Suurimmaksi yksityiseksi toimijaksi nousi Luona Oy (entinen Barona Hoiva), joka on osa henkilöstövuokrausbisneksessä toimintansa aloittanutta Barona Oy:tä.
Paremmille ansioille ylsivät Luona Oy:n hallituksessa istuvat poliitikot
- Ulpu Iivari (sd.)
- Sanna Lauslahti (kok.).
Iivarin verotettavat tulot olivat 72 004 euroa, josta verottaja vei 25 654 euroa. Lauslahti ansaitsi 98 795 euroa ja maksoi veroja 38 868 euroa.
Sitäkin muhkeimpiin ansioihin ylsivät Luonan
- Paavo Voutilainen
- Pasi Natri.
Aiemmin Helsingin sosiaalijohtajana työskennellyt Voutilainen ansaitsi viime vuonna 117 572 euroa ja maksoi veroja 50 199 euroa.
Pasi Natri sai 208 477 euroa ansiotuloa ja 2 587 euroa pääomatuloa. Veroja europarlamentaarikko Mia-Petra Kumpula-Natrin (sd.) aviomies maksoi 95 540 euroa.
Hallituksessa niin ikään istuva Baronan perustaja Markus Oksa sai ansiotulona 119 698 euroa ja pääomatulona 1,08 miljoonaa euroa. Veroja Oksa maksoi 411 288 euroa.
Pakolaisbisnekseen lähti mukaan myös muita yksityisiä toimijoita.
Kirkkonummella turvapaikanhakijoiden majoitustilaksi muutettiin muun muassa hotelli Aavaranta, jonka osti helsinkiläissijoittaja Enrico Ruuskanen.
Useissa eri liiketoimissa omaisuutensa luonut Ruuskanen tavoitteli itselleen myös kulttuurihistoriallisesti arvokasta Bomba-taloa Pohjois-Karjalasta, mutta vetäytyi hankkeesta sen kohdattua kovaa arvostelua.
Ruuskasen ansiotulot olivat verottajan mukaan viime vuonna 14 857 euroa. Pääomatuloa hän nosti 961 287 euroa ja maksoi veroja 321 251 euroa.
Koska näiden poliitikoiden rikastuminen TP-bisneksillä loppuu?
http://www.helsinginuutiset.fi/artikkeli/450432-turvapaikkabisneksen-toimijoilla-jopa-miljoonatienesteja

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.