Bilehilu Luolamadonna fiktiivisessä kaupungissaan oli yön tullen saavuttanut irtaantumisen rajapinnan kadulla, jolla seistessään hänelle kerrottiin lumisateen sopivan hänen elitistiseen outlookkiin.
Tämän jälkeen romanttinen hiljaisuus pyyhki pois katumelun, hälinän ja raitiovaunujen pyörien kirskunnan.
Lumisade oli hiljainen.
(Naurua)
Tämän jälkeen romanttinen hiljaisuus pyyhki pois katumelun, hälinän ja raitiovaunujen pyörien kirskunnan.
Lumisade oli hiljainen.
(Naurua)
Vastaukset 17
Vanhimmat
Joe Bob jäi katselemaan taksiin katoavaa naista näkemättä tätä. Musta metalliovi loksahti kiinni kuin monoliitti kulttuurihistorialliseen kontekstiinsa. Punaiset kissansilmät lähenivät toisiaan yhä punaisempina ja punaisempina, kunnes ne katosivat korttelikulman taa.
Jälleen yksi täräyttävä kohtaaminen, Joe Bob totesi itsekseen.
(Reps)
Nykynaiselle, sellaisena kuin minä sen ymmärrän, lirkuttelu on erittäin vaikeaa.
Totuus- ja todellisuusvetoiset naiset, uppoutuessaan roskaromantiikan vietäväksi, haluavat kokea tunteita. Tunteet ovat yhtä kuin elämä. Tunneköyhässä toimintaympäristössä operoiminen oli kuin luonnontieteiden kandi astelisi Legolandiassa kädessään Darwinistinen tietoteos yleisohjeena kokemalleen. Tunnelma on muovinen. Lähes öljyinen.
Joe Bob oli kuitenkin onnistunut pysäyttämään ajan - tosin saamatta siitä otetta.
(Hihitystä)
"Jos tehtävä tai missio oli elää, oli elettävä".
Ajatus on vaarallinen, Joe Bob pohdiskeli noustessaan viimeiseen raitiovaunuun. Joe Bob oli aina käsittänyt olemisen ja olemattomuuden hiuksenhienon rajan tasapainoilla. Käsityksen ainoa ongelma oli että toinenpää nuorallatanssijan vaijerista ei näyttänyt olevan missään kiinni.
Näkymä oli kuin emotionaalinen myrsky, tiivistelmä olemisen ja olemassaolon perustuksista.
(Reps)
"Toinenpää"
(Hihitystä)
Matkustaessaan pehmeästi halki kaupungin, Luolamadonna tunsi erilaistumisen ja yksilöitymisen kukan nousevan sisällä loistoonsa. Erityisesti hän piti lumisadekehuista. Ne korostivat jotain allekirjoitetun ja henkilökohtaisen olemisen tyhjyydessä, Luolamadonna pohti.
Romantiikan focus oli yksinkertainen: valo.
Ihminen valaistuu ja kaikkeus varjostuu.
(Reps)
Samaan aikaan toisaalla, eli olemattomuudessa mittailtiin naisten pilluja ja naitiin orjuutettuja tohtorisnaisia.
Paskaiset kädet pyyhittiin housuihin.
(Hihitystä)
Saan usein visuaalisia näkyjä todellisuuden hauraan häivekuvan läpi. Se tuntuu joskus varsin raskaalta.
(Reps)
https://youtu.be/StZcUAPRRac
Addis Abeebassa likainen turbaanipää ojensi rikkinäistä rannekelloa Joe Bobille. Kellotaulussa luki Rolex Arial Sans-fontilla. Five Dolla! Five Dolla! Only for you Mister! Joe Bob pieraisi kouraansa ja lähetti lentosuukon kädestään miehen suuntaan. Väkijoukko hurrasi taputtaen käsiään ja seisomaan nousten. Joe Bob otti päästään kuvitteellisen lierihatun ja huudahti: Arridiverci! Sulkeudun suosioonne!
(Hihitystä)
Poikkeuksellisesti kommentoin tätä... kommenttia.
En ole tietoinen siitä kuinka ihmiset kuvittelevat minun määrittelevän toisen ihmisen tai yleensäkään ihmisen persoonallisuuden. Kuvaus on varsin yksinkertainen ja selkeä analyysimallista, jos sen ilmaisee jotenkin näin:
Ihminen on omien ongelmiensa summa.
Huomattavaa tässä on se että hän ei yksilötasolla mahda ongelmilleen mitään. Tämä on jollain lailla vaikeasti käsitettävää.
Toinen ärsyttävä piirre ihmisessä on seikka, joka sanelee hänelle että hän osaa kirjoittaa vaikka tämä ei sitä osaa.
(Hihitystä)
Taidat olla kuin se 60 kymppinen nainen joka käy samassa baarissa kuin minä, lauleskelee teatraalisen kolkolla äänellä "taiteellisesti" ja väittää olevansa Hectorin taustalaulaja (you bet!)
Huh-hei! -Tuulivoimalla elänet ajatuksiin? Hectorin biisit maistuvat suussa maukkaalta, eläköön karaokea!
Itse luokittelisin tuttuun ja niin tuntemattomaan single versiomaiseen jugeboxiin. Se köllöttelee siellä aina mihin olet menossa, kappaleita on niin paljon, moneen lähtöön, paikasta riippumatta ajaton fiilis riemuitsee rinnastani, kaikkia niitä voi muistaa ulkoa ja aina löytyy jotain uutta ja mullistavaa. Onneksi tuo jugeboxi ei hyydy edes sähkökatkoissa, mitkä saattavat tulla eteemme jäätävän kuuran pakahtuessa sähköjohtoihin. Pukeutukaa järkevästi, etteivät pilvet laskeudu yllenne liian aikaisin, jäätäväksi, sitä emme tahdo. Annetaan lumen sataa. Tyyneys saapuu, kun meret jäätyvät. Rakas talvi tule jo ja vie paleltuneet kotio!
Kotio?
Pate Mansejärvi sanoi mulle joskus, että painu sä lessu kotio (tai kotios).
(Naurua)
Tillikassa istuessamme eräs jäävi (poistunut) taiteilijasuuruus soitti paikalle teatterimogulin, jolle tämä esitteli seukkiksen sormia.
En tajua mitään.
(Reps)
Siis kuinka kaksi päätä pienempi mies voi sanoa kaksi päätä pidemmälle, että lähde tsubu siistiin siitä?
No can do
Oli se Buick sormessa tai ei.
Vitun sauvakävelijät.
(Hihitystä)
Funtsi, että jos sä et sauvakävele, niin sä olet kuin Juice boksissaan.
Ei oo todellista.
(Naurua)
Mieluiten itse; Juice boxissa, kuin sauvakävelyn MM-mestari, tai ehkä yksi kakkupala jääkaapissa.
Kotio heitto irrationaalinen kannanottoni, liikuttava lipsahdukseni, joista suivaantuneena mustakiekko lähti pyörimään liian nopeasti, mutta se olikin parempi niin ja myös väärinpäin soitettuna!
-Otitko nyt jotenkin loukkauksena boksit?
-Vai mielummin teatreelisen taiteellinen kolkko ääni. Hmm...
Ompa heppu !D
Taidan tehdä nyt tuon ruoka-ohjeen minkä kirjoitin ylös kiekon vastakkainpäin pyörittämästä tulkinnastani!
Se olkoon sunnuntaipäivän mestari-yritys-teokseni tältä erää.
Illan tullen heitän television ikkunasta ja lähetän pari A3 koossa postikortti kanavapäälliköille tekstityksien laadun huonontumisesta, silppuan kirjeet valmiiksi ja heitän nekin ikkunasta ulos, jos ei lunta sada, niin ainakin näyttää siltä! Tuuli kuljettaa ne perille koottuina, hiutaleista tarttunut kimalle heijastuu auringossa kinoksien kupeissa sekä ikkunoiden reunoilla! Se on vain huurtunutta ja värjättyä paperia. Mikään muu ei ole pysyvää kuin musiikki ja ruoka-ohjeet. Niin monta tekijää kuin lumihiutaleita.