henkistä väkivaltaako?

Lisäyksenä vielä että ennen muuttoa mies vielä tuli joskus yllättäen käymään (ei siinä mitään) minun luonani, mutta suuttui aina jossen ollut kotona ja kun olin ollut kaupassa ja kysyin että missä minä nyt muualla voisin olla, sanoi "no vaikka missä" . Hän on aina ollut jotenkin epäluuloinen ja tullut myös käymään työpaikallani.

Kerran kun hän oli tulossa luokseni ja oli soittanut kuulema (en ollut vastannut koska ei ollut näkynyt soittoa) Mies oli ihan raivona, ja sanoi mikä on niin tärkeää etten hänen puheluihin vastaa. No siinä jouduin näyttämään puhelutiedoista ettei puhelua oikeasti ole tullut, enkä keksinyt asia päästäni.

Ihan harmittaa kun nyt tulee mieleen kaikenlaista, mitä olin jo unohtanut (kun oli niin suhteen alkuaikoina) kun on välillä mennyt niin hyvin ja yhtäkkiä taas alamäki alkaa..... Mies suuttuu usein jossen tee kuten hän käskee. Ennen hän pyysi minulta asioita esim hiusten värjäys ja aina kiitti, kun muutimme yhteen hän sanoo "et sinä voi nyt lenkille mennä, sinun täytyy nyt värjätä minun hiukset" eli pyynnöt on muuttuneet käskyiksi ja vielä miehen aikataulun mukaan.

Olemme myös kerran ennen yhteenmuuttoa meinanneet erota sen takia kun olin mieheni seurassa baarissa vaihtanut nopeasti pöytää (kun näin kaverini) ja jutellut hänen kanssaan (hänellä oli mieshuolia). Mies sanoi että hänellä oli ollut muutenkin paska päivä ja halusi baariin ja minä en välittänyt hänen tunteistaan kun olin käynyt muuallakin kun hänen luona. Hän antoi minulle "toisen mahdollisuuden" vaikka itkin hänelle etten ymmärtänyt mitä olen tehnyt väärin. Kun myöhemmin hän puhui muutosta yhteen niin sanoin ettei kiirehditä kun vasta melkein erottiin, niin hätääntyi ( eli ei kuitenkaan olisi halunut eora?) En ymmärrä miestäni. Hän on edelleen se ihana ihminen ja hänessä paljon hyvää, välittää ja rakastaa, mutta kohtelee useasti nykyään kuin lasta ja kuin olisi herra talossa. Itse teen kotityöt aina ja pidän talon puhtaana, enkä saa edes päättää taulujen paikasta.. -_- vuokrakulut yms ruoka maksetaan puoliksi, vaikka miehellä on hyväpalkkainen työ, itse tällähetkellä työtön ja ahdistaa taloudellinen tilanne vielä kaiken päälle. Mitä minun kannattaisi tehdä? olen miettinyt pääni puhki :/

Lue oma kuvauksesi. Ajattele sen tulevan parhaalta ystävältäsi.
Minkä neuvon hänelle antaisit? Miten sellaista voi kestää?
Etkö tajua, että sinun on jätettävä tuollainen tyrannius?
Ei siinä ole kysymys suhteesta, vaan mies murentaa sinun omanarvontuntosi vahvistaen vallallaan omaansa. Etkö tajua vai sitäkö haluat?
Olet kohta raskaana ja vastuullasi on lastesi elämän pilaaminen!
Sinusta tulisi katkera marttyyri äiti, joka ei ole koskaan onnellinen.

Varsinaisen Unelmien Urpon sinä olet VALINNUT "rakkautesi "kohteeksi!

Tuolla Urpolla on niin paljon ongelmia että ellet sinä ole koulutettu ja kauan aikaa psykiatrin ammattia harjoittanut ammattilainen, olet todella VALINNUT itsesi haudattavaksi "rakkautesi" tähden hyvin, hyvin, hyvin!!! syvälle suohon!

Jos sinulla on yhtä ainutta toimivaa molekyyliä korviesi välissä, laskisit tuon Urpon menemään ja elämään juuri tavalla jota olet meille lukuijoille kuvaillut. Tuohon kaavaan EI sovi toista ihmistä.
Urpo on onnellisin aivan yksin, ehkä äitinsä jotenkuten sopii, mutta EI ulkopuolinen ihminen - mies eikä nainen.

Miksi sinulle ei kelpaa ongelmattomat ystävät? Miksi?
Miksi sinä haluat rautalangasta vääntämällä luoda itsellesi tragediaa? Miksi.
Onko elämäsi todella niin tyhjää että sitä täyttääksesi sinun täytyy hyväksyä aivan mitä tahaansa, valinnasta viis!?

Miksi et käyttäisi energiaasi lisäkoulutukseen ja hankkimalla samanaikaisesti pari tyopaikkaa. Tuo veisi sinua eteenpäin ja saisi aivosi täysin eri radoille. Väärän tragedian luomisen sijasta.

Ei hyvältä näytä ja pahenee jatkossa. Mitkään tekemäsi aloitteet ei mene läpi, koska mies on narsistinen ja mustasukkainen. Noin pahaa en kokenut, mustasukkaisuutta kyllä. Emme jääneet yhteen ja hyvä oli. Mies petti ja minua syytti...
Menkää terapeutille yhdessä. Jotakin VOI aueta, jota vahvasti epäilen. Mies on epäkypsä. Luottamus puuttuu ja toistensa kunnioitus. Ne on hyvän liiton perusta.
Tosin en oikein ymmärrä, miksi haluat tyttöseurassa huvittelemaan? Itsellä jäi muut menot ihan omasta halusta. Molemmilla pitäisi olla mahdollisuus omiin harrastuksiin. Moitteet tai rajoittaminen ei kuulu parisuhteeseen. Luovimista ja yhdessä sopien, silloin sujuu. Vaatien ei kestä.
Olettekohan kumpikaan riittävän kypsiä parisuhteeseen?

Hei. Tuo kertoo paljon, että mies tulee huoneseen kun sä katsot telkkaria, ja ottaa kaukosäätimen ja vaihtaa asemaa.

Se ei tee sitä vahingossa tai ajattelemattomuuttaan, vaan täysin tahallaan. Usko se. Se haluaa näyttää sulle, että olet sille merkityksetön, siis sillä lailla että sun mielipiteistäsi sen ei tarvi välittää. Sitä se sulle haluaa viestittää tollasella käytöksellä.

Siihen kuuluu tuo kaikki muukin, se ettet saa laittaa haluamiasi juttuja seinille ja niin pois päin.

Siis juttuhan on niin, että sä kyllä olet sille merkityksellinen, mutta se ei halua näyttää sitä sulle, vaan päinvastoin yrittää koko ajan saada sut luulemaan, että sun tarpeesi ei ole sille tärkeitä etkä sä ole kauhean tärkeä sille muutenkaan.

Ja tota ei sitten kutsuta rakkaudeksi. Toi mies ei osaa rakastaa oikein, eikä opikaan sitä ikinä, koska sillä on narsistinen luonne. Sori, että käytin tuota sanaa, jota täällä usein arvostellaan, mutta se on kuitenkin täysin käypänen tässä tapauksessa.

Jos ton kanssa jäät elämään, se latistaa sut ajan kanssa kokonaan. Et ikinä tule pääsemään sen kanssa tasa-arvoiseen asemaan, vaikka mitä yrittäisit. Et tule olemaan sen kanssa onnellinen, vaikka kauheasti haluaisit. Olet niin kovasti siihen rakastunut ja yrität sovittaa sitä johonkin muottiin, mihin se ei mene. Kato kun just tollasen miehen kanssa olin naimisissa ja lopulta en osannut hengittääkään oikein. Aina sen pilkallinen olemus jossain kyyläämässä ja kummallinen vahtiminen kaikessa, en mäkään olisi saanut käydä edes äitini luona, kun eihän se voinut tietää, mitä siellä puhuttiin. Kun minunhan täytyi kuulua vain sille. En saanut olla enää kenenkään tytär enkä sisar enkä ystäväkään, vaan pelkästään vaimo. Saakelin ahdistavaa.

Yrität saada neuvoja että miten saisit sen muuttamaan käytöstään, mutta ystävä hyvä, ei se muutu!

Jätä se mies ja häivy kauaksi.

Jos hälytyskellot soivat niin lähde ennen kuin olet paksuna.

'Toinen sänky kotona' kuullostaa kummalta
Ei petä heidän 'rakastavaiset yhteisessä sängyssä '...kosssskaaan
Mutta syrjäpanot 'toisessa sängyssä'onkin jo eri asia
Eikö kolkuta omatunto....ku on toinen sänky kyseessä

Kuulostaa ihan minun exältäni. Liian kauan siedin sitä elämää, toki se ei aluksi ollut sellaista. Tuttua oli monikin kohta.
Ihastuin nuorena jo komeaan urheilijanuorukaiseen ja meistä tuli pari. Hänen lapsuudessaan on ollut alkoholismia ja väkivaltaa ja veli sairastaa persoonallisuushäiriötä, jonka oireet tulivat miehenikin kautta tutuiksi.
Asuimme pitkään vuokralla ja säästimme omaan kotiin. Mies laski kaiken tarkasti ja laskut puolitimme, vaikka mies tienasi kolminkertaisesti minun palkkani.
Sutten saimme irti sen omakotitalon ja kaikki tämä pask.. alkoi. Vaikka talo oli jo yli 20v vanha, eikä me tehty mitään remonttia ja vanhoja asumisrn jälkiä näkyi, niitä ei sanut tulla lisää. Yhtään naulaa ei saanut seinään lyödä, kaikki piti ripustaa vanhoihin nauloihin, vaikka kuinka hulluilta olisivat niissä näyttäneet... Aina jos olin ollut pidempään kotona yksin, mies konttasi lattialla ja tutkii parkettiin tulleita jälkiä. Saunassa en saanut käydä yksin, koska en osannut kuivattaa ja tuulettaa sitä...
Mies soitti minulle töihin ja oli raivona kos en vastannut. Joskus vastasin ja laskin samantien puhelimen pöydälle ja palvelin asiakasta. Hän ihmetteli että ai, oliko sinulla asiakas. Tietää kyllä työni luonteen.
Jos mies haki minua töistä, hän ei tervehtinyt työkavereitani, vaan kaasutti pihassa ja lähti renkaat ulvoen, varsinkin jos vielä vaihdoin pari sanaa.
Kaikki kaverini olivat lihavia ja tyhmiä, eikä niitä tarvinnut meille kutsua, saatikka ottaa yökylään.
Vietin paljon aikaa äitini ja sisarieni luona ja usein tuli viestejä että ala laputtaa sieltä jo kotiin.
Jos juttelin naapurin kanssa, mies käveli sanaakaan sanomatta meidän ohi sisälle.
Enkä edes pitänyt suhdettani mitenkään outona. Vasta eron jälkeen moni sanoi ihmetelleensä.
Lopulta sain kyllikseni ja lähdin. Tiukkaa on, mutta kaikkea ei rahalla korvata.

Koko asia on helposti ratkaistu: Onko tämä sitä elämää minkä halusit ja koetko olosi sellaiseksi naisena kuin aina halusit?

On ihana ajatus muuttaa ihmiset ja maailma sellaisiksi kuin itse haluaisi...jos se olisi mahdollista niin tämä maailma ois ollut paljon ennen meitä täydellinen.

Itse olen todennäköisesti ulkopuolisten silmissä kauhea naista alistava machojuntti 100kg kaljupäinen sovinisti. Olin hirveä rilluttelijakin kaiken päälle, naisia ja seikkailuja miljoona, toinen toistaan holtittomampia.

Mutta mun Nainen on Rinsessa ja Rakas, miksi ikinä tuollaista kummallista paskaa haluaisin ihanalle toiselle ihmiselle? Mustasukkaisuus on ok ja terve tunne, itsekin koen sitä välillä ja näytän mutta se on täysin eri asia kuin tuollainen epäoikeudenmukaisuus ja huono kohtelu. Miksi ylipäätään hyväksyt noin huonoa kohtelua keneltäkään?!!

Mukavilla ihmisillä tuntuu olevan hassu uskomus siitä että heidän tykkäämänsä ihmiset ovat automaattisesti jotenkin pohjimmiltaan "hyviä ihmisiä"....

" En ymmärrä miestäni. Hän on edelleen se ihana ihminen ja hänessä paljon hyvää, välittää ja rakastaa, mutta kohtelee useasti nykyään kuin lasta ja kuin olisi herra talossa. Itse teen kotityöt aina ja pidän talon puhtaana, enkä saa edes päättää taulujen paikasta.." - kukaan ei voi sinulle antaa itsearvostusta jos et sitä itsellesi vaadi :I

Mitä lopulta täältä haluat? Taikatemppua joka muuttaa valitsemasi ihmisen sellaiseksi mitä oikeasti halusit? Kuinka realistista se on?

Omina railakkaina hurlumhei aikoina monesti ihmettelin että miten helposti naiset takertui kiinni pleijeriin mutta samalla sporttiset mukavat miehet olivat ilman naisia....

Olet aivan liian nuori nainen vielä ymmärtämään tilanteesi vakavuus.

Tulevaisuudessa nämä on sinun tärkeimmät yhteystiedot suhteessasi.

112
Naisten Kriisikeskus
MTKL

Mitä aplle nykyään kuuluu? oletko vielä yhdessä kyseisen miehen kanssa? olisi kiinnostavaa kuulla onko asiat edistyneet mihinkään suuntaan?

Urpon kannalta merkitsevää olla ap:n kanssa on, paitsi ap:n nössö luonne hänen arka asemansa työttömänä, ja lisäksi lypsää puolet elinkustannuksista. Ap:n pitäisi muuttaa erilleen ja pitää itse rahansa, ja, jos voi rakastua Urpoon voi varmasti rakastua hiukka tasapainoisempaankin tyyppiin, ilman sivuoireita. Ei Urpo kaipaa. Urposta voi tulla hyvinkin väkivaltainen jos ap jää hänen armoilleen.

Elän itse vastaavassa tilanteessa ja ymmärrän tunteesi hyvin. Mieheni haluaa päättää kaikista asioista, eikä ota minun toiveitani ja ehdotuksiani huomioon. Muutimme yhteen 1,5 vuotta sitten. Minulla oli ajatus yhteisestä kodista, mutta tällä hetkellä asumme hänen ehdoillaan.

Heti yhteen muutettuamme hän linnoittautui televisioiden ja sänkyineen yhteen huoneeseen. Minun kanssani ei parivuoteessa voinut nukkua, koska HÄN ei saanut pitää yöllä valoja ja lukea vapaasti niin pitkään kuin halusi. Tämä siitäkin huolimatta, että minulla on aikaisempi herätys töihin enkä selviä päivästä viiden tunnin unilla. Lisäksi minun herätyskelloni häiritsi häntä aamulla. Vuoteen emme ole nukkuneet samassa sängyssä.

Yhteisen makuuhuoneen lisäksi molemmilla on omat pienenpienet huoneet, ja viime joulua ennen mies päätti, että nämä huoneet vaihdetaan (koska minun huoneen oli hänen mielestään "parempi") ja kantoi tavarani ulos huoneestani ja omansa sisälle. Hän uskotteli, että huoneesta tulee yhteinen tv-tila, mutta heti muutoksen jälkeen hän totesi, että en voi katsella telkkaria hänen vieressään, koska hänen sängystään tulee "tunkkainen". Yhteistä olohuonetta emme ole pystyneet suunnittelemaan, koska mies ei ole alusta lähtien osoittanut kiinnostusta sitä kohtaan: hänelle riittää oma huone ja televisio. Asunnon seinillä ei ole mitään, koska tiedän, että mitä tahansa ehdotan, siitä tulee hirveä riita.
Asumme rivitalossa, ja asunnon puutarhaan en saa istuttaa mitä haluaisin, esim. omenapuuta, koska hän ei halua. Hän osoittelee pihalla kasvien paikat.

Paradoksi tässä on, että omistan asunnosta puolet, mutta mitään oikeuksia minulla ei ole. Kun otan asian puheeksi, saan pelkkää hiljaisuutta, minkäänlaista empatiakykyä miehellä ei minun tarpeisiini ole. Kun asiat luistavat hänen määräämällään ja toivomallaan tavalla, saan osakseni paljon hellyyttä ja huomiota. Mutta jos vaadin jotain, mitä itse haluaisin, on seurauksena pelkkää mökötystä ja riitaa.

Alan olla todella väsynyt tilanteeseen. Jos eroamme, edessä on asunnon myyminen, enkä edes tiedä, meneekö se kaupaksi. Huomaan, että muutosta miehen käytökseen on turha enää odottaa. Itse saan aika-ajoin hirveitä raivareita, koska olen täysin turhautunut tilanteeseen, näissäkin tilanteissa mies vain vaikenee. Eipä kait auta muu kun alkaa etsiä omaa asuntoa.