Krista on kuulemma sinut peilikuvansa kanssa, hyvä jos on, mutta minusta ei ole ihan kauhean vaikea olla sinut Kristan peilikuvan kanssa. No kriteerejähän on tiukkoja ja löysempiä.
Entäpä te oletteko te peilin kanssa sinut?
Itse en uskalla peiliin katsella, sen verran pelottaa. Pitäisi oikeastaan hävittää kaikki peilit ja karttaa paikkoja missä peilejä on. Mihin niitä muka tarvitaan, itsensä arvosteluunko?
Krista on silti oikeassa, olisi hyvä olla sinut oman kuvansa kanssa. Silloin hyväksyy sen mitä on eikä tarvitse muuta tilalle. Eihän se kuitenkaan ole mahdollista saada uutta nahkaa päällensä ja mitä se muka hyödyttäisi. Sama tyyppi katselee kuitenkin siellä ja voisi olla vieläkin vaikeampi sopeutua itseensä.
Jos kaikki olisivat sokeita niin olisi mielenkiintoista "nähdä" ketkä hakeutuvat kenenkin seuraan. Ulkonäöllä ei olisi mitään merkitystä, mutta sillä kuka olet ja mitä puhut olisi merkitystä.
Nousisiko raha suurimmaksi merkityksesi vai valta. Olisiko sillä kuka olet kaikkein vähiten merkitystä vai sillä ei olisi mitään merkitystä.
Ihmisethän haluaa ajatella että heistä pidetään siksi koska he ovat olemassa.
Jos pitäisi sinusta vain siksi että sinulla on iso kalu tai isot rinnat, se olisi paha. Vaikka todennäköisempää kuitenkin on että ihmisistä pidetään vain heidän ulkoisten seikkojen perusteella.
Senhän näkee jo miehistä kun akka tulee siihen ikään ettei kuvasta erotu enää sama henkilö kuin nuorena, niin vaihtoon meni. Vaikka niin rakastuneita oltiin.
Naisilla ihan sama juttu. Miehen kanssa ollaan siihen asti kunnes vaikeudet tulee sitten on vaihto edessä.
Rakkaus on pinnallista, se on vain huume jota kaivataan siksi että se saa paremmalle tuulelle. Vierotus oireet on kuin huumeriippuvaisella.
Jos olet julkkis niinkuin Kristakin hänestä on mukavaa kun joku puhuu hänestä, hyvää tai pahaa. Kunhan on huomion keskipisteenä. Kaikista julkkiksista ei puhuta, he ieivät kaipaa julkisuutta ehkä. Krista vaikko sanoo olevansa sinut peilikuvansa kanssa ei taida olla kuitenkaan sinut itsensä kanssa.
Hän haluaa huomiota mutta ei hyväksy huonoa huomiota. Mutta sehän on mahdoton ajatus että kaikki tykkäisi kaikista.
Jos perustaa oman arvonsa toisten arvostelulle silloinhan ei ole sinut sen kanssa mitä on.
Jos olet ruma olet paha ihminen jos olet kaunis olet varmasti hyvä ihminen.
Jos haukkuu kaunista se on rikos, jos haukkuu rumaa kaikki yhtyy siihen.
Jos olet kaunis saat työpaikan vaikka et osaisi, et haluaisi, et edes sopisi siihen työhön. Tarjotaan enemmän palkkaa vaikka et olisi edes sen arvoinen.
Jos olet ruma sinulle ei tarjota työtä vaikka osaisit, vaikka kuinka haluaisit, vaikka kuinka pitäisit hakemaasi työtä itsellesi sopivana.
Joudut taistelemaan olemassaolostasi joka ikinen päivä vain sen takia että olet ruma.
Riittääkö olemassaoloon vain se että olet mikä olet. Ainakin se tehdään toisille helpommaksi kuin toisille.
Krista vaikka onkin hieno juttu että olet niinkin tyytyväinen itseesi kuin olet ei se tee oikeastaan minkäänlaista vaikutusta minuun.
Se tekee minuun vaikutuksen että olet tekemässä selkeästi itsellesi sopivaa työtä osaat laulaa.
Silloin kun teet sitä sillä ei ole mitään merkitystä miltä näytät peilin kautta.
Voit uppoutua siihen mitä teet, välittämättä siitä mitä mieltä muut sinusta ovat.
Silloin olet rehellisesti sitä mitä olet.
Siihen kun pystyy niin ainakin minä ihailen sitä kykyä.

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.