Suomen Helluntaikirkon hallitus on ottanut kantaa Israel-kysymykseen. He ovat laatineet mitä uskomattomimman poliittisen ja saippuoidun paperin. Olennaista on kiinnittää siihen huomiota, mitä Suomen Helluntaikirkko ei torju. Kirkko ei torju kantaa Israelin valtiosta, jonka se mainitsee eräänä vaihtoehtona, ja ilmaisee hyväksyvänsä senkin:
"Toisen näkemyksen mukaan kansa- ja valtakunta-käsitteitä ei voida sitoa maa-alueeseen, vaan ne koskevat maailmanlaajuista Jumalan kansaa. Tämä kansa koostuu evankeliumin sanoman vastaanottaneista juutalaisista ja pakanoista."
http://www.helluntaiseurakunta.fi/filebank/18070-Helluntailiikkeen_Israel-teologisia_na776;kemyksia776;,_hallituksen_hyva776;ksyma776;_28_9_2013.pdf
Suomen Helluntaikirkkoon siis mahtuu korvausteologia, mikä tarkoittaa sitä, ettei kirkko enää puolusta Israelin kansan oikeutta koko maahan. Kirkko lähinnä tunnustaa juutalaiskansan erityisen historian ja toruu antisemitismin, mutta näyttää hyväksyvän maan jakamisen kahden kansan kesken. Kirkko tekee kaiken tämän mitä ovelimmalla tavalla.
Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen Helluntaikirkko saa kirouksen päälleen.
"Toisen näkemyksen mukaan kansa- ja valtakunta-käsitteitä ei voida sitoa maa-alueeseen, vaan ne koskevat maailmanlaajuista Jumalan kansaa. Tämä kansa koostuu evankeliumin sanoman vastaanottaneista juutalaisista ja pakanoista."
http://www.helluntaiseurakunta.fi/filebank/18070-Helluntailiikkeen_Israel-teologisia_na776;kemyksia776;,_hallituksen_hyva776;ksyma776;_28_9_2013.pdf
Suomen Helluntaikirkkoon siis mahtuu korvausteologia, mikä tarkoittaa sitä, ettei kirkko enää puolusta Israelin kansan oikeutta koko maahan. Kirkko lähinnä tunnustaa juutalaiskansan erityisen historian ja toruu antisemitismin, mutta näyttää hyväksyvän maan jakamisen kahden kansan kesken. Kirkko tekee kaiken tämän mitä ovelimmalla tavalla.
Tämä tarkoittaa sitä, että Suomen Helluntaikirkko saa kirouksen päälleen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Tonttujoukko koko komeudessaan. Herran tuomiot ovat jo ovella ja pian nähdään!!
Näitä Ison Kirjan tuotoksia, tyhjäpääpastoreita.
Niin tosiaan. Mielenkiintoista tulee olemaan tuomiolla nähdä, kuka palkkansa saa. Nekö, jotka pyrkivät rakentavaan yhteistyöhön muiden kristittyjen kanssa vaiko ne, jotka mustamaalaavat ja väheksyvät työkseen muita kristittyjä?
Raamattu kertoo, miten Jumala toimii tässä asiassa:
1 Ms 12:
1 Herra sanoi Abramille: "Lähde maastasi, asuinsijoiltasi ja isäsi kodista siihen maahan, jonka minä sinulle osoitan. 2 Minä teen sinusta suuren kansan ja siunaan sinua, ja sinun nimesi on oleva suuri ja siinä on oleva siunaus. 3 Minä siunaan niitä, jotka siunaavat sinua, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinun saamasi siunaus tulee siunaukseksi kaikille maailman kansoille."
Helluntaikirkko on kääntänyt selkänsä Israelin valtiolla ja saa siitä kirouksen.
Jahas, ketkä olikaan Abramin lapsia, joista tuo suuri kansa syntyi?
Ismael, Iisak, lapset Ketun kanssa.
Toinen näkökulma:
Todelliseen Israeliin on aina kuulunut muitakin kuin juutalaisia.
Helluntaikirkko on seuraamassa luterlaisen kirkon toimintoja ja luopumassa Jumalan Sanan, Raamatun totuudesta
Kun kuuntele näitten nykysarnamiesten saarnoja ja seuraa toimintaa tilaisuuksissa, niin tulee välillä mieleen, että onko seurakunnassa vai jossakin kirjanmyyntitilaisuudessa
Kävin helluntaiseurakunnassa kasteella yi 30 v sitten ja olin mukana toiminnassa, mutta nyt on pitänyt käydä kokouksissa siellä missä saarnataan Jumalan Sanan mukaisesti.
Sama täällä, 27 vuotta helluntaita ja pakko on lähteä hakemaan hengen ravintoa muualla.
Sama täällä, Herra antoi varoituksen sanoman (kauttani) hellsrkunnassani 90luvun alussa, puhuin henkkoht paimenelle ja vanhemmistolle läsnäolleille srklaisille. Varoitus koski 92rväännöksen hyväksymistä sekä ekumeniaa. Eivät ottaneet vakavasti, uskoivat että 'Herran olisi pitänyt puhua asiasta ennemmin( Saalemin) Valtter Luodolle kuin sinulle..'
Jeesus kehotti karistamaan pölyt jo silloin.
Pianko jo vihitään homoja???
Sekin sisältyi annettuun varoitukseen!!!
On sinänsä harvinaisen yhdentekevää mitä Helluntaikirkko puolustaa, koska se ei istu pöydissä, joissa tehdään ulkopolitiikkaa. Ja Israel päättää kuitenkin loppupeleissä itse toimistaan.
Kanta on sinänsä ihan hyvä ja järkevä. Eikä korvausteologiassa ole mitään vikaa, ellei siihen liitetä valtateologisia pyrkimyksiä. Helluntaikirkko ei sellaista tekisikään, ne ovat uuskarismaattisten juttuja.
HELL-"kirkko" = Höpökirkko.
Suomen Helluntaikirkko on ihan turha laitos. Jos väsää tuollaisia lausuntoja, niin sitä ei tarvita.
Ilm 18: 4 Minä kuulin taivaasta toisenkin äänen, joka sanoi: "Lähtekää pois, jättäkää hänet, te, jotka olette minun kansaani, ettette joutuisi ottamaan osaa hänen synteihinsä ettekä jäisi alttiiksi niille vitsauksille, joilla häntä lyödään.
juuri niin, tomutkin jaloista!
Aloitusviesti vääristelee asiaa ja todistaa vain, ettei herjaaja ymmärtänyt lukemaansa linkkiä, tai tahallaan teki harhaanjohtavan aloitusviestin. Lienee sama kusipää kuin on tehtaillut VarokaaPaavolaa -viestejä.
HYVÄ HOMMA! JOTAIN JÄRKEÄ VIHDOIN VIIMEIN HELLUNTAISSAKIN !
Jumala päätti luoda helluntaikirkon jotta tästä kirotusta israelpalvonnasta päästäisiin vihdoin viimein eroon!
HYVÄ!
http://elamanpuu.blogspot.co.uk/2011/05/suomen-israelin-ja-jerusalemin-liput.html
https://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_vaakuna
Lukekaa Suomen Historiaa. Ja sen jälkeen puhukaa vasta.
Raamatussa sanotaan kuka siunaa Israilia tämä tulee siunatuksi.
Joka kiroaa Israilin tulee kirotuksi.
Tuomiota ei ole uskoville enään Taivaassa. Kun ihminen pyytää anteeksi syntinsä ja ne on veressä pesty. Raamattu ssanoo kaikki synnit ovat annettu anteeksi.
Tuomio on uskosta osattomille ihmisille.