Olin sairaalalahoidossa psyykkisen sairastumisen/oireiden takia. Tapasin siellä toisen miehen, joka vaikutti kivalta. Aloimme juttelemaan ja kävi ilmi, että hänkin on homoseksuaali. Se oli jännä yhteensattuma ja meillä kaiken lisäksi synkkasi! Tämä oli oikein piristävä juttu myös mieleni kannalta. Nyt olemme onnellisesti yhdessä ja voin muutenkin paremmin. Olen kuitenkin ajatellut että onkohan tällainen mitem yleistä? Yhteiskuntahan on tunnetusti heteroiden kehittämä ja sen lähtökohtana on ollut kautta aikojen joko kaikkien pakottaminen jonkinlaiseen "lihaa syövän valkoisen heteromiehen" muottiin ja taikka kaikkien muiden sortaminen. Siksi ei ole oikein luottaminen tuohon psykiatriaankaan...olisikin paljon hienompi saada nuo masennuskaudet viettää turvallisessa ympäristössä ihanien ihmisten kanssa. Kehittäkää joku sellanen paikka!
Mielisairaalasta kumppani?
4
243
Vastaukset
- karhumiäs
Mahtavaa!
- hjhjh
Ei taatusti ole luottaminen psykiatriaan, kun homoseksuaaliuskin oli pitkään sairausluokituksessa. Kaikki erilaisuus on sairautta, eihän sellainen lähtökohta vaan toimi.
Eniten sairaita tuntuu olevan näissä vihaisissa heteromiehissä, jotka kokevat asemansa uhatuksi naisten ja homojen vuoksi.- leiskuntaa
Totta. Tautiluokituksesta on poistettu joitakin syrjiviä ja esimerkiksi naisen hallitsemista varten laadittuja diagnooseja kuten hysteria, mutta paljon taitaa kyllä edelleen olla tekemistä sillä saralla. Ehdotan, että jos tarvitset apua mielenterveysongelmiin, pidä päiväkirjaa kohtelustasi/hoidosta/kokemuksistasi. Sitä huomaamattaan saattaa alkaa toteuttamaan ajatuksen tasolla itselle haitallisia, vihamielisiä asenteita, jotka tulevat ihmisten syvälle juurtuneista ennakkokäsityksistä. Pikkuhiljaa tämä vaihtuu teoiksi, jotka vahingoittavat itseä, kun omanarvontunto on riistetty.
Mielestäni olisi tärkeää että näistä asioista puhuttaisiin enemmän. Siitä on hienoa että on mahdollisuus esimerkiksi anonyymiin keskusteluun netissä ilman pelkoa leimaantumisesta! Olen niin kiitollinen tästäkin ketjusta! Kaikki tämänkaltainen keskustelu tekee kylmästä maailmasta hiukan paremman.
- HullutHomot
Homot kuuluu mielisairaalan suljetulle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa
Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin2213223Miten juhlitte ensi lauantaina?
Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.3492896Suomen veroaste 5 %-yks liian matala
Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.761820Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa
Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e601738Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?
JOS siis sinä saisit päättää?581624- 1221416
MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa
TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,121413Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa
Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.4401303Ryöstö Punkaharjulla
Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee171300- 1081294