ukkomiehet jaksaa

hantaheikkeja

Mikä tätä maailmaa vaivaa? Jos mies ehdottaa seksiä ja sanot olevasi varattu, vastaus on ei sun miehes tarttis tietää asiasta. Ei puhettakaan että vastaus olis kunnioitan sinua ja periaatettasi. Tai ylipäätään se että ukkomiehet jaksaa viihdykettä elämäänsä mentsästää. Juurikin erääseen pistin välit poikki, ei ollutkaan vapaa. Kovasti vakuutteli ettei ole koskaan aikaisemmin vaimoaan pettänyt ja ehdotteli kuitenkin jatkamista. Tein kerralla selväksi etten ala varatun kanssa mihinkään. Onneksi ei ehtinyt tunteita vielä kovasti mukaan. Kovasti soitteli perään, ei uskonut että haluan lopettaa. Ikäväänsä valitti. Kuitenkin niinä muutamina kertoina kun tavattiin oli aina kovin minä-keskeinen ja minun piti sopeutua hänen aikatauluihinsa. Nyt tiedän syyn. Sattumalta jäi kiinni ja oli kovasti huolissaan jos vaimo saa tietää. Ei ole tarvetta heidän väleihinsä mennä, taitaa naisella olla tarpeeksi ristiä miehessä.
Toinen tapaus on työn kautta tuttu ja on vuosia jaksanut ehdotella, vaikka vastaus on aina jyrkkä EI.
Miksi ette eroa, jos ei ole lapsiakaan? Omaisuuden ja lapset jotenkin vielä ymmärtää että haetaan jotain vastapainoa. Tälläkin johon tietämättä vaimosta, sekaannuin, on seksielämä vaimonsa kanssa, halusi vain vaihtelua ja naisen läheisyyttä. Ristiriitaa minusta.
Kolmas tapaus, jota tapailin ja jonka itse lopetin kun vaisto sanoi ettei kaikki ole kunnossa, miehen outo käytös. Itse myönsi jälkeen päin olevansa varattu, muttei seksi toimi ja haluaa jatkaa tapailua....EI.
Itse en pysty kulissiliittoa elämään. Mielummin yksin.

43

814

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • männäänmaate

      Älä kuule hauku, et voi tietää miten karmeeta ukkomiehen elämä on. Varsinkin sellaisen, joka kuuntelee mielellään naisten tarinoita heidän, hui, niin kauheista miehistään. Yks alistaa vaimoaan, yks on alkoholistin kanssa, toinen pakottaa flunssasena remppaan mukaan, jollain on väkivaltainen mies tai muuten joku hörhö. Se on kuitenkin aika rankkaa kuunnella naisten valituksia miehistään, kun jonkun mies pettää ja tarvitsee sitä ukkomiehen olkapäätä ja entäpä sitten ne narsistiset miehet, ne tuntuu kyllä lisääntyneen melkoisesti. Ihan sitten kuuntelun vastapainoksi jos ukkomies kysäsee, että saisikos painaa, niin käsilaukusta tulee, kun ollaan niin hyveellisiä siinä kohtaa.
      Varattuna sullakin tuntuu olevan kovasti ottajaa, lienee ihan jonoksi asti. Täällä kun mainostaa, ettei miehes tarvis tietää, pelinainen itse taitaa olla nyt äänessä, joka vähän tahtoo härnätä vastapeluria. Joskus voi näpit palaa, mutta itsepä sen on aiheuttanut.

    • Skunkkix

      Miehet on perseestä iästä riippumatta

    • vieraantunutvaimosta

      Harva suhteessa oleva nainen on miettinyt periaatteitaan kun saa kullia sisäänsä, sen olen huomannut. Ja itsekkin suhteessa olevana en mitään moraalia mieti. Kyllähän sitä tarpeet pitää tyydyttää.

    • Salapanojonkatiedän

      Niin kauan kun noita haarojaan levittäviä naisia löytyy ukkomiehille. Vaikka tietävät olevansa varattuja niin kauan vonkaavat vierasta kunnes onnistuvat. Selittävät puolisoilleen kuinka yksi sairas nainen häntä ahdistelee ym. Täällähän ne saavat uskomaan kuinka sairaita naisia löytyy.

      • tunnenkosunmiehesi

        Sä kun ketjusta toiseen jankkaat että tiedät ketä miehesi panee, niin mulle ei ainakaan ole osunut silmiin, että mitä miehesi tekee karistaakseen naisen kimpustaan? Veikkaan ettei mitään. Kunhan hykertelee tyytyväisyydestä nähdessään miten kaksi naista hänestä taistelee. Ootte molemmat naiset ihan pöljiä. Mä olen satavarma, että sun ukkosi on ollut se aloitteentekijä, ei tuo nainen. Olen myös varma, ettei ukkosi ole kertonut olevansa varattu vaan nainen on saanut tietää sen joltain muulta. Ihan varmasti häntä vituttaa.
        Kannattaisko sun ainakin päästää irti miehestä. Et sä mitään siinä häviä vaan olet voittaja. Ihminen joka ei anna kohdella itseään miten vaan. Tosi nainen, joka osaa arvostaa itseään. Eikö?

      • Salapanojonkatiedänmyös
        tunnenkosunmiehesi kirjoitti:

        Kyllä tiedän tapauksen jossa mies ei ole jäänyt kiinni vaimolleen. Kulkee kekkosentykönä naimassa tämän tästä. Se mistä tiedän kuvion tunnen kaikki osapuolet. Kukin esittää roolinsa todella hyvin. Tuo mies edessämme on hellä ja suukottelee vaimoaan. Vaimo taas onnellisena kertoilee meille elämästään kuinka onnellisia ovat ym. Tämä kakkonen kertoo ystävälleen kuinka seurustelee miehen kanssa joka toiselta paikkakunnalta ja työ reissussa on näkevät harvoin mutta sitä intohimoisemmin. Voitte arvata kuinka kaveri piirissä on hauskaa. Ihmiset ovat upeita esittäjiä. Koska epäilmme kaikkien osapuolten tietävän toisistaan. No kukin elää tyylillään ja elää elämäänsä kuten haluaa. Tuota kolmio traamaa seuraillen ja hyviä juttuja kuullen ne aina katsos paranee ajanmyötä.

      • enarvostasunlaisia
        Salapanojonkatiedänmyös kirjoitti:

        Säälittävää. Nauratte petetylle puolisolle. Arvailette, kuka tietää ja kenestäkin. Totena kerrotte eteenpäin kaikki kuulemanne juorut. Jos oikeasti olisit pettämistä vastaan niin miksi et kerro petetylle tilanteesta? Hän on varmasti tietämätön tilanteesta ja te mahdollistatte sen kaveripiirissänne. Melkoista tekopyhyyttä.
        Ajattele omalle kohdallesi, vieläkö naurattaisi jos joutuisit petetyksi? Kaikki muut tietäisivät ennenkuin sinä.
        Jollain ihmisillä ei oikeasti taida olla elämässä muuta sisältöä kuin seurata toisten elämää. Mitä sä saat tuosta juoruilusta ja naurusta?
        Mä halveksin pettäjiä. Mutta halveksin myös ihmisiä, jotka nauraa toisen epäonnelle. Hekumoissaan suorastaan. Yök.

      • Salapanojariittää
        tunnenkosunmiehesi kirjoitti:

        Sä kun ketjusta toiseen jankkaat että tiedät ketä miehesi panee, niin mulle ei ainakaan ole osunut silmiin, että mitä miehesi tekee karistaakseen naisen kimpustaan? Veikkaan ettei mitään. Kunhan hykertelee tyytyväisyydestä nähdessään miten kaksi naista hänestä taistelee. Ootte molemmat naiset ihan pöljiä. Mä olen satavarma, että sun ukkosi on ollut se aloitteentekijä, ei tuo nainen. Olen myös varma, ettei ukkosi ole kertonut olevansa varattu vaan nainen on saanut tietää sen joltain muulta. Ihan varmasti häntä vituttaa.
        Kannattaisko sun ainakin päästää irti miehestä. Et sä mitään siinä häviä vaan olet voittaja. Ihminen joka ei anna kohdella itseään miten vaan. Tosi nainen, joka osaa arvostaa itseään. Eikö?

