hehehheheh

tyhmyys

Kuka idiootti maksaa 200€ valmiiksi rikkinäisistä farkuista..ja sitä en ymmärrä myöskään että pipoa pidetään sisällä..eräs keittiö-ohjelman juontaja..pipo päässä..mahtaa siellä päässä kuhista..voi tätä tyhmyyttä.

2

66

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • paistaa

      Valmiiksi rikkinäisillä farkuilla on aika pitkä historia. Aikoinansa kun ensimmäisen kerran näin tuollaisia revittyjä farkkuja minulle tuli mieleen köyhyys. Surullisuus, kun jonkun pitää kulkea lumpuissa. Teki mieli mennä antamaan rahaa ja sanoa: "tässä sinulle. Hanki itsellesi uudet farkut." Onneksi en niin tehnyt. Olisi voinut tulla lujaa pataan.

      Itse eli sitä nuoruutta, kun piti housut paikata kun ne vanhuuttansa tai työssä hajosivat eikä ollut fyffeä uusiin. Itselläni oli koulussa villapaita joka oli ihan venynyt ja kulahtanut. Kyynärpäät eivät enää pesussa puhdistuneet. Se ahdisti ja hävetti minua.

      Keittiöohjelmat ovat puhdasta showta. Ei niiden pohjalta kokkaamaan opi.
      Liikaa mesoamista ja kohkaamista. Paras tv-kokki on nykyään se, jolla on eniten taskoja ja leuhkii häpeämättömästi.

    • Nonniin Martta 54 v. Nuorison muotiin kuuluu rikkinäiset farkut. Ja jos et ymmärrä, niin ne eivät ole vain nopeasti saksilla tehdyt reiät. Niitä on erittäin vaikea tehdä kotona. "Miksi ostaa 200 euroa maksavat leveälahkeiset farkut" olisi paarempi kysymys, kun eivät edes ole muotia.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja

      Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve
      Kommunismi
      12
      2960
    2. Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset

      Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U
      Maailman menoa
      46
      1951
    3. Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa

      Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..
      Ikävä
      141
      1733
    4. SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918

      kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,
      Maailman menoa
      101
      1733
    5. Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia

      joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin
      Maailman menoa
      81
      1459
    6. Uusi mahdollisuus

      Mitä tekisit toisin, jos saisit siihen mahdollisuuden?
      Ikävä
      71
      991
    7. Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse

      Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän
      Tv-sarjat
      11
      918
    8. Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?

      Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä
      Sinkut
      188
      904
    9. Tiedätkö hänen pituuden??

      Et tiedä!!
      Ikävä
      58
      830
    10. Poliisioperaatio

      Pääsiäisenä...... ja sit kahvila suljettu???
      Somero
      18
      784
    Aihe