Nyt on kolme kertaa peräkkäin käynyt samalla tavalla: olen tavannut naisen Tinderin välityksellä, treffit ovat menneet hyvin (naisella on ollut hauskaa, itselläni on ollut itseluottamus korkealla, olen saanut ison rutistuksen / suukon treffien päätteeksi ja nainen itse on ehdottanut tapaamista uudestaan).
Olen jatkanut juttelua Whatsappissa tai Facebookissa, mutta muutaman päivän päästä heidän kiinnostus on loppunut yhtäkkiä ja eivät edes vastaa viesteihin. Olen kyllä katsonut viestejäni, etten ole laittanut mitään epäsopivaa ja joka kerta tuo kiinnostuksen lopahtaminen on tapahtunut kuin seinään. Ensiksi jutellaan innolla ja sitten seuraavana päivänä vaan ei tule mitään viestejä. Jos en ole itse kiinnostunut jostakin niin olen sentään laittanut jonkinlaisen syyn miksi meidän ei kannattaisi tavata uudestaan. En ole myöskään pommittanut heitä viesteillä.
Ovatko he yksinkertaisesti tavanneet jonkun kiinnostavamman tuossa välissä ja ovat liian "kilttejä" antamaan pakkeja?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Naiset ei pidä siitä jos mies ei himoitse häntä, se on total turn off.
Yritä päästä pöksyihin heti eka treffeistä lähtien, se saa naiset huokailemaan kuinka kiihkeä olet.
Tuo on mahdollista. En koskaan harrasta yhden illan juttuja ja tutustun naiseen ensin ennen kuin alan ehdottelemaan mitään. Ensimmäisillä treffeillä fyysinen kontakti yleensä rajoittuu halaukseen, käteen- tai selkään koskettamiseen ja jos siltä kummastakin tuntuu, niin suukkoon. Ehkä olen hieman vanhanaikainen.
Tuolla tyylillä ei lohkea pillua, se on saletti.
Ei naista kiinnosta mitä ajattelet hänestä, vaan kuinka hän vaikuttaa sinuun. Jos tuntuu ylivoimaiselta kosketella naista, niin nainen tulkitsee ettet himoitse häntä.
Ei se seksi olekaan se ensijainen asia mitä haen vaan suhdetta (johon toki kuuluu myös seksi). Olen ollut oikeastaan vain kahdessa pitkässä suhteessa elämäni aikana ja nyt vuoden sinkkuna.
Voipi myös olla, että häillä on ollut kirjoittelemassa myös noita nopeammin toimivia ja röyhkeämpiä miehiä, jotka ovat osanneet vietellä ja saaneet asioita tapahtumaan nopsaan tahtiin.. olen nähnyt näitä sattuvan monta kertaa kun nopeet syö hitaat.
Tyttö on jo paksuna siinä vaiheessa kun ap miettii mitä treffeille päälle.
Samaa mieltä kuin keittiöexpertti.
Tai sitten olet valkannut citysinkkuja jotka treffailevat useaa miestä samanaikaisesti, mutta eivät tule koskaan löytämään täydellistä miestä johon sitoutua.
"Ovatko he yksinkertaisesti tavanneet jonkun kiinnostavamman tuossa välissä ja ovat liian "kilttejä" antamaan pakkeja?"
Kuten keittiöexpertti totesi ei ollut "kipinää" kun et pyrkinyt/onnistunut nussimaan niitä heti ja ei ne mitään kilttejä ole, liian välinpitämttömiä vain ilmoittaakseen että löysivät jonkun toisen, jännän nussijamestarin jolle haarat aukesivat heti.
Kuuntele Good Charlotten Break Apart Her Heart. Se kertoo kaiken.