400 000 suomalaista elää alle minimibudjetin!

Yli 400 000 suomalaista elää alle minimibudjetin

THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei vieläkään riittää minimibudjetin mukaiseen elintasoon.
Suomalaisista noin 8 prosentin eli 440 000:n tulot alittavat minimibudjetin, selviää tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei riitä kohtuulliseen minimibudjetin mukaiseen elintasoon,Yksin vuokralla asuvan, vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa saavan tai perustyöttömyyspäivärahan varassa olevan käytettävissä olevat tulot asumiskustannusten jälkeen ovat 71 prosenttia minimibudjetista. 12 prosenttia eli 660 000 suomalaista elää puolestaan suhteellisessa köyhyydessä eli heidän tulonsa alittavat EU:n suhteellisen köyhyysrajan.
http://yle.fi/uutiset/3-9255173
29252
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Mitä EU sanoo asiasta, tuleeko Suomelle miljoonien sakot?

Äänestä
  • aan kaikissa talouksissa perusturva ei vieläkään riittää minimibudjetin mukaiseen elintasoon.
    Suomalaisista noin 8 prosentin eli 440 000:n tulot alittavat minimibudjetin, selviää tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    Äänestä

  • li 400 000 suomalaista elää alle minimibudjetin

    THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei vieläkään riittää minimibudjetin mukaiseen elintasoon.
    Suomalaisista noin 8 prosentin eli 440 000:n tulot alittavat minimibudjetin, selviää tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    Äänestä

  • a hyvinvoinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei riitä kohtuulliseen minimibudjetin mukaiseen elintasoon,Yksin vuokralla asuvan, vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa saavan tai per

    Äänestä

  • voinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei riitä kohtuulliseen minimibudjetin mukaiseen elintasoon,Yksin vuokralla asuvan, vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa saavan tai perustyöttömyyspäivärahan varassa olevan käytettävissä olevat tulot asumiskustannu

    Äänestä

  • een elintasoon.
    Suomalaisista noin 8 prosentin eli 440 000:n tulot alittavat minimibudjetin, selviää tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    THL:n mukaan kaiki

    Äänestä

  • nninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei riitä kohtuulliseen minimibudjetin mukaiseen elintasoon,Yksin vuokralla asuvan, vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa saavan tai perustyöttömyyspäivärahan varassa olevan käytettävissä olevat tulot asumiskustannusten j

    Äänestä

  • inimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei riitä kohtuulliseen minimibudjetin mukaiseen elintasoon,Yksin vuokralla asuvan, vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa saavan tai perustyöttömyyspäivärahan varassa olevan käytettävissä olevat tulot asumiskustannusten jälkeen ovat 71 prosenttia minimibudjetista. 12 prosenttia eli 660 000 suomalaista elää puolestaan suhteellisessa köyhyydessä eli heidän tulonsa alittavat EU:n

    Äänestä

  • in eli 440 000:n tulot alittavat minimibudjetin, selviää tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei riitä kohtuulliseen minimibudjetin mukaiseen elintasoon,Yksin vuokralla asuvan, vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa saavan tai perustyöttö

    Äänestä

  • nninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei riitä kohtuulliseen minimibudjetin mukaiseen elintasoon,Yksin vuokralla asuvan, vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa saavan tai perustyöttömyyspäivärahan varassa olevan käytettävissä olevat tulot asumiskustannusten

    Äänestä

  • ssa perusturva ei vieläkään riittää minimibudjetin mukaiseen elintasoon.
    Suomalaisista noin 8 prosentin eli 440 000:n tulot alittavat minimibudjetin, selviää tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    Äänestä

  • lle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei riitä kohtuulliseen minimibudjetin mukaiseen elintasoon,Yksin vuokralla asuvan, vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa saavan tai perustyöttömyyspäivärahan varassa olevan käytettävissä olevat tulot asumiskustannusten jälkeen ovat 71 prosenttia minimibudjetista. 12 prosenttia eli

    Äänestä

  • ei riitä kohtuulliseen minimibudjetin mukaiseen elintasoon,Yksin vuokralla asuvan, vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa saavan tai perustyöttömyyspäivärahan varassa olevan käytettävissä olevat tulot asumiskustannusten jälkeen ovat 71 prosenttia minimibudjetista. 12 prosenttia eli 660 000 suomalaista elää p

    Äänestä

  • ta noin 8 prosentin eli 440 000:n tulot alittavat minimibudjetin, selviää tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei riitä kohtuulliseen minimibudjetin mukaiseen elintasoon,Yksin vuokralla asuvan, vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa saavan tai perustyöttömyyspäivärahan varassa olevan käytettävissä olevat tulot asumiskustannusten jälkeen ovat 71 prosenttia minimibudjetista. 12 prosentti

    Äänestä

  • THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei vieläkään riittää minimibudjetin mukaiseen elintasoon.
    Suomalaisista noin 8 prosentin eli 440 000:n tulot alittavat minimibudjetin, selviää tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Äänestä

  • HL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei vieläkään riittää minimibudjetin mukaiseen elintasoon.
    Suomalaisista noin 8 prosentin eli 440 000:n tulot alittavat minimibudjetin, selviää tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Äänestä

Ketä kiinnostaa köyhien elämä. Menisivät töihin jos haluavat lisää rahaa.

