että Jumala ei ole pahan kiusattavissa?
Jaakobin kirje 1
13 Älköön kukaan, kiusauksessa ollessaan, sanoko: "Jumala minua kiusaa"; sillä Jumala ei ole pahan kiusattavissa, eikä hän ketään kiusaa.
14 Vaan jokaista kiusaa hänen oma himonsa, joka häntä vetää ja houkuttelee;
Markus 1
13 Ja hän oli erämaassa neljäkymmentä päivää, ja saatana kiusasi häntä, ja hän oli petojen seassa; ja enkelit tekivät hänelle palvelusta.
Uskottako saatanan kiusanneen Jeesusta? Uskotteko
19
<50
Vastaukset
- oikolukija
Miksi et osaa kirjoittaa Saatanan nimeä isolla alkukirjaimella?
Jeesus oli maanpäällä ollessaan myös täysi ihminen. Jeesus tuli ihmiseksi ihmisten keskuuteen kokeakseen asiat kuten ihminen, myös kiusauksen. Tämä Jeesuksen ihmisyys on hyvä ottaa huomioon Raamattua lukiessa, se vastaa ja avaa monta kohtaa parempaan ymmärrykseen.
- hetkeksi.aikaa
Asia selviää kyllä nopeasti:
Hepr. 2:7 Sinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, kirkkaudella ja kunnialla sinä hänet seppelöitsit, ja sinä panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja;
Hepr. 2:9 Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa.
Siis ensin enkeleiden yläpuolella, eikä siellä ole kuin Jumala !
Sitten hetken aikaa enkeleitä halvempana !
Nyt taas enkeleiden yläpuolella.- sallimunnauraa
Jo on taikauskoa!
- KenraaliMikko
Mikko oli ollut alikersanttia suurempi mutta hänet alennettiin hetkeksi sotamieheksi.
Siis ensin alikersantin yläpuolella, eikä siellä ole kuin Kenraali !
Sitten hetken aikaa alikersantteja halvempana !
Nyt taas alikersanttien yläpuolella.
Mikko on Kenraali !
- näinymmärrän
Jeesus osoitti olevansa Jumala.Perkele ei Jeesusta saanut lankeamaan.Jumala ei siis ole perkeleen kiusattavissa,vaikka se sitä on yrittänyt niin asian ymmärrän.
- lopeta.jo.antikristus
Sinulle antikristus eli nikillä "1Tim.2.5" kirjoittava tätä on varmaan turha kirjoittaa, mutta kirjoitan tämän muita varten, että he eivät eksyisi samaan suohon, jossa sinä olet !
Raamattu sanoo selvästi:
7 Sinä teit hänet vähäksi aikaa enkeleitä halvemmaksi, kirkkaudella ja kunnialla sinä hänet seppelöitsit, ja sinä panit hänet hallitsemaan kättesi tekoja;
8 asetit kaikki hänen jalkojensa alle." Sillä, asettaessaan kaikki hänen valtansa alle, hän ei jättänyt mitään hänen allensa alistamatta. Mutta nyt emme vielä näe kaikkea hänen valtansa alle asetetuksi.
9 Mutta hänet, joka vähäksi aikaa oli tehty enkeleitä halvemmaksi, Jeesuksen, me näemme hänen kuolemansa kärsimyksen tähden kirkkaudella ja kunnialla seppelöidyksi, että hän Jumalan armosta olisi kaikkien edestä joutunut maistamaan kuolemaa.
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
2. Tim. 4:1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta:
Siis Sana eli Jumala, joka siis määrää enkeleitä suvereenisesti, tuli lihaksi, ja eli ihmisen kaltaisena eli ihmisen asemassa maan päällä, eli tehtiin HETKEKSI AIKAA enkeleitä halvemmaksi, eli tuli ihmisen asemaan !
Tuossa ajassa kun Jeesus eli siis Sana, eli siis Jumala eli ihmisen asemassa, niin Hän puhui ihmisenä ja alamaisena Isälle.
Eli Jeesuksen sanat ihmisen kaltaisena on sanottu Hänen sen hetkisessä asemassa ollessaan !
Mutta nyt Jeesus istuu Jumalan valtaistuimella ja Jeesus tulee siis Jumalana tuomitsemaan Elävät ja kuolleet, siltä Jumalan valtaistuimelta, ihan kuten Sanassa selvästi sanotaan !
Tuossa 2. Tim. 4:1 kohdassa sanotaan, myös että Hänen eli Jeesuksen eli Jumalan Valtakuntannan kautta.
Raamattu sanoo myös, että YKSI on Tuomari, YHDELLÄ vain on tuomiovalta !
Jaak. 4:12 Yksi on lainsäätäjä ja tuomari, hän, joka voi pelastaa ja hukuttaa;
Siis jos olisi kuten sinä antikristus väität, että Jeesus olisi vain ihminen, niin Hänellä ei olisi mitään asiaa tuomaroimaan Eläviä ja kuolleita !
2. Tim. 4:1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita
Varokaa uskovat tätä eksyttäjää ja antikristusta eli nikkiä "1Tim.2.5" !
Hänen tarkoituksenaan on vain yrittää murentaa aitoa Jumalan synnyttämää uskoa, meidän Herraamme ja Jumalaamme Jeesukseen Kristukseen !
Johannes oli Hengellisin nähdäkseni apostoleista ja hän kirjoittaa evankeliuminsa alkusanoissa selvästi sen, että Jeesus On Jumala:
Joh 1
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.- 1Tim.2.5
2. Korinttolaiskirje 11
31 Herran Jeesuksen Jumala ja Isä, joka on ylistetty iankaikkisesti, tietää, etten valhettele. - 1Tim.2.5
"Hänen tarkoituksenaan on vain yrittää murentaa aitoa Jumalan synnyttämää uskoa, meidän Herraamme ja Jumalaamme Jeesukseen Kristukseen !"
Johannes 17
3 Mutta tämä on iankaikkinen elämä, että he tuntevat sinut, joka yksin olet totinen Jumala, ja hänet, jonka sinä olet lähettänyt, Jeesuksen Kristuksen.
Mutta tämä on iankaikkinen elämä,
että he tuntevat SINUT,
joka YKSIN OLET TOTINEN JUMALA,
ja hänet,
jonka SINÄ olet lähettänyt,
Jeesuksen Kristuksen.
1. kirje Timoteukselle 2
5 Sillä yksi on Jumala, yksi myös välimies Jumalan ja ihmisten välillä, ihminen Kristus Jeesus,
2. Korinttolaiskirje 1
3 Kiitetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, laupeuden Isä ja kaiken lohdutuksen Jumala,
Efesolaiskirje 1
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
1. Pietarin kirje 1
3 Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka suuren laupeutensa mukaan on uudestisynnyttänyt meidät elävään toivoon Jeesuksen Kristuksen kuolleistanousemisen kautta, - 1Tim.2.5
"Hänen tarkoituksenaan on vain yrittää murentaa aitoa Jumalan synnyttämää uskoa, meidän Herraamme ja Jumalaamme Jeesukseen Kristukseen !"
Johannes 17
17 Jeesus sanoi hänelle: "Älä minuun koske, sillä en minä ole vielä mennyt ylös Isäni tykö; mutta mene minun veljieni tykö ja sano heille, että minä menen ylös, minun Isäni tykö ja teidän Isänne tykö, ja MINUN JUMALANI tykö ja TEIDÄN JUMALANNE tykö". - 1Tim.2.5
"Hänen tarkoituksenaan on vain yrittää murentaa aitoa Jumalan synnyttämää uskoa, meidän Herraamme ja Jumalaamme Jeesukseen Kristukseen !"
Johanneksen ilmestys 3
12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi JUMALANI temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen JUMALANI nimen ja JUMALANI kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun JUMALANI tyköä, ja oman uuden nimeni.
- 1Tim.2.5
"Mutta nyt Jeesus istuu Jumalan valtaistuimella"
- Eikä istu.
- Raamatun mukaan Jeesus ei istu Jumalan valtaistuimella.
Heprealaiskirje 9
24 Sillä Kristus ei mennyt käsillä tehtyyn kaikkeinpyhimpään, joka vain on sen oikean kuva, vaan itse taivaaseen, nyt ilmestyäkseen Jumalan kasvojen eteen meidän hyväksemme.
Roomalaiskirje 8
34 Kuka voi tuomita kadotukseen? Kristus Jeesus on se, joka on kuollut, onpa vielä herätettykin, ja hän on Jumalan oikealla puolella, ja hän myös rukoilee meidän edestämme.
Heprealaiskirje 7
25 jonka tähden hän myös voi täydellisesti pelastaa ne, jotka hänen kauttaan Jumalan tykö tulevat, koska hän aina elää rukoillakseen heidän puolestansa.
jotka
hänen (Jeesuksen Kristuksen, ylipapin) kauttaan
Jumalan tykö tulevat
1. Johanneksen kirje 2
1 Lapsukaiseni, tämän minä kirjoitan teille, ettette syntiä tekisi; mutta jos joku syntiä tekeekin, niin meillä on puolustaja Isän tykönä, Jeesus Kristus, joka on vanhurskas.- 1Tim.2.5
Galatalaiskirje 1
20 Ja mitä kirjoitan teille, katso, Jumalan kasvojen edessä minä sanon, etten valhettele.
- lopeta.jo.antikristus
Jumalan valtaistuimella !!!
Ilm. 3:21 Joka voittaa, sen minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niinkuin minäkin olen voittanut ja istunut Isäni kanssa hänen valtaistuimellensa.
2. Tim. 4:1 Minä vannotan sinua Jumalan ja Kristuksen Jeesuksen edessä, joka on tuomitseva eläviä ja kuolleita, sekä hänen ilmestymisensä että hänen valtakuntansa kautta
Kenen Valtakunta ???
Hänen eli Jeesuksen eli Jumalan Valtakunta !- 1Tim.2.5
Johanneksen ilmestys 3 1992
21 "Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani, niin kuin minäkin olen voittoni jälkeen asettunut Isäni kanssa hänen valtaistuimelleen.
"OLEN voittoni jälkeen ASETTUNUT"
Johanneksen ilmestys 3
12 Joka voittaa, sen minä teen pylvääksi JUMALANI temppeliin, eikä hän koskaan enää lähde sieltä ulos, ja minä kirjoitan häneen JUMALANI nimen ja JUMALANI kaupungin nimen, sen uuden Jerusalemin, joka laskeutuu alas taivaasta minun JUMALANI tyköä, ja oman uuden nimeni.
- olen voittoni jälkeen asettunut ISÄNI ja JUMALANI kanssa hänen valtaistuimelleen.
- "Sen, joka voittaa, minä annan istua kanssani valtaistuimellani"
- JUMALAn valtaistuimella tulee tungosta kun kaikki ihmiset sille pääsevät asettumaan ja istumaan. Ihmiset korottautuvat ja asettautuvat Jeesuksen kaltaisina Jumalina JUMALAn valtaistuimelle.
1. Johanneksen kirje 3
2 Rakkaani, nyt me olemme Jumalan lapsia, eikä ole vielä käynyt ilmi, mitä meistä tulee. Me tiedämme tulevamme hänen kaltaisikseen, kun hän ilmestyy, sillä me saamme nähdä hänet sellaisena, kuin hän on.
- Aika- ja tapahtumajärjestys on ristiriidassa keskenään.
Johanneksen ilmestys 5
1 Ja minä näin valtaistuimella-istuvan oikeassa kädessä kirjakäärön, sisältä ja päältä täyteen kirjoitetun, seitsemällä sinetillä suljetun.
2 Ja minä näin väkevän enkelin, joka suurella äänellä kuulutti: "Kuka on arvollinen avaamaan tämän kirjan ja murtamaan sen sinetit?"
3 Eikä kukaan taivaassa eikä maan päällä eikä maan alla voinut avata kirjaa eikä katsoa siihen.
4 Ja minä itkin kovin sitä, ettei ketään havaittu arvolliseksi avaamaan kirjaa eikä katsomaan siihen.
5 Ja yksi vanhimmista sanoi minulle: "Älä itke; katso, jalopeura Juudan sukukunnasta, Daavidin juurivesa, on voittanut, niin että hän voi avata kirjan ja sen seitsemän sinettiä".
6 Ja minä näin, että valtaistuimen ja niiden neljän olennon ja vanhinten keskellä seisoi Karitsa, ikäänkuin teurastettu; sillä oli seitsemän sarvea ja seitsemän silmää, jotka ovat ne seitsemän Jumalan henkeä, lähetetyt kaikkeen maailmaan.
7 Ja se tuli ja otti kirjan valtaistuimella-istuvan oikeasta kädestä.
8 Ja kun se oli ottanut kirjan, niin ne neljä olentoa ja kaksikymmentä neljä vanhinta lankesivat Karitsan eteen, ja heillä oli kantele kullakin, ja heillä oli kultaiset maljat täynnä suitsutuksia, jotka ovat pyhien rukoukset,
9 ja he veisasivat uutta virttä, sanoen: "Sinä olet arvollinen ottamaan kirjan ja avaamaan sen sinetit, sillä sinä olet tullut teurastetuksi ja olet verelläsi ostanut Jumalalle ihmiset kaikista sukukunnista ja kielistä ja kansoista ja kansanheimoista
10 ja tehnyt heidät meidän Jumalallemme kuningaskunnaksi ja papeiksi, ja he tulevat hallitsemaan maan päällä".
11 Ja minä näin, ja minä kuulin monien enkelien äänen valtaistuimen ja olentojen ja vanhinten ympäriltä, ja heidän lukunsa oli kymmenentuhatta kertaa kymmenentuhatta ja tuhat kertaa tuhat,
12 ja he sanoivat suurella äänellä: "Karitsa, joka on teurastettu, on arvollinen saamaan voiman ja rikkauden ja viisauden ja väkevyyden ja kunnian ja kirkkauden ja ylistyksen".
13 Ja kaikkien luotujen, jotka ovat taivaassa ja maan päällä ja maan alla ja meren päällä, ja kaikkien niissä olevain minä kuulin sanovan: "Hänelle, joka valtaistuimella istuu, ja Karitsalle ylistys ja kunnia ja kirkkaus ja valta aina ja iankaikkisesti!"
14 Ja ne neljä olentoa sanoivat: "Amen", ja vanhimmat lankesivat kasvoilleen ja kumartaen rukoilivat.
Raamatussa puhuu itse Jeesus, sekä Jeesuksen suuhun omia sanojaan laittaneet ihmiset, sulkakynillään Raamattua kääntäneet ja kopioineet, samalla sitä muutellen sekä lisäten sinne omia ajatuksiaan ja uskomuksiaan.
- jari-pekka--65
Jos nyt havaitset tässä jotakin ristiriitaista, niin se johtuu hieman omituisesta käännöksestä. Katso Biblian käännös. Se kääntää tuon oikein.
- lopeta.jo.antikristus
Olet nikki "1Tim.2.5" jo harjaantunut Raamatun sanoman vääristeöijä ja kieroon vääntäjä, sen huomaan kyllä !
Mutta niinhän saatana ja antikristus siis toimivat, eli ei mitään uutta.
Mutta sinä ja kaltaisenne, ette kuitenkaan saa positettua tai selitettyä pois Johanneksen selvää todistusta Jeesuksesta, vaan se pysyy !
1 Alussa oli Sana, ja Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala.
14 Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.
Selittele ja vääristele miten paljon vain, mutta Totuus pysyy kuitenkin !- 1Tim.2.5
"Sana oli Jumalan tykönä, ja Sana oli Jumala."
Johannes 14
28 Te kuulitte minun sanovan teille: 'Minä menen pois ja palajan jälleen teidän tykönne'. Jos te minua rakastaisitte, niin te iloitsisitte siitä, että minä menen Isän tykö, sillä Isä on minua suurempi.
"Isä on minua suurempi."
Johannes 12
49 Sillä en minä itsestäni ole puhunut, vaan Isä, joka on minut lähettänyt, on itse antanut minulle käskyn, mitä minun pitää sanoman ja mitä puhuman.
50 Ja minä tiedän, että hänen käskynsä on iankaikkinen elämä. Sentähden, minkä minä puhun, sen minä puhun niin, kuin Isä on minulle sanonut."
Johannes 7
16 Jeesus vastasi heille ja sanoi: "Minun oppini ei ole minun, vaan hänen, joka on minut lähettänyt.
17 Jos joku tahtoo tehdä hänen tahtonsa, tulee hän tuntemaan, onko tämä oppi Jumalasta, vai puhunko minä omiani.
Johannes 14
23 Jeesus vastasi ja sanoi hänelle: "Jos joku rakastaa minua, niin hän pitää minun sanani, ja minun Isäni rakastaa häntä, ja me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan.
"me tulemme hänen tykönsä ja jäämme hänen tykönsä asumaan."
- Jeesus ja me muut ihmiset yhdessä, tulemme JUMALAN tykö ja jäämme Jeesuksen kanssa JUMALAN tykö asumaan.
- valotaivaassa
Jumalan kirkkaus loistaa Jeesuksesta. Joh.ilm.21:23 Eikä kaupunki tarvitse valoksensa aurinkoa eikä kuuta;sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen,ja sen lamppu on Karitsa.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin1392773Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.2702388Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?261446- 1161124
- 991089
Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa
Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar2041033Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee13982Lasse Lehtonen on yhtä aikaa sairauslomalla ja työmatkalla
Kelan johtaja näyttää vötkyilyn mallia, otti sairaslomaa ja lähti Brysseliin sitten ryyppäämään! 😂 Kelan pääjohtaja La57871Mistä juttelit viimeisen kerran
Mistä juttelitte viimeisen kerran ikävöinnin kohteen kanssa? Irl tai viesteillä.62844Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.283830