tuntematon elämänmuoto"
"Ontarion pohjoisosissa Kanadassa sijaitsevasta kaivoksesta on löydetty vettä, joka on pysynyt samanlaisena ainakin 2,7 miljardia vuotta. Vesi on 2,4 kilometriä syvässä kallioon poratussa reiässä, kirjoittaa kanadalainen The Globe and Mail. Asiasta kerrotaan myös Toronton ja McGillin yliopistojen kotisivuilla.
Tutkijoiden mukaan vesi on varsinainen aikakapseli, mutta vielä merkittävämpänä sitä pidetään siitä syystä, että siinä saattaa olla jonkinlainen omavaraista elämää ylläpitävä järjestelmä. Se on maannut ilman kosketusta muihin elämää ylläpitäviin järjestelmiin lähes ikuisuuden, mutta silti se on tutkijoiden sanojen mukaan ”täysin elävää”.
Vielä omituisemmaksi asian tekee, että siitä löytyy tutkijoiden mukaan todisteita aikaisemmin tuntemattomasta elämänmuodosta, jota ei ole vielä tunnistettu.
Koska tämä ”elämä” on elänyt elämäänsä niin kauan eristyksissä, tutkijat pitävät sitä käytännössä alienina, siis eräänlaisena muukalaiseliönä. Se ei ole tarvinnut esimerkiksi happea tai auringonvaloa.
Löytö saa tutkijat uskomaan, että samantyyppisiä mikrobielämän muotoja olisi muuallakin maapallon syvyyksissä.
Samantyyppisiä mikrobeja on jo löydetty Etelä-Afrikasta, mutta Kanadassa vesi on luultavasti ollut eristyksessä kymmenen kertaa pidempään, puolet maapallon iästä."
https://www.uusisuomi.fi/tiede-ja-ymparisto/207850-tutkijat-muinaisesta-vedesta-loytyi-tuntematon-elamanmuoto

Vastaukset 11
Vanhimmat
Kohta tulee joku kreationisti julistamaan, että ikämääritys on väärä. Puolet Maapallon iästä on vain kolmetuhatta vuotta.
JC:n mielestä tällä kertaa todistetaan, että Jumala on luonut elämää kaikkialle mihin sitä on voinut luoda, ja Mark5 muistuttaa että ilman Jumalaa ei olisi Kanadaa. Me muut odottelemme kaikessa rauhassa lisätietoja.
Kyseessä on selvästikin uususkonto:
"Löytö saa tutkijat uskomaan, että samantyyppisiä mikrobielämän muotoja olisi muuallakin maapallon syvyyksissä."
Tuosta suomennoksesta saa sellaisen käsityksen kuin jokin mikrobi olisi jo saatu ihan konkreettisesti tutkittavaksi, mutta ilmeisesti niin ei ole, vaan on vain epäsuoria kemiallisia jälkiä siitä että tuolta voisi sellainen löytyä?
Tossa on toi tutkimus.
http://www.nature.com/articles/ncomms13252
Eipä sieltä tuonkaan mukaan vielä mitään mikrobeja ole tosiaan tutkittavaksi saatu. Toivottavasti sellaisia löytyy, koska jos ne todella ovat olleet eristyksissä likimainkaan noin pitkään, niin ne voisivat kertoa paljonkin evoluution historiasta ja muinaisista kantamuodoista.
Mitäs siihen sanoo Skepo???
Kyllä niitä juttuja riittää kun jos riittäisi kaikille jutuille tarpeeksi ivallisia kuulijoita.
Evoluutiotutkijoiden mielikuvituksella ei näytä olevan mitään rajoja. Mistä heidän päähänsä lienee tullut, että vesi on 2,7 miljardia vuotta vanhaa? Olisivat nyt saman tien ilmoittaneet, että se on tuhat miljardia vuotta vanhaa.
"Alussa loi Jumala taivaan ja maan." (1.Moos.1:1)
Mene ja kerro se vuorilla. Kerro se myös noille tutkijoille. Mutta ei, ethän sinä uskalla.
Kerrohan minkä ikäistä vesi tosiasiassa on ja miten olet mitannut sen?