Satavuotiasta isänmaata juhlitaan monin eri tavoin. Esimerkiksi uskonnollisille yhdistyksille on 100-vuotisjuhlan kunniaksi jaettu sitä varten rahaa, että käännyttävät köyhien maiden kansalaisia omaan uskoonsa. Sitä sanotaan hienommalla termillä kehitysavuksi. Valtio on myöntänyt rahat, mutta jakajan nimeä ei hienotunteisuussyistä mainita. Suomen köyhille ei tipahda juhlan kunniaksi minkäänlaista pottia, mutta hehän saavat toki olla mukana Itsenäisyypäivän juhlissa edustajansa välityksellä.
Miksi 100-vuotias isänmaa petti köyhät?
taaltapesee
0<50
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.