Satakunnan kansassa on tänään juttu 38-vuotiaasta raumalaisesta maahanmuuttokriitikosta joka on aiemmin tuomittu viharikoksista. Nyt häntä syytetään myös lapsipornosta.
Onko tietoa kuinka yleistä pedofilia on maahanmuuttokriittisissä eli kansallismielisissä piireissä? Tiedän toki että suuri osa kansainvälisen liikkeen tunnetuimmista nimistä mm. EDL:n johtoa on saatu kiinni itse teosta, mutta noin yleisesti, onko kansallismielisyys vain savuverho perdofilialle?
"Blogikirjoituksistaan poliisitutkintaan joutunut raumalaismies on saanut syytteen rahankeräysrikoksesta ja sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan lasta esittävän kuvan hallussapidosta. Poliisi löysi niin sanottuja viharikoksia koskeneen esitutkinnan yhteydessä miehen tietokoneelta lapsipornomateriaalia.
Maahanmuuttokriittisistä, rasistisinakin pidetyistä teksteistään tunnettu 38-vuotias mies kiistää syytteet jyrkästi. Hänen mukaansa rahankeräyksen pani pystyyn toinen henkilö sosiaalisessa mediassa, jotta miehelle olisi saatu kerättyä rahaa sakkojen maksamista varten. Miehen pankkitilille tulleita rahavaroja on jäädytetty rikosepäilyn takia."
Lapsipornon hallussapitoa koskeva syyte taas perustuu miehen mukaan lavastettuihin ja tekaistuihin todisteisiin. Hän uskoo poliisin manipuloineen takavarikoidun tietokoneensa sisältöä.
Satakunnan käräjäoikeus käsittelee juttua joulukuussa Raumalla. Syyttäjä vaatii miehelle sakkorangaistusta. Miehellä on takanaan tuomio kiihottamisesta kansanryhmää vastaan vuodelta 2013.
Mies on tehnyt poliisin toiminnasta useita tutkintapyyntöjä, joita selvitellään Sisä-Suomen syyttäjänvirastossa Tampereella. Epäiltyjä viharikoksia koskeva syyteharkinta on kesken Valtakunnansyyttäjänvirastossa.

Vastaukset 3
Vanhimmat
lapsiporno on isänmaallisuuden kulmakivi
Ehkä ensin pitää tutkia onko tuo mies tehnyt jotain rikosta.
Rajat kiinni väellä raiskaukset tuntuu olevan koko ajan mielessä. Tämäkin Jansson on maaninen siinä teemassa ja nyt on lapsipornosta syytettynä.