Tietääkö kukaan mistä voisin löytää The King's singers -lauluyhtyeen kokonaisia kappaleita (lähinnä klassista musiikkia) netistä?? ei niitä joka paikasta löytyviä 30 sekunnin näytteitä. Kiitos jo etukäteen.
King's singers
nöyrä ihailija
3230
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ei tarvitse nöyrän ihailijan siten varastaa ihailemiltaan artisteilta.
Juuri näin!
Miksi sitä musaa pitäisi saada ilmaiseksi netistä? Kauppaan vaan, siellä niitä levyjä on ja biisit on ihan kokonaisina!
Aikanaan menin kauppaan ja kysyin (ei tämän artistin) levyä. Sanoivat ei ole maassa. Tilataan samalla englannista muiden kanssa. Lupasivat ilmoittaa. Koskaan levyä en saanut. Eivät myöskään ilmoittaneet. Ei tuolloin ollut nettitilauksia ja kyseistä levyä ei ollut kuin cd:nä olemassa. Sain imuroitua muutaman kappaleen levyltä. Lopulta sain sen käytettyän ostettua. Vaikka siis haluaisi ja maksaisi niin ei haluamaansa saa. Kaikkea ei saa ostettua tilauksella ulkomailta tai digimuotoisena. Vanhaan ketjuun tämä, mutta niin on mennyttä aikaa juttukin.