        Toki nakkaan ukon pihalle kuin keihäs kun todisteet saan salanussimisesta. Selvähän tämä. Toki myönnän nauravani näille jutuilla toisten kanssa. Jos se taas sattuu mun kohdalle lentää se todella. En katsele miestä joka ei minua arvosta niin paljon että olisi uskollinen. Kyllä ne naiset jotka jutuissa kylillä kuulee ja tunnetaan todella halveksin niitä. En niinkään sitä miestä kun miehen taas ymmärtää kun se sitä seksiä haluaa. Nuo naiset taas mielestäni lorttoilee. Se on vain mielipiteeni eikä sitä mikään muuta. Naureskelen kyllä ja nautin juoruista. Jos taas sattuu omalle kohdalle. Annan toki tuon lorton myös kuulla jos sellainen tulisi eteen.

    • vinkkisulle

      Miten kauan sä jatkat tapailua ennenkuin tajuat, että toinen on varattu? Eikö hälytyskellot heti soi vai luotatko sokeasti vieraisiin ihmisiin? Jos sä seksiä harrastat hetkessä miehen kuin miehen kanssa, niin ihan itseäsi saat syyttää jos tulet huijatuksi. Kannattaa pitää edes housut jalassa tarpeeksi kauan niin ei tule morkkista varatun tapailusta.
      Maailmassa on paljon ihmisiä, joille vaan ei se oma puoliso riitä. Heistä on mukavaa harrastaa seksiä muidenkin kanssa. Ja mikäs siinä, jos se toinenkin tietää missä mennään. Mua ottaa ukkomiehissä päähän ruikutus, että vaimo ei muka anna tai vaimo on pirttihirmu. Heille mä vastaan kylmästi että ei kiitos. Jos taas mies heti kertoo että seksistä on kyse ja varattu on, niin saatampa sänkyyn mennäkin.
      Kertaakaan ei ole ukkomies mua onnistunut sänkyyn asti saamaan ilman tietoa siviilisäädystä. Kyllähän jo järki sanoo, että jos keski-ikäinen mukava ja itsevarma mies sua lähestyy, varmasti on varattu. Eikö näin vaan ole?

      • punahuuli3

        No en mä ainakaan kysy miehen siviilisäätyä kun haluan seksiä, mulle käy niin vapaa kuin varattu en niitä erottele. Ja usein varattu on parempi jos sitä oma nainenkin on katsonut. Jos mies laskee housunsa turha siitä on toista naista syyttää kyllä se mies itse sitä panoa haluaa varsinkin jos kotona ei saa.

      • kaikenlaisia

        vinkkisulle. Kuulehan nyt, ei kaikki mukavat keski-ikäiset miehet ole varattuja sentään. Onneksi. Ja tuo nimim. Salapanojonkatiedän ei oikein terveeltä vaikuta. Mitäs jos hänen miehellään onkin jo uusi salapano, tai mies ei oikeasti tahdokaan naista jättää, kunhan esittää ja ruikuttaa vaimolleen, ja täydestä menee.

      • niilläonainahoppu
        punahuuli3 kirjoitti:

        No en mä ainakaan kysy miehen siviilisäätyä kun haluan seksiä, mulle käy niin vapaa kuin varattu en niitä erottele. Ja usein varattu on parempi jos sitä oma nainenkin on katsonut. Jos mies laskee housunsa turha siitä on toista naista syyttää kyllä se mies itse sitä panoa haluaa varsinkin jos kotona ei saa.

        Ei muuten varattu ole aina parempi. Ehkä heillä on seksissä taidot paremmalla tasolla kuin kokemattomammalla mutta ainainen kiire kyllä itseäni ainakin häiritsee. Se hoppu kotiin ettei vaan puoliso tajua, missä äijä viipyy. Oman nautinnon perässä vaan juoksevat. Olettavat kaiken menevän heidän ehdoillaan. Ei sovi minulle. Mieluummin vapaan kanssa tai sitten elän ilman seksiä jos varatut vaan kiinnostuu. Kokeillut kyllä olen.
        Tietenkään ei ole vieraan naisen vika jos varatut vonkaa. Se vikahan on varattujen omassa päässä. Jos jotain pitää syytellä niin sitten sitä varattua.