Äänestä
  • voikun sut vois tappaa.se ois niin ihanaa.

    Äänestä

  • Edelleenkään ei niitä töitä ole vaikka kuinka etsisi. Tänäänkin pyörin koko päivän toreilla ja turuilla töitä etsien, vaan olivat menneet piiloon.

    Yksi jamppa sanoi nähneensä töitä, mutta sekin osoittautui perättömäksi ilmiannoksi, kun oli vaan päissään ja hallituksen propagandan sokaisemana luullut nähneensä töitä, mutta se olikin vaan naapurin kissa.

    Äänestä

  • sta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

    Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

    THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei riitä kohtuulliseen minimibudjetin mukaiseen elintasoon,Yksin vuokralla asuvan, vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa saavan tai per

    Äänestä

Laiskuus näyttää lisääntyvän.

Äänestä

Eikös ole muuta sanomista???? Milloin kasvatte aikuisiksi ????????

Äänestä

Kaikista valheellisen kauniista sanoista huolimatta, pitäisikö olla huolissaan.

Äänestä

Jos elää alle budjetin tai vaikka sitten itselleen asetetun minimibudjetin niin on jäänyt rahaa säästöön. Aloittaja varmaan tarkoittaa minimi toimeentulon. Mennyt termien merkitykset sekaisin. No aivan kuten lehdissä syksyisin mainitut mätkyt jotka todellisuudessa ovat ajan tasalla olevat verot mistä vähennetty ennakkoon maksetut verot.

Äänestä

Onneksi Suomessa on toimeentulotukilaki, joka takaa riittävän elintason. Aloiutksessa puhuttiin siitä, että esim. pelkällä työttömyysetuudella ja asumistuella ei tule toimeen. Aivan, mutta sitten loput tulee toimeentulotuesta.

Äänestä

Vaikka loppu tuleekin toimeentulotuesta, ei voida puhua riittävästä elintasosta. Kituuttamista se on silloin noilla tuloilla. Kaikkea tarvitsemaansakaan ei saa, vaan joutuu suorittamaan valintaa, silloin ei voida puhua riittävästä elintasosta.

Äänestä
  • Ai niinku pikavippiä esimerkiks ei saa ;D

    Äänestä

Niin kiitos siitä sipilälle, joka vetää suomen valtion rahat itselleen.

Äänestä

Sipilän rosvokopla jatkaa köyhien kurjistamista EUn huomautuksistakin piittaamatta. Satku kuussa pois, leipäjono kutsuu.

Keskituloisille veronkevennyksiä kulutuskysynnän kasvattamiseksi. Satku kuussa lisää, Janipetterille uudet laskettelukamppeet.

Hyväosaiset ja rikkaat jatkavat vapaamatkustajina entiseen malliin. Taviksen vuosipalkka on pelkkää suolarahaa.

Matuja maahan tulevaisuuden halpatyövoimaksi ja matubisnestä kasvattamaan.
Kuka tutkisi matubisneksen lonkerot?

Hyi saatana! Kuinka sydämetön voi kristitty ihminenkin olla - ai niin, uskovillehan Jumala antaa kaiken anteeksi.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


ijhgtfr kirjoitti:

Yli 400 000 suomalaista elää alle minimibudjetin

THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei vieläkään riittää minimibudjetin mukaiseen elintasoon.
Suomalaisista noin 8 prosentin eli 440 000:n tulot alittavat minimibudjetin, selviää tuoreesta Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) raportista. Yksinasuvan minimibudjetti ilman asumismenoja on THL:n mukaan 600–669 e/kk iästä riippuen.

Tulojen jääminen alle minimibudjetin on yleisintä yksinasuvilla, yksinhuoltajilla, opiskelijoilla ja työttömillä.

THL:n mukaan kaikissa talouksissa perusturva ei riitä kohtuulliseen minimibudjetin mukaiseen elintasoon,Yksin vuokralla asuvan, vähimmäismääräistä sairauspäivärahaa saavan tai perustyöttömyyspäivärahan varassa olevan käytettävissä olevat tulot asumiskustannusten jälkeen ovat 71 prosenttia minimibudjetista. 12 prosenttia eli 660 000 suomalaista elää puolestaan suhteellisessa köyhyydessä eli heidän tulonsa alittavat EU:n suhteellisen köyhyysrajan.
http://yle.fi/uutiset/3-9255173

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu