Avioeron jälkeen;
Kuinka pian aloit etsimään lohduttajaa?
Ja miten kävi?
Jäikö laastarisuhteeksi, missä molemmat mollaavat entisiään ja yrittävät alkaa toteuttamaan kesken jäänyttä unelmaansa laastarin kanssa?
Vai yhdistikö yhteinen epäonnistuminen edellisessä suhteessa teidät uuteen liittoon?
Kuinka pian aloit etsimään lohduttajaa?
Ja miten kävi?
Jäikö laastarisuhteeksi, missä molemmat mollaavat entisiään ja yrittävät alkaa toteuttamaan kesken jäänyttä unelmaansa laastarin kanssa?
Vai yhdistikö yhteinen epäonnistuminen edellisessä suhteessa teidät uuteen liittoon?
Vastaukset 37
Vanhimmat
Laastarisuhteet, sanakin outo, mutta kuvaava, ovat tämän ajan ilmiöitä vissiinkin. Itselleni oli melko iso suru, on yhä, kun yli pari v. sitten tapaamani ihminen osoittautui laastarisuhteilijaksi-
Hänelle oli tärkeintä? Että olen hänelle viihdykettä- sanoikin näin. Itse hyvin kauan ennen häntä yksinolleena luulin aluksi löytäneeni ihmissuhteen, jossa eletään aidosti eteenpäin, asioita. Meni? Aikaa joka jo juoksee lujaa, rahaakin vähän. Ja sielu väsyi olemaan yhä laastari, jonka osana oli joutua kuulemaan pahasta entisestä puolisosta... Ihan hirveää juttua. Tuntui ettei irti tahdo uuttaa elämään kuitenkaan millään, vaikka minä olin kuvioissa- ja itse vaati minua pysymään-
Pelkuri? Tämä ihminen oli?
(Elämän merellä olkaa, niin kuin myrskystä ei olisi mikään ilmoittanut. Kun satamassa katsotte laivanne tarvitsevan telakkaa, se korjatkaa- ja purjeet reivatkaa.)
Mikäli kumpikin alun perin, tai piakkoin saa tietää toiselta olevansa se laastari, niin silloinhan voi vapaasti vielä valita.
Minä valitsin lopullisesti pari viikkoa sitten, voimieni on riitettävä tuleviin oman elämän tavallisiin koitoksiin. Laastarina pitävä suinkaan ole tukenut sitä henkisesti mitenkään, vaan väheksynyt- minä olen meistä tehnyt reilusti töinä toimeentuloa... Tänään minulle välähti, miksi kumppani olisi ollut kateellinen, kun työpaikkani on tuonut elannon pikkuisin osin hänellekin.
Minulle tuli heti eroprosessin alussa melkoinen menovaihe. Olimme olleet yhdessä vajaa 20v, joista naimisissa 16v. Lapset oli teini-iän kynnyksellä ja olivat isällään joka toinen vkl. Silloin minä lähdin ulos ja vietin melkoisen railakkaita viikonloppuja n. 3kk, kunnes löysin laastarini. Laastarisuhde kesti n. 10v. En jalunnut loukata häntä, mutten myöskään rakastanut, pidin kyllä. Kun laastari lopulta jäi, tunsin itseni vihdoinkin ehyeksi.
Tuo 10 v panee kyllä miettimään mitä kukakin kutsuu laastarisuhteeksi. Moni ei ole ihan tavisparisuhteessakaan 10 v. Ja moni on parisuhteessa, jossa vain "pidetään", ei rakasteta.
Kuulostaa aika välinemäiseltä, varmaan mies kumminkin luuli olevansa sinun kanssasi.
Kyllä sen laastarisuhteen tunnistaa, kun sellaisessa on. Mies tiesi ettei minulla ole parisuhteen edellyttämiä tunteita häntä kohtaan. Hän kyllä toivoi koko ajan että tunteeni kehittyisivät. Eivät kehitttyneet. Mitä enemmän mies mielisteli, sitä vähemmän koin arvostusta ja kunnioitusta häntä kohtaan.
Kaikella on kuitenkin aikansa ja paikkansa. Uskon että suhde rakensi meitä kumpaakin johonkin päin. Kun lähdimme eri teille, koin vihdoinkin olevani valmis oikeaan suhteeseen ja pian rakastuinkin ja sitouduin.
En koe toimineeni vääri tuota laastari kohtaan, koska hän tiesi koko ajan tunteeni tason. Tiedän että hän toivoi tunteiden kehittyvän, mutta kun ei niin ei.
Minun mielestä ihmissuhteet ovat aina ihmissuhteita. Ei laastarisuhteita.
Niin ja vielä: itse olen kyllä eronnut, mutta mitään lohduttajaa en ole etsinyt. Parisuhdetta kylläkin, ja sellaisen löysinkin.
Laastarisuhteissa laastaroidaan suhdetta exään. Molemmat oksentaa uhriuttaan ja keksii isoja tarinoita joilla tyynnyttävät omaa mieltään ja tekevät itsensä vain uhreiksi ja osattomiksi entisen suhteen epäonnistumiseen. Inhimillistä? aivan varmasti mutta myös säälittävää, koska ei osata yhtään olla yksin ja miettiä että mitä ihmettä tässä tapahtui.
Miksi aina ajatellaan, että eroon päättynyt liitto olisi epäonnistuminen? Sitähän se ei ole. Vain yksi ajanjakso on päättynyt elämässä.
Kunhan ei toista uudessa suhteessa samaa kaavaa kuin mikä entisessä mätti.
Ihan heti alkoi uusi suhde. Tunsin tämän sinkkumiehen ennalta. Uusi sai heti tietää tilanteestani koska mustasukkainen ja väkivaltainen ex häiriköi uutta elämään.
Alussa yritin olla jatkuvasti puhumatta exästäni ja olen yrittänyt olla rakentava ja puolueeton. Ei helppoa.
Uusi kumppanini on ihana ha hyvin kestänyt tämän kaiken. Tein heti alussa selväksi missä mennään.
Runsas vuosi oltu yhdessä, hyvin menee, asumme omillamme.
No siinähän se miehelle samalla tulee laastarisuhde joka rikkoi hänen perheensäkin, eihän sitä enää etsimään tarvi lähtä.
Kuinka monta katuvaa löytyy jotka salassa suhteilevat jo varattuna ollessaan ja kun erosivat alkoi uusi suhde samantein. Kokoajan omatunnossa kolkuttaen tiesikö kukaan suhteesta ennen eroa. Kuinka moni nauraa seläntakana toisen "uudelle" kumppanille joka ei niin salainen ollutkaan. Näitä on ja löytyy!
Erosin 14 vuotta sitten. Olimme yhdessä reilut 16 vuotta. Enpä ole sen jälkeen ketään halunnut enkä kaivannut elämääni ketään. Olen aina ollut hyvin itsenäinen ihminen ja parisuhteessa ollessa ärsytti välillä suunnattomasti kun koko ajan piti ottaa huomioon toisen mielipiteet, mitä toinen haluaa, tehdä kompromisseja.
Mies ei oikein eroa halunnut hyväksyä kun hänen mielestään olimme täydellinen pari, mutta onneksi homma meni loppujen lopuksi aika kivuttomasti läpi.
Enää ei tarvitse selitellä minne menee, koska tulee tai mihin omat rahansa käyttää. Voi muuttaa minne päin maailmaa tahansa, pitää sapattivuoden jos siltä tuntuu, nauttia siitä, että voi tehdä töitä vaikka vuorokauden tai kaksi putkeen välillä kotona käymättä, harrastaa, ottaa pikalähdön vaikka toiselle puolelle maapalloa.
En voi enää edes kuvitella, että muuttaisin kenenkään kanssa yhteen asumaan näin 48 vuotiaana. En ole parisuhdeihminen ollenkaan.
Itse en ainakaan tarvinnut eron jälkeen mitään lohduttajaa.
Säälittävintä on näissä se, että uuteen suhteeseen rynnätään ja ne unelmat mitä olisi pitänyt rakentaa exän kanssa yritetään väen väkisin saada tähän uuteen. Vanhaa ei edes vaivauduttu korjaamaan, koska haluttiin syyllistää exää omista surkeista vuorovaikutustaidoista, kun itseä ei halua muuttaa. Pelkästään uuden ihmisen kohtaaminen ei omaa taidottomuutta korjaa. Kaikki se sama oma ongelmaisuus tulee myös uuteen suhteeseen kunhan alkuihastuksesta päästään eroon. Eli onnenkerjäläiset jatkavat loputonta kulkuaan.
Ei sitä eron takia yksin tarvitse olla. Jokkaane tekee mitä tykkää.
Harvemmin kukaan lähtee "rakentamaan unelmia"väkisin uuteen suhteeseen.Väkipakolla ei onnistu mikään.Eri juttu se,kuten minullakin,että on löytynyt uusi kumppani,kaikinpuolin sopivampi kuin ex.Vuorovaikutus toimii kun molemmat haluavat jatkaa tyytyväisinä suhdetta.
"uuteen suhteeseen rynnätään ja ne unelmat mitä olisi pitänyt rakentaa exän kanssa yritetään väen väkisin saada tähän uuteen."
Kannattaa kuule kirjoittaa vain itsestään. Mitä on itse tehnyt, millaisia unelmia omaa, mitä haluaa rakentaa ja kenen kanssa. Muistaa, ettei kumppanin kanssa voi rakentaa yhtään mitään, jos tämä ei sellaista halua. Parisuhteessa tarvitaan ennen kaikkea yhteispeliä.
Eikä myöskään kannata arvioida ja arvostella toisten suhteita, joista ei oikeasti tiedä mitään. Et voi tietää edes mitä oma kumppanisi ajattelee, ellei hän kerro ajatuksistaan sinulle.
Jos kumppanisi on ottanut hatkat, jättänyt sinut, niin se voi voi sinun kannaltasi, jos olisit halunnut jatkaa. Mutta loppupeleissä ei ikinä koskaan ole fiksua jatkaa suhdetta, josta toinen haluaa erota.
öö, eron jälkeen oli seksisuhden exään ja yhteen toiseen naiseen. Lopulta sain touhusta tarpeeksi ja nyt tyytyväisenä sinkkuna
Kyllä ex otti uuden jota kylläkin höyläsi vuosia aviomme aikana. Nyt on ihan pakko sanoa olen vahingoniloinen kun eivät onnistuneet. Kovasti kuuluivat tappelevan vaikka eron otimme kuten tuo kakkonen toivoi. Vaihtoi ovelta ovelle niin näyttää nyt sille ettei tuo laastarointi onnistunut ainakaan tuossa suhteessa. Ilmankos ex on katkera. Ajatelkaa ensin ne salassa höyläsivät toisiaan sitten tapeltiin minusta ja kun tiedon sain ja eroon se johti aloittivat muka puhtaalta pöydältä. Kuinka juttu kuuluikin pitkin kyliä sitten tapeltiin luottamuksesta. Kun toinen ei saanutkaan niin vapaasti suhteessa kulkea. Yritti takaisin ja sitä itkua jatkunut jo pitkään. Kuinka yrittää laittaa minun omallatunnolle sen mitä itse touhusi. Kuinka en anteeksi anna ja ymmärrä kuinka tuo ex oli joutunut narsistin kynsiin. Kumma vaan kun ei huomannut sitä silloin kun monta vuotta kävi höyläämässä. Nyt joudun itse salaamaan omat suhteeni koska pelkään tuon ex yrittävän tuhota sen. Eihän minullajään saa olla asiat liian hyvin. Yrittää kysellä tutuilta seurustelenko ja kenen kanssa. En kerro kellekkään edes lähimmille ihmisille juuri tuon takia. Eivät pysty kertomaan mitään kun eivät tiedä. Mutta täytyy myöntää että ex aiheutti nämä suhteet tälläisiksi nykyään. Elin aikaisemmin kuplassa ja onnellisena tyhmänä puolisona. En sitä tee enään koskaan minä en anna kenenkään enään manipuloida eläämääni. Minä sen määritän kuten pitää tuon ex joskus se hyväksyä.
Noinhan siinä voi käydä. Kaunistelematon ja rehellinen kirjoitus, joka myös kertoo, kuinka syvästi se pettäminen lopulta satuttaa toista. Tästä voi lukea, kuinka on ymmärretty se, ettei pettämisen jälkeen ole paluuta enää suhteeseen, jossa luottamus toimisi yhtä täydellisesti kuin ennen pettämistä. Ihan sama, vaikka vierellä on uusi ihminen, mutta se syvä sieluun tai sydämeen tullut raapaisu on siellä aina ja vaikka olisi käynyt millaisen terapiamyllyn lävitse, niin se voi olemassaolostaan muistuttaa heti ja aiheuttaa siten pahoinvointia. Tuon pahoinvoinnin kun tiedostaa ja syyt siihen, niin elämästä voi tulla armollisempaa ainakin itselle ja nimenomaan itseään suojellakseen toteuttaa erilaisia hyviksi koettuja keinoja, kuten nyt vaikka sitä, ettei ole enää ympäristölleen niin avoin kaikesta.
Jos rehellisiä halutaan olla, niin todennäköisesti pettäjän sielussakin on se musta kohta, jota peitelläkseen voi puolestaan sortua sitten erilaisiin tekoihin. Aika harvat varmaan pystyvät tarkastelemaan omaa käytöstään ja sen vaikutusta ympäristöön, mennä kohelletaan, kun iltalehdessäkin lööpissä luki, että salarakas on muotia ja flirtti ihanaa, niin olihan se kokeiltava, ettei olisi naapuriaan huonompi.Ja sitten se jo olikin myöhäistä, kun oma elämä meni sirpaleiksi ja itsestä tuli vain sponsori, kun piti palkata lakimies ositukseen, piti maksella elatusmaksuja lapsista, joita ei edes halunnut nähdä/halusi , mutta lapset eivät halunneet, kustantaa uuden puolison elämää ja matkustelua, tehdä lapsi uuden kanssa, sietää uusia appivanhempia jne. Ai niin, tärkein unohtui tietysti eli rakastaa, täytyi rakastaa, täytyi näyttää rakastuneelta vielä senkin jälkeen, kun uutuuden viehätys katosi.
Miehet varsinkaan harvemmin lähtevät tyhjän päälle. Sosiaalinen verkosto keski-ikäisillä miehillä on yleensä aika kapea ja kaljaa ei mielellään lähdetä yksin kittaamaan johonkin yksiöön. Poikkeuksia on aina.
Salasuhteissa ongelma on aina luottamus eli se pitäisi pystyä sitten jotenkin rakentamaan pettäjäkumppanin kanssa.
onpa teillä ollut vaikeita parisuhteita. Meille kävi se vanha klassinen, kyllästyttiin toisiimme ja se siitä parisuhteesta. Ei ollut pettämistä eikä jättämistä. Seksuaalinen kipinä väliltämme hiipui pikkuhiljaa täysin, lopulta oltiin kuin sisko ja veli, läheisiä ja rakkaita, mutta ei pariskunta. Kumpikin halusi elämältään enemmän. Sovussa myytiin talo ja suurin osa muistakin tavaroista. Ystävinä erottiin, pidetään yhteyttä ja tavataan yhteisten kavereiden luona silloin tällöin.
Erosta on pari vuotta, olen käynyt ulkona muutaman kerran kavereiden kanssa, mutta eipä ole vielä tullut vastaan kiinnostavaa miestä.
Se mikä on "vaikea" parisuhde on suhteellista. Itsekin kuvittelin, että eroni oli vaikea. Kyllähän siinä aivan kamala vääntäminen oli. Ystävinä ei erottu, ei tosin ihan vihamiehinäkään. Vastapuolina vain... Mutta sitten kun lukee näitä juttuja täällä. Huhhuh. Tulee vain mieleen millainen on liitto ollut, jos sen jälkeen alkaa täysin hillitön toisen haukkuminen, sättiminen, mollaaminen ym.
Kuinka pian aloit etsimään lohduttajaa?
– välittömästi
Ja miten kävi?
– harvineisen hyvin
Jäikö laastarisuhteeksi, missä molemmat mollaavat entisiään ja yrittävät alkaa toteuttamaan kesken jäänyttä unelmaansa laastarin kanssa?
– kesti paro vuotta niinkuin ennalta sovittiin
Vai yhdistikö yhteinen epäonnistuminen edellisessä suhteessa teidät uuteen liittoon?
– hänelle kyllä, minulle ei
Laastarisuhde? Mikä se on, tarvitaan määrittelyä.
Lohduttajaa? Kuka sellaista kaipaa?
"Jäikö laastarisuhteeksi, missä molemmat mollaavat entisiään ja yrittävät alkaa toteuttamaan kesken jäänyttä unelmaansa laastarin kanssa?"
Ihan sairasta mollata exiä. Ja unelmien toteuttaminen alkaa luonnollisesti alusta uuden ihmisen kanssa. Mahdotonta alkaa toteuttaa mistään "keskeltä".
"yhdistikö yhteinen epäonnistuminen "
En koe epäonnistumista ex-liitossani, vaikka liitto päättyikin. Miksi niin pitäisi ajatella? Vaikka pitäisikin, en suostuisi :).
Minusta laastarisuhde on halventava nimitys. Monet kaipaavat läheisyyttä ja seksiä eron jälkeen ja itse ainakin näkisin, että pelkkä seksin harrastaminen olisi helpointa jonkun random tyypin kanssa, jotta turhia tunteita ja pettymyksiä ei syntyisi. Moni elää melko villisti eron jälkeen ja ymmärrettävää.
Jos sitten suhdetta ajatellaan niin sanotaan, että kaksi menetyksen kokenutta esim. eronnutta ymmärtää ehkä toisiaan parhaiten ja heidän suhteensa ehkä onnistuisi parhaiten.
Niin pitää ollakkin, että se perheenrikkoja huomaa että on alahinen ihminen kaikkien silmissä. Surullista on että pystyy rikkomaan toisten perheen ja jättää lapset isättömiski ja on kuin ei mitään olisi tapahtunukaan! Semmoinen ihminen on alhainen ja halveksittävä, ei ihmisen arvoa!
Osaa ei edes hävetä.
Vihaan ihmisiä jotka tieten hajoittavat toisten perheen ja jättävät lapset kärsimään.
He ovat pelkkiä laastareita, hulluja ja arvottomia ihmisiä, edes laastari ei ole kyllin hyvä nimitys heille, he ovat pahoja ihmisiä.
Vippaseeko päästä jotenkin kun tarvitsi noin hyökkiä. Tiedätköhän edes mitä laastarisuhde on? ei se ole pattämissuhde vaan se on asiantuntijoidenkin mukaan enempi lohtusuhde eronneille jätetyille tai jättäjille, kumpikin monesti kärsii. Lisäksi minähän en arvostanut enkä sanonut kannattavani tuollaista laastarisuhdetta, mielestäni se on vähän toisen ihmisen hyötykäyttöä. Kuten sanottu randomjutut tuntemattomien, joissa lohdutetaan, seksiä ym joissa ei pääse mitään tunteita kehittymään siis niin lyhyet ovat paljon reilumpia monesti kummallekin, jotka sitä kaipaa. Itse näen suhteen aina juttuna, jonka tarkoitus on tehdä hyvää kummallekin ja jossa ei jo alkuoletuksena olla toisen kanssa fiiliksellä tästä ei voi tulla mitään pysyvämpää.
Ihan selkeää vihapuhetta tuo. Se johtuu: huonosta itsetuntosta, omasta pahasta olosta, kroonisesta katkeruudesta, kateudesta, perusnegatiivisuudesta.
Pari sanaa vielä toisten alentamisesta:
" Empaattinen ihminen ei pyri ylentämään eikä alentamaan itseään suhteessa toiseen, vaan on lähtökohtaisesti samanarvoinen ja samalla tasolla"
"Sinä ulkokullattu, ota ensin malka omasta silmästäsi, sitten sinä näet ottaa pois rikan, joka on veljesi silmässä" (Matt 7:3, 5). "
Olisin ottanut heti kun vain voi, mutta rupikonna on rupikonna... kaikilla ei ole mahdollisuutta
No, miten tuonkin ottaa. Loppupeleissä pelkästä asenteesta kiinni. Kauneus on katsojan silmissä ja ns. pinnan alla. Sisäinen kauneus on tärkeintä.
no joo. exä hommasi hetimiten. iloitsee kun ko. laastari on vuorotöissä eli voi rauhassa jatkaa juopotteluaan viikonloppuisin. ja kun harvoin tapaavat, voi sitten esittää kunnon miestä. auts.
Laastarisuhde on minulle aika vieras ilmaus. Toki ihmisillä on eron jälkeen uusia suhteita, lyhempiä ja pidempiä, "tositarkoituksella" ja ilman. Ihmisellä kun on luontainen tarve saada rakkautta, läheisyyttä, joskus lohtuakin toiselta ihmiseltä. Itseasiassa monet liitotkin toimivat "laastareina", jos oikein asiaa tarkastellaan. Jotkut ovat ripustautuneet puolisoonsa, ehkä koko oman elämänsä, itsekunnioituksen, -arvostuksen, -tuntonsa. Sanomattakin selvää, että ero sellaisesta liitosta tuottaa tuskaa. Se on kuin luopuisi itsestään. Eron jälkeen ei tajuta alkaa etsimään itseään, vaan jäädään syyttämään exää erosta.
Mitä järkeä on suhteessa, jossa vain puhutaan rumasti ja haukutaan jotain, ex puolisoa tai mitä tahansa? En jaksaisi hetkeäkään.
Niin juuri ne perheenrikkojat ovat mieleltään tuollasia että oman selustan pelastaminen tarkoittaa että exät ja lapset ja koko miehen suku on haukuttava ja jätettävä miehen mielestä, vasta silloin voi elää toisen siivellä ja juopotella miehen rahoilla. Kaikki pitää saada tieltä pos jotta voi elää toisten talossa ja rahoilla. Sellsia ne perheenrikkojat ovat.