Ihannenainen

Olen tämän sanonut jo ennenkin mutta kerrataan vielä kun tulin juuri lenkiltä:

Minun ihannenaiseni liikkuu !!

Vaatteilla ei ole väliä, ulkomuodolla ei ole väliä, vauhdilla ei ole väliä, tavalla ei ole väliä... Riittää että nainen liikkuu ja sitäkautta pitää itsestään huolta. Itsestään huoltapitäminen ei tarkoita että pitäisi olla missin mitoissa eikä sitä että liikunnasta tulee pakkomielle. Vaan että liikkuu pitääkseen itsensä ja elimistönsä kunnossa.

Liikkuva nainen on aina ilo silmälle. Juuri äsken tuli kaksi tuulipukunaista vastaan jotka kävellessään puhuivat niin että ilo tarttui minuunkin. Sitten yksi juoksutrikoissa oleva "isompi tyttö" joka yllätyksekseni hipsutti niin pientä ja kevyennnäköistä gasellin askelta että lumesta tuskin lähti ääntä. Pari koiran ulkoiluttajaa joista toisella vyötäröflexi. Ja sitten pari tavallista naista peruskunto lenkillä.

Kaikki heistä olivat minulle ihannenaisia. Minä kunnioitan heitä kaikkia ja heidän. Toki juoksutrikoot ovat minusta seksikkäitä. Takapuolen tärähtely polkypuöräillessä on mitä suloisin näky. Tai jos kävellessä rinnat liikkuvat sivusuunnassa. Nämä miellyttävät minua. Mutta eniten minua miellyttää liikkuva nainen.

Kiitos kaikille jotka ovat liikkuneet ja/tai tulevat liikkumaan.
3108
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

:) samaa mieltä

Äänestä

Kauniisti kirjoitit. Hymyilin lukiessani. Voi, kunpa kaikki me osattais olla yhtä positiivisia!

Äänestä

Aivan ehdottomasti samaa mieltä! Juuri tänään lenkillä ajatteli ihan samaa asiaa. Liikkuvat ja liikunnasta nauttivat naiset ovat tämän valtakunnan suola, sokeri ja kakun koriste. He ovat todellisia ihannenaisia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1813 kirjoitti:

Olen tämän sanonut jo ennenkin mutta kerrataan vielä kun tulin juuri lenkiltä:

Minun ihannenaiseni liikkuu !!

Vaatteilla ei ole väliä, ulkomuodolla ei ole väliä, vauhdilla ei ole väliä, tavalla ei ole väliä... Riittää että nainen liikkuu ja sitäkautta pitää itsestään huolta. Itsestään huoltapitäminen ei tarkoita että pitäisi olla missin mitoissa eikä sitä että liikunnasta tulee pakkomielle. Vaan että liikkuu pitääkseen itsensä ja elimistönsä kunnossa.

Liikkuva nainen on aina ilo silmälle. Juuri äsken tuli kaksi tuulipukunaista vastaan jotka kävellessään puhuivat niin että ilo tarttui minuunkin. Sitten yksi juoksutrikoissa oleva "isompi tyttö" joka yllätyksekseni hipsutti niin pientä ja kevyennnäköistä gasellin askelta että lumesta tuskin lähti ääntä. Pari koiran ulkoiluttajaa joista toisella vyötäröflexi. Ja sitten pari tavallista naista peruskunto lenkillä.

Kaikki heistä olivat minulle ihannenaisia. Minä kunnioitan heitä kaikkia ja heidän. Toki juoksutrikoot ovat minusta seksikkäitä. Takapuolen tärähtely polkypuöräillessä on mitä suloisin näky. Tai jos kävellessä rinnat liikkuvat sivusuunnassa. Nämä miellyttävät minua. Mutta eniten minua miellyttää liikkuva nainen.

Kiitos kaikille jotka ovat liikkuneet ja/tai tulevat liikkumaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu