Eli siis tämä suhde oli aika tuore, olen 23 ja mieheni 26 ja olemme olleet yhdessä melkein vuoden. Menin ystäväni juhliin, jonne tuli myös exäni, sanoin hänelle asioita, joita en selvänä olisi sanonut ja kadun niitä suuresti. Exäni kertoi myös, että mieheni, joka on kavereidensa kanssa meksikossa lomalla, on pettänyt minua siellä. Menin kysymään mieheltäni asiasta ja hän myönsi suudelleensa toista naista, olin aivan rikki. Sitten tämä exä oli mennyt kertomaan miehelleni asioista joita minä sanoin hänelle, mieheni suuttui tosi paljon. Olen yrittänyt anella anteeksi pyyntöä ja sopua, koska hän on ensimmäinen jonka kanssa minulla on ollut tälläinen suhde, erityinen. Hän ei näytä tahtovan sopua tai ainakaan hän ei ole valmis keskustelemaan siitä vielä, mutta niin kysymykseni oli, että jos saisin hänen kanssaan sovun aikaan, milloin voisin ottaa puheeksi hänen pettämisensä? En haluaisi, että hän pääse pälkähästä näin helposti, koska minä en ollut ainoa joka mokasi. Jos taas emme saa sopua aikaan kannattaako minun ottaa asiaa esille? Vai mutkistaisiko se vain asioita entisestään?
Luetuimmat keskustelut
Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"
Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va741980Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä
Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai3661229- 1411028
Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?
Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu241023- 91719
- 45697
Päälle hautaus?
Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa115692Voisit nainen joskus vastata minulle
Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.63652- 59645
- 59598