      • punahuuli3
        niilläonainahoppu kirjoitti:

        Ei mun petistä ainakaan ole vielä kukaan "varattu" kiireellä kotiin vaimon luo lähtenyt, kyllä ihan rauhallisesti on pantu ja antaumuksella. Ja pidän kyllä huolen siitä että saan itsekin nautinnon.

      • aaaaaaaaaaar

        Ap vastaa. En harrasta seksiä heti. Parhaimmillaan olen tuntenut miehen vuoden eikä seksiä ole ollut. Kyllä, olen onnellinen luonnonlapsi saanut kasvaa ehjässä ja rakastavassa perheessä. Itse en petä niin sitä olettaa että kaikki olisivat samanlaisia. Olen kohta 40v ja nyt ovat silmäni avautuneet että miehet eivät olekaan samasta puusta veistetty kuin oma rehti isä joka on 110% mies, vastuullinen ja rakastava. Turha etsiä ei hyvää miestä löydy.

      • Anonyymi
        punahuuli3 kirjoitti:

        Ei mun petistä ainakaan ole vielä kukaan "varattu" kiireellä kotiin vaimon luo lähtenyt, kyllä ihan rauhallisesti on pantu ja antaumuksella. Ja pidän kyllä huolen siitä että saan itsekin nautinnon.

        Moraaliton lutka.

    • Tiedänyhdenjoka

      Eiköhän kuulkaa ole parempi käräyttää kaikki salanussijat. Kyllä petetylle pitää antaa mahdollisuus mitä tuolle tilntelle tekee. Ei ole hyvä että ihmiset naureskelevat ja juoruavat ainoastaan. Nyt jokainen menee tuon petetyn saappaisiin ja miettii entä jos se sattuisi omalle kohdalle. Samoin nuo salanussijat miettikääpä jos teidän oma puolisonne antaisi seksin takia teidän olla nauruskelun kohteena. Miltä teistä tuntuisi. Kyllä minä jos seksiä haluan kysyn aina ettei ole varattu. Kyllä vapaita sinkkuja riittää. Jos taas valehtelisi mulle käräyttäisin sen kyllä. Ostaisin brebeidin ja laittaisin viestin ja ajankohdan jotta puoliso voisi asiaa tutkia. Ukkomiehet jatkaa toimintaansa kunnes ne käräytetään. Noloja juttuja kylillä sen myönnän ja itse olen ollut kerran kohteena koska todella ensin tapailun miestä joka olikin varattu. Käräytin myös sen. Ei sen kumppani koskaan saanut tietää kuka olin. Enkä kuullut koskaan tuosta varatusta sen jälkeen mitään. Erosiko vai mitä sille tapahtui en tiedä enkä ole kiinnostunut. Halveksin ukkomiehiä jotka tähän ryhtyvät.

      • noetkaiuskoettä

        Siis jos käräytyksen linjalle lähtee, niin omalla nimellä se pitää uskaltaa tehdä. Luuletko että yksikään petetty uskoo puolison pettävän jos saa viestin jostain prebaidista ilman lähettäjän nimeä? Ihan varmasti pettäjä selittelee, että väärään nroon tuli viesti yms. Ei pelastu maailma tuolla tavalla.

    • hjuyg

      No mä epäilen, että puolisot aika pitkälle tietää toisen pettämisestä. Varsinkin kun se on toistuvaa ja pitkäaikaista. Jotkut vaan hyväksyy sen, jos liitto muuten ok. Tietyntyyppiset ukkomiehet jaksaa lentää kukasta kukkaan, mutta ei kaikki ole pettäjiä, vaikka kuinka väittäisitte. Pitää olla pettäjän luonne tai paska avioliitto.

    • Sinäsensanoit

      Kakkoset useinkin luulee olevansa parempia, viehättävämpiä, seurallisempia, ymmärtävämpiä ja ties mitä. Tietenkin se vaimo kotona on pirttihirmu ja kamala akka joka ei anna tarpeeksi, ei ymmärrä seksistä ei muustakaan. On vain miehelleen riippakivi joka käyttää miestä vain hyväkseen taloudellisesti. Näinhän lipevä petturiukkokin voi uskotella jos joku kakkonen naiviudessaan uskoo mitä mies sanoo. Heikko varattu "mies" (=miehen kuvake) kokeilee vieläkö hänestä on johonkin, vieläkö hän hurmaa ja purkaa paineitaan (= pussejaan) ja toiset kakkoskat oikein kilpaileekin varatusta miehestä. Narttunaiset piruilee vaimolle joka ei ole edes välttämättä syyllinen miehen kuvakkeen touhuihin. Etenkin jos kakkoska on sinkku, he ei ymmärrä olevansa edes kanssasyyllisiä vaikka toisen lakanoissa pyörii. Kananaivoilla ei paljon ajatella, ylpeillään sillä että on "voittanut" (mielestään) vaimon. Tosi MIES on vasta mies joka tietää mitä on vaimon arvostaminen, kunnioitus ja uskollisuus. Miehestä tulee MIES kun hän käyttäytyy myös sen mukaisesti kun on lupauksen vaimolleen antanut. Luusereita ja häntäheikkejä riittää. Jos naiset ovat valppaita heidät voi erottaa miesten joukosta. Pettäjät ovat usein lipeviä sanoissaan.

      • mietihäntätä

        Tuskin se miehen nainenkaan on kertonut että aikoo jossain vaiheessa luopua seksistä ja vaikka mies olisikin tosi mies ei ole pakko elää puutteessa. Voihan sitä arvostaa muutenkin kuin olla uskollinen, seksi on vaan seksiä asia josta tulee hyvä olo ja loppupeleissä kukan ei voi omistaa toista.

    • niintainäin4

      Ei sitä uskollisuutta tarvitse mainostaa muille varsinkaan jos on kärsinyt vuosia puutteessa. Mulla on naiseni kanssa avoliittoa takana 24 vuotta, olen ollut uskollinen hammasta purren kun pitkiä kuivia kausia on ollut ja puhun kuukausista en viikoista. Mitta vaan tuli täyteen en enää jaksanut miettiä sen enempää. Menin ja petin kun seksiä ei ole ollut vajaaseen vuoteen. Tuli hyvät ajat mieleen kun sai vielä omaakin naistansa painaa kunnolla. Seksin jälkeen kun vähän rauhoituin nainen kysyi hymy huulillaan ettet ole tainnut vähään aikaa saada vai...

    • lääke_puutteeseen

      Kai ukkomiehet jaksaa kun vaimo ei kotona jaksa. Mullakin se tilanne et nainen ei ole vuosiin halunut, kovalla ruikutuksella sitten olen saanut ja se on nimeltään sääliseksi, joten antaa olla, vieraiden kanssa helppo hoitaa homma.

    • helppoakuinheinänteko

      Miksi sä sanot olevasi varattu jos et ole varattu? Veikkaan että varattu panee mieluummin toisen varatun kuin vapaan kanssa koska silloin molemmat on samalla lähtöviivalla. Sano seuraavan kerran että sä olet vapaa. Jos mies kertoo itse olevansa varattu niin kieltäydyt nätisti. Eikö?

      • napakattaakse

        osuit oikeaan, minäkin mielummin panen suhteessa olevaa koska olen itsekin, lähtöjohdat usein samat eikä tule mitää odotuksia puolin tai toisin.

    • helppotietäää

      Sehän on helppo tietää kuka on ukkomies, ei ala seksiin ensi kerralla. Sanoo tälle miehelle voinko tulla käymään sinun kotona. Jos tämä mies ei suostu antamaan osoitetta sen tietää varmasti että hän on varattu,tai alkaa selittämään jotain teko syitä siitäkin tietää että hän on varattu. Ja saa osoitteen menee käymään ilmoittamatta.

    • Salapanojonkatiedän

      Kyllä ne jaksaa nuo ukkomiehet. Elämä on joko liian harmaata ja tasaista pitää sitä jännitystä hakea elämään. Kun kiinnijäävät säälittäviä valehteluita puolisolle syistä ja seurauksista. Varsinkin kuinka tuo toinen nainen hänet pauloihinsa sai ja antoi mahdollisuuden siihen. Ei voinut olla käyttämättä kiusausta hyväkseen. Samoin kertoen kuinka narsisti yh nainen vietteli rahojen takia kun elättäjää haki lapsilleen ym.Kuinka vamppasi hänet uskollisen ukkomiehen joka keskiän kriisissä halujaan hakee. Kun ei uskalla edes puolisolleen kertoa mitä haluaa elämässään muutoksia tai muuta muutosta. Ja taas nuo kakkosnaiset uskovat valheet kuinka tunteettomassa aviossa jossa ei seksielämääkään ole ja on eroamassa. Näitä riittää ja Nämä jutut kylillä liikkuu useamman naisen kesken koska väitän että naiset todella kohtaavat näitä ukkomiehiä jotka tälläistä tekevät!

    • 242526

      "Ei voinut olla käyttämättä kiusausta hyväkseen." joo tulee kotiin ja myöntää heti et tulipas tehtyä jne... mitäs muija muutaku pessee matkailjan vaatteet, taas uuteen kuosiin/koitokseen... näin toimii oman elämänsä herra... elämä jatkuu ... mukavaa viikonloppua ukkomiehille ja heidän "pikatreffeilleen"

    • Kakkosenjonkatiedän

      Kyllä ukkoni selkeästi vielä kakkostaan hämmentää. Se mikä on ihmeellistä asiassa on se että miksi tuo kakkonen suostuu alistumaan? No ehkä se seksi on sille tärkeää. Enkä ole edes ainoa joka tietää tuosta salapanosta joka nyt ei vaan ole niin salainen. Näkee kyllä ettei välitä mitä muut ihmiset puhuvat tästä. Mahtava elämän asenne täytyy myöntää. Nyt kun useampikin tietää panosta. Niin jatkaa edelleen tapaamista. Voiko se olla niin typerä ettei älyä tilannetta? Ukko taas vannoo ettei ole enään suhteessa. Eikö ole mahtavaa kun me kaikki nyt joko ollaan tässä naurettavassa tilanteessa tai sitten nuo salapanijat eivät käsitä kuinka juttu on jo liikkeellä ja luulevat olevansa salassa. No joku on typerys ja toivon että on paskan puhetta tuon suhteen jatkumisesta. Samalla toivon etten minä ole isoin typerys kun en kaikkea usko. Joten tuo väite miten ukkomiehet jaksaa näitä voi pitää paikkaansa!

      • kannattaiskoantaa

        Ukkosi vannoo että suhde on loppu ja juoksee samalla panemassa vierasta. Koko kylähän tuon tietää. Voi olla, että olet typerys kun uskot mitä tuo ihana adoniksesi sulle vannoo. Alkuperäinen kertoi, miten ukkomiehet vonkaa ja valehtelee ja sä näet asian niin, että ne vapaat naiset vonkaa ukkomiehiä. Mietihän vielä miten tuo oikein menee.
        Ap on oikeassa. Ukkomiehet on kuvottavia valehtelijoita vain seksiä saadakseen. En jaksa ymmärtää, miten vaimot heitä puolustaa. Sikoja, jotka valehtelevat vaimolleenkin. Miksi sä puolustat ja ymmärrät miestäsi?

      • ykskauheevaimo
        kannattaiskoantaa kirjoitti:

        Ymmärsin aikoinaan minäkin siksi, että olin vannonut niin tutun papin silmien alla. Oli siis se pahemman sorttinen vastamäki, mutta olin luvannut myös silloin rakastaa, joten rakastin. Minulla on periaatteeni ja moraalia lahjoittaa miehellekin osa, mutta koska en ollut se, jonka jalka vihreälle ruohikolle lipsahti, niin minun tehtäväni ei ollut eroa hakea, kun en ollut sotkua aiheuttanutkaan. Rakastin silloin ja rakastan yhä miestä, jota toiset naiset siaksi nimittelevät, meillä on jotain sellaista välillämme, josta arvostelijat eivät tiedä mitään. Pahoittelen, jos vastaukseni ei tyydytä, ymmärrän miestä, mutta hän osaa kyllä itse puolustaa itseään.

      • Neiti34

        Ei ole mitään tarvetta salailla, kaikki tietää ja vaimo kotona ei tunnu välittävän. Kaikki osapuolet siis tyytyväisiä?

    • naimisissa_jo_14v

      Kanssasisarieni kommenteihin voisin sanoa että vaikka se oma mies mikään Romeo olisikaan niin silti voi seksiä antaa miehelle kun haluaa säilyttää perherauhan ja pitää perheestä kiinni. Ei seksi ketään tapa tai vahingoita ja usein itsekin lämpesin kun mies teki aloitteen vaikka en heti halukas ollutkaan mutta turha pihdata ja hankkia niitä ongelmia.

