homoutensa avioliittotunnuksen alle".
Tuossa mitä ilmeisimmin et ole ajatellut asiaa loppuun asti.
Kun homot menevät naimisiin, niin tietenkin samalla tavalla kuin tämänhetken avioliitoissa, asiapapereihin merkitään puolison nimi. Joten ei se olisi salaisuus. Joka paikassa jossa kysytään lähintä omaista puolison nimi mainitaan.
En ymmärrä, miksi kukaan kuvittelee, että homoseksuaaliset ihmiset jotenkin haluaisivat häveten salata homoutensa. Jokainen on sitä mitä on.
Millaisesta päänupista syntyy ajatus, että homoudessa olisi jotain salattavaa? Sellaisessa jossa toisen ihmisen avioliittoa kutsutaan suomeksi "persereikäavioliitoksi" jos sopii kääntää suoraan "Anusliitto" suomeksi sillä tunnelatauksella jonka Pertsa on ennenkin asian sanonut. Hänhän on sanonut muutakin joka liittyy ulosteeseen ja homoihin.
"Homot mitä ilmeisimmin haluavat kätkeä
64
297
Vastaukset
Ei tajua ei. Eihän heterotkaan piilota heterouttaan avioliiton taakse, ja niin eivät tee homoseksuaalisetkaan.
- NäennäinenYhteys
Heteron avioliitossa naisen ja miehen välinen yhteys ei ole näennäinen. Siksi homot haluavat yhtä hyvän perustan avioliitolle kuin muillakin on. Mutta on väärin heikentää heterojen avioliiton määrittelyä.
Vain pieniä muutoksia. Mitään ei oteta pois. Ei tule muutoksia. Ei ymmärretä mitä tämä tarkoittaa.
Tämä on kuitenkin selvä asia. Kannatan Aitoa Avioliittoa. Olen yksi yli sadastatuhannesta kannattajasta. Hiljainen enemmistö, vanhemmat ihmiset, somen ulkopuoliset, pienempien paikkakuntien asukkaat, ynnä muut ja osa ruuhkasuomen homoistakin kannattavat Aitoa Avioliittoa, vaikka eivät ole allekirjoittajia. - kuulija10000
kuulija4 kirjoitti:
Luonottomia tekojaan,mikä pahe heillä on.
Homoseksuaalinen käyttäytyminen on luonnossa melko yleistä kautta eliölajien. Puhut siis ihan paskaa. Tämä mitä kerroin muuten fakta mikä on kenen tahansa tarkastettavissa, joten mussuttaminen vastaan ei auta, koska joku ne tilastot eteesi lyö vielä joka tapauksessa. Siinä ei Raamatulla huitominen auta yhtään mitään. Vaihtoehtonasi on oikeastaan vain uskoa, että luojasi oikeasti loi homoudenkin omanlaisekseen osaksi luomakuntansa monimuotoisuutta. Muutoin joudut denialistiksi, jotta et joutuisi uskonkriisiin. Jos tiedoton ja aivoton usko on sinulle tärkeämpää, niin sitten kommenttejasi tuskin arvostaa kukaan normaalijärkinen.
Heippati-rallaa sulle! - nooanarkissaoli
kuulija10000 kirjoitti:
Homoseksuaalinen käyttäytyminen on luonnossa melko yleistä kautta eliölajien. Puhut siis ihan paskaa. Tämä mitä kerroin muuten fakta mikä on kenen tahansa tarkastettavissa, joten mussuttaminen vastaan ei auta, koska joku ne tilastot eteesi lyö vielä joka tapauksessa. Siinä ei Raamatulla huitominen auta yhtään mitään. Vaihtoehtonasi on oikeastaan vain uskoa, että luojasi oikeasti loi homoudenkin omanlaisekseen osaksi luomakuntansa monimuotoisuutta. Muutoin joudut denialistiksi, jotta et joutuisi uskonkriisiin. Jos tiedoton ja aivoton usko on sinulle tärkeämpää, niin sitten kommenttejasi tuskin arvostaa kukaan normaalijärkinen.
