Vähä-älyiset mustat,latinot Hillaryn voiton tae?

Ohuen älykkään ja fiksun eliittikerroksen lisäksi Hillary Clintonin voiton todellinen varmistaja on älyllisesti huomattavasti valkoisten alapuolella olevat mustat ja latinomassat. Kuten Tatu Matinpoika Vanhasen tutkimukset kiistatta osoittivat on ÄÖ- erot valkoisen väestön ja mustien/latinojen välillä todella merkittävä. 10-17 pistettä.
1971
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Trump suututti latinot uhoamalla muurista Meksikon rajalle. Lisäksi latinot käänsivät selkänsä Trumpille kun Trump puhui vihamielisiä vittumaisuuksia naisia vastaan. Katolinen latinokulttuuri kunnioittaa naisen oikeuksia ja naisen arvoa ihmisenä toisin kuin Trump.
Mustan väestön Trump on suututtanut puheillaan jo ajat sitten täysin.

Äänestä
  • Jo vihreän teen, punajuurimehun, oliiviöljyn, valkosipulin ja kalan säännöllinen syöminen nostavat tuon verran älykkyystestituloksia. Päälle kun vielä säännöllinen kuntoilu aerobisina ulkoilulajeina ja kuntosalipainoharjoittelu niin mennään jo huomattavasti yli. Köyhyys ja raskaan huonopalkkaisen työn aiheuttama stressi huonontavat tuloksia yksistään 10-20 pinnaa.

    Äänestä

  • OhiMenevät kirjoitti:

    Jo vihreän teen, punajuurimehun, oliiviöljyn, valkosipulin ja kalan säännöllinen syöminen nostavat tuon verran älykkyystestituloksia. Päälle kun vielä säännöllinen kuntoilu aerobisina ulkoilulajeina ja kuntosalipainoharjoittelu niin mennään jo huomattavasti yli. Köyhyys ja raskaan huonopalkkaisen työn aiheuttama stressi huonontavat tuloksia yksistään 10-20 pinnaa.

    Köyhyys tyhmentää ihan tutkimusten mukaan, ja saman tutkimuksen mukaan köyhyydestä pääseminen yksistään nostaa älykkyystestien tuloksia huomattavasti mm. muistin parantumisen muodossa. Köyhyys on kokopäivätyötä ja sen stressistä pääseminen vähentää tulehdustasoja elimistössä joka parantaa geenien toimintaa.
    Miksi luulette eliitin haluavan pitää meitä köyhinä ja stressaantuneita, no siksi että tyhmiä on helpompi manipuloida, ohjailla ja hallita. Tyhmäksi stressattu ei jaksa puolustaa oikeuksiaan. Jotain tuttua KiKy-leikkauksissa, ne kohdistuvat tyhmiksi stressattuihin.
    Köyhyyden stressin vaikutus on ero keskiverto työläisen älykkyystestituloksen eroon lääkäriin tai juristiin verrattuna. Veikö KiKy-leikkuri akateemisen työsi?

    Raju väite: ”Köyhyys alentaa älykkyysosamäärää”
    https://www.stara.fi/2013/09/02/koyhyys-alentaa-alykkyysosamaaraa/
    "Tutkijoiden mukaan rahahuolet laskevat älykkyysosamäärää noin 13 pisteellä. Mikäli ongelmissa olleet saivat kuitenkin taloutensa kuntoon, nousi heidän älykkyytensä takaisin hyvätuloisten ihmisten keskimääräiselle tasolle. Havaintojen mukaan taloudellinen ahdinko vaikuttaa merkittävästi, sillä kognitiivinen ajattelu on venytetty tällöin äärimmilleen.

    – En sano, että köyhät olisivat rikkaita typerämpiä, vaan he joutuvat käyttämään enemmän aivokapasiteettiaan arjesta selviytyäkseen. Heillä on niin paljon ajateltavaa rahahuolien vuoksi, että muu ajattelu kärsii, Harvardin yliopiston ekonomi Sendhil Mullainathan selventää.

    Hän kuvailee köyhän ihmisen aivoja kuin tietokoneeksi, jolla on liikaa prosessoitavaa ja tällöin koko järjestelmä hidastuu. Tutkimustulokset julkaistiin Science-nimisessä lehdessä. Tutkimuksessa selvitettiin 400 ihmisen älykkyyttä ja verrattiin tuloksia heidän taloudelliseen tilanteeseen".

    .

    Köyhyys on aivoja syövä loinen
    http://www.hs.fi/tiede/a1379382081489

    .

    Kova väite: köyhyys tyhmentää ja vanhentaa
    http://m.kauppalehti.fi/uutiset/kova-vaite-koyhyys-tyhmentaa-ja-vanhentaa/Hduf8yVh

    Ne koittaa tyhmentää ja vanhentaa meidät rumiksi, parantaakseen omia asemiaan!

    Äänestä

  • OhiMenevät kirjoitti:

    Jo vihreän teen, punajuurimehun, oliiviöljyn, valkosipulin ja kalan säännöllinen syöminen nostavat tuon verran älykkyystestituloksia. Päälle kun vielä säännöllinen kuntoilu aerobisina ulkoilulajeina ja kuntosalipainoharjoittelu niin mennään jo huomattavasti yli. Köyhyys ja raskaan huonopalkkaisen työn aiheuttama stressi huonontavat tuloksia yksistään 10-20 pinnaa.

    Hyvinvointivaltion purkutalkoot siis tyhmentävät suomalaisia, jotka ovat vielä Euroopan älykkäin kansa. Saadaan kyseenalaistamattomia työläisluokan alamaisia jotka eivät järjestäydy ja pidä puoliaan.

    Äänestä

JA ALOITTAJA ON NIIN VÄHÄALYINEN,ETTÄ JUURI JA JUURI PYSTYY MONISTAMAAN TUOTA SAASTAA TÄNNE.

ALOITTAJA LIENEE NIITÄ NATSIPIRUUSKONHIHHULEITA!!

Äänestä

Niin. Kiistaton tosiasia on että latinoiden älykkyysosamäärä on merkittävästi alhaisempi kuin USA:n valkoisten. Ja valkoisten ja mustien ero vieläkin huomattavampi. On kuitenkin vielä yksi asia joka unohtuu. Myös kunkin etnisen ryhmän sisällä on selkeä noin 4-5 pisteen ero miesten ja naisten välillä. Miehet ovat varsinkin matemaattisesti naisia älykkäämpiä.

Kaikenkaikkiaan siis Clintonia kannattava massa: valkoiset naiset sekä mustat ja latinot ovat varsin merkittävästi vähemmän älykkäitä kuin Trumpia kannattava valkoinen väestö jossa miehet ovat lisäksi vielä enemmistönä.

Nämä on tieteellisten tutkimusten tuloksia - emme me niille voi mitään. Se on tiedettä eikä sitä pysty eikä saa poliittisen korrektiuden takia vaieta.

Äänestä
  • Tähän pakko lisätä suomalaisten olevan paljon venäläisiä älykkäämpiä. Eivät myöskää haisee pahalle....

    Äänestä

Ja traagisinta on että juuri se "älykäs" demokraattisen puolueen eliitti laittaa pystyyn nämä "humanitääriset pommitukset" ja Lähi-Idän kaaokset ja muut maidanit.

Äänestä

Latinot ja lakut ahkerasti liikkeellä. Ei tiedä hyvää Trumpille.

Äänestä
  • Jaa.+Onko+lukujen+taustalle+tukea.+Floridan+ennakkoäänissä+mustat+äänestivät+15%+laiskemmin+kuin+4+vuotta+sitten.+Latinot+sen+sijaan+äänestävät+aktiivisemmin.

    Äänestä

  • Entä amerikkalaiset?
    Miten aktiivisesti perusamerikkalaiset valkoiset ihmiset äänestävät?

    Äänestä

Trumpiakaan en varsinaisesti ole oppinut mieltämään miksikään intellektuellisuuden symboliksi. Puhumattakaan, että hän miljardöörinä olisi muuta kuin eliittiä hänkin.

Äänestä

Olisihan täällä ollut jo valmiitakin topicceja aiheesta, miksi niitä pitää avata uusia?
Mutta sanottakoon tässäkin että Amerikan kansa on tiedon- ja sivistyksentasossa Pohjois-Korean luokkaa kun tuollaiset tarkkiskakaroihin verrattavat tyypit ovat jopa presidenttiehdokkaina! Putinia naurattaa koko homma. Venäjä on sentään sivistys- ja tietovaltio verrattuna USA:aan!

Äänestä
  • Venäläinen kuolee n. 50-vuotiaana. Todellinen superkansa.

    Äänestä

  • Lol.

    Äänestä

Sateenkaariyksisarviset, kännykkäpäät teinit, femakot, yliopistosyöttiläät, laittomat siirtolaiset, tyhmimmät mustat vs. tolkun ihmiset - siitä on näissä vaaleissa kyse.

Äänestä
  • Ihmisarvo on jakamaton!

    Äänestä

Mitenkähän nyt suu pannaan kun Trumppi ei presidenttinä puutu Euroopan asioihin vaan jakaan Putinin kanssa Euroopan etupiireihin. Ja arvatkaa vaan mihin etupiiriin Suomi kuuluu. Toivokaa natokiimaiset todella että ne puheet, että ryssän lentokoneet ja tankin ovat romukasoja, kohta sitä voi joutua testaamaan. Se ainakin on varmaa että sieltä löytyy alle 50 v. lentäjiä ja panssari kuskeja vihreine miehineen!

Äänestä
  • Saathan sinä pelätä ei sun ennakkoluulosi kuitenkaan toteudu.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


TatuVanhanenFani kirjoitti:

Ohuen älykkään ja fiksun eliittikerroksen lisäksi Hillary Clintonin voiton todellinen varmistaja on älyllisesti huomattavasti valkoisten alapuolella olevat mustat ja latinomassat. Kuten Tatu Matinpoika Vanhasen tutkimukset kiistatta osoittivat on ÄÖ- erot valkoisen väestön ja mustien/latinojen välillä todella merkittävä. 10-17 pistettä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu