Lunta tulee ja tupruttaa. Pakkasta. Riittäisi masentamaan kenet tahansa, mutta sitten on vielä lisämurheena USA:n vaalit. Hyytävät nekin.
Ei ole paras päivä.
Hyytävä päivä
14
66
Vastaukset
- peukutpystyssä
Toivotaan että Trumppi voittaa. Toivottavasti Trumpin terveet periaatteet oman maan kansalaisten laittamisesta etusijalle leviää Suomeenkin.
Hyytävä päivä on todennäköisempi eikä tuo toinen vaihtoehtokaan niin pelottava kuin luullaan.
En toki ole mikään tuuliviiri mielipiteineni, joka kääntyy jokaisen tuulenvireen suuntaan.
On kyllä kuultu sellaisia mielipiteitä Trumpilta, että niitä taivastellaan 70 :llakin. Ensimmäiset ajatukset itsellänikin on, ettei millään käy päinsä.
Voisiko tuo yllätys sittenkin tapahtua ja hyytävyys häviäisi.
Amerikkalaisilla on siksi toiseksi se viimeinen stoppari, pyssy, johon tokeni John Fizgerald Kennedykin, josta itse jopa pidin.- äaölkxfjvwåvr
Trumpin voitto olisi suomalaisten tuho.
Jotkut ennusteet kerovat Trn jättävän itä-Suomen taas venäläisille, eikö millään hintaavoisi välillä lännestä haukata siellä ei kai vieläkään ymmärretä mitä on jättää koti ja kaikki...perhana näitä peukun pitäjiä- yöpakkanen
Suomen entinen pressa valtakautenaan teki sopimuksen naapurimaalaiset voivat ostaa Suomesta tontteja, taloja ja maata. Eikö se halonen ollut pressana peräti 12v.
Onko sopimusta myöhäistä purkaa ?
- halosellapäähän
Halosen aikaan alkoi matuvyörykin. Eikä välittänyt solmia palautussopimuksia, oikein ylpeiltiin sillä että Suomeen sai kaikki tänne tunkeneet jäädä ja yhdistää perheet kummin kaimaa myöten. Kummasti nuo somalitkin uskaltaa käydä turistina kotimaassaan, ei mitään vaaraa. Muilla mailla on sentään palatussopimukset Irakiin ja Somaliaan. Kyllä se sana kiirii, täällä on pöpilä josta ei edes karkotus onnistu. Lopulta pääsee sossun luukulle ikuiseksi elätiksi.
- hurrraaaa
Trumppi näyttää voittavan. Hurraaaaa !!!
- 9939
Trumpp on opikeassa siinä, että hän välittää oman kansansa asioista ja ihmisten toimeentulosta.
On luvannut amerikkalaisille töitä ja lopettaa halpamaiden työt, jotka tehdään seuraavast kotimaassa.
Suomi voi ottaa oppia häneltä, oma maa ensin, sitten vasta jos on mahdollisuuksia, autetaan muita! - lumianainen
Rumppi on aikapommi, eletäänhän ja katsellaan, etenkin kuunnellaan.
Mitään jännittävää ei olisi tapahtunut jos Hillary C. olisi voittanut.
Nyt on jännää, tosijännää!Politiikka on radollista. Hillarykin on tavoitellut presidenttiyttä vuosikymmenet. Hänellä on ammattitaitoa ja kokemusta varmasti enemmän kuin kenelläkään. Ensin presidentin puolisona lähellä kaikkea päätöksentekoa, sitten itse monissa tehtävissä, kuten ulkoministerinä, ja nyt tämä vaaliruljanssi.
Kaikki hukkaan. Tulee bisnesmies, joka tekee diilin äänestäjien kanssa, ja Hillary jää toiseksi.
En tiedä, kuinka suosittu ihminen hänkään äänestäjien kesken on, mutta myötätunnolla ajattelen häntä tänään.
- mummonpäiville
Keskittyköön mummo perheeseensä , nyt kai ukkonsa Bill on jo rauhoittunut sexihurjasteluistaan. Hysteeriseltä ja huomokuntoiselta fyysisestikin vaikuttaa Hillary. Levon tarpeessa, hyvä kun ei voittanut.
- yksullamirjami
Katselin Ruotsin televisiosta kun Vaali tuli selville
Selvä voitto Trumpille - Ja piti hienon kiitospuheen niin että on siinä miestä mitä monet sanoi Erittäin hyväksi Presitentille sopivana ---jopa kiitti Hilariakin hyvästä kamppailusta -- Hilari katos --ei ollut oikein tapojen mukaista ,että ei tullut seremoniatilaisuuteen -- Kuitenkin sitten lopussa sanottiin että oli kiittänyt kilpailusta jonka hävis . Mutta sitä ihmeteltiin että poistui --ei ollut kenenkään mieleen oikein .
Täälä on satanut niin lunta kokopäivän ,että yleiset kulkuneuvot on aivan sekasin -
Täälähän ei lumitöitä olla osattu koskaan tehdä -
Pelkään että taas tulee sellaset muti-mustat miehet jotka ei ole tottuneet lumenluontiin --tämä meidän asumaalue om aina tosi kaaos kun tulee lunta -- Keräävät sen lumen minnekkä sattuu --vaikka olisi hyviä paikkoja .
Taidan mennä opettaan kuinka tuötä tehdään ---(;= !!!
U,M - misiehyö
KATSOKAA NYT JUURI ALKAVAA A-STUDIOTA!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Et voi olla loputtomasti hiljaa
Nainen. Tarkoitan siis meidän juttua. Eihän tämä tällaiseen epätietoisuuteen voi jäädä siinä vaan särkyy kumpikin. Kerto1081743Nainen mitä tekisit
Joutuisit tekemään miehelle ja sinulle tai sinulle ja miehellesi ja kahdelle lapselle ruokaa ja kaapista löytyy 2 litraa1701123Ajatus aamuun
Tämä jollekin tärkeälle. On asioita mistä jutellaan, on asioita mistä vitsaillaan, on myös asioita mistä ei puhuta kenen721087- 158905
- 82802
Rita syyttää muita "virheistään"
Taas Donnasta lasu ilmoitus ja kaiken maailman kriisejä Akin virheen takia. Aki teki vakavan rikoksen, turha sitä on mui54769- 42714
Niiiiin pihkassa
Hänen ihanan vuoksi minulla on pikkarit märät koko ajan. Säikähdin vähän, näetköhän kaiken minusta? Yritän pitää perusil39690- 44661
Ei kannata lähteä sotaan jos ei omaa edes alkeellisia taitoja.
Sodastahan tässä ei varsinaisesti ole edes kyse, vaan naisten ja lasten suojelusta ja oikeuden toteutumisesta, tavalla t118656