska olin juonut liikaa.
Olin vielä puolisen tuntia ulkona, ja lähdin sitten kotiin kun en muutakaan keksinyt.

Nyt olen koko viikonlopun miettinyt, mitä teen.
Tiedän että on pahin virhe jättää noin hyvän näköinen nainen yksin baariin (Ei varmaan tarvinut olla kauan yksin).
Ja muutenkin, kukaan järkevä nainen ei varmaan tykkää tälläisestä känniääliöstä.
Mutta, kun en oikeesti ole sellainen. Kaikki johtui siitä että olen ujo ja mua jänniti olla hänen kanssa kahdestaan.

Miten voisin kertoa asian hänelle kun tavataan? Pyydän tietenkin heti ensimmäiseksi anteeksi, mutta tämä peli taitaa olla silti menetetty?
En haluaisi olla mitenkään ahdisteleva. Mutta luulen että tilanne tulee olemaan todella kiusallinen. Jos edes suostuu puhumaan mulle enää. :(

5

197

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hukassa2016

      Olisit myöntänyt hänelle olevasi ujo. Voin kuvitella tilanteen että annoit liikaa positiivisia eleitä kehollasi jolloin tapoit vetovoiman, no hermostuksissasi päätit juoda lisää ja ottaa riskin suudella häntä. Riskejä kannattaa ottaa mutta otit sen väärässä kohdassa.

      Sori vaan mutta menetit hänet. Parasta on että annat aikaa tapahtuneelle.

    • HämmentynytSika

      Ok, niin vähän pelkäsinki.
      Eli varmaan pyydän vaan anteeksi kun nähdään ja jos ei juokse ihan heti karkuun niin yritän varovasti kertoa että join niin paljon koska ujostuttii.
      Ja annan sitten asian olla ja katson miten hän suhtautuu jatkossa minuun.
      Veikkaan että ei halua puhua enää.

    • HämmentynytSika

      Sen verran tarkennan vielä että, en ihan kylmiltään yrittänyt suudella.
      Aluksi laitoin käden varovasti hänen alaselälleen (en kuitenkaan koskettanut persettä) ja pidin siinä hetken.
      Tosi kevyesti, just sen verran että hän tunsi sen. Ja hetken päästä hän nojaili tosi hitaasti taaksepäin, niin että tunsin kuinka mun käsi koskettaa koko ajan vaan kovemmiin hänen selkää.
      Siitä innostuneena sitten siirsin kättä ylemmäksi ja leikin hetken hänen hiuksilla.
      Suutelin hänen kaulaa ja siiryin koko ajan lähemmäksi suuta.
      Jotenki tuntui että hän yritti peitellä hymyä eikä osanut reagoida tilanteeseen mitenkään.
      Ihan viime hetkellä käänsi sitten pään ja peli oli menetetty.
      Aloin juomaan lisää ja käyttäydyin ahdistelevasti. Kaikkea en valitettavasti enää muista.
      Lopulta sitten menin tupakalle enkä enää päässyt sisälle.
      Siinä koko tarina.

      Tiedän että pilasin kaiken, mutta toivottavasti pystytään edes työasiat hoitamaan eikä tarvi vältellä toisiamme.

    • Hukassa2016

      Okei, no ihan hyvin kuitenkin etenit. Mutta nainen ei vielä ollut valmis suuteluun.

      Mä jättäisin sen anteeksi pyytelyn pois. Mieluiten sanoisin naiselle tehneeni virheen kuin pyytelisin/anelisin anteeksi. Kuulostaa vähemmän alistumiselta.

    • uteliasurbo

      Mistä leffasta toi on?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mihin kaikkeen sinä ihastuit hänessä

      Mikä oli se asia mikä vei jalat altasi? ❤️ Oliko jotain erityistä tilannetta vai tunne? Kenties monen sattuman summa? Ai
      Ikävä
      90
      8596
    2. Persut: haluamme lisää veroja!

      Lisää lisää veroja huutaa persukuoro. Veroila Suomi nousuun! "Uusi matkailuvero eli matkailijamaksu peritään esimerki
      Maailman menoa
      42
      4748
    3. Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.

      https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.
      Maailman menoa
      41
      4421
    4. Jos samassa autossa istuu romani, somali ja venäläinen, kuka ajaa?

      Arvioiden mukaan romanit lähtivät noin 1000-luvulla liikkeelle pohjois-Intiasta. Nyt 1000 vuotta myöhemmin he ovat levit
      Maailman menoa
      46
      2633
    5. Numero josta kaivattusi tulee mieleen

      Onko jokin numero joka yhdistää teidät jotenkin? Älä laita puhelinnumeroa.
      Ikävä
      99
      1510
    6. Miksi pitäisit enemmän

      Minusta kuin siitä toisesta?
      Ikävä
      40
      1306
    7. Tämmönen höpsö

      Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress
      Suhteet
      44
      1256
    8. Heräsin taas sinä mielessä

      Miten voi haluta toista näin paljon? 😳 Kyllä meillä on muutenkin hyvä yhteys. Ehkä se tekee myös tästä niin voimakkaan?
      Ikävä
      64
      1162
    9. Jorman paluu sodasta Lieksaan oli katkera

      Jorma Karhunen astui Lieksan asemalle. Aurinko paistoi, mutta Jorman maailma oli sumuinen. Takana oli se helvetti, jota
      Lieksa
      39
      1160
    10. Kannattaa toimia yleisesti ottaen

      Ajoissa. Vaikka miten paljon haluan ja tunnen, olen löytänyt nyt elämääni jotain uutta ja se todennäköisesti edistyy, jo
      Ikävä
      167
      1100
    Aihe