SOSSUTUKEE ENITEN TIENAAVALLE presidentille!

Ex-presidentti Mauno Koivisto ansaitsi viime vuonna 193 380 euroa.

Huom! presidentin eläkkeestä ei makseta veroa eli se sai tuon käteen!

SDP:n Mauno Koivisto siis saa koko summan eli YLI 16.000 e/kk puhtaana KÄTEEN kaikilta MEILTÄ suomalaisilta veronmaksajilta.

Laskekaapas piruuttaan kuinka monen työttömän työmarkkinatukelaisen pitää maksaa veroa yli 20% 700 eurostaan joka kuukausi jotta saadaan kerättyä yhden demarin eläke?

Kaikista näistä veronmaksajilta saaduista rahoista huolimatta demari Mauno Koivisto haki SOSSU TUKEA!

Presidentti Mauno Koivisto haki veteraanien sossutukea ja sai sitä!?!?!!!

Ex-presidentti Mauno Koivisto on käyttänyt sotaveteraaneille tarkoitettua avopalvelua, jonka avulla veteraani voi hankkia erilaisia kotipalveluita 700 eurolla vuodessa.

Sosiaaliavustuksen kaltaisen tukimuodon myöntää vuosittain sosiaali- ja terveysministeriö Valtionkonttorille.

Se jakaa tuen kunnille, jotka puolestaan jakavat sen veteraaneille.

Tukimuodon avulla veteraani voi hankkia määrärahan edestä itselleen vaikkapa siivousta, ikkunoiden pesua, pesulapalveluja tai lounasseteleitä.

Ex-presidentti Koivisto käytti vuonna 2013 silloisen 600 euron määrärahansa ilmaisiin lounasseteleihin.

Koivisto ei ole toiminut tilanteessa mitenkään lainvastaisesti, sillä hän on veteraanina oikeutettu tukeen.

On kuitenkin sanomattakin selvää, ettei varakas presidentti välttämättä tarvitsisi tukea selviytyäkseen päivittäisestä elämästä!!!

ONKO TÄMÄ OIKEIN ja kohtuullista?

Haluatko maksaa ÖKYRIKKAALLE SOSSUTUKEA?!
1674
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 16

Vanhimmat

Näköjään sanonta "tulee kun MANULLE ILLALLINEN" pitää kirjaimellisesti paikkansa?

Manulle ei riitä että me kaikki suomalaiset veronmaksajat maksamme sille JOKA kuukausi KÄTEEN 16.115 euroa, vaan sen LISÄKSI se vaatii meiltä 600-700 euroa ILMAISIIN LOUNAREIHIN?!

Millainen ihminen on niin törkeä ettei sille muka riitä yli 16.000 euroa kuussa?

Miksi sen tarvii viedä toisilta sotaveteraaneilta jotka on OIKEASTI vähävaraisia kirjaimellisesti ruokakin suusta?

Ne oikeat köyhät sotaveteraanit olis paljon kipeemmin tarvinnu niitä ilmasia lounareita kun tollanen ökydemari!

Eikö demareilla ole mitään rajaa suomen kansan riistossa?

Äänestä
  • Onko Koivisto tosiaan käyttänyt sotaveteraanietuaan?

    Äänestä

  • zxcouysz kirjoitti:

    Onko Koivisto tosiaan käyttänyt sotaveteraanietuaan?

    KYLLÄ!

    Manu tilas ILMASIA LOUNASSETELEITÄ!

    Ihan kun noilla eläkkeillä ei olis varaa maksaa itse omista lounaistaan?

    Äänestä

aisankannattaja Wahlroosilla on miljardena ja on ollut innokas vaatimaan työttömien tukien poistamista vaikka nostaa itse sosiaalitukeen varrattavaa maataloustukea satoja tuhansia vuodessa.

Äänestä

Suomeen pitää saada ELÄKEKATTO!

EI meidän veronmaksajien pidä joutua maksamaan mitään ÖKYeläkkeitä!

Jollei 3000 euron max. eläke riitä, niin ottakoon yksityisen eläkevakuutuksen.

Äänestä
  • Suomalaisen kokonaiseläke on keskimäärin 1549 euroa kuukaudessa.

    Ylisuuret eläkkeet antavat ikävän kuvan järjestelmän oikeudenmukaisuudesta!

    Suomessa pitää käydä perusteellinen keskustelu niin kutsutusta eläkekatosta, jolla säädellään maksettavan eläkkeen ylärajaa.

    Katto tarkoittaa, että tietyn summan ylittävästä palkasta ei enää kertyisi eläkettä.

    Lakimuutos poistaisi nykyisen ongelman.

    Suomi on Viron ja Irlannin ohella yksi harvoista Euroopan maista, joissa eläkekattoa ei ole säädetty.

    MIKSEI?

    Äänestä

  • EläkeKATTO.HETI kirjoitti:

    Suomalaisen kokonaiseläke on keskimäärin 1549 euroa kuukaudessa.

    Ylisuuret eläkkeet antavat ikävän kuvan järjestelmän oikeudenmukaisuudesta!

    Suomessa pitää käydä perusteellinen keskustelu niin kutsutusta eläkekatosta, jolla säädellään maksettavan eläkkeen ylärajaa.

    Katto tarkoittaa, että tietyn summan ylittävästä palkasta ei enää kertyisi eläkettä.

    Lakimuutos poistaisi nykyisen ongelman.

    Suomi on Viron ja Irlannin ohella yksi harvoista Euroopan maista, joissa eläkekattoa ei ole säädetty.

    MIKSEI?

    Ranskassa eläkettä ei kerry 3 090 euroa ylittävältä kuukausiansion osalta.

    Belgiassa raja on 4 260 euroa, Ruotsissa 4 190 euroa ja Itävallassa 3 790 euroa.

    Miksei kukaan poliitikko vaadi Suomeenkin eläkekattoa?

    Ei vaikka muissa EU maissa sellainen on jo.

    Äänestä

  • Ja jos joku vaatisi. Leimattaisiin hänet pikkusieluiseksi kateeksi

    Äänestä

  • EUmaissaEläkekatto kirjoitti:

    Ranskassa eläkettä ei kerry 3 090 euroa ylittävältä kuukausiansion osalta.

    Belgiassa raja on 4 260 euroa, Ruotsissa 4 190 euroa ja Itävallassa 3 790 euroa.

    Miksei kukaan poliitikko vaadi Suomeenkin eläkekattoa?

    Ei vaikka muissa EU maissa sellainen on jo.

    Hyvä systeemi heillä.

    Äänestä

  • Suomalaisiin työeläkkeisiin ei sisälly eläkekattoa

    Eläkekatto tarkoittaa lakisääteiselle työeläkkeelle asetettavaa euromääräistä ylärajaa. Tällöin ansaitut eläkkeet voisivat olla maksimissaan tietyn suuruiset.

    Eläkekatto on eri tavoin toteutettuna käytössä lähes kaikissa muissa maissa.

    Lakisääteisen työeläkejärjestelmän maksimieläke Belgiassa, Ranskassa, Espanjassa, Itävallassa ja Portugalissa on noin 1400 – 5000 euroa kuukaudessa.

    Eläkekattokysymystä on Suomessa selvitetty säännöllisesti. Perusteelliset selvitykset on toteutettu Eläketoimikunnassa vuonna 1976 ja Ylieläketyöryhmässä vuonna 1985. Viimeisin selvitys on vuodelta 2014, jonka toteutti Eläketurvakeskus (Sosiaali- ja terveysministeriön tiedote 18.12.2014: Selvitys ei puolla eläkekaton käyttöönottoa sekä Eläketurvakeskuksen selvitys eläkekatosta). Uusimmassa selvityksessä on päivitetty edellisen, vuonna 2009 tehdyn selvityksen julkaisun jälkeen tapahtunut kehitys. Selvitysten perusteella on päädytty siihen, ettei eläkekattoa ole lähdetty toteuttamaan.

    Miksei?

    Äänestä

Ja Mauno Koivisto vahvan markan politiikallaan oli suuren laman päätirehtööri.

Äänestä

Jospa Koivisto syökin jotain rauhoitetun eläimen lihaa, niin eihän 16 000€ riitä alkuunkaan, kun koko summa menee jo ensimmäisellä aterialla, eikä silloinkaan saa vatsaansa täyteen, kun lusikallinen maksaa tuon verran.
Siksi niitä lounas setellejä Koivisto tarvii, kun kuukauden muina päivänä sit syödään tavallista halpaa ruokaa, kuten rahvas.

Äänestä

Mauno on nuuka kaikessa muussa paitsi oman eläkkeensä määrässä

Äänestä

Työttömille velvollisuus auttaa vanhuksia saamiaan rahoja vastaan, Nyt nuo laiskuripskat makaavat kotona juomassa kaljaa toisten rahoilla. VITUN TYÖTTÖMÄT HÄVETKÄÄ!!!

Äänestä
  • Sanoo pankolla makoileva vero ja velkarahoistamme maataloustukea nostava kepulainen.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ÖKYDEMARITRIISTÄÄ kirjoitti:

Ex-presidentti Mauno Koivisto ansaitsi viime vuonna 193 380 euroa.

Huom! presidentin eläkkeestä ei makseta veroa eli se sai tuon käteen!

SDP:n Mauno Koivisto siis saa koko summan eli YLI 16.000 e/kk puhtaana KÄTEEN kaikilta MEILTÄ suomalaisilta veronmaksajilta.

Laskekaapas piruuttaan kuinka monen työttömän työmarkkinatukelaisen pitää maksaa veroa yli 20% 700 eurostaan joka kuukausi jotta saadaan kerättyä yhden demarin eläke?

Kaikista näistä veronmaksajilta saaduista rahoista huolimatta demari Mauno Koivisto haki SOSSU TUKEA!

Presidentti Mauno Koivisto haki veteraanien sossutukea ja sai sitä!?!?!!!

Ex-presidentti Mauno Koivisto on käyttänyt sotaveteraaneille tarkoitettua avopalvelua, jonka avulla veteraani voi hankkia erilaisia kotipalveluita 700 eurolla vuodessa.

Sosiaaliavustuksen kaltaisen tukimuodon myöntää vuosittain sosiaali- ja terveysministeriö Valtionkonttorille.

Se jakaa tuen kunnille, jotka puolestaan jakavat sen veteraaneille.

Tukimuodon avulla veteraani voi hankkia määrärahan edestä itselleen vaikkapa siivousta, ikkunoiden pesua, pesulapalveluja tai lounasseteleitä.

Ex-presidentti Koivisto käytti vuonna 2013 silloisen 600 euron määrärahansa ilmaisiin lounasseteleihin.

Koivisto ei ole toiminut tilanteessa mitenkään lainvastaisesti, sillä hän on veteraanina oikeutettu tukeen.

On kuitenkin sanomattakin selvää, ettei varakas presidentti välttämättä tarvitsisi tukea selviytyäkseen päivittäisestä elämästä!!!

ONKO TÄMÄ OIKEIN ja kohtuullista?

Haluatko maksaa ÖKYRIKKAALLE SOSSUTUKEA?!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu