Viime vuonna jäätiin työttömäksi eniten myyjän ammatista, kertoo Tilastokeskus. Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna työtä vaille jäi noin 4 800 myyjää.
Seuraavaksi eniten työttömäksi jäätiin talonrakentajien (2 580), toimistosiivoojien (2 560), rahdinkäsittelijöiden ja varastotyöntekijöiden (2 350) ja yleissihteerien (2 200) ammateista.
Alle 29-vuotiaiden osuus kaikista työttömäksi jääneistä myyjistä oli reilu kolmannes. Rahdinkäsittelijöistä ja varastotyöntekijöistä vajaat 32 prosenttia sekä talonrakentajista noin 29 prosenttia. Työttömiksi jääneistä toimistosiivoojista noin joka neljäs oli alle 29-vuotias.
Kaikista viime vuonna työttömäksi jääneistä noin viidennes oli alle 29-vuotiaita.
Yrittäjistä työttömyys koetteli eniten kauppiaita, ravintolaesimiehiä ja vuoropäälliköitä.
Mielenkiintoista etenkin tuo rakennuspuolen työttömyys, kun samaan aikaan rakennusteollisuus valittaa työvoimapulaa.
(lähde: http://yle.fi/uutiset/3-9272305 )

Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä eniten kaupan ihmisiä laman takia ja hyvänä kakkosena listalla oli rakennusala. Ala jossa ainakin Itä-eurooppalaisilla rakentajilla näyttää olevan juuri nyt kulta-ajat silmin nähden täällä pääkaupunkiseudulla.