Taitavimmat melodian keksijät

Seuraavassa on listattuna kolme säveltäjää, jotka tunnetaan ihanista melodioistaan ja luontaisesta taidostaan melodian synnyttämisen saralla. Ei ole itsestäänselvää, eikä edes välttämätöntä suurelle säveltäjälle hallita kirpaisevan sävelmän kirjoittamisen taitoa. Se on vain yksi aspeksi, ja herkästi olemalla siinä asiassa mestari saa jopa osakseen pilkkaa ja väheksyntää, sillä jotkut kuvittelevat että koskettava melodia poissulkisi muita taitoja. Mutta voi toki joskus jonkun musiikissa ollakin lähes pelkästään melodia, eikä juuri muita tasoja. Näin on usein esimerkiksi populaarimusiikissa.

MOZART

Lyhyen elämänsä aikana säveltämässään tuotannossa, joka kattaa satoja teoksia, Mozart kirjoitti loputtoman määrän täydellisiä, loogisia ja lumoavia melodioita. Hänen kynänsä ei tylsynyt koskaan. Jo 19-vuotiaana tehdyissä viulukonsertoissa on hienostunutta ja aistikasta melodiaa, jollaista melkeinpä juuri kukaan muu ei pysty synnyttämään. Oopperat, kamarimusiikki ja sinfoniat sisältävät mahtavat varastot lisää Mozartin kauneimpia sävelmiä.

SCHUBERT

Schubert suorastaan hengitti ulos melodioita, ja sävelsi kerran esimerkiksi kuusi yksinlaulua viidessä tunnissa. Elämänsä aikana hän teki reilusti yli 600 lied-laulua, yli 9 sinfoniaa, oopperoita, kamarimusiikkia, mieskuorolauluja, messuja. Kaikissa niissä on hyvä melodia. Tekstiin kirjoittamisen mestarina Schubert tulkitsi runojen sanoja sävelin paremmin kuin kukaan muu on koskaan minkään aikakauden kohdalla. Schubert onkin ihmisäänelle kirjoittamisen paras säveltäjä omasta mielestäni.

TSAIKOVSKI

Tsaikovskia on jopa syytetty lähestyttävyydestä, melodisuudesta ja sentimentaalisuudesta. Mutta baletin ja sinfonian pioneerista tekee suuren säveltäjän ei pelkästään hänen melodiikkansa vaan myös orkestraatiotaidot. Slaavilainen tunne koristaa hänen musiikkiaan ja tekee siitä kenties vieläkin riipaisevampia kuin yhdenkään eurooppalaisen säveltäjän romantiikasta, sillä Tsaikkarilla on harvinaista kykyä kouraisevaan, hyytävään elämäntuskaan. Tässä oli mies, jonka herkkä melodinen tunnekieli puhuttelee niin ammattilaista kuin universaalisti ketä tahansa kokematonta kuulijaa - ja se ei ole pahe. Mitä lähestyttävin säveltäjä (vrt. Sibelius, Brahms, Bruckner)!

Muita:

VERDI
BACH
MENDELSSOHN

Säveltäjiä, joilla vastaavanlaista melodian luonnonlahjaa ei ollut, mutta jotka ovat suurimpia säveltäjiä kautta aikain ilman pienintäkään epäilystä:

BEETHOVEN
BRAHMS

Tosin heilläkin on erittäin hienoja melodioita, mutta esim. Beethovenin 7. sinfonian vetovoiman voi vaivoin sanoa perustuvat nimenomaan melodiaan.
14360
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Entä Johann Strauss.

Äänestä

Älä unohda Dvorakia. Hän oli myös melodian mestari.

Äänestä

Suomessa ei ole osattu keksiä juurikaan suuria melodioita eikä pelata jalkapalloa sinfonisesti. Sibbellä jonkin verran melodioita, mutta tuoreemmat nimet ovat melodioissa suorastaan huonoja. Esim. Kokkosen Viiimeisissä kiusauksissa yksi melko hyvä melodia(Paavon virsi) ja sekin lainattu/rosvottu kansalta. Rautavaaran Kivessä kaikki melodiat tekemällä tehtyjä, yksikään ei mene ns. pohjaan saakka, vaan jää aina kesken joko kauneudessa, hulluudesa tai surrealismissa. Antaa hieman keskinkertaisen kuvan itsestään. Kalevi Aholla pari hyvä sointielementtiä alkusoitoissa, Muutoin tuotanto yhtä tyhjän kanssa, typerää sosta-plagiaattia. Ei löydy räjähtävää luovuutta, lahjakkuutta. Löytyy liikaa äänenkuljetusta. Entä tämä mukava Magnus. Ikävä todeta mutta M. Lindberg on Suomen yliarvostetuin säveltäjä. Säveltäjänä edelleen ylistetty teini. Se on helvetin vaarallinen tila. Oikeasti sillä alkaa olla kiire keksiä jotakin persoonallista. Vanhuus ja kuolo kurkkivat jo oven takana. Entä tämä nainen, Saariaho, Kaija.. Ihana, mutta säveltäjänä ei pärjää alkuunkaan Ravelille, Schubertille, Debussylle tai Tsaikarille. .. eli ei sittenkään ole oikein hiffanut mistä säveltämisessä kyse. Säveltäjä ei nimittäin voi olla milliäkään feministi. Säveltäjän pitää harrastaa mieluummin karhun ja hirven metsästystä kuin feminismiä. Säveltäjän pitää olla fanaattinen ja hullunrohkea erotomaani ja nero. Kaikki muunlaiset ovat säveltäjinä täysiä paskoja.

Äänestä

Schumann on kova.

Äänestä

Chopin - Tuo instrumenttinsa vanki.

Äänestä

Salin mestari Satie. Gymin hopoti.

Äänestä

Kirjoitat hyvin ja rehellisesti. Mielelläni lisäisin listaan vähemmän tunnettuja säveltäjiä esim. E. Granadosin. Hän ehti kirjoittaa muutaman ikuisen melodian. Hänen oopperansa(1916) on laadultaan yllättävän universaali ja sisältää huikeita melodioita. Vaikuttavat ensin pieniltä, mutta usein paljastuvat suuriksi, suoraan alitajunnasta tulleiksi eli ikuisiksi. Myös Dvorak oli huikea melodian mestari. Hänhän oli kuin vuoristo puro, joka pulppusi taukoamatta melodioita.

Äänestä
  • Ilman muuta Kaija Saariaho . Nautin hänen melodisesta säveltaiteesta . Oopperoissa melodiat jopa Verdin luokkaa.......... Mielestäni melodia on musiikin sielu ja osoittaa säveltäjän lahjaa ja älykkyyttä . No kai te ymmärsitte ,aloitus oli vitsi !

    Äänestä

  • Granadosin "Neito ja satakieli" on mielestäni hyvä ehdokas maailman kaikkien aikojen kauneimmaksi lauluksi.

    Äänestä

Älkää viittikö.
Kyllä Gesualdo on paras.

Äänestä

No mutta minnes unohtui Nino Rota?
Tai Richard Rodgers, tai Lennon-McCartney? Tai Anderson-Ulvaeus?

Kaikilla noilla on taitavista melodioista koostuvia hittisävellyksiä runsaasti enempi kuin Mozartilla, muista yllä mainituista nyt puhumattakaan.

Mainituista N.Rota vieläpä oli ihan ihka aito klasarisäveltäjä. Ja on makuasia mihin kategoriaan Rodgersin laskee. Jos Mozartin Taikahuilu lasketaan oopperaksi - ja miksipä ei laskettaisi, niin R.Rodgersin täytynee pohjimmiltaan myös olla oopperasäveltäjä, vaikka oopperoitaan jostain syystä nimitelläänkin musikaaleiksi.

Äänestä

Hullu se on ja kuuro - ilkkuivat kylän lapset kurkkiessaan sisään Beethovenin
ikkunasta. Ei se saa edes naista ja helvetin huono säveltäjä.

Äänestä

Hyviä on monta: esim Sibelius, Tsaikkari, Borodin, Verdi, Dvorak, Bizet, Gershwin. Puccininin voittanutta heistä ei löydy.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Roope.Nom kirjoitti:

Seuraavassa on listattuna kolme säveltäjää, jotka tunnetaan ihanista melodioistaan ja luontaisesta taidostaan melodian synnyttämisen saralla. Ei ole itsestäänselvää, eikä edes välttämätöntä suurelle säveltäjälle hallita kirpaisevan sävelmän kirjoittamisen taitoa. Se on vain yksi aspeksi, ja herkästi olemalla siinä asiassa mestari saa jopa osakseen pilkkaa ja väheksyntää, sillä jotkut kuvittelevat että koskettava melodia poissulkisi muita taitoja. Mutta voi toki joskus jonkun musiikissa ollakin lähes pelkästään melodia, eikä juuri muita tasoja. Näin on usein esimerkiksi populaarimusiikissa.

MOZART

Lyhyen elämänsä aikana säveltämässään tuotannossa, joka kattaa satoja teoksia, Mozart kirjoitti loputtoman määrän täydellisiä, loogisia ja lumoavia melodioita. Hänen kynänsä ei tylsynyt koskaan. Jo 19-vuotiaana tehdyissä viulukonsertoissa on hienostunutta ja aistikasta melodiaa, jollaista melkeinpä juuri kukaan muu ei pysty synnyttämään. Oopperat, kamarimusiikki ja sinfoniat sisältävät mahtavat varastot lisää Mozartin kauneimpia sävelmiä.

SCHUBERT

Schubert suorastaan hengitti ulos melodioita, ja sävelsi kerran esimerkiksi kuusi yksinlaulua viidessä tunnissa. Elämänsä aikana hän teki reilusti yli 600 lied-laulua, yli 9 sinfoniaa, oopperoita, kamarimusiikkia, mieskuorolauluja, messuja. Kaikissa niissä on hyvä melodia. Tekstiin kirjoittamisen mestarina Schubert tulkitsi runojen sanoja sävelin paremmin kuin kukaan muu on koskaan minkään aikakauden kohdalla. Schubert onkin ihmisäänelle kirjoittamisen paras säveltäjä omasta mielestäni.

TSAIKOVSKI

Tsaikovskia on jopa syytetty lähestyttävyydestä, melodisuudesta ja sentimentaalisuudesta. Mutta baletin ja sinfonian pioneerista tekee suuren säveltäjän ei pelkästään hänen melodiikkansa vaan myös orkestraatiotaidot. Slaavilainen tunne koristaa hänen musiikkiaan ja tekee siitä kenties vieläkin riipaisevampia kuin yhdenkään eurooppalaisen säveltäjän romantiikasta, sillä Tsaikkarilla on harvinaista kykyä kouraisevaan, hyytävään elämäntuskaan. Tässä oli mies, jonka herkkä melodinen tunnekieli puhuttelee niin ammattilaista kuin universaalisti ketä tahansa kokematonta kuulijaa - ja se ei ole pahe. Mitä lähestyttävin säveltäjä (vrt. Sibelius, Brahms, Bruckner)!

Muita:

VERDI
BACH
MENDELSSOHN

Säveltäjiä, joilla vastaavanlaista melodian luonnonlahjaa ei ollut, mutta jotka ovat suurimpia säveltäjiä kautta aikain ilman pienintäkään epäilystä:

BEETHOVEN
BRAHMS

Tosin heilläkin on erittäin hienoja melodioita, mutta esim. Beethovenin 7. sinfonian vetovoiman voi vaivoin sanoa perustuvat nimenomaan melodiaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu