Katsokaapa A-talk tänään 19.1. Aiheena "Kuinka tehdä 50-vuotias haluttavaksi työmarkkinoilla?"
Varmaan tulee vinkkejä nuoremmillekkin.
Varmaan tulee vinkkejä nuoremmillekkin.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 12
Vanhimmat
50-vuotias pärjää työmarkkinoilla, jos ei koko ikäänsä ole ollut samoissa hommissa. Työkokemushan mitataan sillä, montako erilaista tilannetta on työelämässä tullut eteen, ei virkavuosina. Jos joka päivä on tehnyt samoja asioita samoilla rutiineilla niin vaikea sitä on 50-vuotiaana työllistyä, jos työkokemus on käytännössä sama kuin olisi tehnyt töitä muutaman kuukauden.
Olen koko ajan vakuuttanut täällä, ettei me vanhat olla mitään sekundakamaa.
Katsotaan nyt, mitä ohjelmassa tulee esiin, tarvinnee kommentoida huomenna.
Syy miksi 40 ei ole haluttava työmarkkinoilla on hyvin yksinkertainen. Se syy ei löydy työntekijän taidoista, vaan lainsäädännöstämme.
Meidän lakimme on sellainen, että työnantaja on velvollinen maksamaan työntekijän sairastuessa tämän sairastamisen. Koska 40 alkavat sairastua useammin, ei heitä kannata pitää töissä kun nuori ja varmasti terveempiä on saatavilla.
Jos haluamme 40 ikäisten pysyvän töissä ja pääsevän töihin, tarvitsee vain muutta tuo laki niin, että työnantajan velvollisuus ei ole maksaa sairastuneen työntekijänsä sairauslomaa ja eläkettä, josta saattaa syntyä monen vuoden suuri kustannus työnantajalle, koska maksamisvelvollisuus säilyy kunnes sairastunut työntekijä on eläkeiässä ja pääsee sitten eläkkeelle.
Jokainen voi ajatella olevansa työllistäjä ja kysyä itseltään, otanko töihin nuoren työntekijän, joka osaa jotakin, mutta pysyy luultavasti terveenä. Vai otanko/pidänkö työntekijän, jolla on vahva ammattitaito, mutta joka tulee tosi kalliiksi jos hän sairastuu.
Kolmas vaihtoehto, jota meillä ei ole olemassa, olisi seuraava. Ottaisitko/pitäisitkö työntekijän, jolla on vahva ammattitaito ja jos hän sairastuu, hänen sairauskulunsa ja eläkkeensä maksaisi Kela, yhteisesti kerätyistä rahoista.
"Jos haluamme 40 ikäisten pysyvän töissä ja pääsevän töihin, tarvitsee vain muutta tuo laki niin, että työnantajan velvollisuus ei ole maksaa sairastuneen työntekijänsä sairauslomaa ja eläkettä, josta saattaa syntyä monen vuoden suuri kustannus työnantajalle, koska maksamisvelvollisuus säilyy kunnes sairastunut työntekijä on eläkeiässä ja pääsee sitten eläkkeelle."
Nyt hieman liiottelet.
Palkanmaksuvelvollisuudesta sovittu työsopimuslaissa ja työehtosopimuksessa. Yritys saa, jos maksaa palkkaa, työntekijän kelan osuuden korvauksena.
Siirtyminen tuohon kelan malliin ei poistaisi ongelmaa, koska silloin firmat joutuisivat enemmän rahoittamaan Kelaa verojen muodossa.
Kelahan sen maksaa nytkin. Eli firmat eivät joutuisi maksamaan yhtään enempää kuin nyt maksaisivat. Kelan piikkiinhän suurin osa työkyvyttömyyseläkkeistä kaatuu nykyisinkin kun firmat pistävät pihalle ne jotka todennäköisesti sairastuvat eli 40 . Siinä samalla katoaa paljon ammattitaitoa myös.
Jos firmat eivät joutuisi maksumiehiksi näissä vuosia kestävissä eläkemaksuissa, ne uskaltaisivat palkata/pitää 40 .
Ei kai ole kenenkään etu, että firmat joutuvat maksamaan työntekijän eläkkeen siihen saakka kun hän pääsee kansaneläkkeelle? Jos työntekijä sairastuu 52 vuotiaana ja joutuu eläkkeelle, niin firma joutuu maksamaan eläkettä 13 vuotta, mikä on lähes sama kuin sen työntekijän palkka, eikä saa työsuoritusta siitä.
