vanha ja ruma

Olen 40 ikäinen nainen. Mieheni on todennut, että nuoruudenkuvissani näytin kauniilta, mutta nykyisin ulkonäköäni ei voi millään muotoa verrata hänen siskojensa kauneuteen ja erityisesti hänen nuorimman siskonsa uskomattomaan kauneuteen.
Aamuisin ja iltaisin, kun katson itseäni peilistä, en näe enää mitään, mihin mies voisi rakastua tai mitä mies voisi rakastaa. Olen miettinyt, että pitäisikö erota minun ulkonäköpuutteideni vuoksi. Tunnen itseni rumaksi ja vanhaksi enkä koe, että minulla on mitään annettavaa enää miehelle (paitsi kodin siivousta mutta sen osaisi tehdä nuorikin nainen). Samalla koen kurjana sen, että koska lapset ovat vielä pieniä niin tavallaan tarvitsen miestä arjessa, kun yksihuoltajaksikin on rankka ruveta. Toisaalta miehellä olisi vielä mahdollisuus avioitua uudelleen nuoren (ja kauniin) naisen kanssa. Ja sekin tuntuu kurjalta, että mahdollisesti saatan elää vielä pitkäänkin. Olisi ihana vielä olla rakastettu ja rakastaa, mutta mieheni on sanonut, että 50 ikävuotta lähentelevällä naisella ei enää tee mitään.
182298
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Jo tuon lyhyen avautumisesi perusteella,miehesi vaikuttaa harvinaisen fiksulta....

1Äänestä
  • No ei todellakaan viksu mies .
    Kyllä se hänenkin rupsahtaminen vielä tulee ei se elämä mene niin kun voi tuntua
    niin ja miehillä se vasta rankaa on silloin tarvitaan sitä hyvinkin ymmärtäväista naista niin tämäkin kyseinen mies voi tarvita .

    Äänestä

Jos kertomuksesi on totta, niin en käsitä miten jaksat tuollaisessa liitossa? Miehesi loukkaa sinua tahallisesti ja tarkoituksella, siitähän tuossa on kyse eikä ulkonäöstäsi. Sen olen todennut, että huono aviomies ja avioliitto rumentaa naista, monet naiset kaunistuvat silmissä, kun eroavat. Olet vielä nuori ja voit löytää paljon paremman miehen, kunhan toivut erosta ja rumasta käytöksestä, jota miehesi kohdistaa sinuun.

Äänestä
  • "mbnnvn", totta puhut jossa Nainen suree miehensä käytöstä.
    Kyllä 40 ikäinen Nainen on vielä kaunis ainakin minulle mutta kauneushan onkin katsojan silmissä. Nainen on kaunis vielä vanhempanakin kun sen osaa oikein katsoa ja tuntea sydämessään.

    Äänestä

;))) Rakastettava ihminen "yksinkö_pitäisi_jatkaa", Sinulle sanon rehellisesti että miehesi on HYIN TYPERÄ käytökseltään ! !
Hän ei ilmeisesti tajua että itsekin on muuttunut ulkonäöltään mahdollisesti entistä rumemmaksi ja äijämäiseksi olioksi.
Mutta jos Sinua kiinnostaa ja haluttaa tutustua hellän ja tunneherkän Naista kokonaisesti kunnioittavan ja kaikin tavoin haluavan miehen kanssa, on yhteystietoni profiilissani.

Äänestä

Hah!Aloitus kuulostaa ihan provolta, epätodelliselta.Onko joku muka niin hölmö, että on tuollaisen miehen kanssa yhä vaan?Joka päästelee vaimolleen ja lastensa äidille tuollaisia älyttömyyksiä suustaan.Tämä nainen muka vasta 40 vuotias?
Mitäs sitten, kun vaimo on 50-60 vuotias?Lopetuspiikillekö se pitää viedä, niinkuin aikansa palvellut vanha koira? Sovinistisika ja älykääpiö on tuollainen mies ja minulta saisi, aivan varmasti potkun perseeseen, ennen sitä vielä lujaa korvilleen tuollaisista kommenteista.

Äänestä
  • Olen samaa mieltä. Ei vaikuta uskottavalta. Jos jutusssa on alkuunkaan perää niin ainakin vahvasti liioiteltuna.

    Jos parisuhteen muodostuminen on perustunut voittopuolisesti ulkonäköön niin siinä tapauksessa aloituksen kaltainen kehitys lienee mahdollista.

    68v vaimoni on vielä niin vahvasti mukana elämän ilmiöissä, ettei piikin tarvetta ole näkyvissä.

    Äänestä

  • Sinkut-palstalla aloitus otettaisiin vastaan riemuiten: vihdoin joku nainen ymmärtää arvonsa. Kenties aloittajan mies on käynyt hakemassa inspiraatiota sieltä.

    Äänestä

Ja minkähän ikäinen tämä miehesi on? Jos katsot hänestä kuvia 20 vielä sitten niin näyttääkö samalta? Joko hän on täysin keskenkasvuinen henkisesti, ehkä myös jonkin sortin pervo jos omaa vaimoa pitää verrata omaan siskoon!!!
Hmmm. Mitäpä jos tästä eteenpäin joka pvä peiliin katsoessa sanot itsellesi että olet vahva, rohkea ja kaunis, hymyn kera. Vähitellen saat itsetuntosi nostettua ja ehkä opit sanomaan miehellesi jotain nasevaa vastaan. Nuoruus on katoavaa, kaikki me vanhennutaan, se on tosi! Ihan yhtä lailla nyt joku parikymppinen on parinkymmenen vuoden päästä nelikymppinen! Ihminen on juuri niin kaunis ulkoisesti mitä sisäisesti tuntee.

Äänestä

Ei tuo välttämättä ole provo, koska minun mieheni haukkui minua vanhaksi ja rumaksi vuosia, kunnes viimein erottiin ja erotessa olin 26 v.
Tyhmä mies, kyllä sen tajusin mutta sattui se silti. Kai se haukkui minua sen takia että olisin luullut olevani niin ruma etten kelpaisi kellekään ja siksi jäisin siihen hänen kanssaan, pelkäsi että huomaan sen tyhmyyden ja otan eron niin kuin otinkin. Juoppokin se oli ja juovuspäissään sille kelpasi kuka vaan nainen, vaikka 80 vuotias kulunut kapakkaruusu, mutta minä vaan olin kuulemma vanha ja ruma. Nyt minulla on hyvä ja kiltti mies. Ei vertaa minua keneenkään, ainakaan minun kuulteni.
Ei 40 vuotias nainen ole vanha eikä voi olla ruma, jos on nuorempana ollut kaunis. Itse olin mielestäni 45 vuotiaana kauneimmillani ja mies sanoo minua kauniiksi vieläkin vaikka olen jo kohta 60.

Äänestä

Ulkonäön kommentointi!
Ensinnäkin, perustuuko parisuhde kuoren vai sisällön varaan? Kuori vaikuttaa tutustumiseen mutta sisältö ratkaisee arjen, joka tulee vastaan väistämättä.

En ole koskaan sanonut vaimoani kauniiksi. olen todennut hänen hoikkuutensa, napakat pakarat, jäntevät reidet ja nuorena todella litteän vatsan mutta en ole kehunut kauniiksi.
Nyt 44:n vuoden jälkeen, lääkärin määräyksestä, hän on nostanut painoaan 8kg.

Vastaavasti vaimoni ei ole kehunut minua komeaksi. Tietyissä tilanteissa, vielä nykyäänkin, hänen äänestään kuultaa mielihyvää mutta se ei purkaudu sanoiksi, eikä tarvitsekaan.
Kahdella tavalla vaimoni on nykyään arvioinut ulkoista olemustani.

Yksi kommentti on se, että hänen mukaansa olen takaa katsoen nuoremman näköinen kuin edestä. Ei sano suoraan, että kasvoni ovat kurttuiset.
Toinen tapa liittyy omaan kehumiseeni. Olen sanonut, ettei tunnu kohtuuttomalta jos miehen paino nousee 50:ssä vuodessa 5kg. Kilpailin painoluokitetussa lajissa sarjassa 82,5kg. Pituus 176cm. Vyötärö 78cm.
Nykyään painoni on -87kg. Ei paha? Vaimon kommentti on "paino pysyy, mitat muuttuu"!

Parempaan tai pahempaan emme ole pystyneet.

Äänestä

Ihmeellista teksiä miehen suusta naiselleen ja oma naiseni on 59v ja täyttää ensivuoden tammikuussa 60v ja moenet eivät usko kun on niin nuoren näköinen ja kun on hyvä mies niin nainenkin pysyy nuorekkaansa ja ei rupsahda ja näihinkin auttaa elintavat ja liikunta.

Äänestä
  • Kyllä Suomessa on yleismaailmallisesti katsoen poikkeuksellisen paljon ylipainoisia ja muuten rupsahtaneita keski-ikäisiä naisia. Jos sun ei ole, niin olet onnenpekka.

    Äänestä

Ja ilmesestikö miehesi sana on laki ja faktaa? Olet ruennut ihan vapaaehtoisesti kunnon kynnysmatoksi. SInulla ei ole näköjään omaa tahtoa lainkaan etkä ota vastuuta omasta hyvinvoinnistasi myöskään pennin vertaa. Miksiköhän näin on? Sen tiedät vain sinä itse ja vain sitä itse voit rakentaa elämäsi.

Toivon kuitenkin, että ap-kirjoitus oli trolli.

Äänestä

Provoiletko sinä? Onko mahdollista, että joku on noin omituinen puheissaan?
Jos et, niin sanonpa vain, ettei miehesi ole ruudinkeksijä.

Jos miehelläsi ei ole varaa satsata vaimon ulkonäköön, niin turhaan hän uutta haikailee ja tekee vertailuja. Kustantakoon sinulle hyvät kampaukset, hammaslääkärin, ihonpuhdistukset, kosmetologin neuvot meikkaukseen ja pitäköön suunsa kiinni.
Kun on kerran sijoittanut kauniiseen morsiameen, niin pitäköön huolta siitä, että kauneus säilyy.
Astukoon itse peilin ääreen ja verratkoon kuviinsa 20 v. sitten. Saako sillä naamalla vielä uudemman ja hehkeämmän vaimon?
Miehen pitää olla realisti. Viisas mies miettii etukäteen, miten naisen kasvot ikääntyvät. Tyhmä mies, kun ei huomannut, että kasvoissasi tulee ikä näkymään.

1Äänestä

Aloittaja taisi olla legendaarinen AP.

Äänestä

40-vuotias ei ole vanha ja jos pidät itseäsi rumana, olet jättänyt itsesi hoitamisen retuperälle. Ts. asenne, tiedot ja taidotko prakaavat?

Äänestä

Ottamatta kantaa sinun ulkonäköösi, niin kyllä yleisesti ottaen nelikymppisillä naisilla (ja miehillä)jo ikä näkyy ja jos ei ole pitänyt huolta itsestään, voi jälki olla karmeaa. Jostain syystä miesten iän merkkejä vain siedetään paremmin kuin naisten.

Miehesi on kuitenkin idiootti, kun omalle kumppanilleen tuollaista menee lausumaan. Toisaalta itsekin sinun täytyy vetää rajat (ja pitää niistä kiinni) sille k,äytökselle, mitä suostut sietämään. Vedäthän varmaan rajat lastenkin käytökselle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksinkö_pitäisi_jatkaa kirjoitti:

Olen 40 ikäinen nainen. Mieheni on todennut, että nuoruudenkuvissani näytin kauniilta, mutta nykyisin ulkonäköäni ei voi millään muotoa verrata hänen siskojensa kauneuteen ja erityisesti hänen nuorimman siskonsa uskomattomaan kauneuteen.
Aamuisin ja iltaisin, kun katson itseäni peilistä, en näe enää mitään, mihin mies voisi rakastua tai mitä mies voisi rakastaa. Olen miettinyt, että pitäisikö erota minun ulkonäköpuutteideni vuoksi. Tunnen itseni rumaksi ja vanhaksi enkä koe, että minulla on mitään annettavaa enää miehelle (paitsi kodin siivousta mutta sen osaisi tehdä nuorikin nainen). Samalla koen kurjana sen, että koska lapset ovat vielä pieniä niin tavallaan tarvitsen miestä arjessa, kun yksihuoltajaksikin on rankka ruveta. Toisaalta miehellä olisi vielä mahdollisuus avioitua uudelleen nuoren (ja kauniin) naisen kanssa. Ja sekin tuntuu kurjalta, että mahdollisesti saatan elää vielä pitkäänkin. Olisi ihana vielä olla rakastettu ja rakastaa, mutta mieheni on sanonut, että 50 ikävuotta lähentelevällä naisella ei enää tee mitään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu