tuskaonläsnä

vAIN1MONISTA

minulla on tälläinen perjantai: tänään tajusin, että olen ollut vain toinen nainen. tuntuu, että pää hajoaa tähän, rakastuin siihen ukkoon. seurustellut 3 vuotta naisen kanssa. ja minulta krtti vain seksiä. tuska on kova.
inhottaa, kun rakastuiin tollaseen retkuun. haluan unohtaa: olo on hyväksikäytetty, jymäytetty, tuska raastaa rintaa... tuntuu että tukehdun.
tämä avovaimo on hyvin koulutettu ja minä olen tavallinen duunari. kyllä vituttaa, kova on pala purtavaksi. sain rukkaset. miksi piti näin käydä. miksi ?
miksi tommoisia pettureita on ?
ja valehtelu kaiken päälle. se nytkin pitää sylissä sitä toista ja silittää sen hiuksia. minuun ei edes letkauta ajatusta. inhottaa roikkua tässä. mutta m pääsen ylös tästä pohjamudasta. joudun vielä pikkujoulut kestämään samassa huoneessa nuitten kanssa. miten kestän. tuntuu että tämä on ylitsepääsemätön tuska. se nytkin hyväilee sitä naista. minä en koskaan enään tule olemaan sen sylissä. en ikinä. tämä on nöyryyttävää. surua ja tuskaa. miksi taas näin. miksi akan aina kuvittelemaan utopistisia suhteita, vaikka tiesin, että riski onnistua on pieni. se oli niin pieni että näin kävi. vituilleen meni. nyt ne varmaan ovat menossa heidän sänkyyn naimaan keskenään. miten pääsen tästä kauhusta yli. kuin kauhuleffasta on tämä farssi. jossa epäonnistuja olen jälleen kerran minä. mä en kestä. tunnen niin mustankipeyttä tästä naisesta, miten se yks pitää sylissä sitä ja suunnittelee tulevaisuutta. ja minun piti olla tämä nainen. mutta toisin kävi. jälleen kerran jäin toiseksi. hävettää ja nolottaa että miten näin pitää taas käydä. luulin liikoja itsestäni: luulin että kesytän tämän miehen, minä. hah, millähän avuilla? niinpä: kylläs se on parempi katella taas peiliin ja myöntää että hävisi. kuvittelin, että meillä on henkinen yhteys, sielunkumppanuus, hah, se oli vain silmälumetta, ikävä on kova. ikävä on hirvittävä. pohjaton ikävä on sinua. äijäpahanen miten saatoitkaan kusettaa minua, joka halusi vain hyvää, vain sinun parasta halusin, ja torjuit minut. minun piti mennä naimisiin sinun kanssasi. halusin viettää meidän häitä ensi kesänä, mutta toisin kävi. rukkaset tuli. pakit tuli. olen kyllä nyt niin pohjamudissa. niin sokissa, pohjamudissa. haluan kuolla, mutta en kuitenkaan. haluan sinut unohtaa, mutta ei vielä onnistu. miksi olit niin julma? miksi? ja nyt vietätte iltaa yhdessä. minä ryven itsesäälissä enkä haluakaan tulla ulos tästä. ja haluan, samalla. olen hukassa. pohja on poissa elämästäni. itkettää. rintaa ahdistaa. pakahdun tuskaan. olen vain yksi monista. en sen kummempi. yksi monista. niin vituttaa niin vituttaa. kulutin turhaan sinuun aikaani. vitun vittu. haukkuminenkaan ei vaikuta yhtään mitään. vain tunteiden purkaminen tähän....

8

393

    Vastaukset 8

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • etkömukatajunnut

      Joka leikkiin ryhtyy se leikin myös kestää. Jos tiesit miehen varatuksi niin ihan turhaan sä itket. Tiesit miten käy ja sun ei olisi ollut pakko ruveta varatun kanssa vehtaamaan. Jos kerrasta toiseen varattuun sotkeudut niin olisi syytä miettiä, mikä sua heissä kiinnostaa.

      • ettästietäsit

        En tiennyt että on varattu. Enkä todellakaan halua itselle varattua miestä. Kuulin sen ihan muualta. Ja sitten kaikki hajosi käsiin. Aion unohtaa tuon tyypin. Ja sen naisensa
        Ei ole minua varten varatut miehet. Niin epätoivoinen en ole enkä sellaiseksi tule.jaluan suhteen missä olen tasavertainen
        Kunnioitettu ja haluttu. Siis rakastettu omana itsenäni. Sellaisen haluan ja ansaitsisin varmasti. Saisit tulls jo elämääni


    • pakkopääsyäyli

      Minulla on tälläinen lauantai. Kyttään tylsyyttåni tuota paskiaista onko se kusimulkku facebookissa. Ei se ole. Se on panemassa sitä sen akkaansa. Josta saattaa tulla sen avovaimo.et tiedä nauta mikä tuo mulkvisti on. Olen katkera teille molemmille. Paatunuy omatunto saastalla. Riistäjällä .roistoksi nimitän sinut.vanhan saastan kieroutunu ukko olet. Niin kuspää kuspää kuspää kuspöä.haluan unohtas teöt paskiaiset. Lähtisittrpä nostrleen tåältä. Viyun kusipäät

      • tulevaavovaimoonsyytön

        Miehelle sun pitää katkera olla. Hänen tuleva avovaimonsa on täysin syytön miehen seikkailuihin. Hän ei edes tiedä niistä joten mitä sä häntä vihaat? Toki se satuttaa tajuta, että joku toinen on miehen mielestä parempaa vaimoainesta kuin sinä.
        Mutta ajattele näin että sä pääsit pettäjästä eroon aika vähällä. Sä et ole se, jota tulevaisuudessa petetään. Nokka pystyy. Unohda koko äijä. Äläkä nimittele sitä hänen valittuaan, hän on syytön.


      • ehkäpanomiesvain

        Tiedän että on syytön. Ja en vihaa. Kirjotin vähän liian rajusti. Tällä miehellä on kuulema muitakin hoitoja. Yrittäny minun yhtä tuttua kans sänkyynsä.. Mikähän tuo tyyppi oikein on pohjimmiltaan.


    • enmyy

      "vain seksiä" oli vain pano, miksi pellemiehelle ?

    • pelletsirkukseen

      Niimpä.hyvin sanottu. Pellemies. Siellä leikkikööt mitä haluaa.ei kait tommonen nyt normaalia ole. Taitava vedättäjä vaan. En itke enään ainuttakaan kyyneltä tommosten pellejen takia. Ansaitsen parempaa kyllä.

    • käräyttäjä333

      Käräytä se sille avokille, niin hänkin tietää, millaisesta tyypistä on kyse.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      80
      2097
    2. Nainen, onko sinussa sitä aitoa feminiinisyyttä jäljellä

      Vai onko se jäänyt meikkien, korujen, hameiden ym. alle peittoon? Onko naisellisuutesi aitoa vai opetettua? Jos teet nai
      Ikävä
      366
      1279
    3. Missäs se Miss Suomussalmi luuraa?

      Jokin aika sitten eräs myyjätär tituleerasi itsensä Miss Suomussalmeksi. Asiakas oli kuulemma Tokmannin kassalla todennu
      Suomussalmi
      29
      1165
    4. Kirjoita jotain

      Kivaa, hellää ja piristävää
      Ikävä
      141
      1048
    5. Päälle hautaus?

      Hautauksissa puhutaan päällehautauksista jos vaikka mies on kuollut ensin ja vaimo 20 vuotta myöhemmin! Todellisuudessa
      Lieksa
      148
      901
    6. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      103
      856
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      45
      737
    8. On tuota ikäeroa meillä kyllä aivan liian paljon

      Etsi samanikäistä kuin olet, niin minäkin.
      Ikävä
      62
      736
    9. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      61
      696
    10. Voisit nainen joskus vastata minulle

      Ja antaa jotain itsestäsi. Pientä tunnistetta ja juttua itsestäsi ja meistä. Kannustan.
      Ikävä
      63
      682
    Aihe