Tämä aihe lienee yksi kuluneimpia ja se toistunee aina uudelleen jossain muodossa ...
Itselläni ei ole koskaan ollut sellaista huimausta että siitä olisi huolestunut.
Koin huimausta ja pahoinvointia ja ensimmäisellä kerralla se oli niin lievää ettei haitanut ja ajattelin sen olevan ohimenevää... Muutaman päivän jälkeen huimaus toistui voimakkaamana ja siihen littyi pahoinvointia. Harkitsin terveyskeskukseen soittoa tai ambulanssin soittoa. Olo kuitenkin helpottui oksentamisen jälkeen ja yritin levätä/nukkua jonka jälkeen olo normalisoitui...
Kolmas kerta oli pahempi jossa samankaltainen huimaus ja siihen liittyvä pahoinvointi ei ottanut helpottaakseen ja kun sängyssäkin olo oli vaikeaa yritin nousta pystyyn josta huomasin että eipä tahdo oikein onnistua ilman että alkaisi tehdä pahaa , huimaisi. Oli "pakko" soittaa ambulanssi kun liikkuminen tuin mahdottomalle koska pelkäsi jatkuvasti oksentavansa jos liikkuisi. Liikkuminen oli vaikeaa ja huimasi.
Pääsin päivystykseen ja minulle tehtiin erilaisia kokeita, sydänfilmi ja pää kuvattiin röntgenissä. Olin polikilinikalla selälläni tiputuksessa ja tuntui ettein voisi liikuttaa päätäni kokematta pahoinvointia. Minulle annettiin pahoinvointilääkettä ennen lääkärin käyntiä.Yksi hoitaja totesi että kyse voisi olla asentohuimauksesta. Noin neljän tunnin jälkeen vasta oloni alkoi kohentuvan ja pääsin vessaan . Lopulta lääkärin tullessa paikalle hän totesi
"että mitään ei löytynyt" ja että minun pitäisi nukkua paremmin. Unirytmi pitäisi saada paremmaksi.
Suuri kysymys on siinä miten ihmeessä valvominen voi aiheuttaa huimausta ja pahoinvointia ?? Vai voisiko kyse olla vaan siitä että esim. sisäkorvasta johtuva
ns. hyvänlaatuinen asentohuimaus olisi se syy ? T.s. silloin kun syylle on jokin syy
voi sattumalta samaan aikaan tapahtua jotain sellaista joka voi näyttää oireilun syylle vaikka ei ole.
Huimaus , pahoinvointi
9
632
Vastaukset
- koettuon
Asentohuimaus tekee tuota ja myös jos on niska-hartia-alue kovasti jumissa.
- samataas
Niin se asentohuimausjuttu on kun sisäkorvassa sakka heilahtaa.
- Huimaa2
Korva on ehkä ylirasittunut mm. musiikin kuuntelusta... väsyneenä ei liene kovin terveellistä....
- menier
Itselläni alkoi Menieren oireyhtymä-niminen tauti huimauksilla ja oksennuksilla.
Se ei ole harvinainen tauti, mutta kuitenkin sen verran tuntematon, ettei lääkärit sitä tunnistaneet aluksi. Tauti ei ole vaarallinen ja esiintyy erilaisena itse kullakin.
Huimaus- ja pahoinvointikohtauksia tulee aika ajoin, suht'harvoin, enemmän tai vähemmän voimakkaana, joskus rajuina 2-3 päivää kestävinä, joskus lievinä jopa viikon-parin ajan, joku selviää yhden päivän kohtauksilla. Rajuissa kohtauksissa on lähdettävä sairaalaan, jos ei mene muutamassa päivässä ohi.
Se on erittäin yksilöllistä, joku saa vain pari voimakkaampaa kohtausta elämässään.
Diagnoosi vaatii perusteelliset tutkimukset. Siihen ei ole lääkettä, joka radikaalisti auttaisi. Suolaton ruoka on paras kohtausten ehkäisijä, niin kummalliselta kuin se kuulostaakin. Sisäkorvaan ei saa kerääntyä nestettä, joka sitten "vippaa" tasapainoaistin pois päältä, jolloin alkaa merisairasmainen olo ja on vaikea pysyä pystyssä, makuullakin huimaa.
Noudatan erittäin vähäsuolaista ruokavaliota ja lisäksi syön diureettina "Diurex"-nimistä lääkettä. Tautia ei tarvitse pelästyä eikä pelätä. Siihen ei kuole :)
Sen oireet on kyllä aika inhottavia.
Sinun oireesi saattavat johtua jostain ihan muusta, toivottavasti asia selviää ja olosi paranee ! - menieristi
Meniereen voi liittyä ns. silmävärveet, valo tekee pahaa, silmät menee ikäänkuin siksakkia, ei voi kunnolla lukea, katsoa telkkaria, lamppu näkyy monena jne. Paras asento on minulla kyljellään silmät kiinni sängyssä pimeässä huoneessa. (Siltikin "maailma pyörii" ja oksettaa, on vain kestettävä ja odotettava kohtauksen ohimenoa)
- testamentti
Aivoissa verisuonet kalkkeutuneet!
Minullakin on pahoinvointia ollut jo kohta vuoden mutta se ei kuulosta tältä.
- Anonyymi
Tuo aloittajan kertomus on kuin oma tilanne viime lauantaina.
Eli raju huimaus ja kova oksenus ja ampulansi ja sitten sairaalaan.
Aivan aloittajan kertomusta voin mukailla n. 6 tunnin päästä kotiin.
Nyt jo vaihe, että elän normaaleja toimia toteuttamassa. Jopa kuumina päivinä.
Juon kyllä vissyä ja vettä. Olen joillekin asiasta maininnut, monelle tuttuja asioita.
Eräs tuttu kertoi, että veli kärsi samoja oireita, jätti kovan lakritsi syönnin pois.
Sen jälkeen ei oireita ole ollut jo vuosia sitten tapahtunut? Mitähän mieltä lääkärit? - Anonyymi
Minulla oli pari vuotta sitten juuri tuollainen huimaus ja jos käänsi sängyssäkin päätä vasemmalle niin huimasi vaikka oli maku asennossa.
Ei minustakaan vikaa löytynyt vaikka koleita otettiin, sitä kesti siin kolme kuukautta ja meni ohitse omia aikojaan , mutta kamalaa se oli kun se oli päällä, sitä meni ihan voimattomaksi . Toivottavasti saat kuntoon itsesi pian
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
20e Riskitön veto 20e talletuksella VB:lle
Pssst! Vinkki viis rotvallinreunalla eläjille. VB tarjoaa 20 euron riskittömän vedon ensitallettajille vedonlyöntiin.72508- 1181756
Viiimeinen viesti
Sinulle neiti ristiriita vai mikä nimesi sitten ikinä onkaan. Mulle alkaa riittää tää sekoilu. Oot leikkiny mun tunteill381475Tyttäreni kuoli lihavuusleikkaukseen.
Miettikää kuiten 2 kertaa, ennenkuin menette lihavuusleikkaukseen.1221408Analyysiä: Kiuru-keissi oli ja meni - demarit hävisi tässäkin
Tapauksen tultua julki alkoi demarit ja muu vasemmisto selittään, että tämä oli poliittista väkivaltaa, siis ennen kuin1671299- 1461250
Suomessa on valittava 2 lucia neitoa...
Maahanmuuttajille oma lucia neito ja Suomalaisille oma SUOMALAINEN Lucia neito....sama juttu on tehtävä miss Suomi kisoi1521241- 521188
- 591127
Olet tärkeä
mutta tunnen jotain enemmän ja syvempää. Jos voisinkin kertoa sinulle... Olen lähinnä epätoivoinen ja surullinen.481014