Heippati-rallaa sulle!miten maapallolla voi olla homoja? Tekikö Nooa munauksen, ja unohti jonkun toisen lajin laiturille ja otti homon arkkiin?
Homous on synnin seurausta,lihan mielitekojen täytämistä Jumalan suoman ruumiin häpäiseminen. Seurauksen tulevat olemaan sen mukaiset,viimeisellä tuomiolla.
kuulija4 kirjoitti:
Homous on synnin seurausta,lihan mielitekojen täytämistä Jumalan suoman ruumiin häpäiseminen. Seurauksen tulevat olemaan sen mukaiset,viimeisellä tuomiolla.
Olet sairas. Ei lapset edes tiedä mitä synti on, en minä aikaan kun olin 6 vuotias ja oli tunteita miespuolisiin.
En edes 20 vuotiaana tiennyt mitä miesten kansa tehdään: ajattelin silti elää jonkun mukavan miehen kanssa yhdessä.NäennäinenYhteys kirjoitti:
Heteron avioliitossa naisen ja miehen välinen yhteys ei ole näennäinen. Siksi homot haluavat yhtä hyvän perustan avioliitolle kuin muillakin on. Mutta on väärin heikentää heterojen avioliiton määrittelyä.
Vain pieniä muutoksia. Mitään ei oteta pois. Ei tule muutoksia. Ei ymmärretä mitä tämä tarkoittaa.
Tämä on kuitenkin selvä asia. Kannatan Aitoa Avioliittoa. Olen yksi yli sadastatuhannesta kannattajasta. Hiljainen enemmistö, vanhemmat ihmiset, somen ulkopuoliset, pienempien paikkakuntien asukkaat, ynnä muut ja osa ruuhkasuomen homoistakin kannattavat Aitoa Avioliittoa, vaikka eivät ole allekirjoittajia.K: Miksi "hiljainen enemmistö" ei äänestänyt eduskuntaan sellaista enemmistöä, joka olisi palauttanut avioliittolain entiselleen? Tai edes yrittänyt sitä, vaikka perustuslaki todennäköisesti olisikin moisen tempun estänyt?
V: Siksi, että se todellinen enemmistö kannattaa uutta lakia ja ihmisten tasa-arvoa.torre12 kirjoitti:
Olet sairas. Ei lapset edes tiedä mitä synti on, en minä aikaan kun olin 6 vuotias ja oli tunteita miespuolisiin.
En edes 20 vuotiaana tiennyt mitä miesten kansa tehdään: ajattelin silti elää jonkun mukavan miehen kanssa yhdessä.>En edes 20 vuotiaana tiennyt mitä miesten kansa tehdään: ajattelin silti elää jonkun mukavan miehen kanssa yhdessä.
Mistäs tämä johtui, sensuroivasta uskonnollisesta ympäristöstäkö? Silloinhan kun olit kaksikymppinen, homojen seksipuuhista oli jo vuosia ollut vissi yleinen käsitys, jonka tunsivat paljon nuoremmatkin.RepeRuutikallo kirjoitti:
>En edes 20 vuotiaana tiennyt mitä miesten kansa tehdään: ajattelin silti elää jonkun mukavan miehen kanssa yhdessä.
Mistäs tämä johtui, sensuroivasta uskonnollisesta ympäristöstäkö? Silloinhan kun olit kaksikymppinen, homojen seksipuuhista oli jo vuosia ollut vissi yleinen käsitys, jonka tunsivat paljon nuoremmatkin.Oli siis vuosi 1977 suunnilleen. En tiedä, olinhan uskovien piireissä, mutta koko ajan hakeuduin mielestäni mukavien miesten pariin. Ei ympäristö mitenkään ollut esteenä, niin koin.
Mutta en tiennyt miten miehet harrastavat seksiä keskenään. Ei ollut siis mitään himoakaan.torre12 kirjoitti:
Oli siis vuosi 1977 suunnilleen. En tiedä, olinhan uskovien piireissä, mutta koko ajan hakeuduin mielestäni mukavien miesten pariin. Ei ympäristö mitenkään ollut esteenä, niin koin.
Mutta en tiennyt miten miehet harrastavat seksiä keskenään. Ei ollut siis mitään himoakaan.Nii-iin. Vuoden kyllä muistin, ja jo vuosia aiemmin ainakin kaupunkilaisnuoriso tiesi tai "tiesi" jo varhain että "homot panee perseeseen". Noihin aikoihin pohdimme jätkien kaa hönöpäissämme leikkimielisesti jopa omia hinnastoja ko. aktiviteetille, ja summat nousivat niin suuriksi että tuskinpa kukaan olisi niitä maksanut jos oltaisiin tyrkylle lähdetty.;)
RepeRuutikallo kirjoitti:
Nii-iin. Vuoden kyllä muistin, ja jo vuosia aiemmin ainakin kaupunkilaisnuoriso tiesi tai "tiesi" jo varhain että "homot panee perseeseen". Noihin aikoihin pohdimme jätkien kaa hönöpäissämme leikkimielisesti jopa omia hinnastoja ko. aktiviteetille, ja summat nousivat niin suuriksi että tuskinpa kukaan olisi niitä maksanut jos oltaisiin tyrkylle lähdetty.;)
No sitten ne homot eivät panekaan niin vain perseeseen, on tullut havaittua.
Sensijaan on tullut havaittua, että yllättävän moni nainen haluaakin pyllyyn.
Onko asiat jo menneet häränpyllylle?torre12 kirjoitti:
No sitten ne homot eivät panekaan niin vain perseeseen, on tullut havaittua.
Sensijaan on tullut havaittua, että yllättävän moni nainen haluaakin pyllyyn.
Onko asiat jo menneet häränpyllylle?Sanonta meni väärin. Asiat ovat ehkä heittäneet häränpyllyä.
Ja siis niin, että naiset nauttivat pyllypanoista enemmän kuin miehet.torre12 kirjoitti:
Olet sairas. Ei lapset edes tiedä mitä synti on, en minä aikaan kun olin 6 vuotias ja oli tunteita miespuolisiin.
En edes 20 vuotiaana tiennyt mitä miesten kansa tehdään: ajattelin silti elää jonkun mukavan miehen kanssa yhdessä.Toistaiseksi täysissä sielun voimissa vielä,lapsille on kerrottava kirja nimeltä Raamattu mitä kerrotaan synnistä. Niin Jeesus opetti aikalaisilleen.
kuulija4 kirjoitti:
Toistaiseksi täysissä sielun voimissa vielä,lapsille on kerrottava kirja nimeltä Raamattu mitä kerrotaan synnistä. Niin Jeesus opetti aikalaisilleen.
Miksi? Tuskin olet mielissäsi, jos lapsille opetetaan Koraania opiksi elämään?
- Kyllä.se.kuuluu
Mutta sinä esität kysymyksen: Mitä se kenellekään kuuluu? Avioliitto nimenomaan kuuluu. Se muun muassa kuulutetaan kirkossa. Se on koko yhteisölle julkituotava, kuulutettava asia, että nämä kaksi ihmistä solmivat liiton, joka on luonteeltaan kolmannet osapuolet poissulkeva.
- Me.mennään.naimisiin
Avioliiton solmimisesta on ennen muinoin informoitu ainakin lähiomaisia, mutta ei se sitä edellytä. Tarvitaan sen verran avoimuutta, että saadaan paikalle todistajat ja vihkijä. Itse kyllä arvostan kuulutuksia kirkossa ja kellojen soittoa. Koko hienoa kikkohääseremoniaa. Olen saanut jo puhuttua papin ja kirkon. Hääjuhlaa vietämme 29.4.2017.
- TaloaSinistäJaVihreääIll
Me.mennään.naimisiin kirjoitti:
Avioliiton solmimisesta on ennen muinoin informoitu ainakin lähiomaisia, mutta ei se sitä edellytä. Tarvitaan sen verran avoimuutta, että saadaan paikalle todistajat ja vihkijä. Itse kyllä arvostan kuulutuksia kirkossa ja kellojen soittoa. Koko hienoa kikkohääseremoniaa. Olen saanut jo puhuttua papin ja kirkon. Hääjuhlaa vietämme 29.4.2017.
Muistakaa lisätä avioehtoon puolisoiden sukupuolet. Suomeenkin yritetään saada vapaa sukupuolenvaihto. IltaSanomat maksaa hyvät juttupalkkiot. Saa rahat ainakin sohvan ostoon, kun esittelee makuuhuonettaan.
Mutta sitä ennen, toivottavasti Aito Avioliitto korjausliike onnistuu. TaloaSinistäJaVihreääIll kirjoitti:
Muistakaa lisätä avioehtoon puolisoiden sukupuolet. Suomeenkin yritetään saada vapaa sukupuolenvaihto. IltaSanomat maksaa hyvät juttupalkkiot. Saa rahat ainakin sohvan ostoon, kun esittelee makuuhuonettaan.
Mutta sitä ennen, toivottavasti Aito Avioliitto korjausliike onnistuu.>Muistakaa lisätä avioehtoon puolisoiden sukupuolet. Suomeenkin yritetään saada vapaa sukupuolenvaihto.
Mikäs taho sellaista yrittää? Sukupuolenkorjaus on kaamea operaatio, johon ei ryhdytä kuin sisäisen pakon edessä, eikä hoitoihin pääsy silloinkaan ole itsestään selvää.
- taastätäsamaa
Kuuluuko?
Kuten lukiessasi tekstäni huomasit (tai JOS huomasit) niin sanoin asioiden linkittyvän niin, että JOS homoseksuualit pääsevät avioliittoon , niin siitä seuraa, että ihmiset, kaiketi heterot, menevät naimisiin eläinten ja esineiden kanssa sekä monen ihmisen kanssa samaan aikaan. TÄSTÄ SYYSTÄ JA TÄMÄN ESTÄÄKSENSÄ uskovaiset eivät sallisi homojen menevän avioliittoon. Sitäpaisi heidän avioliittonsa pohja murenisi samalla.
Toinen kysymys on jo saanut vastauksensa. Vastaan kuitenkin toisesta näkökulmasta:
Uskovien vaatimus on se, että homot eivät saisi avioliitto-rekisteröintiä. Avioliitto pitää säilyttää heteroille. Homoille pitää olla jokin muun niminen liitto.
Kuka siis tässä koettaa jotakin salata?
HETEROT PELKÄÄVÄT TULEVANSA LEIMATUISI HOMOIKSI JOS KAIKKI OLISIVAT AVIOLIITOISSA.ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi. Room.1:27,28
Siinä homoille vastaus- taastätäsamaa
Ahaa. Ja tuo vaivaa Suomen kansaa niin, etteivät saa yöllä nukutuksi. Teidän pitää Usasta asti hakea vauhtia saadaksenne lisää puhujia jotta Putin ehtisi avuksi ennen kuin vuonna 2017 Jeeesus tulee ja noukkii omansa pois.
Kun Jumalanne on päätänyt jättää heidät "arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi" niin luuletko olevasi Jumalaasi vahvempi?
Jumalasi on lyönyt rukkaset pöytään ja jättänyt asian, niin te ajattelette kuin Stalinin alamaiset, antavanne parantaneenne homot Hänelle lahjaksi?
Siinä sitä sitä on teille työtä!
Kiitos vastauksestasi kuulija4. Vien homoille terveisesi!
ps. Häpeätkö itseäsi kun et vastaa minulle omalla nimelläsi? kuulija4 kirjoitti:
ja miehet ovat samoin luopuneet luonnollisesta yhteydestä naisiin ja heissä on syttynyt himo toisiaan kohtaan. Miehet ovat harhautuneet harjoittamaan keskenään säädyttömyyttä ja saavat ansaitsemansa palkan.
Koska he eivät ole antaneet arvoa Jumalan tuntemiselle, on Jumala jättänyt heidät arvottomien ajatusten valtaan, tekemään sellaista mikä ei sovi. Room.1:27,28
Siinä homoille vastausEi homo ole voinut luopua "luonnollisesta yhteydestä naisiin" kun ei ole sellaista koskaan harjoittanutkaan. Ei tuossa puhuta homoista vaan lähinnä biseksuaaleista tai jostain syystä homostelevista heteroista.
>HETEROT PELKÄÄVÄT TULEVANSA LEIMATUIKSI HOMOIKSI JOS KAIKKI OLISIVAT AVIOLIITOISSA.
Ja loogisesti ajatellen vielä niin, että Jumalakin luulee uskovia pareja homoiksi ja heittää vahingossa Helvettiin.- taastätäsamaa
Muistan kerran jossakin tv-ohjelmassa mies totesi, että jos tulee tämä uusi avioliitto, niin hän kirjoittaa aina asiapapereihin nimet niin kuin kuuluu ja nimien viereen "heteropari".
Tämä on sitä väärinkäsityspelkoa jota heterot pelkää.
- nähty.on
No nämähän nyt on niin nähty, nämä konservaativi uskovaisten "perustelut" ne ei kestä mitään lähempää tarkastelua koska mututhan ei oikein sellaisena toimi. Ei tarvitse olla kovinkaan ruudinkeksijä kun äkkiä huomaa, että taustalla on vain oma henkilökohtainen inho kyseisiä ihmisiä kohtaan. Siksihän sitä hyvin nopeasti sorrutaan heittelemään tuollaisia "anusliitto" hommia ja muuta paskaa.
Tietysti noin yleisesti konservatiivi uskovat on vastustaneet kaikkea mahdollista kehitystä ja jotenkin vielä ymmärrän sen, että änkyrät ukot on noissa piireissä vastustaneet naistenoikeuksia koska tavallaan tuolla onkin jotakin merkitystä ehkä heidänkin elämäänsä mutta näiden homojen vastustamisen komboa en kyllä oikein auki saa . Miten ihmeessä lujasti uskovat heteromiehet ovat noin liekeissä muutamamien homojen mahdollisesta avioliitosta vai ollaanko tuolla nyt sitten kuitenkin niin epävarmoja omasta seksuaalisuudesta. Tähän voi nyt sitten joku tulla raakkumaan tuosta synnistä. Tuo argumentti ehkä toimisi jos käyttäisitte edes puolet siitä ajasta mitä tuohon homostelun syntiin käytätte, niin ruotimalla myös muita syntejä yhtä kovalla kädellä.Homoilu on suuri synti eikä sitä tarvitse pahemmin perustella ja sitäkautta
kirkkolaitoksen enemmistö koostuu inhottavista LUOPIOISTA.
- Talkkariina
Ainakin meidän taloyhtiössä asuu lesbopariskunta, joka ei uskalla tulla taloyhtiön yhteisiin tilaisuuksiin. Olemme ihmetelleet että miksi eivät uskalla tulla, vaikka ovat vahvoilla nykyajan yhteiskunnassa?
- Herran.tertut
Miksi oletat, että olisi kyse uskaltamisesta?
Meidän taloyhtiössä asuu Jehovan todistajia ekä ne ole koskaan uskaltaneet tulla kuusijuhlaan taloyhtiön pihalle. Miksiköhän, vaikka ei siinä ole mitään salaamista.
- oikusipuu
Daavidinpasuuna kirjoitti:
Meidän taloyhtiössä asuu Jehovan todistajia ekä ne ole koskaan uskaltaneet tulla kuusijuhlaan taloyhtiön pihalle. Miksiköhän, vaikka ei siinä ole mitään salaamista.
Kusijuhlat on kivoja.
oikusipuu kirjoitti:
Kusijuhlat on kivoja.
Samassa taloyhtiössä on Valtakunnansali, mutta harvemmin siellä näkyy muuta porukkaa istumassa meidän talosta. Miksiköhän ne menevät mieluummin alasti saunaan?
- ihmetys.suuri
Daavidinpasuuna kirjoitti:
Samassa taloyhtiössä on Valtakunnansali, mutta harvemmin siellä näkyy muuta porukkaa istumassa meidän talosta. Miksiköhän ne menevät mieluummin alasti saunaan?