    • Ihmettelenkyllä

      miksi miehet pysyvät noissa seksittömissä suhteissaan. Aivan lässyköitä! Sitten, kun se nainen löytää sen uuden miehen, niin selitetään kuin se entinen suhde oli niin upee. Muijamaisia nahjuksia, jotka selittävät, kun oltiin "20 vuotta yhdessä".

      • Nahjus.kai

        Hm, miksikö? Siksi, että halveksisin itseäni, jos rikkoisin lasteni kodin. Enkä kestä ajatusta murheellisesta vaimosta. Säälin itseäni, mutta säälin lapsiani ja vaimoani vielä enemmän.

    • Sejase

      Tosi surullista, ettei terapian tarpeessa olevia huoraukkoja saada jonnekin hoitoon vaimoineen. Ei ole ihan tervettä tuollainen narsismi, että vainotaan muita ihmisiä, vaikka mielenterveys ongelma on parilla itsellään. Tosin kun ihmiset ovat noinkin itsekeskeisiä, että harhoissaan kuvitellaan kaikkien elävän heitä viihdyyttääkseen niin huhhuh. Olis aika saada terapiaan vihdoin nää oikeat häirikkö pariskunnat eikä aina niin päin et sinne joutuu heidän uhrinsa. Ja huorapariskunnat vois ihan kustantaa jälkeläiset suvaitsemattomasti ahdistelemilleen uhreille. Terveissii vaan sinne ylläpidon pedofiilien raiskaaja ringille, missä mielenterveys ongelmaiset naiset jakelevat kolmannen naisen aviomiestä väkisin valitsemilleen uhreille.

    • Kakkosenjonkatiedän

      Nehän jaksaa tasan tarkkaan niin kauan kun tuo kakkonen haarojaan aukoo. Kyllä ukkomies jaksaa käydä tuota seksiä hakemassa ja pussejaan tyhjennellä. Tämä on katsoa nykypäivää meille kaikille. Samoin saamme seurata " näitä kauniita ja rohkeita" kuinka suhde etenee niin edespäin. Makeimmat naurut saa parista jotka luulevat olevansa salassa. Käyttäen brebeidit liittymiä ja tapaamiset salassa. Joo Joo näinhän se käy! Toisaalta säälittää tuo kakkonen joka ei ymmärrä miesten keskinäistä huumoria. Sille nauretaan ja säälitään joka niin auliisti antaa.

      • xummummuu

        Tuo salassa oleminen tai luulo, että on salassa onkin aivan naurettavaa. Omassa tapauksessa ainakin parin koulun lapset tiesivät salapanon, koska järjestelmällisesti kiusattiin pettäjän lasta ja salapanon lapsellakin oli sellaisia kouluvaikeuksia, että joutui siellä niitä selvittelemään. Tuleeks sulle uus äiti, huudeltiin välitunneilla. Ja tiedettiin tietysti, missä salapano asui, että kyllä ne salaiset osoitteet ja prepaidit olivat ihan naurettavia. Sain kuulla, että salapano on kova valittelemaan asioista viranomaisille ja ilmoittelemaan sosiaalihuoltoon toisten lapsista, joten en voinut toteuttaa sitä, että olisin mennyt hänen ovikelloaan soittamaan, olisi senkin kääntänyt kotirauhan häirinnäksi. Itse sain kyllä kestää yöllisiä viestejä, mutta se ei hänen mielestään ollut häirintää, vaan vain tyhmän valistusta, että päästäisin jo irti pettäjästä. Aika ankea ajattelutapa, että petetty ihan kaksin käsin kiinni pitelee, että ei sitten tiennyt niitä vapauksia, joita pettäjällä oli eli ei avoinsuhde, vaan sain käydä kaljoilla kavereiden kanssa tai juhannuksena piipahtaa kaverin kesämökillä katselemassa, kun isorintaiset kirmailee uimaan, eikä lupaa sellaiseen tarvinnut kerjätä. Eniten suututtaa ihmistyyppi, joka ei heti ota yhteyttä tehdäkseen reklamaation, että paskaa sulla paketissa , vaan vasta sitten jälkikäteen, kun ei saanutkaan pettäjää itselleen. Kyllä vanhempien aikuistenkin pitäisi tietää, että hän, joka kakkoseksi ryhtyy, pysyy omassa lestissään. Se on rooli, jonka ihmissuhdepelissä halusit valita, joten älä valita.

      • ssllslslslsss

        Ompa sulla hyvä sydän kun katselet ihan kylmän viileästi vieressä kun ukkosi juoksee vakipanonsa luona. Onko sun mielestä oikeutettua ukkomieheltä ottaa seksiä aina kun sitä on tarjolla muualtakin kuin omalta puolisoltaan? Että se vieras nainen vaan tekee väärin antaessaan? Jos noin ajattelet, elät syvällä viime vuosituhannella. Mies ei voi vieteilleen mitään. Se kuuluu miehen luontoon. Noinko sä ajattelet? Ja nainen joka antaa koska tykkää seksistä on suurinpiirtein huora? Niinkö?
        Joku syyhän siihen on, että ukkosi käy vieraissa. Juuri äskettäin luin ihan parisuhdeterapeutin vinkin vaimoille: jos et sinä anna miehellesi niin joku muu aivan varmasti antaa.

      • omatonttikunnossa
        ssllslslslsss kirjoitti:

        Ei lopu pettämiset ja tietääkseni on jokaisen oma asia hoitaa suhteensa kuntoon ei ulkopuolisten asia. On munkin kaveri/ystäväpiirissä pettämistä ollut eikä se mua häiritse antaa vehdata ei se mun parisuhde eläämääni haittaa.

      • gdfd
        ssllslslslsss kirjoitti:

        Ompa sulla hyvä sydän kun katselet ihan kylmän viileästi vieressä kun ukkosi juoksee vakipanonsa luona. Onko sun mielestä oikeutettua ukkomieheltä ottaa seksiä aina kun sitä on tarjolla muualtakin kuin omalta puolisoltaan? Että se vieras nainen vaan tekee väärin antaessaan? Jos noin ajattelet, elät syvällä viime vuosituhannella. Mies ei voi vieteilleen mitään. Se kuuluu miehen luontoon. Noinko sä ajattelet? Ja nainen joka antaa koska tykkää seksistä on suurinpiirtein huora? Niinkö?
        Joku syyhän siihen on, että ukkosi käy vieraissa. Juuri äskettäin luin ihan parisuhdeterapeutin vinkin vaimoille: jos et sinä anna miehellesi niin joku muu aivan varmasti antaa.

        Tässä vähän lisää tutkittavaa:

        http://www.iltalehti.fi/rakkausjaseksi/20161109200025177_lz.shtml

        Tarua vai totta?

    • Anonyymi

      Miksi ihmeessä mies haluaa elää kaksoiselämää? On avioliitossa ja toisessa kaupungissa on rakastajatar,jonka kanssa viettää ns.perhe-elämää. Valehtelee kummallekin naiselle,osti itselleen talon kertomatta vaimolleen mitään. Maksaa sekä vaimolle että toiselle naiselle. Onko tämmöinen mies mahd. mieleltään terve? Ei ole edes komea vaan jopa tavallista rumempi. Mutta rahaa on. Mitä tämmöisestä pitäisi vaimona ajatella? Mahd mieleltään häiriintyny?

    • Anonyymi

      Älä mene heti antamaan piparia. Ensin kahvittelet ja taustoitat tyypin. Nykyään on helppo selvitellä status. Minullakin on joku ukkomiesmagneetti otsassa. Vedän niitä puoleeni. Selvittelen taustat ja pistän meneen jos on varattu. Joskus ehdotan, että kysytään kasvotusten vaimolta lupaa tapailuun. Siinä viimeistään mies perääntyy.

    • Anonyymi

      Millä helkutin logiikalla kukaan vastaa kysymykseen "Pannaanko?" "Olen varattu!".....XD Tämä on joillekin apinoille jo merkki että jalkaon oven välissä.

      Suksi v*ttuun on ainut oikea vastaus.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      11
      3465
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      68
      1868
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      541
      1566
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      80
      1178
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      61
      992
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      958
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      209
      872
    8. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      170
      823
    9. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      59
      816
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      768
    Aihe