Nyt ne eivät maksa, mutta irtisanovat 40 . Sairaiden eläkkeen sijasta maksamme veroina siis työttömyystukia ja työttömyyseläkkeitä.
Jos Kela siis maksaisi kaiken, ihmiset voisivat työskennellä 62-68 vuotiaiksi. Siitä huolimatta Kelan sairaus rahoja ei menisi yhtään enempää kuin nykyisinkään. Eläke- ja työttömyystukirahoja kuluisi taas vähemmän. Eli tulisi säästöä sekä firmoille että ihmisille.
Jotta kansaneläkelaitoksen vastuita voitaisiin kasvattaa, pitäisi veroja muutamaksi vuodeksi korottaa tai muita menoja alentaa. Edellinen olisi tietysti järkevä, mutta mediat on niin helposti veronkiertäjien vietävissä, että käytännössä jälkimmäinen totetuisi. Parempi siis, että unohdetaan koko juttu.
Jokohan tuo nyt järkimiehelle selvisi miksi firmat eivät palkkaa ikääntyviä työntekijöitä?
Joko selvisi myös se miten yli 50-vuotiaan on vaikea työllistyä.
Toivottavasti järkimiehelle tuli järkeä työttömiä arvostellessaan.
Siis tässä yhteiskunnassa olisi paljon terävälle kirveelle töitä.
Viedäänkö kaikki työpaikat Kiinaan. Viedään vain ja sassiin, herrat mukaanluettuna.
Kertoisitko miksi vastuita pitäisi kasvattaa? Miksi veroja pitäisi korottaa jos firmojen velvollisuus rahoittaa vanhusten sairaudet ja eläkkeet poistettaisiin? Eiväthän firmat maksa nytkään näitä kustannuksia, vaan irtisanovat 40 jottei heidän tarvitse maksaa. Kela maksaa ne nykyisinkin. Miksi siis unohtaisimme jutun kun muuttamalla tuon lain pitäisimme 40 väestön työelämässä?
Kirjoitin a-talkin keskusteluun kommentin, että työllistyminen on mahdollista, jopa it-alalla.
Minusta nimenomaan meitä positiivisia esimerkkejä täytyisi tuoda esiin. Emme suinkaan ole kaikki niin vanhaan teknologiaan rakastuneita kuin se ohjelmassa haastateltu nainen ilmeisesti oli ollut, ei halunnutkaan oppia uutta. Muistan vastaavia tapauksia ja myös nuoremmissa n. 30-vuotiaissa entisestä työpaikastani.
Itse opettelin uutta koko ajan sitä mukaa kun se tuli tarpeelliseksi. Potkut sain vastaavasti kuin se nainen, kun vain syntymävuotta tuijotettiin.
Mutta työllistyin uudelleen, joskaan en vakipaikkaan.
Ehkä asenteita saataisiin muuttumaan, kun tuotaisiin esiin positiivisia esimerkkejä. Teeveeohjelmaan en itse välittäisi mennä. Sen sijaan olen useaan otteeseen tarjonnut aiheesta kirjoituksia lehtiin, toistaiseksi onnistumatta.
Ehkei myönteisiä esimerkkejä jostain syystä halutakaan tuoda esiin?
Se on sitä samaa vanhaa uusissa rumissa kuorissa. On erittäin turhauttavaa opetella samaa kamaa yhä uudelleen. "Osaatko J2RE:tä?" - no en mutta osaan Javaa ja osaan lukea. "Näsäviisaita emme kaipaa.. Seuraava!!".
Kyllähän minäkin pystysin yhtä hyvin töihin kuin 20 vuotta sitten, mutta niin vain on etten kelpaa.
Olen jo 59 vuotias ja terve kuin pukki ainkin tänäpäivänä. Huomisestahan ei kukaan onneksi tiedä.
Mitäs järkimies tähän sanoo, kun kukaan ei ota töihin vaikka haluaisi. Sen vain sanon, ettei pätkä-ja tukityöt kiinnosta.
Minä haluan kunnon työn. Olen yhtä arvokas kuin toisetkin työläiset.
Luulenpa, että tuossa A-talkissa se haastateltu nainen saattoi olla niitä, jotka ovat olleet saattamassa hautaan merkkipohjaisella käyttöliittymällä varustettuja sovelluksia. Niiden takaa kyllä voi löytyä mitä vain. Ainakin vielä viime vuonna oli käytössä sovelluksia, joista ei löydy edes tietokantaa, vaan pelkkiä peräkkäistiedostoja.
Jos niitten kanssa on ollut naimisissa, voi siirtyminen nykyaikaan olla iso porras.