Mitä homoseksuaalit yleensäkin häpeää kun eivät pariskuntina uskalla tulla yhteisiin tilaisuuksiin?
- nähty.on
ihmetys.suuri kirjoitti:
Mitä homoseksuaalit yleensäkin häpeää kun eivät pariskuntina uskalla tulla yhteisiin tilaisuuksiin?
Eiköhän tuossa löydy jokin muu vähän loogisempi syy. Aikoinaan nuorena miehenä asuin taloyhtiössä jossa hääräsi muutama innokas "pihapoliisi" kaikenmaailman talkoita, no ei huvttanut mennä noihin tilaisuuksiin juurikin noiden vetäjien takia ja kerrottakoon se, että tuossa vaiheessa oltiin kyllä jo emännän kanssa tavattu. Eli usein se ihan järjellä ajatelluin syy on se todellinen syy.
Jostain kumman syystä vaan tuntuu, että konservatiivi uskovaisilla nuo ajatukset tuntuvat pyörivän tuon seksin ympärillä. ihmetys.suuri kirjoitti:
Mitä homoseksuaalit yleensäkin häpeää kun eivät pariskuntina uskalla tulla yhteisiin tilaisuuksiin?
Ehkä ovat niin kilttejä etteivät halua pahoittaa tilaisuuden kiintiöfundiksen prinsessanherkkää mieltä.
Linnan juhlissa taisi kyllä olla jokainen kutsuttu homopari paikalla.
- pitääpaikkaansa
No sillähän he ovat perustelleet avioliittohaluaan kun asiapapereissa joutuvat paljastamaan seksuaalisen suuntautumisensa kun papereissa lukee rekisteröydyssä parisuhteessa. Tästähän he puhuivat paljonkin silloin kun lakia-aloiteesta keskusteltiin viime vuonna.
Tämä kyllä pitää osin paikkansa. Läheskään ainahan ei kysytä puolison nimeä vaan vain siviilisäätyä, jolloin rekattu suhde hyppää heti silmille.
Vaadin konservatiivisena tosiuskovana MIEHENÄ (prrrrrkele!) nyt edelleen sitä, että perustamme AÄ-liikkeen. Aito Äänioikeus -liike peruisi viime vuosisadan alussa Suomessakin tehdyn virheen, että naisille annettiin äänioikeus! Vieläkö kirjamessut ovat meneillän? Kerätäänkö posse ja lähdetään piraattiständiä pitäen sinne kuokkimaan, feministikirjallisuus tuomitsemaan?
;D- saarnaajamies67
Naiset ovat iljettäviä ja likaisia, niin sanotaan raamatussakin mm. naisen kuukautisveristä. Naiset ovat luonnottomia (aatamin kylkiluusta luotu) alamaisolio jolla ei pitäisi Jumalan mukaan olla mitään oikeutta äänestää!
- Puhuvainen.Putasjärveltä
saarnaajamies67 kirjoitti:
Naiset ovat iljettäviä ja likaisia, niin sanotaan raamatussakin mm. naisen kuukautisveristä. Naiset ovat luonnottomia (aatamin kylkiluusta luotu) alamaisolio jolla ei pitäisi Jumalan mukaan olla mitään oikeutta äänestää!
Kyllä meillä vanhoillislestatiolaisilla saa naiset Keskustapuoluvetta äänestää. Ja pittääkin Keskustapuoluvetta äänestää!
- TunteetVaivaaÄlyÄläJätä
Homolakien puolustajat ovat tunneihmisiä. Heillä käy sääliksi, kun uhriutujat aloittaa tasa-arvo propagandan. Varsinkin jos läheisissä on homoja, tottakai haluaa kaikkea hyvää hänelle.
Aito Avioliitto näkee yhteiskuntaa muuttavan merkityksen. Muutumme muurahaisten kaltaiseksi tällä kehityksellä.- TotuusSattuu
"Homolakien puolustajat ovat tunneihmisiä. Heillä käy sääliksi, kun uhriutujat aloittaa tasa-arvo propagandan. Varsinkin jos läheisissä on homoja, tottakai haluaa kaikkea hyvää hänelle"
Kyllä. Meissä on tosiaan se ero teihin vastustajiin että me ihan oikeasti haluamme muille kaikkea hyvää. Te haluatte vain itsellenne kaikkea hyvää. TotuusSattuu kirjoitti:
"Homolakien puolustajat ovat tunneihmisiä. Heillä käy sääliksi, kun uhriutujat aloittaa tasa-arvo propagandan. Varsinkin jos läheisissä on homoja, tottakai haluaa kaikkea hyvää hänelle"
Kyllä. Meissä on tosiaan se ero teihin vastustajiin että me ihan oikeasti haluamme muille kaikkea hyvää. Te haluatte vain itsellenne kaikkea hyvää.En nyt sanoisi että länsimaisten arvojen, esim. ihmisten yhdenvertaisen kohtelun, puolustaminen on varsinaisesti tunne -asia.
- lyhytnäköistähyvää
TotuusSattuu kirjoitti:
"Homolakien puolustajat ovat tunneihmisiä. Heillä käy sääliksi, kun uhriutujat aloittaa tasa-arvo propagandan. Varsinkin jos läheisissä on homoja, tottakai haluaa kaikkea hyvää hänelle"
Kyllä. Meissä on tosiaan se ero teihin vastustajiin että me ihan oikeasti haluamme muille kaikkea hyvää. Te haluatte vain itsellenne kaikkea hyvää.Niin, lyhytnäköisesti, kun taas toiset haluavat heille hyvää kaukonäköisemmin.
- nähty.on
YksinkertaistaEiköVain kirjoitti:
En nyt sanoisi että länsimaisten arvojen, esim. ihmisten yhdenvertaisen kohtelun, puolustaminen on varsinaisesti tunne -asia.
Niin palstan valossa näyttäisi kyllä siltä, että eniten tunnetiloja on saannu itselleen aikaiseksi konservatiivi uskovaiset.
- muurahais.yteet
TotuusSattuu kirjoitti:
"Homolakien puolustajat ovat tunneihmisiä. Heillä käy sääliksi, kun uhriutujat aloittaa tasa-arvo propagandan. Varsinkin jos läheisissä on homoja, tottakai haluaa kaikkea hyvää hänelle"
Kyllä. Meissä on tosiaan se ero teihin vastustajiin että me ihan oikeasti haluamme muille kaikkea hyvää. Te haluatte vain itsellenne kaikkea hyvää.Mitä otatte vastuuta, syntyvyys voi romahtaa? Pitääkö luoda uusi virka ?
- Kyselijä-77
muurahais.yteet kirjoitti:
Mitä otatte vastuuta, syntyvyys voi romahtaa? Pitääkö luoda uusi virka ?
Mitä pitäisi ajatella sellaisen ihmisen heteroudesta jonka lisääntymiskyky loppuu heti jos samaa sukupuolta olevatkin pääsevät naimisiin?
- kusijuhlat.tulee
Diggaax homot kusijuhlia?
- samaaseon
Varmaan ihan samassa suhteessa kun heterotkin.
- Itsenikanssayksinkertain
Olen asiasta yhtä mieltä. Homojen tasa-arvo ei kestä päivän valoa. Mitä hyvää olisi spn-kulttuurin tukemisessa?
Arvioin, että spn tukeminen heikentää yhteiskuntaa, eli perinteisen perhemallin resursseja.
Miksi hoobet haliaisi samaan lakiin normaaliren kanssa?- kui2
Niin keiden normaaliren kanssa? Sinäkinkö olet tuollainen.
- liianvakeeta
Kuinka vaikeeta tää tuntuu olevan ihmiskunnalle: kun on peräti ihan kaksi eri sukupuolta: niin jo tämä on liikaa ihmiskunnan (ja uskontokuntien) järjelle! Entäpä jos ihmiskunnan tehtävänä olisi jotain vielä moninaisempaa: vaikkapa että olisi meitä monen "värisiä": valkoisia, mustia, keltaisia jnpp. Tai monen ikäisiä: nuoria, keski-ikäisiä ja vanhoja: olisiko tää joo liikaa järjellemme? Jnpp. Tai että yksi kannattaisi tällä koto-maassamme persuja, toinen kepua, kolmas kokoomusta, neljäs demareita, viiden vihreitä, kuudes vasemmistoliittoa. Ei, nyt tää menee liian vaikeeks!!
- Eiaadamiajaeeroa
Hyvää nimipäivää. Ehkä viimeistä kertaa. Isänpäivänä nimipäiväänsä viettää ateisti.
Ei vanhaa kulttuuria kannata kumota, vaan synnyttää tai yrittää synnyttää uutta rinnalle. Näin ei keltään oteta mitään pois, tehdään vain pieniä muutoksia, mitään ei muuteta.
Hyvä Timo Soini, ihmisellä pitää olla mielipide.- Eiaadamiajaeeroa
Tahto-aloitteesta on seurannut häpeällinen tilanne. Ehkä pitäisi muuttaa aloitesysteemiä niin, että vasta-aloite olisi mahdollinen.
Joutuuko Suomen kokonaisetua ajatteleva lääkäri vaihtamaan alaa?
- Pelastaitteshomo
Homot ovat saaneet laillisen oikeuden homoiluunsa ,mutta mitä tapahtuikaaan
he tarvitsevat lapset mukaan leikkeihinsä ja sitten vielä pari muuta asiaa ja vielä pari.Jos pahuudelle antaa pikkusormen se vie koko käden eikä siunausta ole.
Taistelu homoasiassa tulee olemaan mailman loppuun asti .Mailmanlopun jälkeen homoasia ratkaistaan ja raamatunmukainen totuus tulee homoille julki ja se tarkoittaa ikuista kadotusta helvetintulijärvessä homoille.Mutta sinä ja pertsa ette voi tätä mitenkään ratkaista, eikä teidän mielipiteillänne ole enää mitään merkitystä. Miksi siis "taistella" homoja vastaan?
- MiksiHimoitsetPertsaa
torre12 kirjoitti:
Mutta sinä ja pertsa ette voi tätä mitenkään ratkaista, eikä teidän mielipiteillänne ole enää mitään merkitystä. Miksi siis "taistella" homoja vastaan?
Miksi himoitset Pertsaa, Torre?
MiksiHimoitsetPertsaa kirjoitti:
Miksi himoitset Pertsaa, Torre?
Miksi kyselet tyhmiä, valopää? Ei pertsaa voi kukaan himoita.
- jarpeks
Homous on sairaus, mutta siitä on mahdollista parantua vrt. Puonti, Oilinki jne.
Aika harva homoutta sairautena pitää, joten Puontin ja Oilingin edesottamuksia voi pitää pienen piirin puuhasteluna. Onko heillä muitakin asioita joita he pitävät sairautena vastoin lääketieteellistä näkemystä?
- seonSAIRAUS
Itseaiheutettu tunne-elämän eli henkinen sairaus. aiheuttaa myös ruumiillisia muutoksia, joten paraneminen vaatii vieroitusoireiden kestämistä. henkinen tuki on edellytys paranemiseen. kirkkoon kannattaa kuulua myös homouttamisen varalta.
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä1003489Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda3071880Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2471707- 961567
IL - VARUSMIEHIÄ lähetetään jatkossa NATO-tehtäviin ulkomaille!
Suomen puolustuksen uudet linjaukset: Varusmiehiä suunnitellaan Nato-tehtäviin Puolustusministeri Antti Häkkänen esittel4111526Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että4301417Kiitos nainen
Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik21410Esko Eerikäinen tatuoi kasvoihinsa rakkaan nimen - Kärkäs kommentti "Ritvasta" lävähti somessa
Ohhoh! Esko Eerikäinen on ottanut uuden tatuoinnin. Kyseessä ei ole mikä tahansa kuva minne tahansa, vaan Eerikäisen tat431180Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?
Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun3561021MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."
Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar271008