Moniko äiti jättää lapset isälle tai lapset haluaa jäödä kotiin? Vai onko luontaista ,että he menee aina äidin luo?
Kun erotaan niin moniko
Errorero
1681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Ei ole kysymys siitä moniko "jättää" lapset isälle,vaan siitä milloin ja missä tapauksissa näin päätetään tehdä.Päätökseen vaikuttaa lukuisat asiat ja jokainen erotapaus on erilainen.
Meillä nuorimmainen oli kirjoilla isällään pitkään, mutta oli kuukaudesta puolet ajasta minulla ja puolet ajasta isällään, kun asumisasiat oli saatu järjestetyksi. Nykyään pääosin luonani ja pari viikonloppua isällään johtuen uusperheeseen liittyvistä vaikeuksista.
äidille, äiti on se pävevämpi hoitamaan kuin mies. Yleensä ne jäävät jo senkin takia et mies haluaa olla vapaa ja kuluttaa rahat itse, hän jättää kuitenkin lapset naiselle kun ei jaksa lapsiaan. Onhän se täälläkin nähty miten mies hylkää lapset vaimolle kun tietää ettei vaimo niitä jätä. Ja onhan se halvempaakin miehelle, ei tarvi kuluttaa aikaa lasten kanssa eikä maksaa muuta kun sen minimin kuussa, ja se on sillä selvä, loput rahat onkin sitten omaan käyttöön.
Mies on siinä viksu että ei uhraa aikaa eikä rahaa lapsiin.
Äiti pitää lapsistaan paremmin huolta. Isät eivät välitä lapsistaan, ellei kyse ole elatusmaksuista luistamisesta tai omaisuuden jaosta (tai lasten äidin härnäämisestä). Silloin alkaa lasten huoltajuus kiinnostaa ihan täysillä.
Ihan tutkimustenkin mukaan lapset kärsivät enemmän äidin puutteesta kuin isän. Ihan normijuttu ettei isä ole maisemissa kovinkaan paljon liiton aikanakaan.
Nykyisin on yhteishuoltajuus normimeininkiä, ainakin jossain muodossa. Ellei muuten niin paperilla.
Juu tuo on huomattu. Isät kiinnostuu lapsista vasta sitten kun he eivät tarvi siän seuraa. Pienet lapset ei isää kiinnosta kun täytyy vahtia ja leikkiä ja maksella asioita.
Kunlapset ovat 18 v ja asuvat jo omillaan niin ei tarvimaksaa mitään eikä hakea eikä vahita.. voi vaan viettää aikaa ja lähtä kun huvitttaa.
Miehet ei kiinnostu lapsisa silloin kun he tarvii isää ja tarvii rahaa.
Siksi mies jättää lapset exälleen joka maksaa ja hoitaa. Miehelle lapset ovat kuluerä ja haitta. Aikiset lapset ovat kivoja kun he maksavat isän känniillat ja kuskaa.
Luonnossa pennut seuraa emoa kunnes itsenäistyy.
Se on kai ihmiselläkin se tavallisin ja luonnollisin tapa. On kuitenkin tilanteita joissa äiti ei voi, halua tai saa lasta huostaansa. Kuka tietää toisen vieraan ihmisen taustat ja motiivit, pääasia että lapsella on kaikki hyvin ja tuntee olevansa turvassa.
Muuten - ajatelkaapa tilannetta missä pari eroaa, ja nainen sanoo ettei halua lapsia luokseen! Mikä huuto siitä nousee!! Varjelkoot sitä huoraa ja lutkaa ja ties mitä!
Mutta jos isä tekee saman, niin "onhan se ikävää" ja "voi voi kun se lapsi sen isänkin tarvitsisi".
Minun nykyisellä miehelläni on kaksi lasta edellisestä liitosta. Tyttö ja poika. Molemmat jäi äidin tahdosta äidille, isällä tapaamiset. Kun poika täytti 11 vuotta, hän marssi lastensuojeluun ja ilmoitti että haluaa muuttaa meille! Niin kävi lopulta, että poikaa kuunneltiin ja sai muuttaa! Itsellä saman ikäinen poika joten nyt ollaan sitten niin "veljekset". Äitinsä luokse ei mitenkään hinkua mennä, välit kyllä on kuten siskoonsa.
Vaikka elämme sivistyksessä, lienee biologiaa vaikea päästä pakoon. Pakko myöntää, että minulla miehenä ei ole samoja luontaisia resursseja hoitaa lasta kuin monella naisella. Tämä elämä ei käytännössä ole naistenlehden satua tasa-arvoisista vanhemmista, vaan kyllä äiti on yleensä tärkeämpi.
Ja ei, en siis ole itse "hylännyt" lastani tai viikonloppuiskä eli tämä ei ole siinä mielessä puolustuspuhe.
Mutta voi käydä niinkin, että lapselle se isä muodostuu jonkinlaiseksi ihannehahmoksi, kun lapsi asuu äidin kanssa ja käy isällään vain sen kaksi viikonloppua kk. Sen viikonlopun ajan isä jaksaa olla lapsensa kanssa (jos jaksaa, kaikki ei kyllä jaksaisi sitäkään) ja olla tälle mukava kaveri. Sen viikonlopun aikana isä ei patista läksyjen lukuun eikä ole yleensäkään tekemisissä lapsensa kouluasioiden kanssa. Isä ei silloin pese lapsen pyykkejä eikä vaadi tätä osallistumaan mihinkään kodin töihin, ruokakin haetaan pizzeriasta tai Hesburgerista, ei ole tärkeätä mennä nukkumaan ajoissa, koska seuraavana päivänä ei ole koulua. Isä istuu lapsen kanssa pelikoneella vaikka aamusta iltaan (sekin on nähty nimittäin) tai isä lähtee viikonlopuksi lapsen kanssa vanhemmilleen, onhan lapsen mummoa ja pappaakin nähtävä, tietenkin. Siellä onkin mukavaa viettää aikaa, iskä voi vaikka lähteä illalla kapakkaan, kun lapsi on siinä mummolassa (tämäkin siis nähty). Eli sellainen kiva viikonloppuisä.
Sitten nähdään niitä näytelmiä, missä murrosikäinen lapsi kiukuttelee äidilleen ja ihannoi isäänsä, isä se on niin ihana ihminen ja äiti tollanen pee. Äiti kun yrittää jotain kasvatustakin lapselle antaa.
Moniko avioero-isä käy lapsensa koululla vaikkapa vanhempainilloissa tai muuten tapaamassa opettajia, on ylipäänsä aktiivisesti kiinnostunut lapsen asioista? Kyllähän heitäkin aivan varmasti on, mutta epäilen, että ei enemmistössä. Hoitakoon äiti, kun sillä on ne paremmat luontaiset resurssit vai mitä ne oli.
Vähän tämmöistäkin näkemystä tässä.
Äiti on luontainen emo,mutta hän voi myös jättää ei hyljätä. Minulle jäi kaikki enkä pitänyt ihmeenä,koska olen ollut se äiti- ja isähahmo heille. Äitille riittää kun on puhelinyhteydessä lapsiin tai nuoriahan he jo ovat . Että älkää äidit yleistäkö ,joskus isä vaan on se turva ja tuki. Koittakaa välttää katkeruus ja viha.
"kun lapsi asuu äidin kanssa ja käy isällään vain sen kaksi viikonloppua kk."
Jos lapsi käy isällään 2 vkl/kk se ei ole "vain".... tiedän koko joukon isiä, jotka eivät halua lasta/lapsia luokseen koskaan. Lapset kun syövät... eli kuluttavat rahaa sekä iskän hermoja. Lapset eivät ole hiljaa nurkassa tekemättä mitään, vaan vaativat isän huomiota. Se on monelle liikaa.
Joo, meneehän se välillä noinkin päin. Aika harvoin.
Sääli sinänsä, että lastenne äiti on hyljännyt lapset. Sellaisesta voi lapset saada pahatkin traumat. Hyvä kuitenkin, että lasten äiti soittelee ja teillä ei viljellä katkeruutta ja vihaa!
Meneehän se ,mutta saa kynsiä päätä ruvelle. Ei se helppoa ole kasvattaa ,osata kasvattaa. Rahaa ei jää omaaan elämään ja jäähän se elämöttä,vaan paremi jos saa terveitä yhteiskunrakelpoisia. Olen ajatellut ,että kyllä he palkitsevat kun on aika toisippäin. Vaan säälittää,miksi näin niinkui Taiska laulaa.
Nykyisin on vallalla yhteishuoltajuusajatus, joka on kyllä paras vaihtoehto, jos kummatkin vanhemmat toimivat lapsensa parhaaksi. Lapsi tarvitsee sekä äitiä ja isää. Minusta on myös aivan upeaa toimintaa niiltä vanhemmilta, jotka havaitsevat olevansa tavalla tai toisella mahdottomassa tilanteessa lastensa huoltamisen suhteen, että antavat huoltajuuden toiselle vanhemmalle on se sitten äiti tai isä. Äidit, jotka huoltajuuden luovuttavat isälle niin joutuvat yleensä enemmän joidenkin, vanhakantaisimpien ihmisten tuomitsimiksi. Itsekin muistan yhden entisen tuttavan kovin sanoin arvostelleen äitejä, jotka lapsensa "noin hylkäävät" huonoiksi ihmisiksi.
Taitaa olla yleensä prosentuaalisesti niin että jäävät äidilleen. Tokihan poikkeuksia on ja mitä pidemmälle yhteiskunta elää niin uskoisin et nää poikkeukset lisääntyy.
Minulle jäi poika asumaan kun exä muutti asumaan äitinsä kanssa 30km päähän.
Sai poika itse päättää ja koulu ja kaverit vaikutti myös asiaan. ero kesken? mitään elatusapua en aatellut kinuta me pärjätään pojan, koiran ja kissojen kanssa niinkuin pärjätään. yritän tehdä töitä ja ottaa pojan huomioon, äiti lupasi vaatteita kustantaa.
ottaa kyl lapsilisän, en ole sitäkään vaatinut.
En mä lastani oo sen takia tehnyt et siitä rahaa saisin vaan kasvattaakseni siitä ihmisen joka osaa ajatella omalla järjellään asioita.
Onhan kaikki kesken mutta sanotaan että kunhan tän kaiken kestän ja saa hoidettua niin olen entistä vahvempi ihminen henkisesti.
Luonteesta se kaikki eniten kiinni on toiset haluavat kinuta kaiken mitä irti saavat ahneuksissaan. mitä se hyödyttää ei se näissä tuskanpuuskissa mitään auta.
OLen aina ollut sen verran itsenäinen luonteeltani että apua en pyydä tarjoan kyllä jos joku tarttee mutta itse menen läpi vaikka harmaan kiven.
kaikkea hyvää teille kun palstaa luette. pärjäilkää.... niin minäkin yritän!!
Aikoinaan korkeimmassa oikeudessa asti riideltyään ns. isämme sai huoltajuuden. En halunnut asua kummankaan kanssa, vaan silloisessa kodissamme. Ns. äitimme jäi siihen myös asumaan, mutta me lapset vastasimme pääosin arjen pyörittämisestä.
Olimme niin nuoria, ettemme saaneet töitä, vaan sosiaalihuollosta piti hakea rahaa elämiseen. Ns. äitimme ei sairauden takia kyennyt jatkuvaan työntekoon ja ns. isämme ei osallistunut elämäämme mitenkään.
Että on sitä ennenkin pärjätty ilman ns. vanhempien apua tai ylipäänsä minkäänlaista tukea!
Noinhan se menee vieläkin aika usein. Ei niistä vain puhuta.
Omat vanhempani elivät yhdessä, me lapset siinä mukana lapsuutemme. Isä oli käytännössä aina töissä, tai harrastuksissa. Paitsi viikonloppuisin. Äiti oli myös töissä ja hoiteli kotityöt. Lasten tehtävä oli pysyä poissa tieltä ja olla sotkematta paikkoja, myöhemmin hoitaa koulutehtävänsä ja harrastuksensa itse. Siihen aikaan ei ollut tapana viettää lasten kanssa laatu- eikä paljon muutakaan aikaa. Kävimme kyllä perheen kanssa sunnuntaikävelyllä ja katsomassa mummoani vanhainkodissa vuositolkulla :). Enpä enempää kaivannutkaan.