Aktiivinen akun lataus ja akun kestoikä?

latausta

Tietenkin auton laturi lataa aina ajossa akkua, mutta miten on ns. älylatureiden aktiivinen käyttö, eli riskeeraako sillä olla akun ikää laskeva vaikutus?

Tuli mileen kun on nyt vuosia ollut auto vähällä pätkäkäytöllä (harvemmin pidempiä matkoja), joka ei tahdo ehtiä akkua kunnolla ladata sen varaus laskee latauskuntoon. Auton laturi on mitattu ja ainakin se on ok.

Tämän seurauksena akku on normikäyttöä useammin CTEK:n avustamana latauksessa. Tokihan ko. akulla alkaa nyttemmin jo olla hieman ikääkin, mutta ensimmäinen lataustarve oli jo noin akun 1-1.5 vuoden iässä.

Ps. Tusota tulikin mieleen , että pitäisi kait jokin yleismitari hommata, että voisi tarkistaa akun varaustilan aika ajoin, sillä pari koleme kertaa on auton jäänyt käynnistymättä akun hiipumisen vuoksi.

Muistaakseni tuolla CTEK:llä on myös lisävarusteena kojetauluun asennettava mittari tai merkkivalot lataustasoa ilmoittamaan, mutta sellaiselle vain tulisi löytää luonteva paikka. Ennenvanhaanhan autoissa oli pieni sarja erilaisia analogisia mittareita auton perustoiminnoista kertomaan, jotka sitten näki jo nopealla vilkaisulla.

11

2552

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samaa...vaivaa

      Minulla on myöskin CTEK 3600, akkuliikkeessä sanoivat ettei sillä tahdo saada akkua täyteen, sen olen itekin kokenut, mutta onhan se parempi kuin ei mitään. Ja mitä tulee CTEKin led-valoihin joka näyttää akun jännitteen, minulla on sellanen kytkettynä akkuun, aina kun takakontin avaa niin punaista se tahtoo vilkuttaa yön jäljiltä.
      Minullakin on aika pienet noi ajot niin eihän se akku tahdo kunnolla lataantua.

      • latausta

        "Minulla on myöskin CTEK 3600, akkuliikkeessä sanoivat ettei sillä tahdo saada akkua täyteen, sen olen itekin kokenut, mutta onhan se parempi kuin ei mitään."

        Tuo kuulostaa oudolta, sillä ammattilaisetkin käyttävät CTEK:n tuotteita. Joillakin korjaamiolla noita latureita on seinissä kiinni ollakseen valmiiksi käytetteävissä.

        Joillakin tuo laturi on ruuvattu autoon kiinni akun tuntumaan tai tallin seinään ja sitten pikaliittimellä auton voi laittaa vaikka Tahaimaan 2-3 kk:n talviloman ajaksi tallissa kaiken aikaa kiinni laturiin, jolloin laturi pitää optimaalia tasoa yllä.

        Itsellä ns. peruslaturi ei tahtonut tuota akkua kunnolla ladata, mutta CTEK MXS 5.0 kylläkin. Olen käyttänyt syväpurku-moodia kerran vuodessa ja muutoin normi-moodia.

        Yep, CTEK:n indikaattori olikin tuo liikennevalo-malli. Muistelin virheellisesti että olisi ollut saatavilla myös perinteinen analoginen mittari.

        Lisätarvikkeet: http://smartercharger.com/accessories/


      • latausta

        "Ja mitä tulee CTEKin led-valoihin joka näyttää akun jännitteen, minulla on sellanen kytkettynä akkuun, aina kun takakontin avaa niin punaista se tahtoo vilkuttaa yön jäljiltä."

        Talvi ja akku. Mulla on kanssa autossa akku takapaksissa ja se ei siksi moottorin ansiosta ajossa edes lämpene.

        Ollut mielessä, että pitäisi laittaa jokin lämpöeristys akulle, joskaan sen alle (olisi yksi tärkeä alue) ei juuri mahdu edes 10mm tyroksia kun akku nousisi matalasta tukikaukalostaan ylös. Tyroksi muutenkin murenee helposti kolhuista, mutta ehkä jostakin muusta eristelevystä voisi jotakin kehitellä mittojen mukaan.


      • mites-amg

        Oletko käyttänyt ctekissä sitä lumihiutaleasentoa, missä on korotettu jännite.
        Tuntuu ainakin lataavan akun täyteen. Akun eriteenä voisi käyttää vaikka retkipatjaa tai vanhaa joogamattoa, mikä on halpaa ja siitä saa hyvin palasia.
        Kun lataa useasti akun täyteen, niin sille tulee pitkä ikä. Auto-matti 4 A latasi asuntovaunussa samaa polakkiakkua yli 9 vuotta, joten kesti tosi pitkään.


      • latausta
        mites-amg kirjoitti:

        Oletko käyttänyt ctekissä sitä lumihiutaleasentoa, missä on korotettu jännite.
        Tuntuu ainakin lataavan akun täyteen. Akun eriteenä voisi käyttää vaikka retkipatjaa tai vanhaa joogamattoa, mikä on halpaa ja siitä saa hyvin palasia.
        Kun lataa useasti akun täyteen, niin sille tulee pitkä ikä. Auto-matti 4 A latasi asuntovaunussa samaa polakkiakkua yli 9 vuotta, joten kesti tosi pitkään.

        Tuo lumihiutale-moodi on tarkoitettu kylmissä oloissa lataamiseen ja aapisen mukaan -20°C -> 5°C.

        Kumpikin moodi, vakio ja tuo kylmä, on myös AMG-akuille ja tämä edelleenkin laturin aapisen mukaan.

        Eristykseen voisi olla hyvä myös polyuretaani-levy http://www.pueristeet.fi/pu-eristeet/ joita saa eri paksuisina paloina ja on tiiviimpää eli ei niin herkästi murenevaa kuin styroksi. Sitten vain siisti teippaus.

        Ps. Eilen varmuudeksi latasin akun vaikka sen tirkitysikkunassa olikin normaalin latauksen vihreä väri (mene mustaksi kun lataus lopuillaan). Noin kuuden tunnin kuluttua kun kävin katsomassa niin lataus oli täysi, liekö ollut jo hieman aiemminkin.


    • akkulatureista

      Pienitehoinen älylaturi ei lyhennä akun käyttöikää lainkaan, vaan pienitehoinen älylaturi nimenomaan pidentää akun käyttöikää. Älylaturi ei päästä akun sisäistä akkuhappoa/akkunestettä kiehumaan. Älylaturi on myös siitä mukava että sen voi vaikka unohtaa kuukauksikin lataamaan akkua, eikä älylaturi siltikään lataa akkua pilalle.

      Itse lataan autoni akkua 1-2 kertaa kuukaudessa, koska ajan nykyään melko vähän, minkä seurauksena ilman lataamista, ajamista autoni 70Ah/570A akun jännite laskee 2 viikon kuluessa 12.7v>12.4v. Pakkasilla 12.7v>12.33v. Akkulaturina on muutaman vuoden vanha Defa Smartcharge 4A, muuten hyvä akkulaturi mutta huonona puolena tässä Defa Smartcharge 4A akkulaturissa on se ettei se pysty lataamaan akkua ulkona yli -20c pakkasilla.

      Pikalataus on se mikä lyhentää akun lyhentää, tällaiset pikalaturit ovat yleensä teholtaan yli 10A. Nämä pikalaturit saavat akun sisäisen akkuhapon/akkunesteen kiehumaan, jolloin akun kotelo lämpenee melkoisen paljon.

      Myös akun liian pitkäaikainen lataaminen perus akkulaturilla lyhentää akun käyttöikää, koska tavallinen "ei älykäs" akkulaturi ei osaa lopettaa lataamista akun latauduttua täyteen. Tietenkin ylilataamiselta voi välttyä kun ottaa sopivassa ajassa perus akkulaturin pois käytöstä. Mutta ainahan tässä on se riski että henkilö saattaa vahingossa unohtaa akun laturiinsa.

      • akkulatureista

        "Pikalataus on se mikä lyhentää akun käyttöikää, tällaiset pikalaturit ovat yleensä teholtaan yli 10A. Nämä pikalaturit saavat akun sisäisen akkuhapon/akkunesteen kiehumaan, jolloin akun kotelo lämpenee melkoisen paljon. "


      • latausta

        "Pienitehoinen älylaturi ei lyhennä akun käyttöikää lainkaan, vaan pienitehoinen älylaturi nimenomaan pidentää akun käyttöikää. Älylaturi ei päästä akun sisäistä akkuhappoa/akkunestettä kiehumaan."

        Yep, nyt tulikin mieleen lukeneni tuosta joskus aiemmin.

        "Älylaturi on myös siitä mukava että sen voi vaikka unohtaa kuukauksikin lataamaan akkua, eikä älylaturi siltikään lataa akkua pilalle."

        Älylaturi on tarkoitettukin myös tuollaiseen ylläpitolataukseen, vaikkapa moottoripyörän akku talviteloilla ymv. tai jos lähtee muutamaksi kuukaudeksi talvehtimaan jonnekin etelään, niin voi laittaa autonsa akun tuollaiseen pitkään ylläpito-lataukseen.

        Olen siinä käsityksessä, että mm. nuo CTEK:n laturit ovat teknisestikin turvallisa, eli ei liene juurikaan riskiä ongelmista tai onnettomuuksista tuollaisessa pitkässäkään ja ei-valvotussa ylläpitolatauksessa.


    • hellalla

      Smart 4a laturissa käsketään agm akku ladata lumihiutale asennossa.Mihin tällainen väittämä mahtaa perustua sillä itse olen siinä ajatuksessa että agm akku ei tarvi eikä edes ole hyväksi ladata suuremmalla jännitteellä kuin nesteakku sillä agm ei tarvi edes hapon kerrostuman poistamista kuten perus akku.

    • Anonyymi

      Laitoin nyt Defa Smart Chargerin 4A auton konepellin alla oleviin latausliittimiin kahden viikon Portugalin matkan ajaksi. Kävi mielessä, että olisiko pitänyt kytkeä päälle vasta paluun jälkeen mutta päätin luottaa älylaturin toimintoihin. Minusta jotenkin tuntuu siltä, ettei tuota 14,7 V nappia kannata käyttää latauksessa silloin kun auto seisoo lämpimässä tallissa. Ostin Aditasta tupakansyryttimeen laitettavan mittarin. Siitä näkee kätevästi muutamassa sekunnissa montako volttia akussa on latausta jäljellä. Sen lukemat pomppaa ihan miehekkäisiin volttilukemiin jos sen antaa olla paikallaan ajon aikana.

    • Anonyymi

      Eihän sitä akkua tulee latailtua kesäaikana, sillä ajoaika on sentään se 15 min,
      mikä riittää lataukseen niissä olosuhteissa.
      Talvella kuitenkin olen kovilla pakkasilla lataillut pari kertaa talvessa, sillä
      lataus jää helposti vajaaksi lyhyollä marketmatkoilla.
      Tuolloin käytän aina sitä "lumihiutaleasentoa" millä lataus onkin tehokasta
      ja kuittaa varmaankin riittävästi jännitehäviöitä.
      C-TEK tuntuu välillä reistailevan juuri latauksen valintakytkimen osalta,
      jolloin joutuu painelemaan sitä kynnellä vain toisesta reunasta.
      Tätä samaa oli valitellut netissä joku muukin laturin ostanut.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olet toisen kanssa

      ...ja minä yhä vain sinua kaipaan. Tiedän ettet ole onnellinen siellä. Älä hukkaa aitoa onnea ja rakkautta hukkaan vain
      Ikävä
      224
      1576
    2. Näytit taas lihoneen.

      Tynnyri se vaan kasvaa.
      Ikävä
      29
      1413
    3. Kuka teistä on paras nainen

      A-nainen? J-nainen? K-nainen? M-nainen? S-nainen? Vai kenties joku muu...? 😊
      Ikävä
      61
      1279
    4. Immu otti pataan

      Olen pettynyt, hänen piti viedä Stagalaa kuin litran mittaa - mutta kuinka kävikään? Voi hemmetti sentään.... Ääääääh!
      Kotimaiset julkkisjuorut
      71
      1259
    5. Onko jotain mistä

      Olet huolissasi kaivattusi suhteen?
      Ikävä
      78
      1204
    6. Osaako joku selittää tätä

      Että miksi mulle on joka toinen ventovieras ihminen tyly ainakin ilmeillään ja eleillään?
      Ikävä
      76
      1189
    7. Jos me joskus nähtäisiin

      niin ei kai sen vielä tarvitsisi merkitä sen enempää? Ja voihan olla ettei kumpikaan enää siinä vaiheessa edes haluaisi
      Ikävä
      103
      1173
    8. Koska vietät

      Yhteisen yön kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      54
      998
    9. Lesken uusi

      Onko totta että puolangan kunnalla töissä ollut mies joka kuoli niin sen vaimolla jo uusi lohduttaja. Pitäneekö paikkans
      Puolanka
      18
      972
    10. Persun suusta:"Köyhät on luusereita ja ansaitsevat köyhyyden"

      Ministeri Juuston apulainen näin uhoaa. Mitäs siinä. Kyllä on jo tiedetty muutaman vuoden hallitustyön pohjalta että per
      Lieksa
      177
      865
    Aihe